Miten menestyä maailmalla?

20130306hllywood

Haaveiletko Hollywoodiin breikkaamisesta? Tai muualla maailmalla menestymisestä — varsinkin luovalla alalla?

Haluan kertoa sinulle tyypistä, joka on jo saavuttanut jonkin verran kansainvälistä menestystä ja on matkalla kohti suurempaa menestystä. Hän on hyvä esimerkki siitä, miten menestys seuraa onnellisuutta — eikä päinvastoin. Hän on myös yksi suurimmista idoleistani ja inspiraation lähteistäni.

Tämä ihmemies, joka lähipiirissä tunnetaan myös “lapsinerona” on pikkuveljeni Jaakko Manninen.

VAROITUS: Tämä kirjoitus sisältää täysin häpeilemätöntä ja kritiikitöntä isosisarellista hehkutusta!

Sattumien kaupalla suosioon

Jaakko on asunut vaimonsa kanssa nyt muutaman vuoden Losissa luomassa uraa. Rakastan hänen raporttejaan vanhasta kotikaupungistani ja sen järjettömästä ja innostavasta ilmapiiristä.

Los Angelesissa jokainen päivä on täynnä mahdollisuuksia — joista useimmat eivät ehkä johda mihinkään muuhun kuin mielenkiintoiseen kontaktiin tai kokemukseen. Mutta välillä jostain sattumanvaraisesta tapahtumasta saattaa käynnistyä uskomaton tapahtumaketju, josta seuraa mainetta, kunniaa ja jopa rahaa.

Yksi tällainen oli Jaakon Jutty Ranx -projekti. Noin kymmenkunta vuotta sitten Jaakko tutustui Marcel-nimiseen brittimuusikkoon, jonka kanssa hän teki mm. Jaakon silloisen bändin biisin Dance, Dance, Dance.

Marcel sanoi Jaakolle, että jos tämä menisi joskus Losiin, Jaakon pitäisi tutustua Marcelin pikkuvelipuoleen Justiniin.

Viisi vuotta myöhemmin eli 2009 Jaakko istui musiikkimessureissulla yksin hotellihuoneessa Milanossa, kun hän sai idean erääseen biisiin. Hän soitti biisin mukanaan olevalla pienellä kitaralla kannettavalle tietokoneelleen.

Viime viikolla Jaakko ja Marcelin pikkuveli Justin, jotka olivat tutustuneet  Jaakon muutettua Losiin, istuivat milanolaisen radioaseman studiossa soittamassa tätä Jaakon neljä vuotta aiemmin säveltämää biisiä, joka on parhaillaan hurja hitti Italiassa!

Tämä on vain yksi esimerkki siitä, miten Jaakon ura on edennyt Losissa. Ennustan, että  tämä on vain alkua. Jaakolla on nimittäin hallussaan kaikki, mitä niin “Ameriikassa” kuin yleensä maailmalla menestymiseen tarvitaan.

Menestyksen maaginen yksisarvinen ja prinssi Rohkea

menestyksenmaaginen

Jaakko oli käymässä vasta ensimmäisiä kertoja Losissa, kun itse pidin Tampereella jossain Suomen elokuvabisneksen kansainvälistämistä käsittelevässä seminaarissa luennon Hollywoodiin breikkaamisesta.

Katsoin olevani pätevä puhumaan aiheesta, koska olin asunut kaksi vuotta Losissa — breikkaamatta Hollywoodiin, haha! Losin vuosinani tulin tutustuneeksi laajaan joukkoon ihmisiä, jotka tavoittelivat mainetta ja kunniaa enkelten kaupungissa. Osa heistä saavutti jonkinlaista menestystä, osa on vielä matkalla sinne ja osa hyytyi jo alkumetreillä.

Kuvaan maailmalla (ja miksei kotonakin) menestymisen kaavaa Menestyksen Maagisella Yksisarvisella. Mitä useampi jalka yksisarvisella on, sitä varmempi menestys on. Ja jos onnen sarvi osuu kohdalle, menestys on lähes taattu.

Menestyksen Maagisen Yksisarvisen neljä jalkaa ovat:

  1. Tuote
  2. Ammattitaito
  3. Verkosto
  4. Asenne

Ja sarvena on onni.

Miten nämä näkyvät veljeni Jaakon uralla?

1. Tuote

Tuote tarkoittaa konkreettista versiota siitä, mitä myyt. Käsikirjoittajalla se on käsikirjoitus, ohjaajalla, kuvaajalla ja näyttelijällä “show reel” eli koostevideo eri projekteista. Näyttelijällä myös head shot eli kasvokuvat edustavat tuotetta. Musiikin tekijällä ne ovat biisit. Myös ansioluettelo kuuluu tähän kategoriaan. Toisin sanoen miten todistat että osaat mitä väität osaavasi?

Maailmalla on niin paljon lahjakkaita ihmisiä tyrkyttämässä taitojaan, että pelkkä sana omasta lahjakkuudesta ei riitä. Esimerkiksi Losissa törmäsi lähes päivittäin tyyppeihin, jotka ilmoittivat olevansa käsikirjoittajia, mutta kun heiltä kysyi mitä he ovat kirjoittaneet, he paljastivat vielä työstävänsä ensimmäistä käsikirjoitustaan!

Jaakko on tehnyt musiikkia noin 10-vuotiaasta asti ja on siitä asti tehnyt musiikkia lähestulkoon joka päivä. Jos en muista ihan väärin, hänen ensimmäiset biisinsä olivat jollain brittiläisellä kokoelmalevyllä jo ennen kuin herra oli täysikäinen. Hän teki Beats and Styles kokoonpanolla useita levyjä ja vääntää edelleenkin jatkuvalla syötöllä biisejä — tai ainakin ajattelee niiden tekemistä. En edes tiedä kuinka monta biisiä Jaakko on tehnyt elämänsä aikana — todennäköisesti tuhansia — ja koko ajan syntyy lisää.

Sen lisäksi tuotteen pitää olla hyvä ja vakuuttava. Monet Jaakon biiseistä ovat olleet erilaisilla hittilistoilla ja kun Jaakko haki greencardia eli työlupaa Jenkkeihin “erikoistaitojen” perusteella, hänen hakemuksensa oli satoja sivuja asiantuntijalausuntoja, haastatteluja ja muita näyttöjä sisältävä pumaska. Ei ihme, että lupa heltisi ongelmitta.

2. Ammattitaito

Malcolm Gladwell väittää kirjassaan Outliers että jossain asiassa mestariksi tuleminen edellyttää 10 000 tuntia aktiivista ja haastavaa harjoittelua.

Vaikka Jaakko on vasta vähän yli 30-vuotias, hänellä on noin 20 vuotta kokemusta musiikin tekemisestä.  Jotkut musiikintekijät päätyvät jonkin ajan jälkeen toistamaan itseään, mutta Jaakko on kokeillut vuosien varrella todella erilaisia musiikkityylejä.

Hän on päässyt tekemään musiikkia myös laidasta laitaan olevien artistien kanssa. Pelkästään Suomessa hän on työskennellyt  niinkin erilaisten artistien kuin Elastisen ja Mike Monroen kanssa. Jaakon työpäivät venyvät usein reilusti yli 12 tuntiin, joten raa’asti laskien arvioin hänen käyttäneen lähemmäs 20 000 tuntia haastavaan harjoitteluun musiikkipuolella — ja vähintään saman verran musiikkivideoiden editointiin ja visuaalisten efektien tekemiseen. Tämä vuosien kokemus näkyy miehen työskentelynopeudessa, -tehokkuudessa ja -tarkkuudessa.

3. Verkosto

Hollywoodissa on sanonta “it’s not what you know but who you know” — eli sillä ei ole niinkään väliä mitä osaat kuin ketä tunnet. Jokainen kaupungissa pidempään asunut ja menestystä tavoitellut on kuullut juttuja siitä, kuinka jonkun kampaaja, kämppis tai koirapuistotuttu on auttanut jotakuta muuta etenemään urallaan esittelemällä tämän oikeille ihmisille.

En ole törmännyt missään yhtä avuliaisiin ja kannustaviin ihmisiin kuin Losissa. Asenne ei ehkä ole niin ihmeellinen kuin mitä kyyninen ja kyräilyyn tottunut suomalainen voisi olettaa. Sen takana on ajatus: “jos minä autan sinua menestymään, sinä autat minua menestymään.”

Tästä taka-ajatuksesta huolimatta pidän itse enemmän tsemppaavasta losilaisesta asenteesta kuin monille suomalaisille ominaisesta suhtautumisesta muiden yrittämiseen: “No, katsotaan pärjäätkö vai et — veikkaan että et.”

Jaakko on yksi positiivisimmista, energisimmistä ja sosiaalisimmista ihmisistä jonka tiedän. Suomessa Jaakon poikkeuksellinen energia on herättänyt välillä ihmetystä, mutta Jenkkeihin se sopii kuin nenä päähän. Myös se, että hän on pitkä ja hyväryhtinen blondi, jolla on jäänisiniset silmät, ei haittaa. Niin karulta kuin se kuulostaa, Losissa ulkonäöllä ja karismalla on merkitystä, koska siellä lähtöolettamus on, että menestyksen näkee ulospäin (vaikkei se ole totta).

Kikattelen ilosta aina kun kuulen millaisiin typpeihin — ja mitä kautta — Jaakko vaimoineen on törmännyt. Sosiaalisuuden ja karsiman lisäksi Jaakon verkostoitumista edistää dramaattisesti se, että hänellä on oma kotistudio, jossa hän voi tehdä niin musiikkia kuin musiikkivideoita mihin aikaan vuorokaudesta tahansa. Sen lisäksi Jaakon ja hänen vaimonsa kotitalo Hollywoodin sydämessä soveltuu jatkopaikaksi. Jaakko on poikkeuksellisen antelias oman ammattitaitonsa ja aikansa suhteen. Ei ole harvinaista, että hauskan baari-illan jatkot uuden tuttavuuden  kanssa päätyvät yölliseen studiosessioon. 

Tällainen muiden pyyteetön auttaminen on kaikkein tehokkain tapa luoda uusia suhteita ja on johtanut moniin mielenkiintoisiin projekteihin ja uusiin mahdollisuuksiin.

4. Asenne

Havaintojeni mukaan Losiin lähteneiden suomalaisten asenne on yleensä heidän pahin kompastuskynnyksensä. Suomalaiset ovat yleensä ehtineet hankkia Suomessa ammattitaitoa, työnäytteitä ja ehkä jopa vähän verkostoitua — ainakin Losissa asuvien suomalaisten kanssa, mutta väärällä tavalla vaatimaton, pasiiviinen ja turhan kriittinen asenne estää heitä pääsemästä eteenpäin urallaan.

Olen ollut Losissa bileissä, joissa äskettäin kaupunkiin saapunut suomalainen seisoo nyrpeän tai aran näköisenä nurkassa odottamassa, että joku lähestyy häntä. Minä tiedän hänen yrittävän vaikuttaa mystiseltä ja sitä kautta kiinnostavalta, mutta jenkkiläiset tulkitsevat hänen käytöksensä tylyydeksi, tympeydeksi ja torjunnaksi.

Toisaalta Los Angeles on pelon kaupunki. Lähes jokainen päättävässä asemassa oleva pelkää tekevänsä virheen. Jos hänen luokseen tulee projektiaan tai taitojaan esittelevä suomalainen, joka vähättelee kykyjään, tuo esiin projektinsa heikkoudet ja vaikuttaa vaatimattomuudessa olevan epävarma projektinsa tai omasta menestymisestään, amerikkalainen päättäjä ei uskalla ottaa riskiä. Hän ajattelee “jos tämä henkilö ei edes itse usko projektiinsa/kykyihinsä, niiden täytyy olla todella huonot”.

Jokainen joka on seurannut pidempään juttujani tietää, että kun olen jostain innoissani, olen siitä TODELLA LIEKEISSÄ. Kyseessä on “sukuvika”, joka on myös Jaakolla. Kun Jaakko uskoo johonkin projektiin tai biisiin, hän ei pelkää näyttää sitä. Jaakon into ja vahva usko tuotteeseensa on niin tarttuvaa, että se auttaa muita projektin kanssa tekemisissä olevia pääsemään pelostaan.

Jaakko on myös peloton — sen sijaan että hän jäisi kauheasti spekuloimaan kannattaako joku projekti tehdä, hän mieluummin menee ja tekee sen jotta näkee miten käy. Silloinkin kun projekti ei onnistu, hän saa sen tekemisestä iloa ja oppia. Jaakon henkilökohtaisessa Facebook-profiilissa koulutuskohdassa lukeva “University of Trial and Error” eli “Yrityksen ja Erehdyksen Yliopisto” kuvaa hyvin Jaakon asennetta.

On myös hyvä huomata, ettei Jaakkoa eteenpäin vievä voima ole halu rikastua tai tulla julkkikseksi vaan tehdä hyvää musaa kiinnostavien ihmisten kanssa. Jaakko ei myöskään tee asioita kiristäen itseään onnellisuudella — hän osaa äitini tavoin nauttia siitä, mitä on tässä ja nyt — ja tästä asenteesta käsin tehdä mikä on hänestä hauskaa, kiinnostavaa tai ihan vain tehtävä.

Plus onni

Joskus uskomaton onnenpotku voi edesauttaa Losissa menestymistä, mutta usein onnen merkitys on vähäisempi, kuin mitä vielä menestyksestä haaveilevat kuvittelevat. Tai oikeammin: se mikä näyttää onnenpotkulta, on usein seurausta vuosikausia vireillä olleesta tapahtumaketjusta.

Losissa on sanonta: “It takes 10 years to become an overnight success” — eli vie kymmenen vuotta tulla yhden yön ihmeeksi. Myös sanonta “luck favors the prepared mind” — onni suosii valmistautunutta mieltä, tuntuu pitävän niin Losin kun Jaakon kohdalla hyvin paikkaansa.

Esimerkiksi se, että Jutty Ranx menestyy nyt Italiassa on seurausta monesta onnekkaasta sattumasta, jotka tarkemmin katsoen eivät ole niin sattumanvaraisia, kuin miltä näyttää. En mene tässä yksityiskohtiin, mutta moni “sattumalta” Jaakkoa auttanut ihminen oli joku, joka tavalla tai toisella tykkäsi tehdä Jaakon kanssa töitä — usein jo vuosikausia sitten.

Voisitko sinä menestyä maailmalla?

Huomaatko mitä asiaa en maininnut lainkaan tekijänä menestykselle? Synnynnäistä lahjakkuutta. En tiedä miten lahjakas musikaalisesti Jaakko oli syntyessään. Joo, hän oli perheemme lapsista ainoa, joka oma-aloitteisesti ja halukkaasti meni pianotunneille (ja vielä harjoitteli niitä varten), mutta jos meidän olisi pitänyt arvata, mitä Jaakosta tulee isona ennen kuin hän täytti 10 vuotta, emme olisi ikinä arvanneet että muusikko, musiikkivideoiden tekijä ja tuottaja.

Minun nähdäkseni Jaakon tarinassa ei ole mitään sellaista, mihin joku muu ei pystyisi — ainakaan sen jälkeen kun on lukenut tämän kirjoituksen ja tullut tietoiseksi siitä, mitä menestykseen vaaditaan. Kyllä, menestys vaatii aikaa, harjoittelua, kovaa työtä ja omien pelkojen ignorointia, mutta kaikki ne ovat asioita, joihin kuka tahansa pystyy jos haluaa — viimeistään silloin, kun näkee totuuden inhimillisestä kokemuksesta.

Lopuksi haluan jakaa kanssanne Jaakon tekemän hauskan videon Jutty Ranxin Italian kiertueelta:

Tykkää Jutty Ranxista Facebookissa.


Haluatko aloittaa Hollywoodin valloittamisen kirjoittamalla huippuhyvän käsikirjoituksen? Tsekkaa kirjoita käsikirjoitus 10 viikossa -kurssini.

Haluatko elää pelotonta elämää? Julkistan ensi viikon alussa Pelottoman elämän salaisuus -kurssini.

Haluatko elää entistä kevyempää elämää niin fyysisesti, henkisesti kuin käytännön tasolla? Tutustu Kutri.net:in VIP-jäsenyyteen.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *