Kärsitkö tietämättäsi ADHD:stä?

Olen viime päivinä organoisoinut kotiani uusiksi. En niinkään pesimisvietin vallassa kuin “yleisön” pyynnöstä. Viihdyttääkseni itseäni projektin aikana olen kuunnellut englanninkielisiä organisointi- ja raivauspodcasteja eli nettiradio-ohjelmia.

Tässä Joyful Organizer -podcastin osassa Is it ADHD or my iPhone? käsiteltiin keskittymishäiriöitä ADHD:ta tai ADD:tä ja organisointia. Taking Control -podcastin toinen asiantuntija Nikki Kinzer on puolestaan erikoistunut ADHD-ihmisten kotien ja elämän järjestämiseen.

ADHD tulee sanoista Attention Deficit Hyperactivity Disorder — Tarkkaavuus- ja yliaktiivisuushäiriö. ADD on sama ilman hyperaktiivisuutta.  ADHD/ADD on neurologinen toiminta”häiriö”, jonka ansiosta henkilön on keskittymiskyky vaihtelee tavallista dramaattisemmin.

Laitoin häiriön lainausmerkkeihin, koska mielestäni sen voisi nähdä ihan vain erilaisena aivojen toimintana — samalla tavalla kuin vasenkätisyys tai lukihäiriö, jotka tuovat ongelmia vain tietyissä tilanteissa ja olosuhteissa ja joista voi olla suoranaista höytyä toisenlaisissa olosuhteissa.

Mitä enemmän ADD-asiantuntija ja ADHD:sta kärsinyt järjestelijä kertoivat  siitä miten keskittymishäiriö näkyy ADD/ADHD-ihmisten elämässä, sitä tutummalta jutut kuulostivat:

ADD-ihmiselle kodin organisoiminen on hankalaa, koska hän näkee projektin niin isona ja monimutkaisena, ettei tiedä mistä aloittaa. Sitten kun hän vihdoin pääsee alkuun, hän poukkoilee jatkuvasti tehtävästä toiseen: aloittaa paperien lajittelusta, sitten yhtäkkiä törmää paperiin, joka on postittamatta ja lähtee postittamaan sitä, matkalla postiin päättää käydä ensi kaupassa, palaa kotiin ja huomaa että paperi jäi postittamatta ja paperit, joita alkoi lajitella, ovat vieläkin pitkin pöytiä…

Pohdin VIP-puolella puolitosissani miten hyvin podcastin ADD-kuvaus sopi itseeni, mutten lähtenyt miettimään asiaa sen pidemmälle, koska mielsin että ADD ihmiset eivät pysty keskittymään yhtään mihinkään, kun taas itselläni on tarvittaessa legendaarinen keskittymiskyky.

Sitten eräs VIP-jäsenistä lähetti minulle lisää infoa aikuisten ADD:stä (kiitos!). Tässä listassa turhan moni jutuista sopi ihan täysin minuun.

add

Kuvan lähde: ADHD-aikuiset

Yliviivatut kohdat eivät sovi eivätkä ole koskaan sopineet minuun. Punaisella ympäröidyt ruudut sopivat minuun nykyään äärimmäisen hyvin. Loput ovat sopineet jossain elämän vaiheessa tai näkyvät jossain määrin elämässä.

Esimerkiksi vitsailen usein, miten jotkut kutsuvat minua, vanhempiani ja sisaruksiani “maanisiksi mannisiksi”, mutta itse käyttäisin termiä “elinvoimainen”. 

Ylpeilen usein kyvylläni oppia ja oivaltaa nopeasti, en todellakaan pelkää muutoksia ja olen toipunut keskivertoa nopeammin takaiskuista, joita muut jäisivät murehtimaan ja märehtimään vuosikausiksi.

Olen todella hajamielinen –– jo ennen viime vuosien univelkaa, arvioin edelleen ihan liian ylioptisesti omaa ajankäyttöäni ja resurssejani, mikä johtaa siihen, etten pysty hyvistä aikomuksistani huolimatta pitämään lupauksia ja unohtelen tapaamisia ja tärkeitä tehtäviä.

Organisoinnissa en ole ihan surkeimmasta päästä, mutta ongelmakseni tulee helposti priorisointi, mistä seuraa se, että minulla on lukuisia keskeneräisiä projekteja ja olen alati myöhässä.

Erityisesti kolahti tuo “juuttuu itseään kiinnostaviin aiheisiin” niin ettei osaa lopettaa.

Tällä hetkellä vähemmän akutteja, mutta joskus elämässä vahvasti näkyneitä piirteitä ovat mm. muiden keskeyttäminen, josta olen opetellut viimeisen vuoden ajan aktiivisesti pois — myös kolmen prinsiipin oivaltaminen on auttanut tässä asiassa. Töksäyttelijä taidan olla yhä vieläkin, mutta onneksi tätä nykyä töksäyttelen asioita enemmän korkeasta mielentilasta käsin, jolloin jutut ovat etupäässä positiivisia.

Olen myös ollut pariinkin otteeseen aika pahassa energiajuomakoukussa enkä ole uskaltanut asentaa tietokoneelleni mitään pelejä, koska jään niihin hirvittävän helposti koukkuun.

Ainoa addiktio jonka olen itselleni viime aikoina sallinut on tiettyihin televisiosarjoihin addiktoituminen (viimeksi Isänmaan puolesta), koska olen voinut puolustella sarjojen katsomista käsikirjoittajan ammatilla ja sillä, että sarjojen osien määrä ja saatavuus on ollut rajoitetua.

Vireystasoni vaihtelee ja ennen muinoin jäin helposti kiinni negatiivisiin ajatuksiin, mutta tässäkin kolmen prinsiipin ymmärtäminen on auttanut valtavasti, koska jätän niin yli- kuin alivireät fiilikset ja ajatukset helpommin omaan arvoonsa.

Impulsiivinen ja itsepäinen olen kyllä edelleenkin, mutta huomattavasti vähemmän kuin nuorempana.

Tästä Päivi Tasalan sivuilla olevasta jutusta en ehkä tunnistanut itseäni ihan niin selvästi, mikä voisi selittyä sillä, että olen saanut kasvaa ympäristössä ja aikuisena luonut itselleni olosuhteet, joissa ADD ei kauheasti haittaisi elämää.

Kyllä, minulla on usein tunne siitä, että asettamani tavoitteet eivät nyt täyttyneet ihan niin hyvin kuin oli tarkoitus, mutta olen oppinut iloitsemaan enemmän siitä, mitä sain aikaan kuin siitä, mikä jäi tekemättä.

Arjen vaatimukset ja jokapäiväisten asioiden hoitaminen tuntuu hetkittäin haastavalta, varsinkin nyt äitiyden tuoman univelan myötä. Jostain syystä nimenomaan postissa käyminen ja laskujen maksaminen ovat olleet koko aikuisikäni ajan kaksi isointa kompastukiveäni.

Erona Tasalan sivujen kuvaukseen on se, ettei tapaamisesta myöhästyminen, tärkeän paperin katoaminen tai deadlinen unohtuminen todellakaan tunnu kaatavan koko maailmaa, vaan lähinnä aiheuttaa hetkellisen häpeän, jonka jälkeen ajattelen “no, näitä sattuu” ja korjaan sen, mikä on korjattavissa.

Tunnistan jatkuvan vitkastelun tai aloittamisen vaikeuden, mutta olen kehittänyt tähän monia eri strategioita vuosien mittaan. Siitä huolimatta mies naureskelee ja ihmettelee sitä, miten voin esim. lyödä kädet yhteen ja sanoa reippaasti “okei, NYT mä järjestän ton vaatekaapin” — ja sitten istua tietokoneen ääreen ja jämähtää siihen koko loppupäiväksi… Mutta rehellisyyden nimissä en ahdistu tästäkään mitenkään ylenmääräisesti, koska tiedän tekeväni lopulta kaiken, mikä pitää tehdä, sitten kun se on IHAN PAKKO tehdä.

Samoin olen varsinkin aiemmin kärsinyt fiiliksestä, että jos mieleen juolahtaa jotain, se pitää sanoa heti “ennen kuin se unohtuu”. Tätä nykyä kun en ota ajatuksiani enää niin vakavasti, minun on huomattavasti helpompaa jättää asioita sanomatta ja olla puhumatta päälle, koska ajattelen että “ei toi nyt ole niin tärkeä ajatus”.

Tietyssä mielessä en koe tylsistyväni helposti, koska jos minulla ei ole kännykkääni tai tietokonettani käytössä, löydän kyllä jotain kiinnostavaa ajateltavaa. Tämä taipumus upota omiin ajatuksiin — usein hallitsemattomasti — onkin yksi ADD-aikuisten piirteistä.

Olen lukemattomia kertoja yrittänyt (turhaan) selittää mm. puolisolleni miten en voi sille mitään, että vajoan omiin ajatuksiini kesken jonkin arkiaskareen tekemisen, minkä jälkeen kävelen ympäriinsä zombina levittäen ympärilleni eriasteista kaaosta samaan aikaan kun mieleni pyörii esimerkiksi jonkin työprojektin ympärillä. Henkilökohtaisesti en ole pitänyt tätä erityisenä ongelmana — ehkä siksi, etten myöskään kiinnitä kauheasti huomiota ympäristööni enkä ahdistu kaaoksesta.

Jo kouluaikoina huomasin että minulla oli kaksi vastakkaista tapaa selviytyä koulutunneista — joko pitkästyä kuoliaaksi  tai olla superosallistuva eli tehdä muistiinpanoja ja kysyä niin paljon kysymyksiä että muut oppilaat hermostuivat.

add120112

Onko minulla ADD?

Tein vielä tämän ADHD-naisten “testin” ja kohdissa ylikeskittyminen, siirtymisen hankaluus, aloittamisen ja loppuunsaattamisen vaikeus, stimulaation tarve, töiden siirtäminen, järjestyksenpidon ongelmat ja ajanhallinnan ongelmat ruksin joko kaikkiin kohtiin tai yhtä lukuunottamatta kaikkiin kohtiin “päivittäin”. 

En ole hirveän herkkä äänille enkä väkijoukoille, mutta ensimmäinen voi selittyä vuosikausien “siedätyshoidolla” kovaäänisessä suurperheessä ja toinen sillä, että väkijoukoissa kulkiessani sulkeudun omaan maailmaani — usein äänikirjojen tai musiikin avulla. Aamuheräämiset ovat helppoja, mutta ennen lasta tein usein sitä ensin valvoin useamman yön töitä tehden ja sitten nukuin pari päivää putkeen pitkiä yöunia ja päiväunia. Työni on onneksi valikoitunut niin, että ansiotyön tekeminen ei ole tuntunut kauhean vaikealta — paitsi silloin kun olen yrittänyt työskennellä sihteerinä — mutta arkiset rutiinit ovat tosiaan vaikeita.

Eli jos minun pitäisi näillä näytöillä arvata, veikkaisin että minulla on ADD. 

Mitä sitten?

Mitä olen nyt lueskellut ihmisten kommentteja ADHD/ADD:sta, monelle diagnoosi — tai jo epäilys siitä — on ollut helpotus, koska he ovat kokeneet olevansa jotenkin huonompia, vajavaisempia tai epäonnistuneempia kuin ns. normaaliaivoiset. Luulen, että jos olisin joutunut kasvamaan hyvin järjestelmällisten vanhempien lapsena tai halunnut välttämättä luoda uran ammatissa, joka vaatii järjestelmällisyyttä, ajattelisin itsekin näin.

ADHD/ADD on periytyvä ominaisuus ja pidän erittäin mahdollisena, että jos minulla on oikeasti ADD, olen voinut periä sen kummaltakin vanhemmaltani, joilla on myös runsaasti ADD-ihmisille ominaisia piirteitä. Tunnistan kuvauksista myös osan sisaruksistani.

Lapsuudenkotini oli siinä mielessä “ADD-ystävällinen” että meillä oli äärimmäisen vähän rutiineja, varsin kaoottista ja omiin juttuihin uppoutuminen oli OK. Koulusta sai suhteellisen helposti olla pois niin kauan kun todistus pysyi hyvänä. Toisin sanoen en joutunut kotonani tuntemaan että olisin jotenkin outo, huono tai epäonnistunut vaikka olen niin hajamielinen ja epäsiisti kuin mitä olen.

Toisaalta oletin — ja vieläkin pidän mahdollisena — että tietynlainen kaoottisuuteni ja epäjärjestelmällisyyteni johtuu nimenomaan siitä, ettei kotona harjoiteltu rutiineja, tavaroiden paikalleen laittamista, ajoissa asioiden tekemistä jne.

Tutkia vai ei tutkia?

Jos tunnistit itsesi yllä olevista kuvauksista ja linkittämistäni testeistä ja olet kokenut kärsineesi koko elämäsi erilaisesta tavastasi toimia tai tuntenut olevasi jotenkin huonompi kuin muu, sinuna hakeutuisin heti tarkempiin tutkimuksiin joko aiheeseen perehtyneelle erikoislääkärille tai julkisella puolella olevalle lääkärille, joka tietää ADHD:stä edes jotain. Lääkäreissä on eroja, joten kannattaa ehkä kysellä ADHD-keskusteluryhmistä vinkkejä hyvistä lääkäreistä.

Itse olen kahden vaiheilla sen suhteen, kannattaako minun mennä tutkittavaksi. En ole kokenut kauheasti kärsiväni tavastani toimia ja ajatella. Kolmen prinsiipin ymmärtämisen myötä elämä on tuntunut entistä kevyemmältä ja kivemmalta, enkä jää enää niin helposti jumiin synkkiin ajatuksiin. Nyt aion kokeilla ADD-ihmisille suunnattuja organisoitumisvinkkejä helpottamaan arkeani entisestään. Niinpä en tarvitsisi virallista diagnoosia lääkitystä varten tai huonommuuden tunteista vapautumiseen.

Samoin tiedän, että vaikka minulla olisi esittää kymmenen ADD-diagnoosia, saisin puolisoltani ihan yhtä vähän ymmärrystä ja hyväksyntää tavaroiden hujan hajan jättämiselle kuin ennenkin, haha!

Ehkä suurin hyöty virallisesta diagnoosista olisi se, että voisin näin auttaa ADD:stä kärsiviä ihmisiä ja varsinkin naisia näkemään, ettei ADD:n tarvitse olla mikään hirveä ongelma ja että se voi olla suoranainen vahvuus.

Ajattelin katsoa asiaa uudestaan sitten kun olen toipunut synnytyksestä. Nyt olen vain ihan liekeissä ajatuksesta, että alankin kokeilla järjestelmällisyyden opiskelua nimenomaan ADD-ihmisen näkökulmasta.

Minulla diagnosoitiin ADD eli keskittymishäiriö ilman hyperaktiivisuutta toukokuussa 2014 — puolitoista vuotta tämän jutun kirjoittamisen jälkeen.

Diagnoosi oli helpotus — en siis oikeasti ole tyhmä, laiska ja saamaton. Sain myös lääkityksen, joka osoitti minulle konkreettisesti, miten yksinkertainen aivokemian häiriö voi vaikeuttaa elämää.

Jos haluat lukea lisää ADD-kokemuksistani, rekisteröidy ilmaiseksi ADD-osioni käyttäjäksi.

Rekisteröityessäsi sitoudut pitämään omana tietonasi henkilökohtaisemmat ajatukseni ADD:stä.

 

 


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

15 Comments

    • PÄIVI T: siis ihan oikeastikin? Ehkä mun pitää haastatella sua ADD:stä ja organisoinnista.

      • Ihan aikuistenoikeesti. Ymmärtääkseni maailman ainoo adhd-po. Jenkeissä on yks joka on erikoistunu add-oireisiin. Toki, po duunia helpottanee sisustussuunnittelijan amk- tutkintoni…

        • PäiviTee — joo, nyt kun katsoin tarkemmin sivujasi, huomasin että olihan siellä se organisointikin mainittu. Jenkeissä on itse asiassa useita personal organizereita, jotka ovat erikoistuneet ADD/ADHD-oireisiin. Esimerkkinä juurikin tuo Nikki Kinzer, jonka podcasteissa aiheeseen törmäsin. Mutta en mäkään tiedä ketään personal organizeria, jolla olisi itsellään ADHD/ADD — tai joka ainakaan mainostaisi sitä. 🙂

          • Mä käyn kouluttamassa Anne Luoman PO-koulutuksissa “miten kohdata adhd-oireinen työssään” että kyllä ainakin parilla viimekerralla valmistuneiden joukossa on jo näitä joilla on hajua asioista. Kun meikäläisillä se ei oo tiedosta kiinni. Ongelmat on enemmänkin toiminnanohjauksessa ja toteutuksessa (loppuun saattamisella ja ennenkaikkea ehkä alottamisella)

  1. tää on melkein liian huvittavaa! ite oon tutkinu 3 vkoa takaperin tätä juttua. osuin ihan sattumalta päivi tasalan sivulle aivan jonkun muun googlailu sanan kautta ja kaikki inattentiivisen adhd:n piirteet sopi minuun!! olin aina aiemmin luullut, että adhd on just niitä pikkupoikien juttuja. pienenä tyttönä olin kyllä villikissa, mutta kun öh, ikää on tullut, olen rauhoittunut. se oli outo fiilis, kun piirteet osui minuun kuin hanska käteen!! helpottunut, äärimmäisen helpottunut. mähän oon normaali, en oo ainoa! en mikään ihan sekopää, kun en ole voinnut keskittyä mihinkään kunnolla (joskus harvoin tulee flow), ajatukset vaan tulee ja sekottaa, tai joku ärsyke ympäristöstä. luulin vaan ennen, etten yritä tarpeeksi, tai minulla on joku trauma, joka estää keskittymästä :D(vaikka usein itkua väänsin kirjan tai muun edessä). koulu minulla on usein jäänyt kesken tämän takia.
    en kyllä ole varma menenkö lääkäriin… ehkä pitäisi.

    • MIMMi – joo kannattaa mennä lääkäriin, varsinkin kun ilmeisesti sun tapauksessa ADD on vaikeuttanut elämää kohtuuttomasti. Ilmeisesti oikea lääkitys voi auttaa viemään asioita loppuun ilman että menetät ADD:n tuoman nerokkuuden.

      Mulle suurin ilo on ollut tosiaan se, että voin nyt miettiä uusia tapoja järjestyä kodin organisointia ja ajanhallintaa. Niin eikä tartte syyttää vanhempia siitä ettei ne opettaneet järjestelmällisyyttä — miten ne olisi voinut kun taitavat kumpikin olla ADD-tapauksia. 🙂

  2. Millä perustella ADHD ei ole “vain ajatus”? Tai “tarina, jota kerromme itsellemme”?

    • Hyvä että otit asian esiin! Mietiskelin tänään että kirjoitan aiheesta jossain vaiheessa blogimerkinnän. Yritin vastata lyhyesti, mutta vastauksesta tulee niin pitkä, että teen siitä oman blogimerkinnän.

  3. Pakko vähän kommentoida tätä ADD-juttua. Diagnoosia ei toivottavasti tehdä missään (itseasiassa yksityisillä klinikoilla tehdään) ilman psykologisia tutkimuksia. Nimittäin kun nuo piirteet tuolla tavalla itse arvioituna löytyvät varmasti ainakin 30 prosentilta ihmisistä. Todellinen neurologinen häiriö on kyseessä vasta silloin, kun voidaan osoittaa, että henkilön toiminnanohjaus oikeasti poikkeaa normaaliskaalasta tilastollisesti.

    Asiaa voidaan ajatella pitkänä janana, jonka toisessa päässä on superkeskittyjä ja toisessa oikein vaikea ADD, jonka kanssa keskustellessa heti huomaa, että kaikki ei ole kunnossa. Jokainen meistä on tällä janalla jossain kohtaa. Työssäni kohtaan usein ihmisiä, jotka olettavat olevansa inattentiiveja ja haluavat tutkimuksiin. Hyvin harvalla näistä kriteerit täyttyvät. Oikeastaan voisi sanoa, että jos on saanut koulut ym. suhtkoht kunnialla hoidettua, niin tuskin on niin lähellä janan vaikeampaa päätä, että kyse olisi neurologisesta häiriöstä.

    Itse olen aikoinani käynyt tuota samaa prosessia ja ollut täysin vakuuttunut ADD:n kriteerien täyttyvän omalla kohdallani. Jo pidemmän aikaa olin todella kärsinyt vaikeudestani tarttua silloisiin tehtäviin ja ohjata omaa toimintaani. ADD-ajatuksesta sain lohtua ja onnistuin lopulta jotenkin kasaamaan tilanteen siedettäväksi.

    Nyt myöhemmin, kun olen ammattini vuoksi asian kanssa tekemisissä, ymmärrän, ettei minunkaan kohdallani varmasti neurologisesta häiriöstä ole kyse, vaikkakin netissä pursuavat kuvaukset ADD-häiriöisestä kolahtavat minuunkin lähes täydellisesti. Kun toiminnanohjaustani ja keskittymiskykyäni lähdetään ihan testeillä testaamaan, niin kyllä se helposti sinne normaalin rajoihin menee. Uskon että näin on melko monen sellaisen kohdalla, joka arjessa kärsii toiminnanohjauksen ja keskittymisen vaikeuksista. Silloinkin kun nämä pulmat oikeasti vaikeuttavat elämää, voi niiden taustalla siltikin olla muunlaista psyykkistä problematiikkaa kuin neurologista häiriötä. Tai kyse voi olla pelkästään siitä, että sattuu olemaan sillä janalla siellä miinuksen puolella vaikka ei häiriötasolla olisikaan.

    Paljon tsemppiä kuitenkin kaikille niille, jotka näiden asioiden kanssa kamppailevat. Ikävä olo tulee itsellenikin pelkästään jo sen muistelemisesta kuinka vaikeaa ja tuskallista asioiden kasassa pitäminen pahimmillaan olikin. Ajan myötä sitä oppii toisaalta hyväksymään tietyissä asioissa itselleen hiukan väljyyttä ja toisaalta järjestelemään elämäänsä siten, etteivät tällaiset piirteet häiritse liiaksi. ADD-piirteitähän toki voi olla, vaikkei varsinaista ADD:a olisikaan.

    • Kiitos kommentista ADD — olen kanssasi tämän päivän tietämykselläni monessa suhteessa samaa mieltä! 🙂

      Kirjoitin tämän kirjoituksen siinä vaiheessa kun olin vasta alkanut perehtyä aiheeseen lähinnä nettijuttujen avulla.

      Nyt olen päässyt äänikirjassa Delivered from Distraction lukuihin, joissa puhutaan diagnosoinnista ja periytyvyydestä.

      Ensinnäkin AD(H)D-nimikkeen alle on tungettu useampia erilaisia ominaisuuksia ja esim. jossain tapauksessa AD(H)D:sta kärsivän ihmisen toiminta ei ole seurausta niinkään geenien ja ympäristön yhteisvaikutuksesta kuin esim. synnytyksen tms. yhteydessä tulleesta aivovauriosta.

      Kuten kirjan kirjoittajat Edward M Hallowell ja John J. Ratey moneen kertaan painottavat, monella voi olla peritty taipumus AD(H)D:en, mutta “varsinainen” AD(H)D — siis tarkkaavaisuusHÄIRIÖ — edellyttää että tarkkaavaisuudentasojen heilahtelu, levottomuus ja/tai heikko keskittymiskyky aiheuttaa konkreettisia ja henkisiä ongelmia (= ahdistusta).

      AD(H)D:n oikeaan diagnosointiin Hallowell ja Ratey suosittelevat vähintään kahden eri ihmisen kertomuksia tutkittavan historiasta — aivotutkimuksia he suosittelevat lähinnä rajatapausten kohdalla, mm. siksi, että ainakin Jenkeissä ne ovat kalliita.

      Lukemani perusteella epäilen, että esim. minulla ja monella sukulaisellani on geneettinen AD(H)D-taipumus.

      Yhdellä sukulaisistani on lapsena diagnisoitu AD(H)D, mutta hänelläkin murrosiässä oireet helpottivat niin, ettei kyseessä ole enää mikään häiriö.

      Lisäksi suvussani on ihmisiä, joilla on ollut koulussa isoja vaikeuksia, mutta hekin ovat sitkeydellä ja muilla kyvyillään selvinneet kunnialla koulusta.

      En voi valitettavasti kertoa kaikkia yksityiskohtia, mutta kaiken tietämäni perusteella veikkaan, että jos aivojamme, aivoaaltojamme ja välittäjäainetoimintaamme tutkittaisiin, ne muistuttaisivat enemmän AD(H)D-ihmisen kuin keskivertoihmisen aivojen rakennetta ja toimintaa.

      MUTTA koska esim. oma perheeni on kulttuuriltaan aika “epäkonventionaalinen” ja mm. suhteemme opettajiin, opiskeluun ja koulunkäyntiin on aika erilainen kuin keskivertosuomalaisilla, mahdollinen geneettinen taipumuksemme AD(H)D:hen ei ole muodostunut ongelmaksi, vaan olemme ottaneet ns. ilon irti sen antamista eduista ja onnistuneet kompensoimaan esim. heikon rutiininsietokyvyn tuomia ongelmia.

      Esim. ollessani ala-asteella oma äitini on aktiivisesti tukenut oppimistani opettamalla minulle hyperkeskittymistä ja nopeaa oppimiskykyäni hyödyntäviä opiskelutekniikoita, joita koulussa ei opetettu ja antamalla olla todella paljon poissa koulusta (useampana vuonna olin poissa noin 200 tuntia lukuvuodessa), jolloin vaikeuteni keskittyä rutiinijuttuihin ja minulle liian hitaaseen opiskelutahtiin ei aiheuttanut ongelmia.

      “Oikeaan työelämään” sopeutuminen on ollut minulle todella vaikeaa, joten pisin täyspäiväinen työsuhteeni kesti alle viisi kuukautta ja oli henkisesti väsyttävää, koska jouduin pinnistelemään hulluna pystyäkseni hoitamaan yksinkertaisimpiakin rutiineja.

      Lisäksi elämässäni on paljon AD(H)D:hen viittaavia asioita ja tapahtumia, joista vain läheisimmät ihmiseni tietävät. Toisin sanoen, joo, en voi itse diagnosoida itseäni, mutta vielä vähemmän kukaan voi diagnosoida minua pelkkien nettikirjoitusten perusteella. 🙂

      Tietäen kaiken sen mitä minä tiedän, pidän erittäin mahdollisena, että jos olisin kasvanut toisenlaisissa olosuhteissa, synnynnäiset taipumukseni olisivat voineet johtaa ihan oikeaan AD(H)D:hen ja esim. vakaviin koulunkäyntiongelmiin ja huomattavaan alisuoriutumiseen.

      Luojan kiitos näin ei käynyt!

      Eli ei, en minäkään usko että minä ja sukulaiseni täytämme riittävässä määrin “oikean” AD(H)D:n kriteerejä. Siitä huolimatta koen jo nyt hyötyneeni huomattavasti tästä uudesta näkökulmasta omaan ajatteluuni, varsinkin organisoinnin suhteen.

      Ja jos sattuu niin, että jompikumpi lapsistani on perinyt minun sukuni poikkevan keskittymiskyvyn, voin ehkä auttaa heitäkin hyödyntämään sitä parhaalla mahdollisella tavalla niin, ettei heille “puhkea” koskaan “oikeaa” AD(H)D:tä.

      Toivon kuitenkin, että tämä ja toinen ADHD:tä käsittelevä kirjoitukseni sai jonkun oikeasta keskittymishäiriöstä kärsivän havahtumaan niin, että hän hakeutuu tutkimuksiin, saa esim. lääkityksestä apua keskittymisvaikeuksiinsa ja voi alkaa hyödyntämään omaa, uniikkia tapaansa ajatella ja toimia.

  4. Kiitos tästä!

    Oli melkein kuin suoraan omasta elämästä..
    Pienenä olin kyllä aikalailla rauhallinen, ja koulut meni miten meni… No ne aineet meni hyvin jotka kiinnosti, muut sitten ei niinkään..

    AMK:ssa nykyään, ja eipä näytä helpottaneen..

    Ja sekin kun tietää mitä pitäisi tehdä, mutta jostain syystä sitä sitten ei tee ja lopulta kaikki deadlinet venyy ja välikokeet menee puihin..

    Diagnoosia ei ole tehty, tässä nyt harkitsen että käynkö diagnoosin vai en..

    Täytyy laittaa tämä sivu kirjanmerkkeihin ja lukea paremmalla ajalla, täytyy nyt lähteä opiskelemaan. (:

  5. Joskus suorastaan kuvottaa, miten helposti “itsediagnosoidaan” ADHD. Oma elämä on mennyt kaikin tavoin käteen keskittymiskyvyttömyyden vuoksi. Älykkyys on neron tasoa, mutta olen sairaseläkkeellä, koska asioista vaan_ei_tule_mitään ei työelämässä eikä kotielämässä. Yrittämisen puutteesta ei voi syyttää, mutta ajan saatossa lopputuloksien kaoottisuus rampauttaa. Mitä enemmän yrittää, sitä pahemmin uppoaa suohon. Siivoamisen vaikeus ja omiin ajatuksiin uppoutuminen kuulosttaa luksuselämältä.

  6. Osu ja uppos!!

    Luin ihan sattumalta Me Naiset lehdestä sinusta jutun ja sen perusteella ihan muuten vaan luin netistä ADD:stä lisää. Ja onneksi tein näin! Oon ihan sata varma et mulla on tää. Selittää mun elämää ja kaaosta kaikinpuolin. Huomenna täytynee alkaa sitten soitella lääkäri aikaa jotta joskus saisi myös diagnoosin.
    -Shokissa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *