Autuaita ovat tietämättömät

Jos ajattelet tulevaisuuttasi, mitä näet, tunnet tai koet? Onko sinulla selkeä mielikuva siitä, miten asiat tulevat menemään?

Jos muistelet menneisyyttäsi ja sitä, mitä silloin ajattelit tulevaisuudesta, kuinka usein asiat oikeasti menivät niin kuin olit ajatellut?

Laskettuun aikaani on enää muutama päivä. Toisin kuin ennen luulin, se on vain summittainen arvio niiden neljän viikon keskikohdasta, jolloin lapsen voi olettaa syntyvän. Suomessa vain 5 % vauvoista syntyy laskettuna päivänä.

laskettuaika-1

Toisin sanoen olen ollut jo reilun viikon tilanteessa, jossa vauvani voi syntyä hetkenä minä hyvänsä — mutta synnytykseen voi yhtä hyvin mennä vielä 2,5 viikkoa.

Synnytys on yksi niistä odotettavista asioista ihmisen elämässä, joiden kulkua ei voi ennakoida juurikaan etukäteen — ei edes ihan täysin  siinä tapauksessa, että se on suunniteltu tehtäväksi keisarinleikkauksella.

Toki on olemassa erilaisia synnytystä ennakoivia merkkejä, joista kärsimättömät äidit voivat yrittää arvailla synnytyksen lähestyvän, mutta yhtä hyvin synnytys voi alkaa lapsivesien menolla ilman mitään ennakkovaroitusta.

Edes aiemmat synnytykset eivät ennusta sitä miten seuraava synnytys etenee, miten kauan se kestää, miten kovana äiti kokee kivut, miten lapsi voi synnytyksen aikana tai miten hyvässä kunnossa äiti ja lapsi selviävät synnytyksestä.

Olin kuullut tämän faktan moneen kertaan ennen ensimmäistä synnytystäni ja sanoin sen itsekin ääneen. Samaan aikaan yritin hullun lailla ennakoida synnytystä.

Opiskelin kaiken mahdollisen synnyttämisestä mm. lukemalla englanninkielisiä synnytystukihenkilöille suunnattuja kirjoa ja tilaamalla ja katsomalla synnytysvideoita (kuten Orgasmic Birth) , haastattelemalla tuntemiani äitejä synnytyksestä ja käymällä synnytysjooga-kurssin. Sen lisäksi kuuntelin synnytyshypnoosinauhoja ja visualisoin ihanaa luonnonmukaista ja orgastista synnytystäni…

Tiedonkeruun taustalla ei ollut mikään lapsenomainen uteliaisuus ja halu ymmärtää maailmaa, vaan paniikinomainen tarve kontrolloida tulevia tapahtumia.

Pelkäsin tietämättömyydessä elämistä ja kontrollin menetystä. Niinpä jännitin hulluna synnytystä ja sairaalaan “kätilöiden komenneltavaksi joutumista”.  Oletin virheellisesti, että jos vain tietäisin kaiken synnyttämisestä, osaisin paremmin ohjailla ja kontrolloida omaa synnytystäni.

Mitä enemmän opiskelin synnytystä, sitä tietoisemmaksi tulin siitä, miten moni asia synnytyksessä oli ennalta-arvaamaton. Enhän voinut esimerkiksi tietää, miten itse suhtautuisin synnytyskipuun. Menettäisinkö puhekykyni, niin kuin “joku netissä” oli kertonut? Alistuisinko kivun keskellä kätilöiden painostukseen ottaa epiduraalin ja lopulta päätyisin synnyttämään kaikkein huonoimpaan synnytysasentoon: synnyttämään selälläni tai vielä pahempaa: keisarinleikkaukseen.

En luottanut puolisoni muistiin ja halukkuuteen pitää puoliani mahdollisesti ymmärtämättömiä kätilöitä vastaan, joten kirjoitin kolmesivuisen “synnytyssuunnitelman”, josta otin useita kopioita mukaan.

Kuten ehkä jo arvaat, valtava tarpeeni tietää mitä tulisi tapahtumaan ei saanut minua rentoutumaan –– päinvastoin. Siinä vaiheessa kun ensimmäiset synnytystä ennakoivat supistukset alkoivat, olin niin hermoraunio, että halusin mennä pöydän alle piiloon tai lähteä lapsuudenkotiini synnyttämään eläinlääkäri-isäni ja yhteensä kuudessa synnytyksessä mukana olleen äitini avulla.

Loppujen lopuksi menin kyllä sairaalaan, en menettänyt puhekykyäni, sinnittelin ilman lääkkeellistä kivunlievitystä lähes loppuun asti ja olin tyytyväinen itse valitsemaani spinaali-puudutukseen. Viikkoja kestänyt hermoiluni, ahdistukseni ja jännitykseni oli ollut täysin turhaa.

Vuosi sitten oivalsin, ettei tuntematonta ja tietämättömyyttä tarvitse pelätä.

En voi oikeasti koskaan tietää, mitä tulevaisuus tuo tullessaan. En voi edes tietää, mikä seuraava ajatukseni on. Siksi on mahdotonta valmistautua täydellisesti tuleviin tapahtumiin.

Illuusio siitä, että voin jotenkin tietää mitä tulee tapahtumaan syntyy siitä, että kiinnitän huomiota niihin kertoihin, kun asiat menivät niin kuin olin ennakoinut tai muistan jälkikäteen ennakoineeni asioita silloinkin, kun en oikeasti ennakoinut niitä. Samalla sivuutan sujuvasti kaikki ne kerrat, kun en tiennyt, miten asiat tulevat menemään. Tämä ilmiö on helpointa nähdä muissa ihmisissä.

Niin kauan kuin kuvittelemme että voimme  — ja meidän pitää — tietää miten asiat menevät, missaamme tärkeän pointin:

Vaikka elämä on heittänyt eteemme mitä tahansa yllättäviä tilanteita ja haasteita, olemme tähän asti aina selvinneet niistä jotenkin hengissä. Muuten minä en kirjoittaisi tätä kirjoitusta, etkä sinä lukisi sitä.

Se on mahdollista, koska meillä on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — sisäinen viisaus, joka ohjaa ja neuvoo meitä ollessamme perustilassamme mielenrauhassa.

Meidän ei edes tarvitse tehdä mitään päästäksemme mielenrauhaan, koska sisäinen järjestelmämme palauttaa meidät sinne automaattisesti aina kuin vain mahdollista.

Ajatus siitä, että huono fiilis kertoo todellisesta vaarasta ja edellyttää, että minä teen sille jotain, vaikeuttaa ja hidastaa mielenrauhaan palaamista. Mitä enemmän olen OK sen kanssa, että välillä on kurja olo, sitä tehokkaammin sisäinen järjestelmäni toimii. Sitä nopeammin, useammin ja pidempään koen mielenrauhaa ja olen yhteydessä sisäiseen viisauteeni.

Nykyinen asenteeni tuskin muuttaa juurikaan synnytyksen kulkua — se tulee menemään niin kuin on mennäkseen — mutta se on saanut viime viikot tuntumat dramaattisesti erilaiselta kuin edellistä synnytystä edeltävä aika oli.

Tällä kertaa lähestyvä synnytys ei ahdista eikä juurikaan jännitä, joten olen ollut viime viikot etupäässä hyvällä tuulella, iloinen ja täynnä rakkautta puolisoani, esikoistani ja vatsassa potkivaa vauvaa kohtaan.

Odotan synnytystä lähinnä uteliaisuudella ja mielenkiinnolla. Toki viime päivinä on ollut hetkiä, jolloin painava maha ja tukala olo turhauttaa, mutta kun en ole tehnyt turhautumisestani ongelmaa, se on mennyt nopeasti ohi.

Minulla ei ole enää synnytyssuunnitelmaa, ainoastaan synnytystoivelista, joka on isolla fontilla kirjoitettuna liuskan mittainen ja sisältää mm. tietoa edellisestä synnytyksestäni.

Ainakin tällä hetkellä olen OK sen kanssa, ettei yksikään listalla olevista toiveistani toteudu — edes se, että minä ja lapsi selviäisimme synnytyksestä ilman ylenpalttisia vaurioita ja hengissä. Tapahtui mitä tapahtui, minä olen aina OK.

Haluatko lopettaa turhan murehtimisen ja oivaltaa että elämä on oikeasti aika kivaa, helppoa ja hauskaa, olosuhteista riippumatta? 

Tsekkaa kutri.net:in VIP-jäsenyys jos haluat keventää elämääsi kokonaisvaltaisesti…

…tai Aidon elämän kolme prinsiippiä -kurssi, jos olet kiinnostunut vain henkisestä hyvinvoinnista.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä.
Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

4 Comments

  1. Kyllä tämä elämä on monasti opettanut,joskus kovallakin kädellä,ettei juurikaan kannata järjestellä elämäänsä mitenkään etukäteen.Kaikki sujuu niinkuin on sujuakseen.

    Jos toisaalta on elämä opettanut myöskin sen,että se kantaa jos siihen luottaa.Pois turhat suunnitelmat,elämä on tässä ja nyt.

    Jokainen meistä kuitenkin tekee asioita tulevaisuutta ajatellen,jotain on pakkokin suunnitella pitkään etukäteen.Ihmisen pitäisi oppia ajattelemaan noista asenteella,jos aikanaan on mahdollista.Mikä hulluinta,on tehdä selkeät aikataulut kaikelle,kun se ei mene niin oikeastaan ikinä,matkalla muuttuu tilanteet ja omat suunnitelmat ja….Kaikki vaan on siinä hetkessä mahdollista tai sitten ei 🙂

    • Kuunainen Kivi — Ihanasti sanottu: “Kaikki vaan on siinä hetkessä mahdollista tai sitten ei”. 🙂

  2. Tsemppiä! Luotat siihen, että sun keho kyllä tietää mitä tehdä tosi paikan tullen. Suurimman avun olen itse löytänyt siitä, että (synnytys)kipua vastaan ei pyristele. Se on, jos sillä termillä voi sanoa, maailman luonnollisinta kipua. Tiedät, että se ei kerro mistään suuresta ja akuutista vaarasta, vaan sen tehtävä on saattaa vauva turvallisesti tähän maailmaan, vaikka samaan aikaan kipu olisikin sanoin kuvaamatonta.

    • NINA — juu, en pelännyt kipua viimeksi, enkä pelkää nytkään. Viimeksi pelkäsin vain sitä, että “kätilöt alkavat komennella” eivätkä anna mun kuunnella kehoani. 🙂 Onneksi se oli turha pelko.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *