Pysyvä ratkaisu väliaikaiseen ongelmaan?

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Pari päivää sitten sokeuduin umpiväsyksissä hetkeksi täysin omille ajatuksilleni. Sen sijaan että olisin odottanut rauhassa mielentilan nousemista ja ajatuksen kirkastumista, aloin ratkoa vajaatoiminnalla pyörivillä aivoillani asiaa, jonka koin sillä hetkellä Oikeaksi Ongelmaksi. “Yllättäen” toimivaa ratkaisua ei löytynytkään.

Seuraavana aamuna katsoin asiaa uusin silmin ja kirkkain aivoin. Edellisillan reaktioni tuntui täysin ylimitoitetulta. Yhtäkkiä mieleeni juolahti ajatus: olin yrittänyt löytää pysyvää ratkaisua väliaikaiseen ongelmaan.

Asia, jonka koin ongelmaksi yön pimeydessä oli kahdessa mielessä väliaikainen. Ensinnäkin se oli ohimenevä tilanne. Toisekseen pirteänä ja hyväntuulisena en olisi kokenut asiaa niin järkyttävänä ongelmana kuin väsyneenä ja huonotuulisena.

No, sillä hetkellä kun olin synkkien ajatusteni syövereissä, en todellakaan nähnyt tilanteen väliaikaisuutta. Niinpä olin vakuuttunut siitä, että asiaan pitäisi löytyä ratkaisu, joka kertaheitolla varmistaisi etten enää ikinä joutuisi vastaavaan tilanteeseen ja näin ollen joutuisi ahdistumaan ainakaan tämän asian takia. Hahhaaa!

Lopputulos: itkua ja hammasten kiristystä ja uusia ongelmia ratkaistavaksi.

Miten mielemme vedättää meitä

Oletko koskaan suuttunut, ahdistunut tai huolestunut jostain asiasta, joka sillä hetkellä näyttää maailman kauheimmalta ongelmalta — mutta joka toisessa hetkessä ei ole herättänyt tai enää herätä sinussa juuri mitään erityisiä tunteita tai tuntuu helposti ratkaistavalta?

Oletko esimerkiksi:

  • Alkanut ajatella että rahatilanteesi on toivoton vaikka se on täsmälleen sama kuin se on ollut jo eilen, jolloin asia ei vaivannut sinua niin kauheasti?
  • Hermostunut ihan totaalisesti kotisi sotkuisuuteen, vaikka se on ollut samassa kunnossa jo viikon ja vielä hetki sitten et edes huomannut kämpän kuntoa?
  • Ärsyyntynyt puolisosi tai läheisesi käytöksestä, joka jonain toisena hetkenä olisi vain naurattanut — tai jonka olisit jopa voinut nähdä vahvuutena?
  • Tuntenut itsesi yhtäkkiä hirvittäväksi läskiksi, kun vielä aamulla ihastelit sitä miten olet hoikistunut?

Jos olet, huomaatko, miten sillä hetkellä kun jokin asia tuntuu ongelmalta, et kertakaikkiaan kykene muistamaan ajatelleesi asiasta joskus toisin. Ja jos muistat, niin ajattelet tuolloin olleesi vain harhan vallassa.

Entä oletko koskaan ryhtynyt johonkin toimenpiteisiin sillä hetkellä kun jokin asia vaivaa sinua, koska sinusta tuntuu ettet voi päästä eroon kurjasta fiiliksestä ennen kuin ongelma on ratkaistu?

Jos olet, niin onko yrityksesi ratkoa ongelmaa huonosta fiiliksestä käsin johtanut uusiin ongelmiin tai huonompaan fiilikseen?

Oletko esimerkiksi:

  • Ottanut tai ainakin aikonut ottaa pikavipin?
  • Alkanut karjua ja raivota perheenjäsenillesi niin, että sinua on jälkeenpäin hävettänyt oma käytöksesi?
  • Aloittanut puolison kanssa riidan, joka on pahoittanut kummankin mielen ja/tai johtanut välienne viilenemiseen (ainakin hetkellisesti)? Tai jopa jonkin kivan suunnitelman peruuntumiseen tai pilalle menoon (vrt. yhdessä syömään tai kavereiden luo meneminen)?
  • Ostanut ihmelaihdutuspillereitä tai -vempaimia tai aloittanut kitudieetin, jonka jälkeen olet repsahtanut entistä pahemmin ja kokenut olevasi vieläkin toivottomampi luuseri?

Olettaen että juuri nyt olen melko neutraalissa mielentilassa, miltä tällainen toiminta näyttää?

Pystytkö muistamaan miten toisenlaiselta maailma tai eri asiat näyttävät sillä hetkellä kun katsot niitä jotenkin alhaisessa mielentilassa verrattuna  siihen miltä kaikki näyttää neutraalista tai suorastaan korkeasta mielentilasta käsin?

Mitä päättelet siitä, että sama asia voi näyttää täysin erilaiselta siitä riippuen, missä mielentilassa sitä ajattelet?

Kysyin kerran eräältä ihmiseltä kummassa mielentilassa ajatellut ajatukset ovat enemmän totta. Hän veikkasi huonossa mielentilassa ajattelemiaan ajatuksia. Kysyin häneltä miksi hän niin päätteli. Hän vastasi “koska se jotenkin tuntuu oikealta.”

Hän oli siinä oikeassa, että alhaisessa mielentilassa tuntemamme fiilikset tuntuvat fyysisesti kaikkein vahvoimmilta. Miksi? Koska aina kun olemme huonossa fiiliksessä, olemme taistele- tai pakene-tilassa, joka on hälytystila. Hälytystilan tehtävänä on herättää huomiomme niin, ettemme vahingossakaan missaa mahdollista vaaratilannetta.

Taistele- ja pakene-tilassa aivojemme inhimillisimmät osat kuten otsalohko “kytketään pois päältä” ja aivojemme alkukantaisimmat osat ottavat ylivallan, jotta emme jäisi liikaa miettimään tekemisiämme. Toisin sanoen kykymme ajatella edes jotenkin loogisesti heikkenee dramaattisesti samalla kun aivomme siirtyvät tekemään valintoja eläimellisen vaiston varassa.

Tämä ajattelun alkeellistuminen on hieno homma silloin, kun olemme hengenvaarassa — mutta koska viimeksi sinä olit hengenvaarassa? Toivottavasti et ihan hetkeen — tai koskaan.

Välittömän kuoleman vaaran puuttuessa alamme suhtautua alhaisessa mielentilassa vähemmän vaarallisiin ongelmiin niin kuin ne olisivat elämän ja kuoleman kysymys.

Sen sijaan että näkisimme että kyseessä on väliaikainen ongelma, joka ei tunnu enää niin toivottomalta tai katoaa kokonaan mielentilamme noustua, saatamme puuttua asiaan käyttäen niin radikaaleja otteita, että niistä seuraa isompia ongelmia kuin mitä alkuperäinen ongelma oli!

Mistä tunnistaa oikean ongelman?

On olemassa vain kahdenlaisia ongelmia: kuviteltuja ongelmia, jotka katoavat kun et ajattele niitä ja käytännön ongelmia, joihin on olemassa jokin konkreettinen ratkaisu.

Yksi tapa erottaa todelliset ongelmat kuvitelluista on miettiä mitä tapahtuisi, jos asia ei herättäisi sinussa mitään tunteita. 

Jos esimerkiksi tilisi on niin nollilla, ettei sinulla ole rahaa ruokaan, sinulla ei ole rahaa ruokaan, vaikka asia ei herättäisi sinussa mitään tunteita.

Jos taas tililläsi on vähemmän rahaa kuin haluaisit siellä olevan, mutta kuitenkin niin paljon että saat menosi katettua, asia tuntuu ongelmalta tasan niin kauan kuin ajattelet sitä. Sillä hetkellä kun et koe ahdistusta tilisi saldosta, se ei ole enää ongelma.

Haaskaatko sinä aikaa ja energiaa yrittämällä löytää pysyvän ratkaisun ongelmaan, joka menee ohi itsestään tai katoaa jos et ajattele sitä?

Subscribe to our mailing list
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa tai Google+:ssa.

2 Comments

  1. Ymmärrän, että fiktiokäsikirjoittajataustasikin takia varmasti kirjoitat erityisen kärjistetysti, mutta omalla kohdallani se kyllä jonkin verran hankaloittaa eläytymistä. Mikään kuvailemistasi esimerkeistä ei kolahda. Minulle noista tulee mieleen lähinnä ailahtelevainen ihminen, jolla lisäksi mahdollisesti taipumus suurennella ongelmiaan, ja taipumusta panikoitumiseen.

    Toki itsekin koen joskus rahapulassa, että mä en selviä tästä ikinä! Mutta pari kertaa toisteltuani sitä itselleni, alan tietoisesti ajatella, että ei pidä paikkaansa, että totta kai mä selviän. Tai jos ajattelen, etten ikinä pysty laihtumaan, niin suhteellisen pian pystyn ajattelemaan asiasta järkevästi, ja alan kelata mielessäni niitä realistisia tapoja laihtua.

    Se mitä en myöskään ollenkaan tunnista, on tuo ettei synkällä hetkellä pystyisi muistamaan miten toisin on asiasta ajatellut. Sitä toki tunnista itsestäni, että synkällä hetkellä ajattelen myönteisemmän ajattelutavan olleen vain yltiöoptimistista haihattelua. Mutta silti kaikkein synkimmälläkin hetkellä minulla säilyy jonkunlainen suhteellisuudentaju.

    Samoin minulla on erittäin voimakas kokemus siitä, miten eri lailla jonkin tilanteen voi kokea, jos itse on valmiiksi “under dog” -fiiliksellä.

    En yritä tällä kommentillani väittää olevani jotenkin erityisen henkistynyt, viisas tai myönteinen ihminen, vaan ehkä lähinnä tuoda esille sen, että itse en koe olevani kovinkaan ailahtelevainen luonne, eikä minulla myöskään ole taipumusta lietsoa paniikkia. Nämä liittyvät varmasti synnynnäiseen luonteeseeni, mutta myös siihen, etten juurikaan arvosta kyseisenlaista toimintaa tai pidä sitä itselleni tarkoituksenmukaisena. Ehkäpä osittain tämän takia minun on niin vaikea tajuta tämän prinsiippiajattelun suunnatonta hienoutta?

  2. Minä jos kukaan olen kieppunut kaikissa mahdollisissa fiiliksissä ja ongelmoinut omista ja toisten asioista ja teoista.Aikansa kun kokee kaikenlaista,omasta mielestäänkin turhaa ja rassaavaa,ei niissä olotiloissa haluakkaan enää viipyä.Rankkojakin ratkaisuja tehneenä tiedän,että kaikesta selviää eikä juttuihin pidä jäädä marinoitumaan.

    Raha nyt on yksi varsinainen ällötys,sitä ole koskaan tarpeeksi kenelläkään,todella raha-ja omaisuusrikkaatkin juoksevat sen perässä aina vaan,eivätkä ole tyytyväisiä tai onnellisia sen enempää kun köyhemmätkään.Raha kyllä helpottaisi monessa kohtaa,mutta olisinko onnellisempi,tuskinpa.

    Laihtuminen on selkeästi oivallus asia,itse laihduin pelkästään kuuntelemalla kehoani,se kyllä ilmoittaa jos sisäänsä ahtaa vääränlaista evästä,ainakin minun kehoni kertoi voimalla huonommin.Ainakaan minun edes tarvitse olla vitsanhoikka,ikinä en ole ollut enkä koskaan halua sitä olla,hyvä olo riittää.

    Noista Katrin esimerkeistä toi kodin sotkuisuus huvitti suunnattomasti!Minulla on varmasti jonkun toisen mielestä kotona aina täysi kaaos,itselleni se kuitenkin on ihan hyvä järjestys,tiedän mistä kamojani haen.Jonkun toisen kodissa on aina ruokapöytä syömistä varten,minulla se on kaikenlaisten papereiden,pensseleiden,värien,helmien,sulkien,liimojen,sellakan ja vaikka minkä alla,seisaallaan syöminen on minulle hyödyllistä,koska katse kulkee silloin ylöspäin,pois pöydältä eli työstä ja veri pääsee paremmin jalkoihin kun samalla tulee käveltyäkin :)

    Jotenkin vaan nuo ihmisen ongelmat joko jää päähän tai sitten eivät,riittävästi kokeneena uskallan väittää ettei niiden ruotiminen tai liian ymmärtävä hellittely ole hyväksi,turha niiden on antaa kasvaa elämää suuremmiksi.Luonne kysymyksiä ne ovat aika usein,joku jaksaa jauhaa,toinen ei.Pääasiallisesti katson ettei elämän pidä olla koko ajan ruusuilla tanssimista,jos ei myöskään haudankaivuuta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *