Oikea tie valaistumiseen?

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Olen kuunnellut viime päivät buddhalaisen Jack Kornfieldin valaistumista käsittelevää kirjaa After the Ecstasy, The Laundry. (Olin näköjään muistanut välillä kirjan nimen väärin, sori! :-).

Kirjaa varten Jack on haastatellut valaistumisen kokeneita ihmisiä useista eri uskonnoista.

Wikipedian mukaan valaistumisella tarkoitetaan:

Hengellistä paljastusta tai syvää oivallusta kaikkien asioiden merkityksestä ja tarkoituksesta, kommunikaatiota Jumalan kanssa tai Jumalan mielen ymmärtämistä, merkittävää hengellistä ymmärrystä tai perustavalaatuisesti muuttunutta tietoisuutta, jossa kaikki nähdään yhtenä.

Kirjaa kuunnellessa on tullut selväksi, että sitä kokemusta, jonka minä ja muut kolmen prinsiipin mallin oivaltaneet olemme saaneet, voidaan kutsua valaistumiseksi. Ja siinä mielessä ne, jotka ovat todenneet minun saaneen uskonnollisen herätyksen tai tulleen uskoon ovat oikeassa.

Itseäni uskoontulovertauksessa hämää se, että liitän uskonnollisen herätyksen tai uskoon tulon uskontoihin ja inhimillisiä ominaisuuksia omaaviin jumaliin. Minä en usko mihinkään persoonalliseen jumalaan, joka päättäisi mitään kenenkään puolesta, tuomitsisi tai armahtaisi ihmisiä tms. Se ei vain tunnu mielestäni uskottavalta tai loogiselta.

MUTTA uskon kyllä että maailmaa ohjaa jokin suurempi persoonaton voima, joka toimii tiettyjen lainalaisuuksien mukaan — tai johon sisältyy maailmaa ohjaavia lainalaisuuksia. Ja uskon että jonain päivänä tämä voima pystytään ymmärtämään ja selittämään ihan tieteen keinoin. Tämä voima voidaan nähdä myös kokoelmana pääsääntöjä — vrt. evoluutiota ohjaavat pääsäännöt, fysiikan lakien takana olevat pääperiaatteet jne.

Tieteen puolella kvanttimekaniikka, säieteoria jne. tuntuvat olevan jotenkin oikeilla jäljillä, mutta katsotaan mihin ne johtavat — jo mihinkään. Sitä odotellessa olkoot tämä oivallukseni nyt sitten vaikka valaistuminen tai jonkinasteinen uskoon tulo.

Kolme prinsiippiä — nopein tie valaistumiseen?

Kolmen prinsiipin lähestymistapa on nopein ja helpoin tuntemani tie tähän ns. valaistumiseen. Se ei sulje pois sitä, etteikö olisi vieläkin nopeampia ja helpompia tapoja — ainoastaan etten ole törmännyt vielä niihin.

Kolmen prinsiipin oivaltaminen tekee valtavan määrän kaikenlaista kamppailua, tuskailua, ajattelemista, yrittämistä, etsintää, kärsimystä jne. täysin turhaksi yhdessä silmänräpäyksessä. 

Oivalluksen myötä palaudumme ikään kuin lapsiksi siinä mielessä, että elämme enemmän hetkessä, katsomme maailmaa avoimin silmin, emme rajoita omaa hyvänolon kokemusta kiristämällä itseämme onnellisuudella tai hyvällä ololla, olemme pelottomia ja stressittömiä ja alamme tehdä asioita ensisijaisesti siksi, että niiden tekeminen on kivaa, kiinnostavaa — tai sitten vain jotenkin “oikein”.

Oivalluksen jälkeen elämä tuntuu kevyemmältä, helpommalta, hauskemmalta ja selkeämmältä.

Itsensä ja muiden syyttely tuntuu järjettömältä, asioita ei tule ottaneeksi enää niin henkilökohtaisesti ja tunne siitä, että olen etsimässä jotain isoa vastausta katoaa.

Tähän ei tarvita vuosien terapiaa, minkäänlaisten tekniikoiden opiskelua ja harjoittamista, tuhansia euroja maksavilla kursseilla ravaamista, vuosikausien meditaatioharjoituksia tai rukouksia, hiljaisuuden retriittejä, pyhien tekstien lukemista, paastoamista tai elämästä vetäytymistä.

Riittää että alkaa testata täällä esittämiäni väittämiä avoimin mielin:

  • Mitä jos tunnemme vain ajattelumme?
  • Mitä jos emme ole ajatuksemme, tunteemme ja toimintamme?
  • Mitä jos voimme kokea hyvää oloa ja täyttä onnea tässä ja nyt, olosuhteista riippumatta?
  • Mitä jos olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia?
  • Mitä jos emme voi tietää koskaan varmuudella miksi ajattelemme juuri tällä hetkellä juuri tämän ajatuksen?
  • Mitä jos ajatukset joita ajattelemme alhaisessa mielentilassa ovat harhaisia tai jotenkin pielessä? Ja ne, joita ajattelemme korkeassa mielentilassa eli silloin kuin olo on rento, kevyt ja helppo, kertovatkin enemmän todellisuudestamme kuin alhaisen mielentilan ajatukset?
  • Mitä jos meillä on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät hyvään oloon ilman että teemme mitään — ja kaikkein nopeimmin silloin, kun emme tee pahasta olosta ongelmaa?
  • Mitä jos meillä onkin ääretön kapasiteetti uuteen ajatteluun — ja seuraava ajatuksemme on jokin täysin uusi ja yllättävä ajatus, joka voi muuttaa koko kokemuksemme elämästä kertaheitolla?
  • Mitä jos elämä on oikeasti helppoa ja kevyttä? Mitä jos kaikki tämä onkin juuri niin naurettavan yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa?

Toki oivalluksen saaminen voi joskus kestää jonkin aikaa — varsinkin jos on tottunut tekemään asioista vaikeita — mutta väitän sen tulevan todennäköisemmin helpommin ja tuskattomammin kuin jos vaikkapa lähtee vuosikausiksi buddhalaiseksi munkiksi meditoimaan päivät pitkät tai terapiaan märehtimään omia ongelmiaan.

Ja totta kai ymmärrykseni inhimillisen kokemuksen luonteesta syvenee ajan myötä kun jatkan ns. oikeaan suuntaan katsomista eli alkuperäinen oivallus ei jää koskaan viimeiseksi oivallukseksi.

Vaan onko vauhdilla väliä?

Mutta sitten päästäänkin tämän aamun oivallukseen, joka on tavallaan käynyt pariin otteeseen “mielen päällä”, mutta ei ole auennut minulle kunnolla ennen tätä.

Miksi oletan, että nopein, helpoin ja yksinkertaisin tie on oikein tai paras tie?

Tähän asti olen ajatellut, että noin niin kuin ihmiskunnan ja maapallon mittakaavassa olisi oikein, jos mahdollisimman moni ihminen kokisi valaistumisen mahdollisimman nopeasti ja tehokkaasti.

Näen, että tällöin ihmiset alkaisivat suunnata aikaansa, energiaansa ja ääretöntä kykyään uuteen ajatteluun toimivamman, oikeudenmukaisemman ja rakkaudellisemman maailman luomiseen.

Mutta kuka minä olen päättämään mikä on oikein?

Minusta olisi ehkä kivaa, että ihmiset kohtelisivat toisiaan rakastavammin, käyttäisimme luonnonvaroja fiksummin, olisimme oikeudenmukaisempia muita ihmisiä ja eläviä olentoja kohtaan ja tuntisimme kaikki olevamme ehjiä, hyviä, rakastettavia ja onnellisia jo tänään, olosuhteista huolimatta.

Mutta se on vain minun mielipiteeni ja minun tavoitteeni.

Ei ole olemassa mitään universaalia sääntökirjaa, jossa sanotaan että tämän pitäisi olla kaikkien ihmisten tavoite — saati että nopein ja helpoin tie valaistumiseen on kaikille oikein. Tai että tämä on kaikille helpoin tai nopein tie. Tai että edes kaikkien pitäisi kokea valaistumista.

En tiedä pystynkö oikein sanoin selittämään sitä, mitä nyt juuri näen, mutta yritetään:

Jokainen elää ja kokee elämänsä niin kuin elää — ja jokainen tapa on omalla tavallaan oikein.

Jollekin oikein tie voi olla se, että hän kärsii koko elämänsä ja kuolee ajatellen että elämä oli paska kokemus, ihmiset ovat pahoja ja että kuolema on vain helpotus.

Yhdelle oikein tie voi olla se, että hän etsii itseään ja elämän tarkoitusta koko elämänsä ajan käyttäen tuhansia euroja erilaisiin itsensä parantamiskursseihin ja hengellisiin retriitteihin, eikä kuollessaankaan koe saaneensa sielulleen rauhaa.

Toiselle oikein tie voi olla elää tavallista ja välillä vähän puuduttavaakin arkea — välillä nauttien ja välillä vain selviytyen päivästä toiseen — kunnes eräänä päivänä kaikki on ohi.

Kolmannelle oikein tie voi olla se, että hän meditoi päivittäin tuntikausia, vaikka välillä se tuntuu hyvinkin vaikealta ja tuskalliselta ja eräänä päivänä kokee sitten valaistumisen, joka muuttaa kaiken.

Neljännelle oikein tie voi olla se, että hän kuuntelee avoimin mielin minun tai muiden ihmisten juttuja kolmesta prinsiipistä ja yhtenä päivänä hommat vain alkavat loksahdella paikalleen niin, että hän lopettaa turhan etsimisen, sellaisten asioiden kontrolloimisen mitä ei voi kontrolloida ja sellaisten asioiden korjaamisen, mitä ei tarvitse korjata ja avautuu elämälle.

Voin tältä seisomalta nähdä lukemattomia eri tapoja elää ja kokea elämänsä ja juuri nyt näen, ettei mikään niistä ole sen oikeampi kuin väärempi kuin toinen. Ja että se on OK.

Eli hullulla tavalla näen että vaikka minun nähdäkseni nopein ja helpoin tie vaikuttaa  minusta kaikkein järkevimmältä ja ison kokonaisuuden kannalta parhaalta tieltä — ei ole mitään universaalia lakia, jonka mukaan se olisi paras tai oikein tie. 

Lisää anteeksipyyntöjä

Näin ollen pyydän anteeksi sitä, että olen sanonut tai ainakin antanut ymmärtää, että esimerkiksi eri terapiat tai NLP olisivat jotenkin universaalisti vääriä tai vaarallisia tapoja lähestyä inhimillistä kokemusta! Anteeksi!

Kyllä, minun näkökulmastani käsin ne näyttävät turhan monimutkaisilta, höpsöiltä tai jopa valaistumisen saamista vaikeuttavilta lähestymistavoilta. Siis siitä näkökulmasta, jossa “oikeinta” on nähdä että olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia ja voimme tuntea onnea ja rakkautta tässä ja nyt, jossa vain surffataan omilla ajatuksilla ja tunteilla jäämättä niihin kiinni ja jossa toimitaan etupäässä korkeasta mielentilasta käsin.

Mutta jonkun toisen näkökulmasta tie, jossa valaistumista tavoitellaan kärsimyksen kautta, voi tuntua oikeimmalta. Tai jossa ihanteellinen elämä on sellainen, jossa koko ajan etsitään jotain suurempaa vastausta tai oivallusta. Tai tavoitellaan jatkuvasti mainetta ja kunniaa, jotta joku päivä voisi olla onnellinen. Tai henkisiä ongelmia ratkotaan yksi kerrallaan koko loppuelämän ajan.

Kyllä, näitä muita teitä kulkevien kokemus elämästä tulee olemaan täysin toinen kuin minulla, mutta se ei tarkoita sitä, että se olisi itsessään huonompi saati jotenkin väärempi.

Minun tavoitteeni

Eli nyt näen kirkkaammin kuin koskaan, ettei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa kokea omaa elämäänsä.

Kyllä, tähän asti minä ajattelin hölmösti että oma kevyt ja helppo kokemukseni elämästä olisi jotenkin universaalisti paras. 

Haluan tehdä tässä selväksi, että se maailmankuva ja siitä seuraava kokemus elämästä, jota esittelen mm. näillä sivuilla on vain ja ainoastaan minun mielestäni loogisin, järkevin ja eniten elämää edistävä tapa nähdä maailmaa — ja minun mielestäni elämän tarkoitus on nimenomaan elämän edistäminen.

Oletan, että ne, jotka eivät ole kanssani samaa mieltä siitä, että kokemukseni elämästä on ihanteellisin, ovat nähneet kyllä muutenkin, että heidän näkökulmastaan olen väärässä.

Tulen varmasti jatkossakin suhtautumaan kriittisesti eri tekniikkalajeihin yms. ja voitte jatkossakin ihan vapaasti kommentoida tai kyseenalaistaa mitä tahansa ajatuksiani, mutta toivon että ymmärrätte minun kyseenalaistavan muita lähestymistapoja ja maailmankatsomuksia nimenomaan suhteessa siihen, mitä minä pidän hyvänä — en suhteessa johonkin universaaleihin standardeihin, joita ei ole olemassakaan.

Kiitokset kaikille viime päivinä aktiivisesti keskusteluun osallistuneille! Uskon, että käymämme keskustelut olivat edesauttamassa tämän oivalluksen syntymistä!

Subscribe to our mailing list
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa tai Google+:ssa.

13 Comments

  1. Juuri noin Katri,jokaisella on ja jokaiselle löytyy se paras tapa kokea ja löytää itsensä ja elämänsä todelliset asiat ja onnet.Itselläni on vahva kuva ja kokemus alitajunnan ja oman itsen sisältä kuuluvan tiedon ja tunteen vahvasta otteesta ratkaisuihini.Jos sitä kuuntelen olen oikealla tiellä ja kumautan pääni harvemmin mäntyyn.

    Niin kuin sanoin aikaisemmin,olen tosi utelias ihmismielen kiemuroiden suhteen,käyn erilaisissa tilaisuuksissa kuuntelemassa ja keskustelemassa,luen paljon erilaisia artikkeleita,joskus myös heittäydyn johonkin kokemukselliseen tapahtumaan täysillä mukaan.Kaikki nämä ovat huomioitteni mukaan tähdänneet samaan,parempaan ja täydempään elämään.

    Olen kriittinen esim.sen suhteen,miten hengellisyyttä kaupataan meille,en usko minäkään mihinkään yhteen kaikki tietävään,kaiken parhaaksi tekevään ja isälliseen jumalaan,mutta samoin kun sinä uskon,että joku vahva voima kannattelee meitä täällä.Lapsena mulle tuputettiin sellasta jumalaa,joka on ankara ja rankaisee samalla kun on kiltti ja pitää huolta,luulin,että isäni on jumala,koska hän oli kaikkea tuota!Aikuisena kavahdan kirkon madonlukuja,aina ollaan synnissä ja velkaa jostain.Ei,mulla on ihan ikioma usko,toivo ja rakkaus,sen kanssa voin elää täydesti.

    Elettyäni nämä reilut 60 vuotta,ihan itsenäistä elämää niistä 45, olen havainnut vuosien kartuttavan koko ajan parempaa ymmärtämystä ihmisen rajallisuudesta,yksilön kehittymisen tärkeydestä,oman osallisuuden tärkeydestä itselle ja toisille sekä luottamusta elämän vahvaan kykyyn kannatella ihmistä päivästä toiseen.Tämä hetki on parasta juuri nyt-asenne on opeteltu taito ja ehdottomasti se paras minulle.

    Kiitos Katri suoraselkäisyydestä,älä muuta tyyliäsi kirjoittaa liiaksi,sekin,että lukee sellaisia virkkeitä ja sanoja joista ei niin kauheasti pidä,on yksi osa kasvua,koska aina jotain jää itämään.Tunnekuohuilla on sama vaikutus,aina ne jotain muuttavat.Ihanaa on inhimillisyytesi :)

    • KuuNainen Kivi — kiitos taas viisaasta kirjoituksesta!

      Lopusta tuli mieleen edesmenneen isoäitini motto (tai yksi niistä): “jok’ei mieltään pahota, se ei tapojaan paranna”. :-)

  2. “yhdessä silmänräpäyksessä” hämää mua joka kerta. Kun jotenkin musta kuitenkin on vaikuttanut, että sä pääsit tähän sisään vaiheittain. Vaikka se lopullinen oivallus sitten tapahtuikin sitten “yllättäen”, oli pohjalla jo monta oivallusta jotka auttoivat tätä valaistumista.

    Itse olen kovasti yrittänyt ymmärtää, mutta ei se ainakaan ihan itsestäänselvän helposti tapahdu. :)

    Mutta hei, ylenmääräinen anteeksipyytely ei ole tarpeen. :) Sinä suhtaudut asioihin intohimoisesti ja heittäydyt täysillä. Ei tämä ole ensimmäinen eikä varmaan viimeinen kerta. :)

    Take care! <3

    • FURRY–

      Oivallukset, jotka muuttavat elämän kerta heitolla jotenkin toisenlaiseksi, tapahtuvat aina silmänräpäyksessä — sen vastakohtana on pitkäjänteinen harjoittelu tai itsekurin käyttö.

      Siis joku voi esimerkiksi yrittää parantaa itsetuntoaan sanomalla joka päivä itselleen peilin edessä “minä rakastan sinua” ja vielä vuodenkin harjoittelun jälkeen kokea kamppailevansa itsetuntonsa kanssa.

      Joku toinen voi yhdessä silmänräpäyksessä nähdä että hän ei ole ajatuksensa ja sen jälkeen hän ei enää pysty näkemään että hänellä olisi heikko itsetunto.

      Joo, mulla on tullut monta oivallusta, joista jokainen on tehnyt elämän helpommaksi — mutta suurin ja dramaattisin oli kyllä tuo helmikuun oivallus, joka sai mut näkemään miten mä tunnen todellakin vain ja ainoastaan oman ajatteluni ja ettei MIKÄÄN asia tai tapahtuma voi automaattisesti tai itseisarvoisesti pakottaa mua tuntemaan mitään.

      Sehän tässä oivaltamisessa onkin vaikeinta, ettei se tule yrittämällä — varsinkin jos yrittämiseen sisältyy pakontunne, joka puolestaan kertoo alhaisesta mielentilasta, jossa oivallusta ei voi syntyä. :-) Usein helpommalla pääsee kun ajattelee että “no, mä annan mun alitajunnan ratkaista tämän” tms.

      Juu, eiköhän nyt ole pyydetty anteeksi kaikkea mitä tältä erää tarvitsee anteeksipyytää. :-)

      • Tiijäks, mä pelkään, että jos nyt _jätän_ asian alitajunnan ratkaistavaksi, unohtuu se kokonaan. Elämä on kiireistä, töitä ja muuta pukkaa päälle ja täyttää ajatukset ja koko ajatus mahdollisesta oivaltamisesta jää kaiken muun alle.

        Näin ilmaistuna luulen siis, että sä noilla edeltävillä “askelilla” olit raivannut “tilaa” tälle oivaltamiselle. En ny osaa paremmin ilmaista.

        Tai ehkä mulla muuten vaan on aivoissa tulppa. ;)

        – Nimimerkillä “kiireinen putkiaivo” ;)

        • FURRY —

          Mitäs luulet, miten toi pelko että “en voi luottaa että alitajuntani hoitaa homman kun elämä on niin kiireistä” vaikuttaa oivalluksen syntymiseen? ;)

          Huomaa, että kyllä sulla tulee päivässä monta hetkeä, jolloin pää on hetken ajan tyhjä — vaikka sitten siellä kuuluisassa suihkussa. :-) Oivalluksen syntymiseen tarvitaan tutkimusten mukaan alle 10 sekuntia “tyhjää mieltä” (= 8 s rentoja alfa-aaltoja + 0,01 s gamma-aaltoja + 0,3 s oivalluksen nousemista tietoisuuteen).

          Kyllä mä uskon ymmärtäväni mitä sä tarkoitat — ja ne kaikki “askeleet” olivat siis oivalluksia, jotka silmänräpäyksessä saivat mut näkemään jonkin osa-alueen uudessa valossa ja sitä kautta elämä tuntui taas vähän helpommalta ja kevyemmältä.

          Ja kun oivallus on saatu, se vaikuttaa heti ja jollain lailla pysyvästi eikä vaadi aktiivista harjoittelua. Toki oivallus vahvistuu kun näen sen uusissa tilanteissa, mutta vahvistuminen ei vaadi multa mitään tietoista toimintaa.

          Vrt. tilanne, jossa joku meditoi joka päivä koska päivittäinen meditaatio auttaa ylläpitämään ja luomaan hyvää oloa juuri siihen päivään — jos meditoiminen jää yhdeltä päivältä tai viikolta väliin, sen “vaikutus” tuntuu katoavan.

          • Perheessä tapahtui viime yönä kuolemantapaus, ja vielä aika ikävissä olosuhteissa. Vaikka en koe vielä sisäistäneeni noita prinsiippejä, silti jotenkin tänään auttoi monessa kohtaa, kun hoin itselleni että “ajatus on vain ajatus”. Ja yllätinpä itseni selittämästä sitä myös parille muulle, jotka jo ääneen ajattelivat kauhutarinoita siitä mitä ehkä oli tapahtunut ja näin miten he tämän ajatusketjun jälkeen ahdistuivat vielä siihen muun surun päälle. Aika raju tapa opetella tätä, mutta kyllä huomaa, että pelkästä asian tiedostamisesta jo on apua. Ymmärsi/oivalsi sen sitten syvällisesti tai ei.

  3. Et ehkä kaipaa jatkuvaa analysointia, mutta tässä on hyvä esimerkki tekstistä, josta voi lukijalle välittyä sellainen itsensä muita parempana pitämisen meininki. (Tämä siis viitaten edelliseen blogikirjoitukseesi ja sen kommenttikeskusteluun).

    “Minusta olisi ehkä kivaa, että ihmiset kohtelisivat toisiaan rakastavammin, käyttäisimme luonnonvaroja fiksummin, olisimme oikeudenmukaisempia muita ihmisiä ja eläviä olentoja kohtaan ja tuntisimme kaikki olevamme ehjiä, hyviä, rakastettavia ja onnellisia jo tänään, olosuhteista huolimatta.

    Mutta se on vain minun mielipiteeni ja minun tavoitteeni.”

    Luultavasti tarkoitat sanoa suunnilleen, että sinusta kolmen prinsiipin tie on nopein ja paras keino päästä yllä kuvaamaasi tavoitetilaan. Mutta tekstissä tulet omineeksi nämä kuitenkin varsin universaalit haluamiset ja tavoitteet itsellesi! Tuon viimeisen lauseen myötä ikäänkuin implisiittisesti sanot, että ne jotka eivät jaa näkemyksiäsi “oikeasta tiestä”, eivät myöskään jaa tavoitettasi suuremmasta oikeudenmukaisuudesta, rakkaudesta, onnellisuudesta jne. mikä on tietysti ihan puppua. Suurin osa maailman ihmisistä luultavasti ainakin jollain tasolla jakaa ainakin osan näistä tavoitteista kanssasi, ja hyvä niin. On vain kovin monia näkemyksiä siitä, *miten* näihin tavoitteisiin päästään. (Joo, eivät kaikki ja eivät niin aktiivisesti toimien, mutta kuitenkin.)

    Enkä nyt siis väitä, että tämä yllä esittämäni tulkinta olisi se oikea (eli se mitä tarkoitit), mutta helppo se on niin lukea!

    Sinänsä olen täysin samaa mieltä siitä, että jos ihmiset paremmin tunnistaisivat, mitkä ovat ns. oikeita ongelmia ja mitkä eivät, niin vapautuisi ihan valtava määrä energiaa niiden oikeiden ongelmien ratkaisemiseen.

    • PALETTI —

      Kiitos! Juuri tällaista analyysia kaipasin!

      No niin, NYT tajuan että olisi ollut ehkä fiksumpaa tai täsmällisempää kirjoittaa ajatukseni kunnolla auki:

      Jonkun mielestä hänen on tärkeintä käyttää valtaosa ajastaan ja energiastaan maallisen mammonan tai toisten ihailun ja rakkauden tavoitteluun — ehkä siksi että hän jollain tasolla olettaa maineen, kunnian ja mammonan saavan hänet tuntemaan itsensä hyväksi, ehjäksi ja rakastettavaksi.

      Jonkun toisen elämän ykkösprioriteettina on päästä tilaan, jossa hän kokisi mahdollisimman vähän henkilökohtaista kärsimystä ja mahdollisimman paljon onnea, hyvää oloa ja mielihyvää.

      Moni uskoo että näihin tavoitteisiin pääsee vain erilaisilla jatkuvasti harjoitettavilla tekniikoilla (vrt. meditaatio), omien ikävien tai “rajoittavien” ajatuksien aktiivisella muokkaamisella (vrt. NLP) tai pahimmillaan vuosikausia kestävällä oman navan kaivelulla (vrt. useimmat terapiat) ja itsensä jatkuvalla kehittämisellä (vrt. self help -kirjallisuuden lukeminen ja itsensä kehittämiskurssit).

      Voi olla että jollain tasolla nämä ihmiset ajattelevat että sitten KUN he ovat onnellisia, kokevat olevansa rakastettuja ja ehjiä tai ovat riittävän vauraita ja ihailtuja, he voivat keskittyä maailman parantamiseen ja muiden auttamiseen.

      Kyllä, minäkin olen ajatellut joskus näin. Nyt ajattelen toisin.

      Nyt “minä” ja tunteeni tuntuvat ainakin korkeassa mielentilassa täysin turhanpäiväisiltä. Minä en tarvitse mitään ollakseni onnellinen, tunteakseni rakkautta ja nauttiakseni henkisestä hyvinvoinnista — eikä mikään asia tai tapahtuma voi riistää minulta kykyäni kokea näitä hyviä tunteita olosuhteista riippumatta.

      Minä näen että paskat fiilikset kuuluvat elämään ja omalla laillaan jopa tekevät elämästä rikkaampaa. Ennen kaikkea näen, että huonot tunteet eivät ole minulle koskaan vaarallisia, koska ne syntyvät pääni sisäisistä kauhuleffoista eivätkä ns. todellisuudesta ja menevät itsestään ohi. Siksi omien huonojen fiilisten ja niiden takana olevien ajatusten analysointi ja “korjaaminen” näyttää minusta järjettömältä ajan ja ajatuskapasiteetin haaskaukselta.

      Tätä nykyä minun mielestäni itsensä kehittämistä ja menestyksen tavoittelua paljon mielenkiintoisempaa, olennaisempaa — ja kyllä, myös tärkeämpää — on miettiä miten ihmiskunta voi käyttää luonnonvaroja fiksummin, luoda enemmän oikeudenmukaisuutta maailmaan ja tasa-arvoa ihmisten välille ja pitää huolta muita ihmisistä ja elävistä olennnoista.

      Sen lisäksi että minulla on aiheeseen liittyen suuria visioita, olen huomannut näiden uusien kiinnostuksen kohteiden näkyvän myös enemmän ja enemmän pienissä arkisissa asioissa.

      Yhtäkkiä tunnen halua tukea suoraan paikallisia luomu maanviljelijöitä ostamalla heiltä ruokaa ilman turhia välikäsiä eli suuria keskusliikkeitä. Yritettyäni vuosikausia aloittaa kierrättämisen, jotta voisin tuntea itseni “paremmaksi ihmiseksi”, kierrättämättä jättäminen näyttää yhtäkkiä mielestäni niin järjettömältä toiminnalta, että kierrättäminen sujuu kuin itsestään.

      Nähdessäni ja lukiessani uutisia varsinkin naisiin ja lapsiin kohdistuvista epäoikeudenmukaisuudesta mietin ensimmäiseksi miten minä voisin suoraan omalla toimillani parantaa tilannetta omalta osaltani — jos ei muuta niin allekirjoittamalla addresseja ja levittämällä tietoa epäkohdista.

      Vielä muutama päivä sitten ajattelin, että nykyinen näkemykseni elämän tarkoituksesta on jotenkin universaalisti oikeampi kuin vanha näkemykseni.

      Ja siksi kaikki lähestymistavat, jotka näyttävät kannustavan ihmisiä itsetutkiskeluun, aktiivisen onnellisuuden tai materiaalilla mitattavan menestyksen, maineen ja kunnian tavoitteluun, tuntuivat minusta universaalisti vääriltä. Siksi koin esimerkiksi universaalisti epäoikeudenmukaisena että eräät tahot antavat ymmärtää, että huonoissa fiiliksissä on jotain vaarallista ja väärää ja että kannattaa käyttää aikaa, energiaa ja tarvittaessa rahaa esimerkiksi “salaisten rajoitusten” ja pelkotilojen poistamiseen elämästä.

      Nyt näen että nämä lähestymistavat ovat turhia, tehottomia tai täysin vääriä vain ja ainoastaan suhteessa siihen, mitä minä pidän elämän tarkoituksena. Sen sijaan ne ovat juuri oikeita tapoja toimia niille ihmisille, jotka näkevät itsensä kehittämisen tai henkilökohtaisen hyvän olon tai menestyksen tavoittelun ensisijaisen tärkeänä.

      Toisin sanoen:

      Jos joku haluaa kehittää kykyään vaikuttaa muihin “hypnoottisesti”, koska haluaa tienata enemmän rahaa, jotta voisi ostaa hienomman auton ja sitä kautta saada muut ihailemaan ja kadehtimaan itseään, niin miksi minun pitäisi yrittää saada hänet näkemään että hän edes tarvitse muiden ihailua ja kadehtimista?

      Jos joku haluaa käyttää vapaa-aikansa self help -kirjojen lukemiseen, itsensäkehittämiskursseilla ravaamiseen ja oman navan tuijottamiseen, niin miksi minun pitäisi yrittää saada hänet näkemään, että se rakkaus, mielenrauha ja onnellisuus, jota hän kursseilla tavoittelee, on koko ajan vain korkeintaan yhden ajatuksen päässä?

      En ainakaan siksi, että se, mitä he tekevät olisivat jotenkin universaalisti järjetöntä. Ei ole. Se on vain minun maailmassani järjetöntä.

      Sillä ollaan nyt rehellisiä: ei ole olemassa mitään universaalia sääntökirjaa, joka sanoo että ihmisten pitäisi kiinnittää huomionsa enemmän suureen yhteiseen hyvään kuin henkilökohtaiseen hyvään. Ei ole edes sääntökirjaa, joka sanoo että meidän pitäisi yrittää jättää jälkipolville jotenkin toimivampi tai oikeudenmukaisempi maailma kuin mitä itse saimme — se on vain jonkun henkilökohtainen ihanne.

      Voi olla, ettei tämä uusi ymmärrykseni juurikaan näy käytännön tasolla muuten, kuin että painotan kirjoituksissani ja puheissani sitä, että oma näkemykseni maailmasta on todellakin vain se, mitä näen tästä nyky-ymmärryksestäni käsin — ja vaikka henkilökohtaisella tasolla näen että nyky-ymmärrykseni on maapallon ja ihmiskunnan kannalta parempi kuin vanha ymmärrykseni, se ei tarkoita että se olisi universaalisti parempi kuin vanha ymmärrykseni.

      Isompi muutos jonka näen jo nyt, etten enää alhaisemmassa mielentilassa ärsyynny tai suutu niin helposti siitä että ihmisille annetaan ymmärtää että heidän pitää tehdä jotain erityistä voidakseen kokea onnea, hyvää oloa ja mielenrauhaa — tai että joku antaa ymmärtää, että henkinen paha olo olisi jokin ongelma, jolle pitää tehdä jotain.

      Niinpä oloni on taas jotenkin kevyempi ja helpompi — vaikka en edes tavoitellut helpompaa ja kevyempää oloa! :-)

      No, näen että varmasti tämänkin voi halutessaan lukea jotenkin ylimielisenä — varsinkin jos on itse sen harhan vallassa, että kaikkien ihmisten pitäisi pyrkiä lisäämään oikeudenmukaisuutta ja ymmärrystä maailmassa.

      Tämä pieni harjoitus näytti itselleni sen, miten helposti sokeudun omalle tekstilleni — toisin sanoen jätän kirjoittamatta paljon auki asioita, koska jollain tasolla oletan lukijan ymmärtävän näkökulmani.

      Ja kyllähän osa ihmisistä näyttää ymmärtävän mitä yritän sanoa.

      Nyt mielenkiintoinen kysymys, jota en oikeastaan ole koskaan kunnolla ajatellut on se, että kenelle minä näitä tekstejä kirjoitan?

      Niille, joita kiinnostaa ensisijaisesti oma henkilökohtainen hyvinvointi?
      Niille, jotka haluaisivat luoda oikeudenmukaisempaa maailmaa, mutta kokevat että heidän pitää ensin jotenkin kehittyä tai menestyä tarpeeksi ennen kuin voivat tehdä asialle mitään?
      Niille, joita kiinnostaa jo enemmän yhteinen hyvä kuin henkilökohtainen hyvä?

      Kiitos Paletin kommentin ja tämän kirjoituksen näen, että minun on aika turhaa haaskata aikaa ja energiaa sen miettimiseen, miten saan blogikirjoituksillani pelkästään henkilökohtaisesta hyvinvoinnista kiinnostuneet ihmiset kiinnostumaan suuremmasta hyvästä.

      Voisin kuvitella, että tämä oivallus tulee näkymään lievempänä “fanaattisuutena”, koska näin ollen minun on turha käyttää esim. “palstatilaa” sen todisteluun, että menestyksen tavoittelu menestyksen vuoksi on turhaa, tai että on tärkeämpää käyttää aikaansa oikeudenmukaisemman, kauniimman ja toimivamman maailman luomiseen kuin haaskata elämäänsä ja energiaansa oman navan kaiveluun ja esim. traumoista tai peloista eroon pääsemiseen.

      Eli kiitos kaunis Paletti kommentistasi, joka kirvoitti koko tämän pitkän ajatusketjun ja oivalluksen!

      Haluan vielä “tarinan opetus” -hengessä pointata, että huomaatteko, miten sen näkeminen, että tässäkin kohtaa olin alkanut pitää jotain ajatustani totuutena johti automaattisesti siihen että fanaattisuuteni väheni?

      Minä en missään vaiheessa kokenut fanaattisuuttani ongelmaksi enkä lähtenyt etsimään tapoja olla vähemmän fanaattinen. Keskustelu lähti siitä, että halusin nähdä missä kohtaa juttujani voi tulkita eri tavalla kuin olin tarkoittanut — ja sitä kautta törmäsin itse havaintoon, että “hetkinen, täällähän oli totuudeksi naamioitunut ajatus”. :D

  4. “Nyt mielenkiintoinen kysymys, jota en oikeastaan ole koskaan kunnolla ajatellut on se, että kenelle minä näitä tekstejä kirjoitan?”

    Puhtaasti omana mielipiteenäni ajattelen, että sinulla on tärkeä tehtävä kolmen prinsiipin tietoisuuden lisäämiseksi tässä maassa. Ja hyvin olet sitä hommaa hoitanut. Tietysti toivottavaa olisi, että yhtä useampi terapeutti tms kiinnostuisi myös asiasta. Näin lyhyesti muotoiltuna.

  5. Moi!

    Pakko kusästä sulta katri mitä ajattelet vetovoiman laista?
    Olen huomannut, että monissa “henkisen kasvun” blogeissa puhutaan aiheesta, mutta täällä en ole huomannut aiheeseen liittyviä kirjoituksia. Oletko tutustunut aiheeseen ja onko sinulla asiasta mielipidettä tai kokemuksia? Haluaisin kuulla niistä.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *