Alkuperäinen kuva: Sxc.hu
Varpun uusimmat blogikirjoituksen myötä innostuin fiilistelemään taas sillä, miten koemme elämämme ajatus ajatukselta.
Ainakin minä uskoin ennen nykyistä ymmärrystäni että koen elämän ikään kuin jatkuvana digitaalivideona, jossa asiat seuraavat toisiaan suorana jatkumona. Koska oletin että ulkoiset tapahtumat määrittelevät jotenkin suoraan tunteeni, ajattelin että myös ajatukseni ja tunteeni oli looginen jatkumo, joka heijasteli kulloistakin tilannetta.
Suuri Oivallukseni oli se, että kokemukseni elämästä on pikemminkin diaesitys kuin digivideo.
Tunnen vain sen, mitä ajattelen juuri tässä hetkessä. Ajatukseni vaihtuu korkeintaan muutaman sekunnin välein uuteen.
Niinpä tilanne, jossa olen sillä hetkellä, voi pysyä puitteiltaan täysin samana, mutta kokemukseni siitä voi muuttua muutamassa minuutissa täysin toiseksi ihan vain siitä riippuen, mikä ajatus juolahtaa seuraavaksi mieleeni.
Mieti esimerkiksi itse jotain tilannetta, jossa olit yksiksesi kotona tekemättä yhtään mitään erityistä, kun mieleesi juolahti ajatus, joka herätti sinussa jonkin vähän tavallista voimakkaammalta tuntuvan tunteen — kiitollisuutta, haikeutta, vapaudentunnetta, ahdistusta.
En voi koskaan tietää mikä on seuraava ajatukseni, koska olen sokea valtaosalle seuraavan ajatuksen määrittävistä tekijöistä.
Kuuntelin juuri äänikirjana Leonard Mlodinowin kirjan Subliminal. Kirja kertoo usein havainnollistavin ja osin ällistyttävin esimerkein siitä, miten lukemattomat alitajuiset prosessit ja nyrkkisäännöt ohjaavat ajatteluamme. Tässä yhteydessä alitajunnalla ei viitata freudilaiseen alitajuntaan ja salaisiin traumoihin vaan nimenomaan kaikille ihmisille yhteiseen ajattelun logiikkaan.
Nämä tiettyjen lainalaisuuksien mukaan toimivat alitajuiset prosessit ovat kehittyneet vuosimiljoonien ja tuhansien aikana pitämään meidät hengissä. Useimmiten ne toimivat melko hyvin — mutta eivät todellakaan aina.
Suurin ongelmamme ei ole kuitenkaan se, ettemme tiedä mikä kaikki vaikuttaa seuraavan ajatuksen syntyyn vaan se, että luulemme tietävämme miksi ajattelemme mitä ajattelemme.
Pahimmillaan tämä saattaa johtaa siihen, että syyllistymme järjettömiin tekoihin vain siksi, että luulemme virheellisesti tietyn asian, ihmisen tai tilanteen olevan syypää tiettyyn ajatukseen tai tunteeseen.
Jos ajatuksiasi voisi äänittää ja sen jälkeen kuulisit mitä olet ajatellut vaikkapa viimeisen vartin aikana, ällistyisit.
Kokiessasi ajattelusi saatoit olla illuusiossa, että ajattelusi oli siisti jatkumo, jossa ajatus seurasi toista loogisesti. Tosiasiassa se, miten ajatus seuraa toistaan vaikuttaa useimmiten hyvinkin sattumanvaraiselta.
Illuusio jatkumosta ja loogisuudesta syntyy juuri siitä, että voit kokea tasan tarkkaan vain ja ainoastaan sen ajatuksen, jonka juuri nyt ajattelet.
Jos ajattelet “ajattelen aina näin”, koet ajattelevasi aina sillä tavalla -- vaikka kuka tahansa läheisesi voisi todistaa sen puolesta, ettet todellakaan ajattele aina niin.
Tänään mieleeni juolahti mindfullnesista eli tietoisesta läsnäolosta seuraava ajatus:
Silloinkin kun kuvittelet olevasi “tietoisesti läsnä”, koet vain ja ainoastaan ajatuksesi.
Kokiessasi harjoittavasi tietoista läsnäoloa ajatuksesi kohdistuvat ensisijaisesti aistielämyksiisi eli siihen mitä kuulet ja näet, miltä kehosi tuntuu jne. eikä esimerkiksi muistoihin, tulevaisuudensuunnitelmiin, abstrakteihin ideoihin tai muihin ei-niin-konkreettisiin asioihin.
Subliminal-kirja teki selväksi, että se, miten kokemani aistielämykset eivät nekään ole “puhdas” kokemus todellisuudesta — siis siinä merkityksessä että kaikki ihmiset aistisivat täsmälleen saman tilanteen samalla tavalla. Se, mitä koemme näkevämme ja kuulevamme on Mlodinowin mukaan aivojemme rakentama illuusio suuremmasta kokonaisuudesta.
Vähän niin kuin elokuvissa voidaan luoda esimerkiksi pienoismalleilla “oikeampi” vaikutelma Apollo 13:en lentoon lähdöstä kuin miltä se alunperin näytti. (Ks. tämä uskomaton TED-puhe aiheesta.)
Niinpä kokemuksesi tästä hetkestä ei ole ollessasi “tietoisesti läsnä” juurikaan (yhtään?) sen todempi kuin kokemus, jonka vallassa olet muistellessasi jotain vanhaa tapahtumaa tai kuvitellessasi tulevaisuuden tapahtumia. Se olisi vain erilainen.
Vaihto-oppilasvuotenani hoimme vaihtarikavereideni kanssa: “it’s not good, it’s not bad, it’s just different.”
Mitäpä jos ns. tietoinen läsnäolo ei ole yhtään sen hienompaa tai arvokkaampaa kuin ns. omissa ajatuksissaan oleminen?
Mitäpä jos kyse on vain kahdesta erilaisesta kokemuksesta?
Toki joku voi arvostaa toisen tyyppisiä kokemuksia enemmän kuin toisia, mutta eikö tällöin ole kyse makuasiasta — ei universaalista totuudesta?
Minulla ei ole mitään definitiivisiä vastauksia näihin kysymyksiin.
Itse näen asian ainakin tässä hetkessä niin, että mikään ajatus, kokemus tai tunne ei ole itsessään hienompi tai parempi kuin toinen enkä siksi näe omalla kohdallani mitään järkeä alkaa aktiivisesti tavoitella tiettyä ajatusta tai tunnetta. Sen sijaan nautin kovasti ajatuksesta, että en tiedä mikä seuraava ajatukseni ja sitä kautta kokemukseni on.
—
Katso Leonard Mlodinowin 50 minuuttia pitkä ja varsin viihdyttävä luento alitajuisista prosesseistamme:
Kolme prinsiippiä valmentajille -virtuaalikurssi on nyt valmis eli kaikki 10 videoluentoa ovat nyt netissä. Pelkästään minun videoluentojeni yhteispituus on nyt yli 12 tuntia ja sen lisäksi useimpien oppituntien yhteyteen olen laittanut muita aihetta sivuavia luentoja.
Kurssi on suunnattu ensisijaisesti valmentajille, terapeuteille ja muille ihmisiä työkseen auttaville, mutta voi sopia myös sinulle, jos olet utelias näkemään ja kuulemaan miten voisi olla mahdollista kokea “välitön valaistuminen” ilman vuosikausien meditaatioharjoituksia, kokea täyttä onnea tässä ja nyt ja nähdä itsesi ja kaikki muut täysin ehjinä, hyvinä ja rakastettavina.
