notredamendemonit2

Ei ole ongelmia, on vain mielipiteitä

Alkuperäinen kuva: Sxc.hu

Oletko koskaan miettinyt miksi jokin asia on sinulle ongelma? Entä miten todellinen ja perustavalaatuinen ongelmasi on?

Kuuntelin eilen Michael Neillin vanhaa podcastia elokuulta. Siinä hän toi esiin pointin, jonka tavallaan jo tiesin, mutten ollut kunnolla ajatellut:

Jokin asiantila tuntuu ongelmalta, koska meidän mielestämme sen pitäisi olla toisin.

Se, että jokin asiantila on toisella tavalla kuin juuri minä haluaisin sen olevan, ei tarkoita että se olisi jotenkin universaalisti pielessä — vain että se on minun mielestäni pielessä.

Mitä väliä sillä on koenko jonkin asian olevan ongelma koska minä haluaisin sen olevan toisin vai koska se olisi “universaalisti väärin”?

Kuulostele hetki miten erilaisen fiiliksen nämä kaksi eri väittämää sinussa herättävät:

  1. Kodin pitää olla aina siisti.
  2. Minun mielestäni olisi hyvä, että koti olisi aina siisti.

Entä nämä kaksi eri vaihtoehtoa:

  1. Ihmiset eivät saa sanoa rumasti toisilleen.
  2. Minun mielestäni olisi hyvä etteivät ihmiset sano toisilleen rumasti.

Kummastakin ykkösvaihtoehdosta tulee ainakin minulle melkein pakonomainen paineen tunne: “Tämä on fakta ja tästä ei neuvotella.” Oikeita vaihtoehtoja on vain yksi ja siihen pääsemiseksi on tehtävä kaikkensa. Ei ole mitään harmaan sävyjä, vain oikein tai väärin.

Kakkosvaihtoehdot tuntuvat pehmeämmältä, lempeämmältä, kevyemmältä, avoimemmilta ja joustavammalta. Sen lisäksi että voin etsiä kaikenlaisia tapoja edesauttaakseni minua miellyttävämmän asianlaidan toteutumista, voin myös kyseenalaistaa oman mieltymykseni.

Pakon ja paineen tunne kertoo aina ajattelumme tason laskusta. Stressihormonitasomme ovat kohollaan ja aivojemme inhimillisimpien osien aktiivisuus on vähentynyt. Emme pysty enää ajattelemaan kirkkaasti ja olemme vain parin ajatuksen päässä paniikista tai fanaattisuudesta. [1]

Kevyt, helppo, avoin ja rento fiilis kertoo siitä, että stressihormonitasot ovat alhaiset ja aivojen kehittyneimmät osat käytössämme. Tämä on se tila, jossa saamme ahaa-elämyksiä eli voimme oivaltaa asioita [2].

Minä väitän, että mitä selkeämmin näet, että ongelmassasi on kyse vain makuasiasta eikä mistään universaalista totuudesta, sitä helpompi sinun on löytää siihen erilaisia ratkaisuja.

Ongelman näkeminen mieltymyskysymyksenä auttaa myös neuvottelemaan asioiden muuttamisesta muiden ihmisten kanssa.

Useimmat meistä ovat ehkä joskus kokeneet väittelyn, jossa keskustelu siitä miten jonkin asiantilan pitäisi olla on ajautunut väittelyksi siitä, kumpi asiantila on oikea ja kumpi väärä. Tällainen väittely ei yleensä johda mihinkään muuhun kuin turhautumiseen ja kiihtymiseen, koska sen lähtökohta on jo järjetön.

On huomattavasti helpompaa saada toinen näkemään että jokin asia on vain minun mielipiteeni ja jopa miksi se on minun mielipiteeni kuin ajattelemaan että minun mielipiteeni on ainoa oikea tapa ajatella jostain. [3]

Samoin on helpompi saada toinen näkemään minun suosimani asiantilan edut kuin ajattelemaan että hänen suosimassaan asiantilassa ei ole mitään hyvää. Totta kai hänenkin suosimassaan asiantilassa on hänen mielestään jotain hyvää — muuten hän ei suosisi sitä!

Ymmärrän, että joidenkin suurimpien elämän ja kuoleman kysymysten näkeminen pelkkänä makuasioina voi olla haastavaa tai tuntua siltä, että niiden määrittely “vain” makuasioiksi vähättelee ongelmaa.

Esimerkiksi perheväkivalta voi olla yksi tällaisista asioista. Se, että minä haluaisin perheväkivallan loppuvan maailmasta on todellakin makuasia, mutta se ei vähennä asian merkitystä silmissäni. Sen sijaan sen näkeminen makuasiana antaa minulle paremman neuvotteluaseman, jos työskentelen perhettään pahoinpitelevän ihmisen kanssa.

Voidakseen pahoinpidellä perheensä jäseniä pahoinpitelijän pitää jollain tasolla ajatella käytöksensä olevan oikeutettua tai jopa hyväksi perheelle.

Jos tuomitsen jyrkästi hänen tekonsa universaalisti vääränä toimintana, suljen silmäni isolta osalta kulttuureita ja maailmanhistoriaa, jossa varsinkin vaimon ja lasten kurittamista pidetään hyväksyttävänä tai jopa tärkeänä asiana. Parhaassa tapauksessa voin vain uhkailla häntä rangaistuksilla ja toivoa että ne tekevät hommasta niin kannattamatonta, että hän saa maagisesti itsensä toimimaan vastoin omia mielipiteitään.

Jos sen sijaan näen että kyseessä on mielipidekysymys, voin lähteä kyseenalaistamaan hänen mielipiteitään ja tavoitteitaan. Onko oman turhautumisen purkamisesta perheenjäseniin vastaavaa hyötyä kuin henkilö olettaa sillä olevan? Onko fyysinen kuritus todellakin paras tapa kasvattaa lapsista fiksusti toimivia nuoria ja aikuisia? Miten vitsan säästäminen muka merkitsisi lapsen vihaamista? Onko puolison hakkaaminen paras tapa taivuttaa tämä näkemään sinun näkökulmasi uudessa valossa? Entä pitämään hänet uskollisena ja lojaalina?

Jokainen ihminen tekee jokaisen valintansa olettaen sen olevan sillä hetkellä paras tai ainakin vähiten huonoin valinta. Auttamalla muita näkemään että on olemassa vieläkin parempia vaihtoehtoja muutamme maailmaa nopeammin kuin väittämällä että jonkun toiminta on jonkin olemattoman universaalin lain mukaan väärin.

Mikä sinun kokemistasi ongelmista on näyttänyt viime aikoina enemmän universaalilta vääryydeltä kuin pelkältä mielipidekysymykseltä?

LÄHTEET JA VIITTEET:

[1] Kelly McGonical: The Willpower Instinct selittää miksi huono fiilis kertoo otsalohkon aktiivisuuden heikkenemisestä.

[2] Tieteellisiä tutkimuksia jotka osoittavat että rento fiilis edesauttaa oivaltamista.

[3] Haha! KYLLÄ! NYT näen että kolmen prinsiipin mallin “myyminen” on helpompaa pointtaamalla miten se voi hyödyttää ihmisiä enemmän kuin vanhan paradigman mukaiset mallit.

19 thoughts on “Ei ole ongelmia, on vain mielipiteitä

  1. Jenga

    Ylipäätään totuus on aina subjektiivinen kokemus. Totuus on eri asia kuin todellisuus. Todellisuus on mitattavissa tai muuten todennettavissa, kuten painovoima, valonnopeus, ihmisten lukumäärä tai vuosiluvut. Totuus riippuu taas täysin siitä, kuka tarinaa kertoo. Siinä mielessä kaikki universaalit totuudet ovat mielipidekysymyksiä.

    Mutta jos puhutaan perheväkivallasta, olisi ehkä hedelmällisempää puhua eettisistä valinnoista kuin mielipiteistä. Onko väkivalta koskaan oikein? Se, että se monissa kulttuureissa se on hyväksyttyä, ei tee siitä automaattisesti tasaveroista vaihtoehtoa lyömättömyyden kanssa. Epäilemättä perhettään pahioinpitelevä ihminen toimii niin, koska ei osaa muuta toimintatapaa, mutta se ei poista tekojen vääryyttä. Mutta se, että pitää toisen toimintaa täysin idioottimaisena, vääränä ja kestämättömänä, ei poissulje sitä, etteikö häntä voisi siitä huolimatta auttaa toimimaan toisin. Kärjistät asiaa suotta tuossa lopussa. Ei tarvitse hyväksyä asiaa, mutta siitä huolimatta voi kohdata vastapuolen ihmisenä.

    Reply
    1. Paletti

      Mielipiteitä voi vapaasti muodostaa ja niiden mukaan toimia, kun ei samalla poljeta kenenkään muun perusoikeuksia. Ja helpottaa elämää, jos tajuaa että omat standardit monissa arkisissa jutuissa ovat loppujen lopuksi mielipidekysymyksiä ja siten tarvittaessa vaihdettavissa.

      Mutta kun puhutaankin toiminnasta, joka suoraan vahingoittaa toista ihmistä (kuten väkivalta, vähemmistöjen syrjiminen jne) niin se on minusta eri juttu. Tässä kohtaa liityn Jengan komppiryhmään. Sinäkin Katri olet puhunut sen näkemisestä, mikä on “yleisinhimillisesti väärin ja oikein” – onko sekin makuasia?

      Sitten vielä se, että tässä on nyt puhuttu niinkuin jokainen vaimonhakkaaja tms. olisi jotenkin sinut oman toimintansa kanssa. Mutta moni ei ollenkaan ole. Itse asiassa varmaan jokainen meistä toimii välillä vastoin parempaa tietoaan ja jopa omaa eettistä näkemystään. Ja riippuen nyt siitä minkä tason “rikkomukset” ovat kyseessä, niin tämä ilmiö voi olla ihmiselle itselleenkin todella iso ongelma.

      Reply
      1. Kutri Post author

        JENGA JA PALETTI —

        Joo, luulen ymmärtäväni mitä ajatte takaa — ja olen esim. itsekin sitä mieltä, että toisten perusoikeuksia ei pidä polkea ja että lyöminen on aina huono vaihtoehto.

        Valitsin näin haastavan esimerkin juuri siksi, että sen kohdalla on vaikeaa nähdä ettei tässäkään asiassa ole mitään universaalia lakia, joka määrittelee onko se oikein vai väärin.

        Kyllä, jokin toiminta voi olla vastoin tietyn yhteisön tai ihmisryhmän eettistä käsitystä — tai jopa juridisia lakeja, mutta se ei tarkoita että ko. toiminta olisi jonkin aina ja kaikkialla pätevän luonnonlain (vrt. painovoima) mukaan väärin.

        Perheväkivalta on myös siitä hyvä esimerkki, että yhä edelleen useimmissa kulttuureissa JA eri maiden lakien mukaan esim. lasten fyysinen kurittaminen on täysin OK. Joissain kulttuureissa siihen jopa kannustetaan.

        Samoin monissa kulttuureissa ja jopa Suomessakin tietääkseni joissain piireissä pidetään itsestäänselvyytenä, että esim. naisen kuuluu alistua miehensä tahtoon.

        Tällaisessa ajatusmaailmassa kasvaneelle on turha mennä selittämään mitään heidän toimintansa eettisyydestä — usein jopa Suomen lakiin vetoaminen on turhaa, koska lakia voi aina rikkoa.

        Jos haluaa saada jonkun tällaista ajattelua harrastavan muuttamaan käytöstään, minun nähdäkseni tehokkain tapa on auttaa häntä näkemään jokin parempi tapa saavuttaa tavoitteensa toiminnan taustalla.

        Ja edelleen — se, että ymmärrän että kysymyksessä on makuasia, ei tee tietynlaisesta käytöksestä yhtään vähemmän tyhmää, turhaa tai idioottimaista silmissäni — mutta se muuttaa väistämättä lähestymistapaani asian korjaamiseen.

        Jos pidän jotain asiaa universaalina totuutena, minun voi olla vaikeaa ymmärtää sitä, miten joku toinen voi kyseenalaistaa “totuuteni”. Vastaavasti en ehkä osaa perustella ja kyseenalaistaa toisen minun totuuteni kanssa vastakkaisia ajatuksia yhtä tehokkaasti. Saatan vaikuttaa ylimielisemmältä tai hyökkävämmältä kuin on tarkoitukseni, koska en kykene näkemään toisen pointtia (vrt. minä toissa viikolla). Jne.

        Mitä tulee siihen, että jokin on “yleisinhimillisesti väärin”, niin KYLLÄ, väitän että mitä korkeammassa mielentilassa ihmiset ovat, sitä vähemmän he tuntevat tarvetta satuttaa muita ja toimivat muutenkin rakastavammin ja elämää edistävämmin. Eli uskon että on asioita, jotka korkeasta mielentilasta käsin näyttävät turhilta tai vääriltä käytännössä jokaisesta meistä.

        MUTTA nyt vitsinä on se, että valtaosa ainakin länsimaisista ihmisistä uskoo, että alhaisen mielentilan ajattelu on totta ja sille pitää antaa enemmän painoarvoa kuin korkean mielentilan “haihattelulle”.

        Ai miten niin?

        Aina kun puhumme esim. siitä, että on ymmärrettävää, että joku tuntee tiettyjä ikäviä tunteita, koska hänen olosuhteensa ovat niin haastavat, vahvistamme ajatusta että alhaisessa mielentilassa ajateltu ajatus “tuo sai minut tuntemaan tuolla tavalla” on totta.

        Aina kun oletamme että ihmiset voivat mennä rikki, koska he tuntevat erityisen usein erityisen huonoja fiiliksiä, vahvistamme ajatusta että huono fiilis määrittelee ko. ihmisen.

        Aina kun puhumme siitä että joku kärsii vaikeahoitoisesta masennuksesta, vahvistamme ajatusta että masentuneet ajatukset ovat jotenkin pysyvämpiä ja tärkeämpiä kuin ne kevyemmät ajatukset, joita jokainen masentunut myös ajattelee hetkittäin.

        Aina kun uskomme että on OK tai jopa tärkeää pelätä jotain kuvitteellista tulevaa uhkaa (esim. lähestyvää flunssaepidemiaa, talouskriisiä tms.), vahvistamme ajatusta että tässä hetkessä ajattelemamme kauhukuvat tulevaisuudesta ovat totta.

        Jne.

        Näihin viime aikojen oivalluksiin on kuulunut se, että vaikka MINUN MIELESTÄNI olisi ideaalia että ihmiset toimisivat korkeasta mielentilasta käsin — ja ylipäätään tunnistaisivat missä mielentilassa ovat — sekin on vain makuasia.

        Siinä vaiheessa kun en nähnyt että kyseessä on makuasia, ajattelin että minun pitää “edistää totuutta” mm. hyökkäämällä avoimesti kaikkea sellaista toimintaa kohtaan, joka vahvistaa uskoamme, että alhaisen mielentilan ajattelu pitää ottaa vakavasti. Eli esim. kaikkia huonojen fiilisten ja niihin liittyvien tunteiden analysointiin, muuttamiseen tai muuten painottamiseen perustuvia lähestymistapoja kohtaan.

        Toissaviikon pitkät keskustelut saivat minut näkemään miten olin alkanut pitää universaalina totuutena mielipidettäni, että ihmisten olisi “oikeinta” nähdä mahdollisimman nopeasti totuus itsestään ja inhimillisestä kokemuksesta ja näin alkaa toimia korkeasta mielentilasta käsin.

        No, nyt näen että se on minun henkilökohtainen mielipiteeni. Se ei vähennä mitenkään haluani tehdä asialle jotain, mutta muuttaa kyllä lähestymistapaani asiaan.

        Reply
  2. Relina

    Hyvä kirjoitus, kiitos Katri!

    Väkivaltaesimerkistä: Monissa kulttuureissa on vanhempia, jotka kurittaa lapsiaan fyysisesti tarkoituksella ja ovat itse SITÄ MIELTÄ, että se on vaan paras/toimiva/tehokas tapa kasvattaa lapsia, eivät vain siksi, etteivät todella OSAISI muuta keinoa. On paljon kulttuureja, joissa se on yleisemminkin täysin ok, ja ei kovin monta vuosikymmentä tarvitse mennä taaksepäin, kun Suomessakin vielä lapsien fyysinen rankaisu on ollut melko tavanomaista. Se, että itse olen SITÄ MIELTÄ, että se on väärin, on mun MIELIPITEENI, mutta ymmärrän että jonkun MIELESTÄ se voi olla edelleen hyvä kasvatusmetodi.

    Mielipide ei ole totuus. Myöskään mun oma mielipide ei ole totuus, vaikka mitä räväkämpi asia otetaan esille (kuten tämä perheväkivalta) haluaisin ehkä kiihkeästi uskoa, että MINÄ mielipiteineni todella olen oikeassa ja totuudessa, koska ajattelen että lapsen lyöminen on väärin. Ja ne jotka on toista mieltä, ovat sitten tyhmiä ja sokeita ja totaalisen väärässä mielipiteinensä :D. Ja ne toisinajattelevat ovat vastakkaista mieltä ja ajattelevat että mun mielipide on ihan typerä.

    Eli tämäkin siis ON oikeasti mielipidekysymys. Tiedän itse ihmisiä, jotka ovat olleet aivan pöyristyneitä, kun Suomessa tuo lakimuutos 1980-luvulla tehtiin, ettei lasta saanut enää ruumiillisesti rangaista. He olivat SITÄ MIELTÄ, että heidän paras/tehokkain tapa hallita silmille hyppiviä kakaroita oli antaa kunnolla tukkapöllyä. Lapset luultavasti olivat asiasta ERI MIELTÄ :)

    Reply
  3. Kuunainen Kivi

    Melko syvässä istuu vanha sananlasku:Joka vitsatta elää se kuritta kuolee.Mun mielestä on todella hieno ja kannatettava asia,että lapsetkin ovat saaneet arvon yksilöinä joita on kohdeltava hyvin ja tasapuolisesti kaikessa.Ei lyömisellä ja kurittamalla kasvateta kun ehkä pelkoa ja katkeruutta.Kyllä se puhe perille menee ja aikuisen tehtävä on opettaa lapselle ne taidot joita elämässä tarvitsee osata.Mun mielipide on tällanen ja uskon sen olevan oikein.Itsekin olen aikoinani ns.polttanut päreeni totaalisesti,varsinkin tytär kävi joskus niin hermoon.Hän oli ja on edelleenkin hyvin tietoinen omasta päämäärästään ja pitää siitä kiinni,vaikka edelleenkin joutuu peruuttelemaan ja tarkistamaan mielipiteitään.

    Mikä sun mielestä Katri on kaikkein vahingollisin parisuhde-/perheväkivallan muoto? Minun mielestäni se on henkinen väkivalta,sen taitava ihminen saa toisen aivan elottomaksi,ei ole mielipidettä mistään,koska ei uskalla edes ajatella itsekseen! Aika monasti perheväkivaltana koetaan ruumiillinen kuritus,henkinen höykytys on sellaista,jonka seurauksia ei niin vaan tuodakkaan näkyville.Lopulta se kuitenkin tuhoaa alistajan ja alistetun elämän totaalisesti.Mun mielestä tämä ongelma on universaali ja mulla siitä mielipide ja kokemus.

    Reply
    1. Kutri Post author

      KUUNAINEN KIVI: en mä osaa sanoa mitään vahingollisimmasta väkivallan muodosta.

      Tästä mun näkökulmasta nähden ns. henkisen väkivallan satuttavuus ja logiikka jolla se satuttaa ei ole ihan niin itsestäänselvyys, kuin mitä ehkä yleisesti ajatellaan. Ts. näen että se, että joku yrittää esimerkiksi nöyryttää tai alistaa ei tarkoita automaattisesti että joku kokee tulleensä nöyryytetyksi tai alistetuksi.

      Fyysinen väkivalta tietysti satuttaa ihan konkreettisesti ja jos se on riittävän kovaa, se voi jättää fyysiset pysyvät jäljet.

      Mutta esim. itse olen saanut lapsena aika paljon tukkapöllyä, joka siihen aikaan oli vielä laillista, enkä voi sanoa että siitä olisi jäänyt myöskään minkäänlaisia henkisiä traumoja tai katkeruutta tai että edes ajattelisin vanhempien toimineen väärin — varmasti siksi että tukkapölly tuli tilanteissa, joissa tiesin itsekin toimivani väärin (eli tahallani uhmaavani tms.).

      Reply
  4. Kuunainen Kivi

    Vaikka tarkistin ton juttuni on siellä hassu virhe!Siis:Joka vitsatta elää se KUNNIATTA kuolee!Vaikka tottahan se on tuo toinenkin,lempeämpi versio :)

    Reply
  5. Venliina

    Minusta henkinen ja fyysinen väkivalta on alhaisen mielentilan tuote ikävimmästä päästä. Joskus lukenut lyövien miesten perusteluja toiminalleen, niin niissä oli hyvin selvästi se ajatus, “ettei voinut muutakaan, että saisi vaimon kontrollin alle/hiljaiseksi” tai ei vain osannut muuten ratkaista omaa ahdistustaan. Naisillahan se on monasti eri tyyppistä, mutta jotenkin sielläkin on se sama perusajatus, ettei muutakaan voi. Niin miksi ei voi ja miksi niitä ikäviä ajatuksia pitäisi uskoa? Ollaan me ihmiset sokeita tälle elämälle ja sen mahdollisuuksille ympärillämme.

    Reply
    1. Kutri Post author

      VENLIINA — joo, olen kyllä ihan samaa mieltä siitä, että halu tuottaa toiselle tuskaa tavalla tai toisella vastoin tämän tahtoa* liittyy aina alhaiseen mielentilaan.

      Siksi(kin) koen henkilökohtaisesti tärkeäksi tehdä töitä sen eteen, että jonain päivänä ihmiset pitävät itsestäänselvyytenä ettei alhaisessa mielentilassa mieleen juolahtaneita ideoita pidä lähteä toteuttamaan.

      (* Siksi täsmennys “vastoin tämän tahtoa”, koska tajusin kirjoittaessani, että esim. S/M yms. seksileikkeihin kuuluu tuskan tuottaminen, mutta toisen toiveesta. :-) )

      Reply
  6. KuuNainen Kivi on Facebook

    Jos puhutaan alistamisesta ja nöyryyttämisestä ja sen kokemisesta,ei tietenkään ole ongelmia silloin jos sitä ei koe vääräksi.Tuppaa vaan käymään useammin niin,että alistettu ja nöyryytetty ei uskalla vielä pahemman pelossa nousta sitä vastaan ennen lopullista luhistumista ja silloihan jo tarvitaan ulkopuolista apua.Usein nöyryyttäjä ei koe tehneensä mitään väärää vielä silloinkaan,vaikka ihan varmasti on kuullut uhrinsa mielipiteen jossain vaiheessa.Tätä tapahtuu ihan kaikissa yhteiskuntaluokissa kohdistuen kaiken ikäisiin ja kumpaakin sukupuolta edustaviin ihmisiin kaikkialla ympäri maapallon.Karkena esim.voisi pitää diktatuuria,yksi tietää mikä on kaikille parasta ja mielipiteitä ei kysytä!Perheissä ja kansakunnissa tämä ei ole mielipideasia vaan pakko johon alistut/itket ja alistut.Jos on onnekas ja näkee jutun juonen tarpeeksi ajoissa pakenee ja osoittaa mielipiteensä siten,näin voi tehdä perheissä,mutta isommissa kokonaisuuksissa se onkin jo vaikeampaa.

    Reply
    1. pedrosysti

      kyllähän se valitettavasti niin on että ihmissuhteet perustuvat paljolti alistamiseen tai sanotaanko lievemmin vahvemman persoonan hallitsemiseen
      niin työpaikoilla politiikassa ,parisuhteissa, ystävyyssuhteissa, ym.

      mielestäni johtuu siitä että ei osata keskustella asioista syvällisesti ja oikeilla nimillä eikä voida myöntää että ollaan väärässä (miksi??) ja mikä ennenkaikkea ulospäin pitää näyttää että kaikki menee hyvin.
      olen sitä mieltä että se on kuitenkin yksinäistä hallita tai olla hallittava.

      vaikka kirjoitin vähän pessimistisesti, niin näen erittäin positiivisesti
      tällaiset katrin sivut ,joissa joutuu menemään syvemmälle itseensä ja uskon että se on tulevaisuutta että katsellaan asioita pintaa syvemmältä.

      Reply
      1. Kutri Post author

        Pedrosysti — miten niin ihmissuhteet perustuvat paljolti alistamiseen tai vahvemman persoonan hallitsemiseen? Ymmärrän tavallaan mistä tällainen mielikuva voi syntyä, mutta ulkoapäin voi olla täysin mahdotonta nähdä mitä ihmisten sisäisessä maailmassa tapahtuu. Esimerkiksi joku suhde voi näyttää ulospäin siltä, että toinen alistuu toisen tahtoon vasten tahtoaan, mutta oikeasti kyse voi olla siitä, ettei kyseistä henkilöä haittaa se, että toinen päällepäsmäröi.

        Omien virheiden tunnustaminen on vaikeaa silloin kun olemme alhaisessa mielentilassa eli jonkinlaisen pelon vallassa. Ihmismielen sisäinen logiikka on myös “koodattu” sillä tavalla että jos se uskoo jonkin asianlaidan todeksi, se keksii vaikka mitä selityksiä illuusion säilyttämiseksi. Tällä on ehkä jokin ihmislajin hengissä säilymisen kannalta tärkeä tehtävä tai sitten se on vain “sivuoire” jostain muusta elämää ylläpitävästä mielen kummallisuudesta.

        Reply
        1. pedrosysti

          koitan katri perustella esimerkein kun itsellä on ajatuksien muokkaaminen tekstin muodossa on hankalaa.
          -ihminen haluaa kuuluua laumaan ,luoda parisuhteen, luoda ystävyyssuhteta ja tulla hyväksytyksi
          -eläimillä on arvojärjestys jonka mukaan paljon toimitaan (esim.syödään)tulee varmaan luonnostaan.
          -ihmisellä on ajattelu ja järkeileminen
          -ihmisellekin on tavallaan arvojärjestys mutta ihmisellä se ei mielestäni tule luonnostaan .
          -arvojärjestykse syitä on paljon ja painavimpia syitä on mielestäi keenit,varhaisen elämän olosuhteet joihin liittyy paljon asioita ,samaa mieltä kanssasi katri ,että poikkeuksia löytyy.(sehän on positiivistä arvojärjestykset voi tasoittua)

          käytännön esimerkkejä arvojärjestyksestä ta vahvemmasta persoonasta pari ja ystävyyssyhteissa.
          -alkoholinkäyttö
          -kotityöt
          -harrastukset
          -rahankäyttö
          -väkivalta
          -keskustelu
          -sopeutuminen
          -ym,ym.
          vahvempi persoona päättää (ei tietenkää mustavalkoisesti)

          mitä pitemmälle tietyssä arvojärjestyksessä on menty sitä hankalampi niitä on muuttaa (onko se turvallita ihmisille että on arvojärjestys???)

          sanoit että ihmisen sisäiseen maailmaan ei voi nähdä ei varmaankaan syvimpään
          mutta pitää arvoissa jokin raja vetää muutenhan me hyväksyttäs orjuus ,tai niin kuin yksi tuttu kävi intian slummeissa ja sanoi että he näyttivät niin onnellisilta en kiellä etteikö ne ole voi olla onnellisia mutta väitän että arvojärjestyksen takia ne siellä on.

          me olemme katri eri sukupolvea ja minä asun vielä maalla, vaik oon mie vähän maailmookin kiertäny.täällä maalla tunnetaan toistemme elämä paremmin, kun tuntuu että me suhtaudutaan vähän erilailla elämän realiteeteihin.

          itsestä sanoisin ,että itse en ole kovin vahva persoona (vaikka pidäkin aivan hyvänä itseäni) sillä nykyaikana kuuluu olla varmat mielipiteet oli sitten oikeassa tai väärässä.
          minusta parempiin ihmissuhteisiin kuuluu ,että uskaltaa sanoa vapaasti mielipiteet ja uskaltaa olla myös väärässä ja mielestäni nämä sinun sivut vievät tätä asiaa eteenpäin.

          -vielä sen sanoisin ihmisen käyttäytymisestä ,että tulee hyväksytyksi sen eteen ihminen tekee paljon.

          olen samaa mieltä tuosta omien virheiden tunnustamisesta kokemusta löytyy kuinka vaikeaa se on ,mutta pitää niitä jotain virheitä jättää että identiteetti säilyy (olikohan oikea sana)
          huh huh tulipa tekstiä.

          Reply
          1. Kutri Post author

            PEDRO — en kiellä todellakaan sitä etteikö useimmissa suhteissa tehdä osa tai kaikki asiat ensisijaisesti toisen mieltymyksen mukaisesti silloin, kun pariskunnan jäsenillä on lähtökohtaisesti hyvin erilainen näkemys siitä, miten asiat pitää hoitaa.

            Esimerkiksi kyllä minun suhteessani pyritään pitämään koti lähempänä miehen siisteysihannetta kuin minun siisteysihannettani (siinä täysin kyllä onnistumatta). Vastaavasti minä etupäässä päätän mitä syödään ihan jo siksikin, että olen se joka käy ruokakaupassa ja tekee ruokaa.

            Eri asia on se, että voiko kukaan ulkopuolinen — tai välttämättä edes suhteen toinen osapuoli — sanoa MIKSI suhteessa toisen mieltymykset menevät toisen mieltymysten edelle.

            Esimerkiksi meillä minä pyrin kohti miehen siivousideaalia vaikka se ei todellakaan tule minulta luonnostaan, koska näen että siinä on oma pointtinsa, näen että siisteyskysymys on puolisolleni tärkeämpi kuin minulle (ts. hän ahdistuu enemmän sotkusta kuin minä kodin siistimpänä pitämisesta kuin mitä pitäisin sitä yksin) ja haluan antaa lapsilleni paremman siisteysmallin.

            Eli tässä kyse ei ole mistään alistamisesta (paitsi joskus kun olen alhaisessa mielentilassa sekin ajatus käy mielessä, haha) vaan siitä että annan periksi asioissa, joilla ei ole minulle niin väliä.

            Mutta esimerkiksi jos mieheni ilmoittaisi että haluaisi muuttaa maalle, voi olla että ainakin tässä vaiheessa pistäisin aika kovasti hanttiin. Tai haluaisi alkaa tupakoida sisällä ja autossa, niin siihen en suostuisi.

            Eli ainakin meidän perheessä homma menee niin, että kumpikin joustaa asioista, jotka itselle eivät ole niin tärkeitä kuin kumppanille.

            Tietysti on suhteita, joissa ulospäin näyttää että toinen päättää ihan kaikesta, mutta joskus kyse voi olla siitä, että toista ei ihan aidosti kiinnosta ne asiat, jotka sille toiselle ovat tärkeitä.

            Mitä tulee rajan vetäminen arvoihin, niin kyllä, jokaisella maalla on oma lainsäädäntönsä, joka perustuu joko enemmistön tai muuten vahvemmassa valta-asemassa olevan ihmisryhmän yhteiseen mielipiteeseen.

            Ja kun katsotaan kaikkia maailman maita ja yhteisöjä, on selvää, ettei ole olemassa mitään universaaleja arvoja, jotka kaikki ihmiset allekirjoittaisivat. Esimerkiksi orjuus oli laillista Mauritaniassa vielä 2007 ja tälläkin hetkellä maailmassa arvioidaan olevan 12-27 miljoonaa orjuudessa tai orjuudenkaltaisissa olosuhteissa elävää ihmistä. Vastaavasti monissa maissa on yhä käytännössä kuolemanrangaistus — myös kristittyjen kansoittamassa Yhdysvalloissa, vaikka raamattu opettaa että “älä tapa”. Euroopassa kuolemanrangaistusta on käytetty useissa maissa vielä 1980- ja 1990-luvuilla.

            Sinällään olet oikeassa siinä, mitkä kaikki asiat voivat vaikuttaa siihen, mitä kukakin pitää pääsääntöisesti omassa elämässään tärkeänä, mutta on hyvä huomata että esim. alhaisessa mielentilassa omat ihanteet voivat kummasti unohtua. Esimerkiksi ihminen joka pitää tärkeänä kohteliasta käytöstä voi kiukuspäissään tai kännissä käyttäytyä todella tökerösti.

    2. Kutri Post author

      KuuNainen Kivi: Alistamisesta ja nöyryyttämisestä — voit tuntea vain omat ajatuksesi. Joku voi yrittää alistaa sinua esimerkiksi sanomalla rumasti, mutta jos esim. ajattelet hänen käytöksestään että “voi voi, hänellä on vain paha olo eikä hän osaa purkaa sitä muulla tavalla kuin yrittämällä väheksyä muita” koet toisen käytöksen toisella tavalla kuin jos ajattelet “mitä jos hän on oikeassa ja minä olen huono ihminen? Minun on pakko miellyttää häntä ettei hän pitäisi minua huonoa ihmisenä” tms.

      MUTTA totta kai ymmärrän että jos on lapsesta asti totutettu ajattelemaan että on arvoton, että pitää alistua toisen tahtoon jne., niin melko suurella todennäköisyydellä sitä ei ehkä tule kyseenalaistaneeksi — ainakaan niin kauan kun kuulee toisen väheksyntää päivät pitkät.

      Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että tämä on ainoa tapa ajatella tilanteessa tai että toisen käytös automaattisesti aina johtaisi kyseisellä henkilöllä saati kaikilla henkilöillä tähän fiilikseen.

      Diktatuuri maat ovat täynnä esimerkkejä siitä, miten moni kyseenalaistaa diktatuurin ja yleensä diktatuurit kaatuvatkin enemmin tai myöhemmin.

      Reply
  7. KuuNainen Kivi on Facebook

    Oon pedrosystin kanssa samaa mieltä,ihmettelen sitä taitavaa naamiointia ja näyttelemistä joka estää perhehelvettien ulospäin näkymisen,se saadaan aikaiseksi häpeällä,pelottelulla ja totaalisella toisen mitätöinnillä.Karmeaa siitä tekee se,ettei alistetun lähipiiri edes tiedä missä mennään koska alistaja ei ikinä käyttäydy toisten katseiden alla samoin kun kotona “turvassa” ja jos alistettu edes uskataa vihjata kohtelustaan jossain,sitä ei uskota.Eihän nyt noin kauhean kiva,mukava,reipas,osaava,välittävä,myötätuntoinen ja vaikka mitä mies/nainen voi ikinä tehdä tuollaista!Mutta mun mielipide on tässä sellanen,että kaikenkin uhalla,jos pienikin epäilys on,pitää ja kannattaa puuttua,liian hyvä ei ole totta useinkaan!

    Reply
    1. Kutri Post author

      KuuNainen Kivi: niin ja tästä perheväkivaltaesimerkistä olen sitä mieltä, että paras tuki on sellainen, joka ei tuomitse ketään heidän ajatustensa, tunteidensa tai toimintansa perusteella. Sen näkee ja aistii toisesta. Niinpä perheväkivallan uhri voi kokea turvallisemmaksi kertoa häpeilemättä kokemastaan ilman että joutuu pelkäämään että hänet tuomitaan.

      Täytyy myös muistaa että perheväkivaltahelvetin syntymiseen tarvitaan kaksi osapuolta. Jos toinen ei “osta” toisen häpeänluomis-, pelottelu- ja mitätöintiyrityksiä, silloin homma ei toimi ja suhde päättyy todennäköisesti aika nopeasti eroon.

      Siksi pidän ensiarvoisen tärkeänä että jatkossa jo lapsille ja nuorille voitaisiin näyttää ettei heidän tarvitse ottaa esimerkiksi omia häpeän ja huonommuudentunteitaan vakavasti, jotta he eivät ottaisi myöskään vakavasti muiden väitteitä heidän huonommuudestaan.

      Reply
  8. Kuunainen Kivi

    Diktatuurista vielä,olen matkustanut muutamassa maassa,jossa diktatuuri ja diktaattori on saanut aikaan niin paljon murhetta,epätoivoa,aineellista menetystä,ihmisarvon alenemista,nälänhätää,kodittomuutta jne.että vie useamman sukupolven korjata ihmiset.Toivon,että he jaksavat uskoa huomiseen ja rakastaa itseään ja jälkeläisiään kaikella sillä taidolla,uskolla ja voimalla,joka heissä on.

    Lapsia pitää kestää jos niitä tähän maailmaan saattaa,pitää ymmärtää ettei lapsella ole valmiuksia ottaa aikuisen haasteita vastaa ainakaan sillä aikuisen tasolla.Lapsen kuuluu ja pitää saada olla omassa elämässään hyväksytty,hänen taitonsa tehdä asioita pitää hyväksyä ja neuvoa häntä niissä asioissa joissa neuvottavaa on.Tärkeää on myös antaa lapsen kokea pettymyksiä ja auttaa niiden käsittelyssä.Karmeinta mitä voi ymmärryksen tasolla olla,on aikuisen jatkuvasti esittämä arvostelu,lyttääminen,pois ajaminen,vaatimus sanattomuudesta ja henkilöön/kehoon kohdistuva ivallinen huomauttelu.Tälläisen kanssa elin 10 vuotta,sitten riitti ja katkaisin suhteen mieheen,joka kohteli lapsenlapsiaan näin huonosti.Lapsi ei ole syypää aikuisen kieroon mieleen.Tulen kyllä edelleenkin vihaiseksi kun muistelen noita juttuja ja tiedän,että se jatkuu edelleenkin,vaikka muuta puhutaan.En jaksanut ajatella alhaisia tai ylempiä mielentiloja,pidin miestä inhottavana ja ilkeänä,halusin pois kokonaan hänen vaikutuspiiristään,lapsenlapset ovat siinä edelleen

    Olet oikeassa tossa perhehelvetin kaksipuolisuudessa ja siinä että suhde karahtaa karille helposti.Ihan aikuisenkin omanarvontunteen voi murskata helposti jankuttamalla joka kohdassa ettei toisesta ole mihinkään,ajamalla pois paikaltalta,kumoamalla kaikki toisen osapuolen sanomiset ja tekemiset.Siinä käy niin ettei kertakaikkiaan jaksa uskoa itseensä vaan alkaa tosiaankin ajatella olevansa täysin epäonnistunut yksilö,vaikka tietääkin ettei ole!Niin se vaan menee elämässä ja arjessa,ja etenkin silloin jos ulkopuolisia korvia tai silmiä ei ole näkemässä ja kuulemassa.

    Reply

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

You may use these HTML tags and attributes: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>