Oletko sinäkin survoja?

survo

Hei, olen Katri ja olen survoja.

Sen sijaan että laittaisin tavarat nätisti takaisin omalle paikalleen, survon ne kiiressä lähimpään kaappiin.

Useimmiten survonta ajoittuu hetkeen ennen puolisoni kotiin tulemista.

Hän kuuluu ihmisiin, joille on itsestäänselvää, että tavarat palautetaan sinne mistä ne otettiin. Olen yrittänyt selittää, että kyllä minäkin palautan tavarat omalle paikalleen, mutta vain vähän hitaammassa aikataulussa kuin hän. Niin kuin esim. vuodessa.

Valitettavasti tämä selitys ei kelpaa. Toinen kokeilemani selitys: “En ehdi pitää paikkoja kunnossa kun olen lasten kanssa”, on kaatunut jo ajat sitten.

Ensinnäkin tilanne oli ihan sama ennen lapsia. Toisaalta jos jätän miehen yksin lasten kanssa useaksi tunniksi, hän on yleensä lastenhoidon lisäksi pitänyt kodin kunnossa JA ehtinyt imuroida.

Argh!

Niinpä useimmiten hetkeä ennen miehen kotiin tuloa havahdun siihen, että koti on kuin hävityksen kauhistus — vaikka hän olisi ollut vain vartin poissa.

Siinä vaiheessa minulla on enää kaksi vaihtoehtoa: jättää paikat (ainakin osin) retuperälle ja pohtia yhdessä siipan kanssa sitä, miten aikuinen ihminen ei osaa laittaa tavaroita takaisin paikalleen — tai survoa kamat kaappiin.

Survomisen hyvä puoli on se, että sen voi tehdä hyvin nopeasti ja käyttämättä lainkaan univelan verottamaa aivokapasiteettiaan. Sen huono puoli tuli taas tänään mieleen, kun yritin etsiä iPhonen käsivarsikoteloa ensin tästä kaapista:

kaappi1

…ja sitten tästä hyllystä:

kaappi2

Ei löytynyt, mikä ei tarkoita sitä etteikö se voisi silti olla jommassa kummassa paikassa. Se vain ei sattunut osumaan käteen.

Hyvä on, tiedostan että kokonaisuudessaan survominen ei säästä aikaa, vaan voi jopa kuluttaa sitä enemmän kuin jos tavarat laitettaisiin heti käytön jälkeen paikalleen.

Samalla tavalla kuin tutkitusti vie enemmän aikaa jos yrittää tehdä monta asiaa yhdellä kertaa  kuin jos ne tekisi yksi kerrallaan.

Enää pitäisi keksiä toimiva tapa saada 38-vuotias vanha nainen oppimaan miten se tehdään.

Ihan kaikkea toivoa ei ole vielä menetetty. Arkijärki-blogin Jennin kanssa tehty yhteistyö on johtanut siihen, että osaan jo laittaa melkein aina avaimet takaisin omalle paikalleen. Ja ainakin jompi kumpi hammasharjoistanikin löytyy useimmiten hammasharjalasista.

Enää onkin ehkä 300-500 muuta esinettä kodissamme, jotka pitäisi oppia pitämään järjestyksessä.

Tänään aloitin vaatteista tyhjentämällä vaatekaapista äitiysvaatteet ja vauvan pieneksi jääneet vaatteet. Kaappi nimittäin näytti ennen aloitusta tältä:

vaatekaappi

Kuka tietää vaikka jossain vaiheessa pääsisin taas keittiössä olevan hyllyn ja kaapin kimppuun…

Oletko sinä survoja tai entinen survoja? Jos olet päässyt eroon survomisesta, mikä ajatus sai muutoksen aikaan ja miten muutos tapahtui?

Hyvä on, tämän kirjoituksen tärkein tehtävä oli antaa sinulle mahdollisuus kokea joko ylemmyyttä (jos olet siistimpi kuin minä) tai vertaistukea (jos olet samanlainen kaaosmaakari kuin minä), koska haluan auttaa sinua kokemaan entistä enemmän hyvää oloa, mielenrauhaa ja iloa.

Jos haluat kokea vieläkin enemmän hyvää mieltä ja luoda itsellesi entistä ihanamman elämän, tsekkaa Kutri.net:in VIP-jäsenyys.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

11 Comments

  1. Kiitos Katri! Sain vertaistukea siinä mielessä, että mieheni on (mielestäni) aivan toivoton järjestyksen ylläpidon suhteen. Lohdullista kuulla, että muillakin on huttiloita puolisoita 😉 Mutta kertoisitko, että miten se voi olla mahdollista, että kaltaisesi ja samoin mieheni kaltainen muutoin varsin fiksu ihminen ei ollenkaan osaa/tajua/välitä järjestellä tavaroita paikoilleen? Tai edes roskia suoraan roskiin!! Mieheni tapauksessa ehkä sietämättömintä on se, että tarpeettomaksi käyneet roinat ja paperit eivät kulkeudu roskiin. Tyhjät suihkugeelipullot jää kylppäriin, rytistyneitä ei-tärkeitä kuitteja ja käytettyjä lippuja pyörii joka paikassa, puhumattakaan sadoista hänelle kertyneistä käyntikortista, joita putkahtelee esiin milloin mistäkin. Niin ja kolikot pitkin lattioita tietenkin. Joskus vitsailen, että saan ainakin päivän kahvini ostettua vain keräämällä kolikot lattioilta joka aamu.

    Juuri tänä iltana käytin paljon (kalllisarvoista) aikaani hänen jättämänsä epäjärjestyksen raivaamiseen; noin kolmen vuoden aikana kertynyt roina piti saada jonkinlaiseen järjestyksen tapaiseen, koska lattialla ei ollut enää jalansijaa. Eli hänellä on oma huone (“toimisto”), joka on ehdottomasti pelastanut meidät jokapäiväiseltä riitelyltä. Siellä hän pitää suurimman osan tavaroistaan (paitsi vaatteet) ja sinne roudaan hänen kamansa silloin kun niitä on kertynyt ympäriinsä muualle kotiimme. Sitten vain vedän oven perässä kiinni ja yritän olla ajattelematta, miten epäjärjestelmällinen kumppanini on. Mietin joskus, että mitä tapahtuisi, jos hän asuisi yksin. Tai vaikka kaltaisesi toisen epäjärjestyksen ihmisen kanssa. Hukkuisi kai roinan keskelle joku päivä 🙂

    Mutta kerro, mitä olet mieltä siitä, että mistä tämä johtuu? Kotona opitut tavat vai jokin erityinen tapa, miten aivot toimii? Toisaalta ihailen ja olen ehkä kateellinenkin ihmisille, jotka eivät kiinnitä huomiota moisiin pikkuasioihin. Toisaalta raivostuttaa elää ihmisen kanssa, joka on niin “leväperäinen”. Itse en ole mitenkään huipputarkka järjestyksen pitäjä ja toisinaan harrastan survomista, mutta ilmiselvät asiat kuten roskat roskiin samantien ja avaimet yms “tietopaikkaan” (lapsuuden kodin termi) hoidan kyllä ihan automaattisesti.

    Kertoisitko myös, miten tähän kannattaisi suhtautua. Olemme olleet yhdessä 10 vuotta ja kyllä hän on ehkä jonkin verran yrittänyt muuttaa tapojaan toivomaani suuntaan. Välillä elätän toivoa, että joku päivä hänestä tulisi järjestelmällisempi. Mutta käytännössä olen luopunut toivosta, ja oikeastaan ainoa asia, joka todella ärsyttää on se, että tietystä huolimattomuudesta on myös taloudellisia seuraamuksia eli kun kamppeita menee hukkaan tai unohtuu jonnekin ym. niin mieheni ostaa sitten aina uuden tilalle. Lapsikin näyttää jo oppivan, että kun aurinkolaseja ei löydy tai puhelin jäi lentokoneeseen niin ostetaampas taas uusi!

    Tulipas pitkä selostus, mutta vielä sellainen kommentti, että mistäköhän se muuten johtuu, että usein ihmiset päätyvät elämään tälla tavalla eripareittain… “Boheemit” ja järjestyksen ihmiset on usein kimpassa – ja koittavat sitten sietää toisiaan.

  2. Syynä ei ole kotona opit tavat 😉 vai olisiko vastaveto..;)
    Nimittäin juuriharjalla että kynsiharjalla rapsutettu ovilistoja, kynnyksiä jne sekä jouluksi että juhannukseksi. Puhumattakaan joka viikkoisesta perjantaisiivouksesta..välillä karkasit koiran kanssa ulos 🙂
    Aikapula suurin syy, eli kaikki pitäisi laittaa kuntoon niin normiarkena elämä olisi helpompaa 🙂
    Tänään aloitettu keittiöstä jne, mulla 2 viikkoa aikaa saada tänne semmoinen järjestys ettei hommat kaadu kun arki alkaa.
    Eli onnistuu hyvin töitten ohessa 😉

  3. Iloinen survoja täällä ilmottautuu,survoja ja levittäjä,pöytien peittäjä:)

    Mulla tuppaa kaikki paikat olemaan paperien,värien ,liimojen,pensseleiden ja vaikka minkä peitossa,osa lojuu lattioilla suloisessa sovussa koirankarvojen kanssa yleensä,koska tuosta sekamelskasta löydän helposti tarvitsemani tavaran.Auta armias,jos joku syy pakottaa tyhjentämään pöydät ja lattiat,siirtämään tavarat kaappeihin ja koirankarvat imuriin,sen jälkeen en ikinä löydä helposti mitään.Aina yritän laittaa kaiken kaappeihin asenteella otan se tosta sitten….Toisaalta,kun sitten joskus löydän jonkun etsimäni vahingossa,olen iloisesti yllättynyt,kun se ei ollutkaan lopullisesti kadonnut!Kaikki löydöt nostan tietenkin pöydälle kaiken muun jo aikaisemmin löytyneen lisäksi,kunnes taas joudun ne kaappiin hukkaamaan 🙂

    Mun kotona lapsuudessa oli niin siistiä ja puhdasta,aina siivottiin,vaikka ei ollut edes sotkuista tai likaista,lauantaina siivottiin ja järjesteltiin verhoja myöten kaikki just eikä melkein.Nuo Äidin opit eivät menneet mulle perille näköjään ollenkaan.Joskus,kun katselen jo edesmenneiden vanhempieni valokuvaa tossa pianon päällä,ajattelen,että pitäis kuva kääntää,kun Äiti on sotkusta vihainen!Mutta tää sekainen järjestys on mulle hyvä,viihdyn sen seassa ja löydän kaiken helposti,ruokailuvälineetkin löytyy hyvin,kun jättää laatikon valmiiksi auki 😉

  4. Olen survoja ja mikään ei ole saanut muutosta aikaan. Paras on yksi pitkä, monihyllyinen kaappi, jonne tiedän olevani survonnut kaiken sellaisen, jota oikeastikin tarvitsee joskus…esim. metrimitta, sinitarraa, pikaliimaa jne. No sitten, kun on tarve, niin arvatkaapa löytyykö??….ei tietenkään ja menen ostamaan uuden ja sitten senkin lopulta kaappini nielee näkymättömiin. Että sellaista! 🙂 Kaikenlaisia kaappeja sitä pitääkin ihmisten kiusaksi olla keksittykin.

  5. Sain roppakaupalla vertaistukea 🙂 . Teen survojaparannuksen n. kerran kahdessa viikossa. Kun inspiraatio yllättää, kaaos valtaa kodin. Teen katumusharjoituksia, teen hyviä päätöksiä, lupauksia, ja kas! taas kaikki leviää käsiin. Itseinholtakaan en välty. Huokaus. Parantaneeko tätä mikään? Tahtoa ja halua löytyy – viimeinen tahdonvoima hukassa. Hakusessa. Jemmassa. Pitäisköhän taas terhakoitu ja yrittää – vielä kerran ?

  6. Olen entinen survoja, nykyinen viikkaaja.

    Avioeron jälkeen olen miettinyt paljon sitä, mitä elämältäni haluan. Yksi asia, joka tekee minut rauhalliseksi, on järjestyksessä oleva levollinen koti. Jotta voin todella rentoutua kotonani, en halua silmän kiinnittyvän roippeisiin. Omalla kohdallani avainasemassa on ollut tavaran radikaali vähentäminen. Kun jokaisella tavaralla on oma paikka, jonne se on helppo laittaa takaisin, menee se todennäköisemmin paikalleen.

    Pidän toisten minimalistien tavasta ajatella: mieti mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä ja karsi loput. Minulle on tärkeintä mm. lapset, minä itse, työni. Jotta minun olisi helpompi olla levollinen ja rauhallinen, pitää kodinkin olla levollinen. Itse olen päässyt tähän pisteeseen armottomalla raivaamisella ja rutiineilla. Kun tiskikone on valmis, tyhjennän sen heti. Kun pyykit ovat kuivat, laitan ne kaappiin (aamulla ennen töihinlähtöä). Laskut menevät suoraan laskutaskuun, maksettua mappiin / tuhoukseen. Lehdet menevät lukemisen jälkeen lehtikoriin, jos niitä ei ehdi lukea, menevät ne silti lehtikoriin. En käytä aikaani tavaroiden edestakaisin siirtelyyn ja massiivisiin järjestelyurakoihin. Bonuksena siivouskin on helpompaa, kun ei ensin tarvitse siivota päästäkseen siivoamaan 🙂

    Muutos on lopulta ollut melko helppo, kun tein sen itseäni varten omasta halustani. Muutamasta jenkki -blogista on ollut suuri apu rutiinien luomiseen, Vielä runsas vuosi sittten en olisi ikinä uskonut tämän olevan mahdollista, mutta niin vain olen ollut “viikkaaja” kohta 10 kk ja nautin siitä joka päivä 🙂

  7. Olen samaa mieltä tuosta tavaran radikaalista vähentämisestä. Itse olen kiikuttanut kirpputorille – ja saanut peräti myydyksikin – todella monta kassillista tavaraa viimeisen vuoden sisään ja on kyllä ollut todella hyvältä tuntuvaa. Tuohon oikeasti jää koukkuun. “Mitä vielä voisin viedä??” Kaikki mikä ei ole tarpeellista/lahjaksi saatua/muuten vaan kivaa/hauskaa menee armotta sinne. Ja samalla on kasvanut sivutuotteena rahan säästö sitäkin kautta, ettei halua tuoda kotiin enää mitään krääsää tms, vaan hankinnat tulee perusteltua huomattavasti painavammin kuin aiemmin. Onneksi on hyvä kirppis kohtuullisen matkan päässä.

    Mutta. En ole survoja, mutta olen kerääjä ja latoja. Pyykkiä kerätään ja pesemättömiä astioita ladotaan aina siihen pisteeseen, että ärsytyskynnys jo ylittyy. Hm. Pitäisiköhän tämä minimalismi viedä siihen pisteeseen, että olisi astioissa vain yhdet kappaleet kaikkea?? 🙂

  8. Venliinan vinkki astioiden karsimisesta on toimiva ja käytäntöönkin kokeiltu!

    Minulla on ollut parikin survojakämppäkaveria, jotka eivät tämän lisäksi kerrassaan millään ehtineet siivota tai tiskata. Minua asia ei muuten haitannut, koska tykkään viikkosiivouksen tekemisestä. Mutta tavarakasat, kirjeet ym. sekalainen posti lattioilla sekä suuri tiskintuotanto tekivät siivouspäivistä vähän turhan työläitä. (Kyllä, kokeilimme yhteistä siivousviikonpäivää, mutta jostain syystä ajankohta ei koskaan sopinut.)

    Nämä kämppikseni olivat kuitenkin tosi sympaattisia ja itsekin ymmärryksessä omasta survojaominaisuudestaan. Teimme pari muutosta:

    – Astiakaappiin jätettiin kahdet kappaleet lautasia, kahvikuppeja, laseja ja aterimia. Likaiset astiat laitettiin koriin tiskipöydälle, jotta allasta olisi helpompi käyttää.
    – Sovimme, että saan laittaa kaikki yhteistilan lattialla lojuvat paperit ja lehdet keräyslaatikkoon, eikä minun tarvitse lajitella niitä. Tärkeät paperit oli otettava itse talteen.
    – Lattialle päätyneet kämppiksen vaatteet ja tavarat sain siirtää hänen huoneeseensa (yleensä kyllä jaottelin tummat ja vaaleat vaatteet omiksi kasoikseen ja tavarat omakseen, ihan vain omasta harrastuneisuudesta).
    – Ylimääräisille kenkäpareille järjestettiin aivan oma kaappi.

    Mietin meneeköhän tämä jo äiteilyksi, mutta sillä tavalla asiat saatiin toimimaan ainakin jotenkin. 🙂 Erilaisista siisteystottumuksista huolimatta tultiin ihan hyvin juttuun. Tosin kun toinen näistä ex-kämppiksistä myöhemmin ehdotti taas yhteisasumista, sanoin ei. Survojat voivat olla aivan ihania ja valloittavia persoonia, mutta joskus on mukavampaa, että ystävyksillä on ihan omat huushollit. Mieheni siivoaa onneksi kanssani, kun pyydän.

  9. Melkein entinen survoaja ilmottautuu. Olen huono viemään asioita paikoilleen ja keskittyessäni johonkin en huomaa ympäristöni. Aku Ankkaa lukiessa seinät voisivat kaatua ympäriltäni.

    Vähentämällä tavaraa, siivoamalla kaappeja ja muuttamalla tapojani olen muuttumassa. Aikataulutan siivouksen työvaiheiden väliin eli lopettaessani työn siivoan sen jäljet. Lasten kanssa ennakointi auttaa ja se että ei ole kiire.

  10. Olin ennen, en ole enää.
    Kolme muuttoa lyhyellä aikavälillä johti siihen, että karsin maallisen mammonani minimiin.
    Kuusi vuotta käyttämättömänä ollut vohvelirauta, 8 vuotta kaapissa seisonut mekko, läjäpäin lahjaksi saatuja tavaroita joista koskan en ollut pitänyt, sälää sälää ja sälää, ja luoja ties mitä muuta! Hei vaan ja Hyvästi!
    Kun luopumisessa pääsee alkuun, se koko ajan helpottuu. Olen raahannut kymmeniä jätesäkillisiä tavaraa ja vaatteita kirpputorille ja SPR:lle, rikkinäinen tavara/vaatteet roskiin ja matonkuteiksi niitä halajaville. Oli aika kummallinen tunne, kun luuli luopuneensa jo kaikesta joutavasta, ja kun kaveri ehdotti kirpparipaikan vuokraamista, sinne lähti meiltä vielä 3 jätesäkillistä tavaraa…
    Kotiin jäi vain se, mitä täällä mahtuu säilyttämään, ja mitä tarvitsee. Mulla oli mm. 9 soppakauhaa. Montako tarvitsen? 2.

  11. Olen ehdottomasti survoja 🙁
    Ajatukset eivät vain pysy kiinni niissä tavaroissa, joita mukanani milloinkin kuljetan ja sitten ne vain jäävät ja kulkeutuvat jonnekin..
    Tämä ei ole kotoa opittua, sillä kotona oli aina tosi siistiä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *