Rajoittaako sinua turvallisuus vai mukavuus + viikon linkit

aita2

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu / Colin Brough

Oletko koskaan jättänyt tarttumatta mahtavaan tarjoukseen? Entä saanut hyvää ideaa, jonka olet jättänyt toteuttamatta — katuaksesi sitä myöhemmin?

Juuri kun sitä vähiten odotat, joku tarjoaa sinulle Ainutlaatuisen Tilaisuuden. Tai hetkellä jolloin et tee etkä ajattele mitään erityistä, mieleesi juolahtaa Maailman Paras Idea.

Yllätys riisuu sinut aseista ja joudut hurjan innostuksen valtaan. “Ei hitsi, mähän teen tämän”.

Ehdit jo hetken ajan tuntea olevasi tavallista enemmän elossa

…kun yhtäkkiä mielesi täyttyy syillä, miksei tarjoukseen kannata tarttua tai ideaa voi toteuttaa. “Liian kallista.” “Liian hankalaa.” “En mä osaa.” “Mä olen liian vanha/nuori.” “Ei se kuitenkaan onnistuisi.”

Tunnet miten tyhjennyt innostuksesta kuin vanha helium-pallo. Mielesi laskee. Olemuksesi lysähtää. Lopulta palaat takaisin sinne missä olitkin: turtumukseen ja turhautumiseen.

Ääni tajuntasi takanurkasta yrittää vielä innostaa sinua: “Hei, se voisi onnistua.” “Eikö me voitaisi edes kokeilla…”

Suljet korvasi. Sinä et ole mikään haihattelija, joka tarttuu spontaanisti tarjouksiin tai lähtee toteuttamaan hulluja ideoitaan. Parempi katsoa kuin katua.

Pettymys kirpaisee vatsanpohjaa. Turrutat sen sijaistoiminnoilla: “Mitähän telkkarista tulee?” “Mä syön tuon suklaalevyn.”

Miksi jätämme hyvät tilaisuudet ja ideat väliin?

Varsinkin nuorempana kieltäydyin lähes kaikista uusista ehdotuksista ja jätin toteuttamatta omia ideoitani. Osa kieltäytymistäni harmittaa vieläkin typeryydessään.

Miksi en voinut 13-vuotiaana kansainvälisellä nuorisoleirillä lähteä kuutamouinnille minua mukaan pyytäneiden ruotsalaisnuorten kanssa? Koska pelkäsin muiden pitävän minua läskinä, jätin väliin kokemuksen, joka olisi voinut olla hauska. Sen sijaan vahvistin omaa mielikuvaani siitä, miten “läskiyteni” estää minua tekemästä kivoja asioita.

Miksi en hakenut vaihto-oppilaaksi Ranskaan niin kuin halusin vaan kuuntelin muita, jotka vakuuttivat minulle että saksankielinen maa olisi parempi? Ranskassa minuun vetosi kieli ja ajatus ranskalaisten mutkattomasta eleganssista. Vaihtarivuoteni Itävallassa oli hieno, mutta koska valitsin maan järkipohjalta enkä tunnesyistä, vahvistin mielikuvaani siitä, että minä olen se tylsä ja tyylitön tyyppi joka seuraa järkeään eikä sydäntään.

Miksi en Supercoach Academyssa opiskellessani jäänyt yhtenäkään iltana syömään illallista koulukavereideni kanssa? Koska ajattelin että puolisoni ei tykkää siitä oltuaan koko päivän yksin esikoisemme kanssa — vaikka isä ja poika tulivat erinomaisestitoimeen keskenään. Niinpä menetin tilaisuuden tutustua paremmin koulukavereihini ja vahvistin mielikuvaa, että mieheni ei muka selviäisi lapsen kanssa koko päivää ja velvollisuuteni äitinä estää minua tekemästä kivoja asioita.

Michael Neill puhuu “ennenaikaisesta käytännöllisyydestä” (premature practicality). Kuinka helposti torppaammekaan uuden idean tai yllättävän tarjouksen ennen kuin se on saanut kasvaa ja kehittyä mielessämme täyteen mittaansa? Selittelemme ratkaisua järkisyillä, koska haluamme vaikuttaa järkeviltä. Samaan aikaan sisäisessä äänessämme kuuluu pelko.

Mitä pelkäämme? Ehkä sitä, että jos annamme itsemme innostua liikaa ja sitten pakotamme itseämme hylkäämään idean, pettymys on liian suuri. Tai vielä pahempaa: lähdemme toteuttamaan ideaa ja meidän käy huonosti. Epäonnistumme, nolaamme itsemme ja menetämme aikaa tai jopa rahaa.

Seth Godin puhuu turvallisuusrajojen ja mukavuusrajojen erosta. Kyllä, on fiksua pysyä turvallisuusrajojen sisällä — eli olla tekemättä asioita, joista seuraa lähes väistämättä kuolema tai pysyvä fyysinen vamma. Mutta moni meistä sekottaa keskenään turvallisuus- ja mukavuusrajat.

Luulemme virheellisesti, että se, että jonkin uuden idean ajatteleminen tekee olomme epämukavaksi tarkoittaa että idea on vaarallinen.

Ajatus lentokoneesta hyppäämisestä herättää minussa epämukavan tunteen. Mutta sillä on eroa hyppäänkö tandem-laskuvarjohypyn kokeneen ohjaajan kanssa vai ilman laskuvarjoa kilometrin korkeudesta. Ensimmäinen voi koetella mukavuusrajojani, mutta palkita unohtumattomalla elämyksellä — vain viimeinen on aidosti vaarallista ja vältettävää.

Godin huomauttaa että tätä nykyä meillä länsimaalaisilla ihmisillä todelliset turvallisuusrajat ovat kaukana mukavuusrajojen ulkopuolella. Aika harva ideoistamme johtaisi missään oloissa kuolemaan tai edes fyysiseen vammaan.

Siinä missä turvallisuusrajojen ylittäminen on tyhmää, mukavuusrajojen venyttäminen on lähes aina palkitsevaa.

Oletko sinä juuri torjumaisillasi oman ideasi tai sinulle tehdyn tarjouksen, josta ehdit jo vähän innostua?

Odota että olosi on levollinen, kevyt, avoin ja kirkas ja kysy sitten itseltäsi:

Mikä on absoluuttisesti pahinta mitä voi tapahtua jos ihan kaikki menee pieleen?

Mikä on ehdottomasti parasta mitä voisi tapahtua, jos asiat menisivätkin taianomaisesti täysin putkeen?

Mitä todennäköisesti tapahtuisi?

Haluatko ottaa ensimmäisen askeleen kohti idean toteuttamista tai tarjoukseen tarttumista? Koska otat sen? Ota se!


Haluaisitko vaihtaa alaa tai työpaikkaa tai saada selville, mitä sinä haluat tehdä isona?

Tässä on minun tarjoukseni sinulle:

Pelottoman elämän salaisuus: Unelmien ura -nettikurssi alkaa maanantaina.

Kurssilla päästämme irti peloista, löydämme sinun vahvuutesi, selvitämme mihin suuntaan sinun kannattaa lähteä ja otamme ensimmäiset askeleet kohti unelmiesi uran luomista.

Pahinta mitä voi tapahtua: käytät pari tuntia ensimmäisten kurssivideoiden katsomiseen ja jos ne eivät innosta, saat rahasi takaisin ja olet menettänyt vain katsomiseen käyttämäsi ajan.

Parasta mitä voi tapahtua: ensimmäinen luento räjäyttää tajuntasi, vapauttaa sinut kokonaan peloista ja toisella kerralla löydät kutsumuksesi. Se on niin vahva ja helppo toteuttaa, että kurssin päätyttyä työskentelet jo unelmien työpaikassasi.

Mitä todennäköisesti tapahtuu: kurssin myötä opit jättämään pelkosi omaan arvoonsa, saat kirkkaan vision siitä, mitä haluat tehdä ja miten sen toteutat ja alat ottaa jo aktiivisia askeleita suunnitelmasi toteuttamiseksi. Muutaman kuukauden sisällä tienaat jo ensimmäisiä euroja unelmiesi alalla ja 1-3 vuoden sisään voit siirtyä tekemään unelmiesi työtä täyspäiväisesti.

Aika hyvä diili, eikö totta? Lue lisää täällä.


Kutri.net uudistuu taas!

Onnistunut laihdutus -paketti poistuu myynnistä sunnuntaina, jolloin toivottavasti myös Kutri.net:in ulkoasu muuttuu nopeammin latautuvaksi.

Tästä saattaa seurata kaikenlaisia “jänniä” muotoiluvirheitä eri sivuilla. Ole kiltti ja kerro niistä joko kyseisen sivun kommenttiosiolla tai etusivun yhteydenottolomakkeella.

Uusiutunut uutiskirje ilmestyy nyt kerran viikossa — tähtään tiistaihin, mutta lapsien päiväunista riippuen sen ilmestyminen voi mennä välillä keskiviikkoon tai torstaihin.

 

Viikon linkit

Tällä viikolla olen saanut paljon iloa ja inspiraatiota Twitteristä. Seuraa twiittejäni Twitterissä — tai Kutri.net:in Facebook-sivuilla.

Kaikille avoimet:

Kaikki mitä sinun pitää tietää kateudesta -blogimerkintä

Miten tarjota, vastaanottaa ja antaa apua -blogimerkintä

Miksi äidit arvostelevat toisia äitejä -blogimerkintä

Kolmas Kutri kuntoon -raportti

Kutri.net:in jäsenblogit:

52 lajia 52 viikossa — muuttuu ehkä huhtikuussa muotoon 100 lajia 52 viikossa!

Kevyesti kohti raskautta -blogissa on mm.  Viiden päivän testijakso, Kohti raskautta, Viikko 2, Teen tätä itseäni varten,

Vain Kutri.net:in jäsenille:

Kolmas Kutri kuntoon -videoraportti — VIP-jäsenet ja Onnistunut laihdutus -kurssilaiset

VIP-video: 13/08 Sitoutuminen — VIP-jäsenet

Kutrin äitiyspäiväkirja: 04. viikko — VIP-jäsenet, Raskaaksi rauhallisin mielin/Äitiysopas -jäsenet

HUOM! Jos olet Kutri.net:in VIP-jäsen tai Pelottoman elämän salaisuus: Unelmien ura -kurssilainen, voit liittyä Mastermind-ryhmään, jonka blogiin olen jo päivittänyt ensimmäisiä ajatuksiani. Viikonlopun aikana päivitän sinne myös pari videota, jotka olen tehnyt RHH B-Schoolissa oppimistani jutuista.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

11 Comments

  1. Hieno esimerkki tuo koulukavereiden kanssa illallistamisen väliin jättäminen äidin velvollisuuksien nimissä.
    Itsekin äitinä painin monien velvollisuuksien ja vastuiden kanssa, ja kolme prinsiippiä oivallettuani koen entistä kovemmin (alhaisissa mielentiloissa), että minun tulisi auttaa ihmisiä oivaltamaan tämä juttu. Erityisesti sellaisia läheisiä, jotka vellovat usein alhaisissa mielentiloissa ja vetävät minutkin monesti alhaisiin mielentiloihin. Ja usein haluan auttaa ihan korkeassa mielentilassakin.

    Korkeassa mielentilassa tiedän, että haluaisin olla tällaisten ihmisten kanssa vähemmän tekemisissä, jotta aikani riittäisi perheen, oman lapsen ja miehen kanssa oleskeluun. Koska yksinkertaisesti se on kivaa, helppoa ja ihanaa, ja siihen haluan panostaa. Myös oma luova työ on minulle tärkeämpää kuin joidenkin läheisten auttaminen, sydämeni sanoo niin. Ongelmana onkin se, että mihin vetää raja? Koen itseni välillä itsekkääksi, koska laitan oman etuni muiden edelle, ja sanon usein ei. Monet ihmiset ripustautuvat minuun (tämä on ainakin tunteeni, joku ajatus), ja tiedän että jos he oivaltaisivat kolme prinsiippiä, heidän elämänsä muuttuisi ja he alkaisivat tehdä elämässä sitä mitä haluavat eivätkä ripustaisi minuun.
    Hmm.. Monimutkaista, mutta tällaisten ajatusten kanssa painin. Korkeassa mielentilassa olen yrittänyt löytää vastausta siihen, miten paljon tavata tiettyjä läheisiä ja miten paljon keskittyä oikeasti kivoihin asioihin… Alhaisissa mielentiloissa ryven syyllisyydessä ja ajattelen olevani itsekäs, ja ajattelen että tämä pitää jotenkin ratkaista.
    Olisi kiva kuulla kommenttejanne!

    • Mä en oo Katri, mutta toivottavasti sinua ei haittaa, vaikka sanon omat ajatukseni. Painin meinaan samojen tuntemusten kanssa, koin että oli velvollisuuteni auttaa läheisiä, jotka tuntuivat toimivan ja perustavan koko elämänsä alhaisen mielentilan ajatuksille ja niistä kumpuaville tunteille. En tiedä, varmaankin näin sen sillä tavalla velvollisuudeksi, koska olin saanut tietooni jotain omaa elämää (omalla tavallaan) mullistavaa ja halusin auttaa toisia kokemaan sitä onnea jota itse koin. Mutta tajusin tässä asiassa pari eri juttua, joista ensimmäinen oli se, että minun tehtäväni ei ole oikeasti pelastaa ketään. Mikä edes olen määrittelemään, onko heidän elämänsä ns.huonompaa kuin omani? Toinen näkökulman muutos oli se, että huomasin, että vaikka nämä läheiset aika ajoin rypevät alhaisessa mielentilassa, se ei ole millään tavalla vaarallista. Ok, jotkin ajatusten pyörittelyt saattavat aiheuttaa (turhaa) inhimillistä kärsimystä, mutta ei niillä siitä huolimatta ole mitään hätää. Mä haluan korkeasta mielentilasta käsin auttaa heitä näkemään joidenkin ajatuskuvioiden älyttömyyden, mutta jos he itse eivät halua katsoa siihen suuntaan, niin minkä mä sille voin? Tätä on hirveän vaikea pukea sanoiksi niin, että en vaikuttaisi tunteettomalta idiootilta. Näen vain sen, että ei ole yhtä tapaa elää tätä elämää. Tai kaikki tavat on ns. oikein.

      Mutta olisi kyllä mielenkiintoista kuulla Katrin vastaus tähän aiheeseen liityen, tää mun vastaus kun oli vaan tätä mutu-tuntumaa.

      • KAIJA LEPPINEN ja NINA — Ninan vastaus oli erittäin tyhjentävä! Kiitos!

        Mä haluaisin että KOKO MAAILMA oivaltaisi tämän. 🙂 Korkeassa mielentilassa näen että joo, kaikilla on potentiaali tämän oivaltamiseen, mutta jokaisen oivaltaminen tapahtuu omassa aikataulussa. Alhaisessa mielentilassa ajaudun helposti ajattelemaan että “tämä tyyppi pitää saada tajuamaan tämä NYT!”

        Eli esim. välillä täällä kommenttiosastolla, joskus muutaman minuutin ajan valmennustapaamisissa ja varsinkin läheisten ja tuttujen kohdalla, joita arvostan ja rakastan, mä saatan syyllistyä saarnaamiseen, tuputtamiseen ja jopa jyräämiseen, kun en tajua olevani alhaisessa mielentilassa ja ottavani totena ajatusta “mun pitää saada tämä tyyppi tajuamaan”.

        Ainahan se jälkeen päin joko nolottaa tai naurattaa (mielentilasta riippuen), mutta onneksi ei ole niin vakavaa. Ja yleensä tuputuksen kohteen kyllä oivaltavat korkeammassa mielentilassa, että tarkoitus oli hyvä, vaikka toteutus oli huono. 🙂

        Sen, ettei yritä muuttaa tai pelastaa toista on mun mielestä suurinta kunnioitusta toista kohtaan. Sä luotat että se selviää, sä luotat että se kykenee oivaltamaan, sä luotat siihen että se on vahva ja pärjää.

  2. Kiitokset ajatuksista!
    Itseä jotenkin auttoi oivallus, kun Katri jollain videolla totesi että se on KÄYTÄNNÖN ongelma, ei PSYYKKINEN ongelma, kun mietitään haluanko lähteä jostain ihmissuhteesta/haluanko olla jonkun kanssa tekemisissä. Korkeassa mielentilassa se oikeasti tuntuu käytännön ongelmalta. Heti kun tunteet tulevat mukaan, se tuntuu henkiseltä ongelmalta.
    Tämä oli suuri oivallus minulle. Ennen kuin ymmärsin kolmea prinsiippiä, pidin “käytännön ihmisiä” ja käytännöllisiä ongelmia pohtivia ihmisiä jotenkin typerinä, koska he keskittyvät niin “arkisiin” asioihin! 🙂 Onhan paljon korkealentoisempaa ja “ylempää” pohtia henkisiä ongelmia!
    Heh, nyt minä rakastan ns. arkisten ongelmien miettimistä, koska tiedän ettei ole mitään henkisiä ongelmia! Vaikka joihinkin ihmissuhteisiin liittyy edelleen erittäin kovia tunnelatauksia, niin tiedän että alhainen mieliala menee ohi ja korkeassa mielentilassa ne tuntuvat käytännön ongelmilta, jotka voi ratkaista! 🙂
    Aika ihanaa on tämä elämä 🙂

  3. Mahtavaa 🙂 Juuri tämä ongelma-asia on minuakin auttanut! Aikaisemmin pyörittelin asioita mielessäni vuosikausia, eikä mikään muuttunut.. Nyt yhtäkkiä huomaan, että ongelmia ei enää ole! Ja jos on, ne on ratkaistavissa käytännön toimilla.
    Kyllä elämä tosiaan on ihanaa 🙂

  4. Hei,
    pakko vielä kommentoida tuota aikaisempaa omaa tekstiä. Huomasin että kirjoitin siinä hyvin inhottavasti läheisistäni. Kirjoitin sitä osittain alhaisessa mielentilassa. “Korkeassa mielentilassa haluaisin olla heidän kanssaan vähemmän tekemisissä” – ei pidä paikkaansa!

    Korkeassa mielentilassa haluan aina auttaa läheisiäni, koska tunnen suurta rakkautta heitä kohtaan. On alhaisen mielentilan ajatus, etten halua olla jonkun kanssa tekemisissä. Se kertoo vain minun omasta pelostani. Pelkään, että läheinen vetää minutkin alhaiseen mielentilaan, vaikka eihän se ole vaarallista!

    Käytännössä kaikki tämä tarkoittaa oman sisäisen viisauden kuuntelemista sen suhteen, MILLOIN MINUSTA ON APUA JOLLEKIN JA MILLOIN EI. Jos huomaan, että jossakin ihmissuhteessa vajoan lähes aina alhaiseen mielentilaan minkä seurauksena aiheutan läheiselleni vain vahinkoa enkä ole avuksi, niin silloin hänestä kannattaa pysyä kaukana. Uskon kuitenkin, että mitä selvemmäksi nämä kolmen prinsiipin periaatteet tulevat päässäni ja mitä enemmän oivallan aiheen tiimoilta, sitä paremmin minusta on jatkossa apua muille. Toisin sanoen sitä vähemmän vajoan “muiden vaikutuksesta” alhaisiin mielentiloihin. Ja vaikka vajoankin, pystyn katselemaan sitä selvemmin ulkoapäin.

    Tämä siis tämän päivän oivallus! Rakastan näitä päivittäisiä oivalluksia, joita saan koko ajan aiheen tiimoilta 🙂

    Ja hei, jos joku huomaa teksteissäni epäkohtia

    • Taas mä höpöttelen omiani, mutta mua jäi mietityttämään yksi sun lauseesi. Kirjoitit näin: “Pelkään, että läheinen vetää minutkin alhaiseen mielentilaan, vaikka eihän se ole vaarallista!”

      Ajatteletko siis, että joku ulkopuolinen pystyisi pakottamaan tai vaatimaan sinua ajattelemaan tietyllä tavalla (tässä tapauksessa alhaisen mielentilan ajatuksia)? Tai sitä mieltä, että se sama ihminen pystyy pitämään sinut siellä ilman, että sulla itselläsi on mitään vaikutusmahdollisuuksia asiaan? Mä olen joskus ajatellut noin, joissakin riitatilanteissa haluaisin edelleen 😉 Tyyliin “se on sun vika, että mä ajattelen näin”. Mikä, oikeasti, on tosi absurdi ajatus 😀

      • NINA – hehee, en oo vielä päässyt kommentoimaan enkä vieläkään pääse kunnolla kun oon kännykässä ja voin tekstata vain toisella kädellä (toisella taputtelen kitisevän vauvan selkää). Hyviä havaintoja!

        En muista missä kirjoitin noin mutta joo, oikeassa olet — kukaan ei voi automaattisesti ja suoraan vetää mun mieltä alas – saati väkisin pitää mua alhaisessa mielentilassa. 🙂

        Toki toisen jutut saattavat olla osatekijänä joskus mielentilan laskussa (entisestään). Esim hyökkäävä käytös käynnistää melko helposti hälytystilan. Mutta voimmeko tietää missä määrin toisen käytös vaikuttaa milloinkin on eri asia…

        Olennaisinta onkin tunnistaa että mielentila on alhainen ja arvostelukyky sumentunut.

        Toisaalta — vaikka mieli laskisikin samaan aikaan kumppanin mielen kanssa, niin ei sekään ole vaarallista. 🙂

  5. Äh, niin tuo viimeinen lause jäi tuohon. Jos joku huomaa teksteissäni epäkohtia, ilkeitä ajatuksia tai ihan vääriä ajatuksia, niin niihin saa ja pitää puuttua! Haluan oivaltaa mahdollisimman paljon!

  6. Hei joo, kappas! Kiitos!
    Pakko kertoa esimerkki eiliseltä.
    Olin pitkästä aikaa lähijunassa. Nykyisin käytän lähijunia todella harvoin, aikaisemmin käytin niitä päivittäin. Ihmisiä oli junassa aika paljon, mutta kukaan ei puhunut mitään, oli kuolemanhiljaista. Katselin väsyneen ja huonotuulisen näköisiä ihmisiä. Ajattelin että AINA täällä on tällaista. Tulen AINA huonolle tuulelle lähijunassa, KOSKA ihmiset on niin yrmyjä. Sitten aloin vielä ajatella että jos äänekäs poikani olisi täällä, kaikki katsoisivat minua vihaisesti ja tuntisin oloni epämukavaksi, ehkä häpeäisin lopulta poikani täysin luonnollista käytöstä. Poistuin junasta helpottuneena ajatellen, että olipas painostava tunnelma.

    Nyt kun ajattelen asiaa “objektiivisesti”, en tule aina huonolle tuulelle lähijunassa. Matka toiseen suuntaan oli miellyttävä, olin täynnä odotusta. Silloin en edes kiinnittänyt huomiota muihin ihmisiin!

    Kun muistelen tarkemmin niitä yrmyjä ihmisiä, muistan vain muutaman, ehkä kolme “väsynyttä” tai “äkäisen oloista” naamaa. En noteerannut lainkaan niitä nuoria, jotka tutkailivat innostuneen oloisesti jotain puhelimesta (he olivat hiljaa, mutta jos he olisivat olleet kovaäänisiä, olisin ajatellut että olisivat hiljaa!!). Toisin sanoen siinä hetkessä olisin kritisoinut myös “möykkäämistä”, nyt kuolemanhiljaisuutta.

    Tilanne kertoi siis vain oman mielentilan laskusta, ei mistään muusta!

    • KAIJA LEPPINEN ja NINA – nyt vasta tajusin että Nina vastasi Kaijalle eikä mulle! Tää on just tän kännykästä kommentoinnin hankaluus kun en näe aina mihin kommenttiin uusi kommentti liittyi. 🙂

      Mahtavia oivalluksia kummaltakin! Hyvä naiset! Tuli hyvä mieli ajatuksesta että muutkin oikeasti oivaltavat sen mitä yritän näyttää. Kiitos!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *