Kuinka yksi oivallus voi muuttaa elämän

kukkiakiitos

Ihana ystäväni Laura halusi jakaa kanssanne kokemuksensa siitä, mitä tapahtuu, kun yhtäkkiä oivaltaa kuinka inhimillinen kokemus syntyy, tai hänen sanoin, että “ajatus on vain ajatus”.


Puoli vuotta sitten olin Katrin valmennuksessa ja sain oivalluksen, joka muutti elämäni kertaheitolla. Olen siitä lähtien samanaikaisesti sekä halunnut kirjoittaa kokemuksestani, että jättää kirjoittamatta. Kokemukseni myötä nimittäin sain päätökseen kaikenlaisen etsimisen ja itseni “kehittämisen*. Otin oivallukseni eräänlaisena menolippuna vapauteen, enkä ole ollut sen koommin kiinnostunut palaamaan aiheen pariin. Olen kuitenkin Katrille niin syvästi kiitollinen kokemuksestani, että haluan nyt jakaa sen.

Ensinnäkin olin ennen koukussa monenlaiseen self helpiin — vaikken sitä silloin tiedostanutkaan. Kaikki johtui siitä että koin olevani jollain tapaa vajaa ja viallinen, jopa kelpaamaton. Kuvittelin, että jos kehittäisin itseäni henkisesti (tai fyysisesti), niin jonain kauniina päivänä ongelmani ratkeaisivat.

Ajattelin, että minun tulisi pyrkiä olemaan onnellisempi, viisaampi ja kasvaa ihmisenä. Luin kirjoja, kävin kursseilla, meditoin, manifestoin ja yritin niin kovasti selvittää ajatukseni edetäkseni “omalla henkisellä polullani”. Mutta mitä enemmän yritin omia ajatuksiani analysoida (opettelin jopa erilaisia tekniikoita, joiden tarkoituksena oli muuttaa ajatuksia — järjetöntä näin jälkikäteen ajateltuna) tai mitä suuremmalla vimmalla pyrin elämäni tarkoitusta selvittämään, sen syvemmälle suohon upposin. En vain nähnyt sitä itse.

Mikään ei nimittäin täysin vapauttanut minua niistä ajatuksista, joista halusin päästä eroon. Harjoitinpa opettelemiani tekniikoita kuinka paljon tahansa, niin samat häiritsevät ajatukset pyörivät päässäni. Meinasin seota.

Kunnes siis yhtäkkiä Katrin avustuksella oivalsin, ettei sillä ole mitään väliä, koska ajatus on vain ajatus.

Ajatus on vain ajatus!

Bling!

Kuinka elämäni oivallukseni jälkeen muuttui? Lopetin saman tien kaiken sellaisen toiminnan, jonka olin aikaisemmin kuvitellut “kehittävän minua ihmisenä”. Toisin sanoen — ja Katria lainatakseni — lopetin oman napani kaivelun. Tästä syystä minulle jäi paljon aikaa myös käytännön tasolla. Kun ei koe tarpeelliseksi ratkoa omia ajatuksiaan tai ”ongelmiaan”, voi vaikka elää. Kun huomio ei enää ole omassa navassa, sen voi kohdistaa ympärilleen, elämään ja sen ihmeellisyyteen. Voi matkustaa, maalata, tavata ystäviä, lukea, tanssia ja kirjoittaa. Voi rakastua ja rakastaa!

Aikaisemmin pohdin loputtomiin sitä, mitä muut ihmiset minusta ajattelivat. Tai millaisia ajatuksia minulle seuraisi tekemistäni tai tekemättä jättämistäni asioista. Pelkäsin siis omia ajatuksiani!

Nyt oivallukseni jälkeen olen huomannut, että ihmiset usein

• kuvittelevat, että kärsimyksestä voisi jotenkin päästä eroon. He ajattelevat, että jos heistä tulee parempia / viisaampia / ehjempiä, niin kipu loppuu. He pelkäävät kipua ja negatiivisia ajatuksiaan, koska kuvittelevat, että niissä on jotain väärää. Mutta elämään kuuluu myös kärsimys. Sometimes shit hits the fan! Ei siinä sen kummempaa.

• ajattelevat, että henkisesti kasvanut ihminen on tietynlainen ja siitä syystä he kokevat olevansa jotenkin vääränlaisia. Mitä epätäydellisemmäksi he itsensä kokevat, sitä kiivaammin he usein yrittävät olla toisenlaisia. Mutta ihminen ei voi taistella omaa itseään vastaan, sillä se taistelu ei lopu koskaan.

• ottavat ajatuksensa liian vakavasti. Kuinka monta vuotta jotain huonoa kokemusta pitää vatvoa? Oikeasti? Ajatus ei ole yhtä kuin totuus, mutta jatkuvalla vääntämisellä kyllä voi ajaa itsensä hulluuden partaalle niin halutessaan.

Olen itse nyt myös sitä mieltä että

• kaiken sen ajan, jonka vatvoo omia ajatuksiaan, voi käyttää elämiseen. Voi tehdä niitä asioita, joista aidosti nauttii. Toisin sanoen itsensäkehittäminen ja self help — niin tragikoomista kuin se onkin — on helposti pois itse elämiseltä!

• self help ja kaikki itsensäkehittämisjutut edustavat usein sitku-elämää parhaimmillaan. Sitku nämä asiat eivät enää vaivaa. Sitku olen läpikäynyt tämän. Sitku olen henkisesti kypsä. Sitku olen oppinut ajattelemaan positiivisesti. Sitku osaan hallita elämääni. Heh.

• mitä enemmän elämänsä tarkoitusta ja itseään etsii, sitä kauemmas ajautuu.

• kaikilla ihmisillä on ns. issueita. Ne tekevät ihmisestä kauniin sekä rakastettavan ja elämästä mielenkiintoista. On harhaa ajatella, että “ongelmat” lopullisesti katoaisivat. Mutta mitä enemmän yrittää kieltää tai korjata itseään, sitä varmemmin menee metsään.

Mutta olihan siitä etsimisestä minullekin jotain hyötyä. Löysin Katrin. Ja nyt voin vain olla ja nauttia siitä, kuinka helppoa ja ihanaa elämä on.


Kiitos Laura! On ollut ilo seurata sivusta, miten tämä oivallus on näkynyt elämässäsi! 

Oma kokemukseni elämästä on muuttunut vuosi sitten helmikuussa saamani oivalluksen myötä vähintään yhtä paljon kuin Lauralla. Kun energiaa ei mene turhaan itsensä, ajatustensa ja tunteidensa analysointiin ja korjaamiseen, mieleen juolahtaa kaikenlaisia uusia ideoita, kuten auttaa koko Suomea saamaan saman oivalluksen.

biitsihymy

Haluaisitko sinä oivaltaa miten inhimillinen kokemus syntyy?

Olen tätä kirjoittaessani ihan viimeisilläni raskaana — itse asiassa jo vähän yliajalla — enkä siksi juuri nyt tee henkilökohtaisia valmennuksia. 

Täältä löydät Kutri.net:in blogiin kirjoittamiani kirjoituksia oivallustemme takana olevasta kolmesta prinsiipistä. Kolmeprinsiippia.fi -sivustolle olen laittanut mm. englanninkielisiä linkkejä aiheesta sekä webinaarin, jossa esittelen kolme prinsiippiä.

Jos haluat tosissasi syventää ymmärrystäsi inhimillisestä kokemuksesta, tutustu Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssiin.

Jos haluat sen lisäksi keventää kehoasi, arkeasi ja ylipäätään elämääsi, tsekkaa myös Kutri.net:in VIP-jäsenyys, johon sisältyy Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssi.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

5 Comments

  1. “kaiken sen ajan, jonka vatvoo omia ajatuksiaan, voi käyttää elämiseen. Voi tehdä niitä asioita, joista aidosti nauttii.”

    “..mitä enemmän elämänsä tarkoitusta ja itseään etsii, sitä kauemmas ajautuu”

    Minulle itseni kehittäminen on sitä, että yritän keksiä mitä oikein haluan. Miten muuten se onnistuu, kuin omia ajatuksiaan tutkimalla?Olen yrittänyt sitä tosi pitkään, enkä vieläkään tiedä. Miten voisi vain “käyttää aikansa elämiseen”, jos ei edes tiedä mitä haluaa? Itsekseen se ei ainakaan eteen tule.

    • Alice — Minulle se, etten vatvo omia ajatuksiani tarkoittaa sitä, etten mieti MIKSI ajattelen nyt juuri tämän ajatuksen. Ajatusten “oikeellisuuden” testaan tsekkaamalla oman mielentilani.

      Onko oloni ajatusta ajatellessa kevyt, rento ja helppo vai ahdistunut ja jännittynyt? Jos olo on kevyt, rento, avoin jne. seuraan ajatusta, jos olo on jännittynyt, levoton, paineinen tms. odotan että olo kevenee eli mielentila nousee ja sitten mietin asiaa uudestaan.

      Ehkäpä juuri se, että yrität löytää tai keksiä mitä haluat on juuri se, mikä estää sinua oivaltamasta, mitä haluat. Ts. mikä fiilis sinulla on silloin, kun yrität aktiivisesti miettiä mitä haluat? Koetko jonkinlaista paineen tunnetta? Jos koet, se on merkki siitä, että ajattelusi taso on laskenut eli olet alhaisessa mielentilassa, jossa et voi ihan neurologisestikaan oivaltaa uusia asioita (koska oivaltaminen vaatii että olet vähintään 8 sekuntia rennossa olotilassa :-).

      Minun kokemukseni on se, että isoimmat ideani (eli esim. Stressitön Suomi 2022) ovat tulleet kyllä ihan itsestään, yrittämättä ja ns. puun takaa eteen.

      Voisitko olla OK sen kanssa, ettet tiedä tarkkaan tai selkeästi mitä haluat?

      Voisitko ihan vain ottaa hetken kerrallaan ja kysyä itseltäsi aina kun huomaat olevasi kevyessä mielentilassa: mitä minä haluan tehdä nyt? Tai mitä minä haluan tehdä seuraavaksi? Ja sitten mennä tekemään sen kyseenalaistamatta sen enempää mitä haluat tehdä.

      Yksi ilmiö, josta Michael Neill joskus puhuu on “ennenaikainen käytännöllisyys”, eli mieleemme juolahtaa korkeassa mielentilassa jokin idea, mutta ennen kuin annamme idealle tilaa kasvaa ja kehittyä, analysoimme sen puhki alhaisessa mielentilassa tullen johtopäätökseen, että “ei sitä voi kuitenkaan toteuttaa”. Eli jos ja kun saat pieniäkin idean siemeniä ollessasi korkeassa mielentilassa, jätä ne rauhaan alhaisessa mielentilassa.

      Toisaalta voi kysyä, että mitä tarkoitat sillä että “yrität keksiä mitä oikein haluat”? Ts. mistä tietäisit että “nyt tiedän mitä haluan”? Oletan että tiedät koska haluat syödä, koska haluat nukkua, mitä haluat ostaa kaupasta, jne. Tiedät haluatko mennä bussilla vai kävellä. Tiedät mitä haluat katsoa televisiosta jne.

      Niinpä oletan, että se, halu, josta yrität nyt päästä selville on jokin “isompi halu”. Tyyliin: “mitä haluan tehdä isona” tai “haluanko parisuhteen vai uran”.

      Esim. minä en tiedä mitä haluan tehdä ensi viikolla — ensi kuusta tai vuodesta puhumattakaan. Tiedän vain, mitä haluan tehdä tässä ja ehkä seuraavaksi. Kuten juuri nyt haluan pistää koneen kiinni ja mennä suihkuun ja nukkumaan… 🙂

  2. Alice: kuinka voit etukäteen tietää, mitä jokin asia tuo tullessaan? Jos kysyn sinulta, että voitko oikeasti ajatuksiasi tutkimalla löytää mitä haluat, vaiko tekemällä? Mistä kokemus syntyy? Ennakoimalla vaiko kokeilemalla? 🙂 Itse menin harhaan siinä, että kuvittelin, että jokin asia toisi jotain, jonka etukäteen päätin / haaveilin. Mutta nyt huomaan, ettei tarvitse tietää, mihin jokin asia johtaa. Riittää, kun tietää, mitä haluaa tehdä juuri nyt. Ja siitä kai läsnäolossakin on kysymys.

  3. Kiitos Lauralle, minä oivalsin tämän ansiosta jotain. Olen nimittäin aina ollut eri mieltä siitä, pitääkö ihmisen kehittää itseään – tai siis että kuuluuko minun kehittää itseäni ihmisenä. Tästä ollaan Katrinkin kanssa väännetty monet kerrat, mutta en ole osannut selittää mitä tarkoitan. Nyt osaan. – Tajusin nimittäin, että se, mistä te puhutte itsensä kehittämisenä on ihan eri juttu, kuin mitä minä olen tarkoittanut. Minun itseni kehittäminen ei liity self helpiin millään tavalla, vaan toisiin ihmisiin. Yritän tulla “paremmaksi ihmiseksi” siinä, miten olen muiden ihmisten kanssa. Kehittää kärsivällisyyttä, myötätuntoa, hienotunteisuutta, kuuntelutaitoa ja niin edelleen. Toisin sanoen yritän ymmärtää, sietää ja kuunnella kanssaihmisiäni paremmin. Ajattelen niin, että jos me kaikki yrittäisimme kehittää näitä ominaisuuksia ja taitoja, tästä maailmasta tulisi mukavampi paikka meille kaikille.

    Olennainen ero siihen, mistä te olette puhuneet on ilmeisesti tuon oman navan kaivelun puute. Olen yrittänyt selittää, etten koe olevani viallinen tai vajaa (koska en ole), mutta että silti toivon ajan myötä kasvavani paremmaksi ihmiseksi. Musta on tuntunut, ettei tämä viesti oikein ole tullut ymmärretyksi. Mutta koska em. asiat ovat mielestäni taitoja, eivät ominaisuuksia, niiden parantaminen ei aiheuta mitään ahdistusta. En yritä “korjata” itseäni, vaan opetella tietyissä asioissa paremmaksi. Vähän niin kuin vierasta kieltä voi aina oppia lisää. Kutsun sitä itsensä kehittämiseksi, mutta näetkö Katri nyt sen eron, mistä me ollaan puhuttu? 🙂 Minä ainakin näen.

    Alicelle: arvelen että itsekseen se oivallus voi kyllä tulla. Minä olen jo pari vuotta miettinyt mitä haluaisin todella tehdä ja keksinytkin kaikenlaista. Odottelen tässä rauhassa, että visio kirkastuu. Tai voi olla, että otan Katrista mallia, ja alan tehdä monia asioita aina kulloisenkin fiiliksen mukaan.

  4. Hyvä että jotkut meistä oppivet ja oivaltavat nopeasti elämisen ja kokemisen!

    Itse olen hakannut päätäni seinään pitkään,en edes käsitä niiden vuosien määrää! Olen kuitenkin huomannut,miten helpottavaa on kaikkien karvaiden kokemusten jälkeen “antaa vaan olla” ja elää juuri sitä yhtä ainutlaatuista hetkeä.

    Pystytin perjantaina näyttelyn,vuoden ajattelun ja työn kaikkine hurjine ja hauskoine oivalluksineen.Ihmettelin mielessäni kuinka moninaisia hetkiä sen ulkoasuun on piirtynyt ja muovautunut sen enempää kokonaisuutta pohtimatta,kuitenkin joku alkusysäys mielessä mukana kulkien.

    Koen valtavaa kiitollisuutta kaikesta,menneistä päivistä iloineen ja suruineen,asioista jotka vaan tapahtuivat minulle.Koen suurta rakkautta entisiin kumppaneihini,jotka olemalla läsnä ja menemällä pois ovat mahdollistaneet suuret,hetkelliset ja kestävämmät onnet ja surut.Olen loppumattomattoman kiitollinen siitä ettei minun tarvitse olla kun tämä ainoa,ohikiitävä hetki tässä ja nyt.

    Olen onnellinen ja kiitollinen ihan kaikesta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *