Tarvitseeko äiti omaa aikaa?

nukkuvauva

Oletko pienen lapsen äiti, joka fantasioi omasta ajasta? Tai pienen lapsen isä, jonka lasten äiti vaatii omaa aikaa vaikkei sitä ole sinullakaan liikaa?

Eiisessä Hesarissa oli Laura Saarikosken kolumni aiheesta Äiti tikittää kuin taksamittari. Sen johtava ajatus oli, että lastenhoitovastuusta vapaalla oleva äiti on kuin taksi, jonka taksamittari tikittää koko ajan. Ns. oma aika on niin arvokasta, että sen käytön harkitsee tarkkaan.

Omasta ajasta tulee myös tapeltua puolison kanssa, koska tuntuu että oma aika on aina kortilla. Pahimmillaan tilanne menee siihen, että ajatus erosta tuntuu helpotukselta: sitten isä joutuu hoitamaan lapsia ainakin puolet ajasta.

Kyllä, aika ajoin minusta tuntuu että minulla on liian vähän ns. omaa aikaa. Että on epäreilua, että puolisoni saa mennä minua vapaammin. Että on väärin että minä olen usein ympäri vuorokauden vastuussa vähintään toisesta lapsesta. Että minun pitäisi päästä töihin, baariin, shoppailemaan, salille tai tekemään asioita, joita “itsestään huolehtivat äidit tekevät”.

Muuten hyvä, mutta en todellakaan aina ajattele näin. Ajatus juolahtaa mieleen yleensä kun olen väsynyt, nälkäinen tai mietin kaikkia niitä työjuttuja, jotka haluaisin tehdä. Katkera, ahdistunut ja vihainen fiilis kertoo, että olen ns. alhaisessa mielentilassa ja ajatteluni taso on laskenut.

Kun ajattelen asiaa ns. korkeassa mielentilassa, eli silloin kun oloni on kevyt, rento ja avoin — kuten nyt — näen sen täysin toisessa valossa.

Minä tykkään olla lasteni kanssa. Nytkin kuopus nukkuu vieressäni sitterissä pöydällä ja hymyilee unissaan. Sydämeni täyttää onnesta ja silmiin nousee kyyneleet kiitollisuudesta.

Minä teen kaiken sen, mitä ihan oikeasti haluan tehdä. Puolisoni ulkoilee lähes joka päivä tunnin tai pari esikoisen kanssa ja on lasten kanssa enemmänkin, jos minulla on sovittu meno.

Toki on paljon asioita, joita olisi kiva tehdä tai joita koen että minun “pitäisi” tehdä, mutta jos olen korkeassa mielentilassa rehellinen itselleni, näen että valitsen aina sen vaihtoehdon, joka tuntuu minusta milloinkin oikeimmalta ja tärkeimmältä.

Jokaiseen käytännön ongelmaan on olemassa jokin ratkaisu. Jotkut ratkaisut vaativat enemmän joustamista, uhrauksia ja kompromisseja, mutta olen valmis niihin, jos asia on tarpeeksi tärkeä.

Ennen kaikkea näen että pikkulapsiaika on järkyttävän lyhyt. Kahdessa ja puolessa kuukaudessa koiranpentumaisesta rääpäleestä on kasvanut jättiläisvauva, joka hymyilee, juttelee, sätkii ja tuijottaa äitiä tutkivasti. Kolmivuotias on jo oma itsellinen ihminen, jolla on mielipiteitä, mieltymyksiä ja vaatimuksia.

Muutaman vuoden päästä poikani ovat pitkätukkaisia esiteinejä, jotka kiipeilevät äidin kauhuksi kotimme vieressä olevilla kallioilla kavereidensa kanssa.

Siitä jokunen vuosi eteenpäin ja lapset lähtevät maailmalle, ottaen yhteyttä lähinnä silloin kun tarvitsevat äidiltä rahaa, rakkautta tai rauhoittavia sanoja.

Jos kaikki menee siis hyvin. Aina ei mene. Ihmiselämä on arvaamaton ja joskus äidit, isät tai lapset voivat kuolla ennen aikojaan.

Minun ahdistustani ei aiheuta aika tai se, mihin sen käytän, vaan hetkellisesti mieleen juolahtanut alhaisen mielentilan ajatus.

Aina kun ajattelen sitä mikä minulta puuttuu, tunnen puutetta. Aina kun ajattelen sitä mitä minulla on, tunnen kiitollisuutta, tyytyväisyyttä ja mielihyvää.

Välillä olen kaltoin kohdeltu äiti, joka joutuu uhraamaan elämänsä äitiyden alttarille.

Useimmiten olen äiti, jolla on onni viettää valtavan paljon aikaa lastensa kanssa nyt kun nämä ovat pieniä.

Kummatkin ajatukset ja tunteet ovat OK. Kumpikaan ei kerro koko totuutta tilanteesta.

Kevyeltä tuntuvia ajatuksia ajatellessani aivojeni inhimillisimmät osat ohjaavat ajatteluani. Näen suuret kokonaisuudet ja ymmärrän mikä on oikein ja mikä väärin.

Ollessani ahdistunut, stressaantunut, vittuuntunut tai masentunut aivojeni alkukantaisimmat osat ovat ottaneet ylivallan.

Olenko minä ihminen vai villipeto? Sekä että. Mutta ehkä kuitenkin vähän enemmän ihminen.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

2 Comments

  1. Mutta siinä toi hesarin juttu oli oikeassa, että kun omaa aikaa on rajallisesti, sen arvo todellakin kasvaa. Omat prioriteetit tulee punnittua aika tarkkaan, kun kaikkea ei voi saada. Eli kun sitä omaa aikaa on, niin sitä ei halua “tuhlata” vaan käyttää sen johonkin mistä eniten kokee nauttivansa tai hyötyvänsä.

  2. Oma aika on minulle sitä vapaa-aikaa lasten kanssa. Aikaa jolloin ei tehdä töitä, kotitöitä tai katsota telkkaria. Se on aikaa kun touhutaan yhdessä koko perhe. Oma aika ei siis aina tarkoita aikaa, jolloin äiti tekee jotain yksin ilman lapsia 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *