Äitiaivon pääsiäispäättömyydet

Ei mennyt nyt ihan niin kuin Strömsössä tämäkään päivä…

pojatnukkuu

Aamu alkoi auvoisesti kahden pikku söpöliinin vierestä… Kunnes muistin että olin unohtamassa kuopuksen lääkärintarkastuksen — olin jo unohtanut edellisen neuvolakäynnin. Saavuimme terkkarin tarkistukseen 10 minuuttia myöhässä. Lapsi punnittiin ja mitattiin pikavauhdilla niin että lääkärille pääsimme jo ihan ajoissa.

Nuori herra oli kasvanut hurjasti. Pituutta oli jo 58,5 cm (eli 8,5 cm oli tullut lisää 6 viikossa) ja painoa… 30 grammaa vajaat 6 kiloa (syntymäpaino oli alle 3400 g). Eli niin pituus- kuin paino ovat ns. yläkäyrillä.

No en ollut yllättynyt. Meidän syöttöpossu on asunut ihan kiitettävästi äidin rinnalla.

rattaat2

Miehellä oli aamupäivällä menoa, joten päätin lähteä lasten kanssa ekaa kertaa rattailla Arabian ostoskeskukseen käymään kunnolla kaupassa ja mm. Alkossa.

Rattaiden kokoamisessa ja vauvan, esikoisen ja itseni pukemisessa meni 30 minuuttia, joista vauva ehkä ulvoi puolet ja esikoinen kolmasosan…

Kun vihdoin ja viimein pääsimme ulos, lasten isä tuli ovella vastaan ja loihe lausumaan: “Kandeeks teidän lähteä?”

Aaargh! Olin sopivasti alhaisessa mielentilassa ja henkisesti valmis mottaamaan miestä, mutta jätin nyt tällä(kin) kertaa väliin.

Siinä vaiheessa kun pääsin kadulle en muistanut enää mitä olin tekemässä, vaan mietin: “jaaha, mihis suuntaan lähdetään”. TOTTA KAI päätin lähteä Brahen kentän suuntaan eli poispäin Arabiasta.

Muistin sentään S-marketin kohdalla mennä kauppaan. Näin ovella kyltin pääsiäisen aukioloajoista ja ajattelin että riittää että ostan ruokaa perjantaiksi ja lauantaiaamuksi…

…kunnes kaupassa mystisesti unohdin mitä olin siellä tekemässä ja päädyin ostamaan 4 l maitoa ja 4 karjalanpiirakkaa…

Edes kaupasta poistuessa ei käynyt mielessä mitä olin tehnyt, vaan jatkoimme hyvillä mielin leikkipuistoon, jossa esikoinen leikkikin sielunsa kyllyydestä.

kelkka2

Vasta kun olimme jo palanneet kotiin, tuttu tuli hakemaan eräitä tavaroita ja mainitsi että oli vasta menossa pääsiäisen ruokaostoksille tajusin mitä olin tehnyt — tai tarkemmin ottaen EN ollut tehnyt! Argh!

Siinä vaiheessa kun oli varmaa etten saisi esikoista nukkumaan päiväunia, päätin tehdä elämän helpoksi ja lykätä kauppareissun aamuun. Täällä Helsingissä K-Supermarket Kamppi ja Asematunnelin ruokakaupat kun ovat auki myös pitkänäperjantaina. Lapset voin nimittäin jättää aamulla isänsä hellään huomaan.

Siihen asti voidaan elää maidolla ja karjalanpiirakalla…

Ihanaa pääsiäistä kaikille!

nimmari_150


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *