Kannattaako työtä tehdä rahasta?

Viimeisen viikon aikana olen törmännyt useampaan otteeseen eri tyyppien ajatuksiin työn ja rahan merkityksestä elämässä.

Eräs henkilö kertoi haluavansa löytää tavan elättää itseään mahdollisimman vähällä työmäärällä, jotta voisi käyttää mahdollisimman paljon aikaa tehdäkseen tärkeältä tuntuvia asioita, joista ei makseta palkkaa.

Tästähän on kyse Tim Ferrissin 4 tunnin työviikko -kirjassa: työtä tehdään ensisijaisesti rahan takia (mutta onneksi “vain” neljä tuntia viikossa).

Eräässä Twitterissä käydyssä keskustelussa totesin itse, että jos yhtäkkiä voittaisin lotossa useita miljoonia, jatkaisin töiden tekemistä eli kutri.net:in kehittämistä, valmentamista, kirjoittamista ja mahdollisesti satunnaisesti jopa käsikirjoittamista melko samaan malliin.

Toisin sanoen teen työtä enemmän sen itsensä kuin rahan takia.

Kumpi tavoista on oikeasti parempi lähestymistapa työntekoon?

Mitä työ on?

Yritin googlata jotain hyvää työn määritelmää, mutta kun en sellaista helposti löytänyt, määrittelen työn itse tänään näin:

Työ on tekemistä, joka luo suoraan tai välillisesti lisäarvoa muille ihmisille jonkinlaista korvausta vastaan.

Lisäarvo tarkoittaa hyötyä, arvonnousua tai muutosta parempaan suuntaan — tai ainakin nykyisen tilan ylläpitämistä yhtä hyvänä. Toisin sanoen tekemäni työ joko parantaa olosuhteita tai estää niitä muuttumasta huonommaksi.

Korvaus on yleensä rahaa, mutta miksei se voi olla ruokaa, vastapalveluksia, huomiota, tilaisuuksia tai vaikka oikeus pysyä hengissä (esim. orjatyössä).

Ainakin minun lukemani amerikkalaiset yrittäjäekspertit ovat sitä mieltä että mitä enemmän lisäarvoa joku tuottaa, sitä enemmän hänelle ollaan siitä valmiita maksamaan. Olen itsekin toistanut tätä väitettä faktana.

Mutta onko asia sittenkään niin yksinkertainen?

Kutsumusammatti ja raha?

Varsinkin ns. kutsumusammateissa olevien kuulee välillä sanovan: “En tee tätä rahan takia.”

Aika usein tämä ajatus näyttää kääntyvän sanojan päässä muotoon: “En voi vaurastua tällä, koska teen tätä kutsumuksesta, en rahasta.”

Tällöin tausta-ajatuksena tuntuu olevan, että vaurastuminen pilaa kutsumuksen. Tai että jos haluaa saada tekemästään työstä kunnon palkan, silloin henkilö ei oikeasti ole kutsumusammatissaan.

Kutsumusammatteja ovat useimmat suhteellisen matalapalkkaiset hoitoalan ammatit. Esimerkiksi tässä haastattelussa eläkkeelle jäänyt sairaanhoitaja kertoo olleensa kutsumusammatissaan.

En muista koskaan kuulleeni pörssikeinottelijan kertovan olevansa kutsumusammatissaan.

Hoitoalalla työskentelevät ovat usein suoraan vastuussa muiden ihmisten hengestä ja hyvinvoinnista. Mikä on arvokkaampaa kuin ihmisen henki?

Miksi hoitajien on niin vaikea saada parempaa palkkaa työstä, joka jokaisen mielestä on tärkeä — viimeistään silloin kun itse joutuu hoitajien hoidettavaksi?

Myös taiteilijat ja kirjailijat kokevat olevansa kutsumusammatissa. Tietyissä kirjailija- ja taitelijapiireissä kauhistellaan “kaupallista” eli myyvää taidetta tekevää taiteilijaa tai kirjailijaa.

Onko taide oikeasti arvokkaampaa tai hienompaa silloin, kun kukaan ei ole siitä valmis maksamaan?

Miksi ihmeessä kutsumustyöstä pitäisi saada vähemmän rahaa kuin työstä, jota inhoat?

Eikö palkan perusteena pitäisi olla se, miten paljon lisäarvoa muille tuotat, ei se, miten paljon sinulle pitää maksaa kärsimyksestäsi?

Kannattaako työtä tehdä rahan takia?

Aina kun olen tehnyt töitä vain rahasta, homma on jotenkin kääntynyt itseään vastaan.

Paino sanalla “vain”.

Näissä tapauksissa korkeassa mielentilassa sisäinen viisauteni on sanonut ettei hankkeeseen kannata lähteä, mutta alhaisessa mielentilassa olen ajatellut rahapulaani tai sitä, miten minua kaduttaa, jos en tartu tähän tilaisuuteen tienata hyvin rahaa.

Ongelmana ei missään näistä tapauksista ollut se, että sain palkkaa projektista vaan se, että jyräsin rahalla perustellen sisäisen viisauteni.

Olen saanut paljon palkkaa työstä, joiden tekemisestä nautin suunnattomasti ja jonka olisin voinut tehdä ilmaiseksikin.

Olen mennyt pahasti metsään yksityisasioissa, joissa olen sivuuttanut sisäisen viisauden vinkit ja tehnyt jotain pelosta tai ahdistuksesta käsin.

Elä työllä josta tykkäät

Meillä on jokaisella käytössä 1440 minuuttia vuorokaudessa. Meillä on (tiettävästi) kaikilla rajoitettu määrä päiviä jäljellä. 

Miten paljon käytät tätä nykyä ajastasi sellaisten asioiden tekemiseen, joista et erityisemmin nauti? Entä sellaisten asioiden tekemiseen joita inhoat?

Meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — eli kyky löytää ratkaisuja käytännön ongelmiin.

Muistele elämääsi: kuinka monta kertaa olet ollut tilanteessa jossa olet ajatellut “tähän ongelmaan ei ole ratkaisua” — ja sitten ratkaisu on yhtäkkiä juolahtanut mieleesi kun olet ollut tyyliin suihkussa, lenkissä, sängyssä tai ajamassa autoa?

Minä uskon että jokaisella meillä on mahdollisuus löytää kiva ja innostava tapa luoda niin paljon lisäarvoa muille, että voimme elättää itsemme siitä saatavalla korvauksella. 

Minä uskon että yhteiskuntamme voidaan järjestää niin, että myös tärkeissä kutsumusammateissa oleville ihmisille voidaan maksaa hyvää palkkaa kiitokseksi siitä arvokkaasta työstä mitä he tekevät.

Ensimmäinen askel on nähdä, että meillä kaikilla on kyky löytää ratkaisuja silloinkin, kun meistä näyttää ettei sellaisia ole.

Miten sinä ymmärrät työn? Miksi sinä teet työtä? Millaista työtä sinä haluat tehdä?

Jos haluat vaihtaa alaa ja luoda itsesi näköisen uran, tsekkaa huviksesi Unelmien ura -kurssi, joka sisältyy myös Kutri.net:in VIP-jäsenyyteen 

 


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

4 Comments

  1. “kirjailija- ja taitelijapiireissä kauhistellaan “kaupallista” eli myyvää taidetta tekevää taiteilijaa tai kirjailijaa.

    Onko taide oikeasti arvokkaampaa tai hienompaa silloin, kun kukaan ei ole siitä valmis maksamaan?”

    Vastaan, että joidenkin taiteilijoiden mielestä on. Takana on ajatus siitä, että kaupallisesti menestynyt taiteilija on tietoisesti tehnyt kompromisseja sen hyväksi mikä myy, oman luovuutensa kustannuksella. Toisin sanoen tekijä ei ole luonut sitä, mitä hän todella taiteellisesti haluaisi tehdä, vaan jotain “laimeampaa”, jota suuri yleisö haluaa ostaa.

    Toisaalta voi ajatella, että vaurastuminen pilaa kutsumuksen. Koska jos on mahdollista tehdä hyvällä korvauksella asiaa, joka on itsestä ihan ok vaikka ei suoranainen kutsumus, voi olla houkuttelevaa jatkaa sillä tiellä, kuin vaihtaa todelliseen kutsumukseen, jonka myötä elintaso laskisi.

    • JENGA — Totta kyllä että joidenkin taitelijoiden mielestä näin on. Mutta jos taitelija ei tee kompromisseja ja on silti myyvä, onko hänen taiteensa vähemmän arvokasta kuin taiteilijan, joka ei ole tehnyt kompromisseja eikä myy?

      Varmasti makuasia, joka kertoo ettei tässäkään asiassa ole universaalia totuutta.

      Sama pätee kutsumukseen — jos teet työtä todellisesta kutsumuksesta, silloin hyvä palkkakaan ei pilaa kutsumusta. 🙂

      Eli ulkoapäin on mahdotonta sanoa mitä ihmisen sisällä tapahtuu eli mistä mielentilasta käsin he tekevät mitä tekevät.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *