Kipua vai kärsimystä?

vauva2

41+3 raskausviikon ja 34 tunnin koitos on onnellisesti takana ja äiti ja lapsi vihdoinkin sylikkäin.

Ajatteletko että kipu tarkoittaa aina että jotain on pielessä? Tai pelkäät kivun tuottamaa kärsimystä? Kipu kuuluu elämään, mutta kärsimys on turhaa!

Synnytykseni etenemistä odottaessa satuin katsomaan tämän lyhyen mutta tärkeän videon Penny Simkiniltä, synnyttävien äitien tukemista opettavalta synnytysgurulta.

Videolla Penny puhuu kivun ja kärsimyksen erosta. Olen kuullut saman erottelun ennenkin, mutta koska parhaillaan olin kokemassa omakohtaisesti kivun ja kärsimyksen eron omassa elämässäni, viesti kolahti kovempaa kuin koskaan.

Kipu on fyysinen tuntemus, kärsimys on ajatuksilla luotu kokemus

Kivun tuntemus ilman emotionaalista tunnelatausta on kokemus poltteesta ja paineesta.

Koemme lähes päivittäin erilaista ja eriasteista kipua. Suurin osa siitä on niin normaalia, ettemme edes kiinnitä siihen huomiota.

Tunnemme kipua syödessämme tulista ruokaa, raahatessamme kauppakasseja, joiden kahva uppoaa kämmeneen, liikkuessamme tavallista kovempaa esimerkiksi bussin perään juostessa tai salilla puntteja nostaessa, lihastemme puutuessa tai pakkasen purressa poskiamme.

Kärsimys on emotionaalinen kokemus, joka tuntuu fyysisenä kipuna: kurkun polttavana kirvelynä, rintakehän puristamisena, vatsan kramppaavana poltteena. Kärsimys syntyy ahdistavasta ajatuksesta: “minuun sattuu”, “kärsin”, “en kestä tätä”, “tämä on pelottavaa”, “tämä on liikaa”, “kuolen”.

Joskus kärsimys seuraa kipua, jonka ajattelemme olevan pelottavaa tai liian kovaa. Mutta usein kärsimyksen aiheuttaa “vain” jokin mieleen juolahtanut ajatus: muisto, johtopäätös, määritelmä tai havainto.

Synnytyskipua ja kärsimystä

Synnytykseni kesti 34 tuntia ensimmäisistä supistuksista lapsen syntymään. Koko tuon ajan kohtulihakseni supistui keskimäärin 3–4 minuutin välein, 45–90 sekuntia kerrallaan. Vertailun vuoksi voit kuvitella miltä tuntuisi jännittää vatsalihaksiasi joka kolmas tai neljäs minuutti keskimäärin minuutin putkeen puolentoista vuorokauden ajan.

Siinä missä vatsalihaksia treenatessa loppua kohti väsymys saa treenaajan tekemään liikkeet laiskemmin ja lyhyemmin, kohtu toimii täysin toisinpäin. Mitä pidemmälle synnytys etenee, sitä tiheämmin supistukset tulevat ja sitä kauemmin ne kestävät.

Supistusten ideana on avata koko raskausajan tiukasti kiinni ollut kohdunkaula ja työntää lapsi väkisin sen läpi maailmaan.

Tämä prosessi aiheuttaa väistämättä kivun tunnetta: poltetta ja painetta keskivartaloon ja lantion seudulle.

Tiedän naisia, jotka ovat kokeneet synnytyksensä kivuttomaksi. Lähempi keskustelu on paljastanut, että kyllä nämäkin ihmiset tuntevat voimakkaita fyysisiä tuntemuksia.

He eivät kuitenkaan ole tulkinneet tuntemusta kärsimykseksi niin kuin tulkitsisivat vaikkapa ruokamyrkytyksen aiheuttavat lihaskrampit vaan samanlaiseksi positiiviseksi tuntemukseksi kuin esimerkiksi orgasmin lihaskouristukset.

Synnytykseni aikana koin yksittäiset supistukset hetkestä riippuen joko miellyttävinä, voimaannuttavina, kivuliaina, orgastisina tai järkyttävän tuskaisina kokemuksina.

Käytin kivun hallintaan ja lievitykseen mm. seuraavia keinoja:

  • Syvään hengittämistä
  • Lihasten tietoista rentouttamista
  • Matalaa Aaaaaaa-äänen “laulamista”
  • Jaakko-kulta -laulun laulamista vauvamme nimellä
  • Täyttä kurkkua karjumista
  • Kiroilua
  • Kävelyä
  • Tukea vasten seisten heilumista
  • Portaiden kiipeämistä
  • Tanssimista mm. Madonnan tahtiin
  • Meditaatiomusiikin kuuntelua
  • Sitä että mies puristi polviani
  • Miehen käden puristamista
  • Jumppapallolla istuen lantion pyörittämistä
  • Jumppapallolla pomppimista
  • Suihkussa olemista ja suihkuttelua
  • Kylvyssä olemista
  • Akupunktiota
  • Ilokaasua
  • Laajenevan vaaleanpunaisen käytävän visualisointia
  • Panadolia

En käyttänyt tällä kertaa lainkaan vahvempia lääkkeellisiä kivunlievityskeinoja, koska koin pärjääväni kivun kanssa. En myöskään nähnyt esimerkiksi epiduraali- ja spinaali-puduutuksen luomasta kivuttomuudesta saatavaa hyötyä tarpeeksi suurena suhteessa niiden käyttöön liittyviin riskeihin.

Se, missä vaiheessa synnytystä supistus tuli ja miten voimakas se oli, ei suoraan määrännyt sitä, millaisena supistuksen koin.

Osa alkupuolen supistuksista tuntui hyvinkin kivuliailta, koska istuin autossa ja tunsin olevani jumissa ja kykenemätön lievittämään kipua liikkeellä — kun taas synnytyksen keskivaiheilla osa kovaa kramppaavista supistuksista tuntui lähes kivuttomilta, koska huomioni oli vaikkapa Madonnan Holiday-biisin sanojen laulamisessa ja biisin tahdissa tanssimisessa.

Ihan synnytyksen lopussa, kun supistukset olivat voimakkaimmillaan, ajauduin yhtäkkiä tilaan, jossa tunsin itseni vahvaksi, alkukantaiseksi maaäidiksi. Seisoin ja heilutin itseäni raivopäisenä Relaxbirth-tuolin kahvoihin nojaten ja karjuin täyttä kurkkua “Perkele, minä olen suomalainen nainen ja nyt minä synnytän, saatana!” sekä murisin lujaa matalalla äänellä kuin emokarhu supistuksen kipeimmän kärjen yli. Vaikka keskivartaloni ja lantioni tuntuivat olevan helvetin tulessa, koin olevani kipua vahvempi — osa jotain ikiaikaista vahvojen ja kestävien naisten ketjua.

Sen sijaan lapsen jo ollessa sylissäni uikutin surkeana hirvittävässä tuskassa, kun kätilö laittoi käteeni tiputuskanyylia, jotta minuun voitaisiin tiputtaa jonkinlaista verenkorviketta. Tunsin oloni avuttomaksi, ajatus verisuoneen työnnettävästä kanyylistä inhotti enkä olisi millään halunnut joutua tiputukseen. Olin menettänyt kuitenkin niin paljon verta, että olisi ollut tyhmää ja jopa vaarallista kieltäytyä hoidosta, joten minun oli alistuttava vastenmieliseen toimenpiteeseen.

Koin hirvittävän avautumiskivun voimaannuttavana kokemuksena, kun taas kanyylin laitto tuntui kamalalta kärsimykseltä — vaikka puhtaana kipukokemuksena kanyylin laitto oli ehkä vain sadasosan hetkeä aiemmin kokemastani synnytyskivusta!

Kipu ei kerro (aina) että jotain on pielessä

Yksi yleinen myytti on se, että kipu on huono juttu, koska se muka kertoo meille “aina” että jotain on pielessä.

Toki usein kipu kertoo ongelmasta: jos tuli polttaa kättä, on parasta vetää käsi liekistä pois niin pian kuin  mahdollista. Jos polven vääntäminen tiettyyn suuntaan tuottaa repivää kipua, on todennäköisesti fiksua lopettaa sen vääntäminen. Terävä vatsakipu umpisuolen kohdalla voi olla merkki tulehduksesta ja jatkuva pääkipu voi kertoa neurologisesta ongelmasta.

Mutta on myös tilanteita, joissa voimakas fyysinen kipu on suorastaan toivottavaa.

Synnytyksessä kipu kertoo että homma etenee niin kuin pitääkin. Niin kuin yksi minua hoitaneista kätilöistä totesi: “Me ollaan siinä mielessä sadistisia, että ollaan vain tyytyväisiä, mitä kipeämmäksi ja kovemmiksi äidin supistukset käyvät.” Sen lisäksi nimenomaan synnytyskivun kokeminen näyttää johtavan siihen, että keho alkaa tuottaa omia endorfiinejaan kivun lievittämiseksi, mikä voi auttaa myös vauvaa jaksamaan paremmin. Jos kipu poistetaan esimerkiksi epiduraalipuudutuksella, kehon omien endorfiinien tuottaminen lakkaa.

Kova punttitreeni saa lihakset polttelemaan kipeästi, mutta samaan aikaan kasvattaa lihaksia tehokkaammin kuin treeni, joka ei tunnu oikein missään.

Moni kokee seksissä nautinnollisimmaksi vaiheen, jossa ollaan orgasmin partaalla, niin, että poltteen ja paineen tunne kehon tietyissä osissa on lähestulkoon sietämätöntä.

Tatuoinnin ottaminen aiheuttaa todella intensiivistä polttavaa kipua, mutta ilman sitä on mahdotonta saada ihoonsa kuvaa, jolla voi olla hyvinkin tärkeä henkinen merkitys kantajalleen.

Henkinen kipu ei kerro todellisesta ongelmasta

Pelkkää henkistä alkuperää oleva kipu ei kerro itsessään mistään pysyvästä, todellisesta ongelmasta.

Sillä hetkellä kun lopetat kipua tuottavan ajatuksen ajattelun, kipu katoaa.

Jos alat nyt ajatella elämäsi suurinta nöyryytystä tai menettämääsi elämäsi rakkautta ja oikein eläydyt ajatuksiisi, hetken päästä kurkkuasi kuristaa, rintakehääsi polttaa tai koet muita voimakkaita fyysisiä tuntemuksia kehossasi. Mitä todempana pidät ajatuksiasi, sitä vahvempaa fyysistä kipua se aiheuttaa.

Jos yhtäkkiä puhelin soi ja sieltä soittaa rakkaasi hyvien uutisten kanssa, kipu katoaa sillä hetkellä kun huomiosi siirtyy kuulemiisiin uutisiin.

Jos kipua aiheuttanut ajatus olisi todellinen ongelma samalla tapaa kuin tulehtunut umpisuoli on todellinen ongelma, kipu ei katoaisi edes silloin, kun ajattelet jotain muuta.

Vaikka henkisen kivun keskellä voi tuntua että “tämä kipu ei mene koskaan ohi” tai “mä aina koen tätä kipua”, kuka tahansa ulkopuolinen tarkkailija voisi kertoa sinulle, ettei se ole totta. Ehkä minuutteja tai ainakin tunteja aikaisemmin ajatuksesi olivat jossain neutraalimmassa tai jopa positiivisessa asiassa ja olosi hyvä tai ainakin neutraali.

Ajatustemme luonne on vaihtua jatkuvalla syötöllä ja useimmiten ilman, että pystymme juurikaan tietoisella mielellämme ohjailemaan ajatteluamme. Jos et usko, kokeile kuinka hyvin ja pitkään pystyt ennakoimaan seuraavan ajatuksesi. Useimmiten et edes tiedä mikä seuraava ajatuksesi on.

Henkinen ongelma vai käytännön ongelma?

Se, että jonkin asian ajatteleminen aiheuttaa “vain” henkistä kipua ei tarkoita sitä, etteikö kyseinen asia voisi olla myös käytännön ongelma.

Jos esimerkiksi koet viiltävää kipua ajatellessasi miten työkaverisi nakittaa omia työtehtäviään sinulle ja omii niistä sitten kunnian, kipu voi kadota sillä hetkellä kun et ajattele asiaa, mutta se ei poista ongelmaa, että teet työkaverisikin työt etkä saa niistä kuuluvaa palkkiota ja tunnustusta.

Vaikka kuinka kärsisit tilanteesta, se ei muutu miksikään, ennen kuin ilmoitat työkaverillesi, ettet hyväksy hänen toimintaansa tai jotenkin muuten onnistu joko jättämään työt väliin tai saamaan itsellesi kuuluvan kunnian niistä.

Moni luulee virheellisesti, ettei voi tai uskalla tai pysty puuttumaan käytännön ongelmiin ennen kuin ne aiheuttavat hänelle riittävästi tuskaa. Ajatus on yleinen, mutta järjetön! Mitä tuskaisempi olet, sitä huonommin aivosi toimivat ja sitä vaikeampaa sinun on löytää toimivia ratkaisuja todellisiin ongelmiin.

Kärsimys on turhaa

Jos kärsimyksellä tarkoitetaan fyysistä kipua tai epämukavuutta, se voi joskus olla ihan hyödyllistäkin.

Useimmiten kärsimyksellä tarkoitetaan nimenomaan epätoivoista tunnetta siitä, että jokin tuntuu olevan liikaa, liian vaikeaa, liian hallitsematonta, pelottavaa, ahdistavaa tai sietämätöntä.

Tällainen kärsimys on aina turhaa, koska se on vain ajatus, joka pahimmillaan vaikeuttaa todellisten ongelmien ratkaisemista tai fyysisen kivun kestämistä.

Se, että jokin on turhaa ei tarkoita, että voisimme estää sitä tapahtumasta tai karsia sen kokonaan elämästämme. Koska emme voi hallita ajatuksiamme, mieleemme nousee väistämättä joskus myös kärsimystä aiheuttavia ajatuksia.

Olennaisempaa kuin yrittää olla ajattelematta kärsimystä aiheuttavia ajatuksia kuten “en kestä tätä surua” tai “kuolen häpeään” tai “maailma tuhoutuu”, on tunnistaa, että niin todelta ja kipeältä kuin kärsimys tuntuu, se on seurausta ajatuksesta, joka ei todennäköisesti ole edes totta.

Esimerkiksi minä kiljuin muutaman supistuksen kohdalla “mä en kestä, mä kuolen” — ja sillä hetkellä todellakin luulin kuolevani kipuun — mutta heti pahimman kivun helpotuttua totesin jo kätilölle: “Okei, mä tiedän etten mä kuole, tämä vain tuntuu siltä”, jolloin taas rentouduin ja pystyin kokoamaan itseni ennen seuraavaa supistusta.

Kaikkein olennaisinta on olla lietsomatta, ihailematta ja vaalimatta kärsimystä ajatellen, että se olisi jotenkin tärkeää esimerkiksi henkisen kehityksen tai asioiden muuttamisen kannalta. Toiminta ja päätökset muuttavat asioita, ei ongelmista kärsiminen.

Kipu on luonnollinen ja usein välttämätön osa elämää. Kärsimys on aina turhaa.

Synnyttäminen voi olla (hetkittäin) kivaa ja kivutonta ilman kipulääkitystäkin  -- kuten ilmeestä näkyy

Synnyttäminen voi olla (hetkittäin) kivaa ja kivutonta ilman kipulääkitystäkin — kuten ilmeestä näkyy. Tässä auki 3 cm.

Haluatko katsoa viimeisten synnytystä edeltäneiden viikkojeni videopäiväkirjat, kuulla lisää synnytyksestä ja siihen valmistautumisesta ja seurata ensimmäisiä aikojani kahden pienen pojan äitinä? Tsekkaa Raskaaksi rennoin mielin -paketti, joka sisältää katsomisoikeudet myös Kutrin äitiysoppaaseen.

Haluatko oivaltaa miten niin ajatus on vain ajatus ja kokea että elämä helppoa ja kevyttä, myös silloin kun olosuhteet ovat haastavia? Tutustu Aidon elämän kolme prinsiippiä -virtuaalikurssiin

Haluatko kaiken tämän ja löytää paljon muita tapoja luoda itsellesi entistä kivemman, kevyemmän ja innostavan elämän? Liity Kutri.net:in VIP-jäseneksi!


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

5 Comments

  1. Onnea! Ihan tuli omat synnytysmuistot mieleen, visualisointeja myöten. Ja täyttä asiaa kivusta ja kärsimyksestä noin muutenkin. Ihanaa arkea uuden perheenjäsenen kanssa!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *