Pari päivää sitten sokeuduin umpiväsyksissä hetkeksi täysin omille ajatuksilleni. Sen sijaan että olisin odottanut rauhassa mielentilan nousemista ja ajatuksen kirkastumista, aloin ratkoa vajaatoiminnalla pyörivillä aivoillani asiaa, jonka koin sillä hetkellä Oikeaksi Ongelmaksi. “Yllättäen” toimivaa ratkaisua ei löytynytkään.
Seuraavana aamuna katsoin asiaa uusin silmin ja kirkkain aivoin. Edellisillan reaktioni tuntui täysin ylimitoitetulta. Yhtäkkiä mieleeni juolahti ajatus: olin yrittänyt löytää pysyvää ratkaisua väliaikaiseen ongelmaan.
Asia, jonka koin ongelmaksi yön pimeydessä oli kahdessa mielessä väliaikainen. Ensinnäkin se oli ohimenevä tilanne. Toisekseen pirteänä ja hyväntuulisena en olisi kokenut asiaa niin järkyttävänä ongelmana kuin väsyneenä ja huonotuulisena.
No, sillä hetkellä kun olin synkkien ajatusteni syövereissä, en todellakaan nähnyt tilanteen väliaikaisuutta. Niinpä olin vakuuttunut siitä, että asiaan pitäisi löytyä ratkaisu, joka kertaheitolla varmistaisi etten enää ikinä joutuisi vastaavaan tilanteeseen ja näin ollen joutuisi ahdistumaan ainakaan tämän asian takia. Hahhaaa!
Lopputulos: itkua ja hammasten kiristystä ja uusia ongelmia ratkaistavaksi.
Miten mielemme vedättää meitä
Oletko koskaan suuttunut, ahdistunut tai huolestunut jostain asiasta, joka sillä hetkellä näyttää maailman kauheimmalta ongelmalta — mutta joka toisessa hetkessä ei ole herättänyt tai enää herätä sinussa juuri mitään erityisiä tunteita tai tuntuu helposti ratkaistavalta?
Oletko esimerkiksi:
- Alkanut ajatella että rahatilanteesi on toivoton vaikka se on täsmälleen sama kuin se on ollut jo eilen, jolloin asia ei vaivannut sinua niin kauheasti?
- Hermostunut ihan totaalisesti kotisi sotkuisuuteen, vaikka se on ollut samassa kunnossa jo viikon ja vielä hetki sitten et edes huomannut kämpän kuntoa?
- Ärsyyntynyt puolisosi tai läheisesi käytöksestä, joka jonain toisena hetkenä olisi vain naurattanut — tai jonka olisit jopa voinut nähdä vahvuutena?
- Tuntenut itsesi yhtäkkiä hirvittäväksi läskiksi, kun vielä aamulla ihastelit sitä miten olet hoikistunut?
Jos olet, huomaatko, miten sillä hetkellä kun jokin asia tuntuu ongelmalta, et kertakaikkiaan kykene muistamaan ajatelleesi asiasta joskus toisin. Ja jos muistat, niin ajattelet tuolloin olleesi vain harhan vallassa.
Entä oletko koskaan ryhtynyt johonkin toimenpiteisiin sillä hetkellä kun jokin asia vaivaa sinua, koska sinusta tuntuu ettet voi päästä eroon kurjasta fiiliksestä ennen kuin ongelma on ratkaistu?
Jos olet, niin onko yrityksesi ratkoa ongelmaa huonosta fiiliksestä käsin johtanut uusiin ongelmiin tai huonompaan fiilikseen?
Oletko esimerkiksi:
- Ottanut tai ainakin aikonut ottaa pikavipin?
- Alkanut karjua ja raivota perheenjäsenillesi niin, että sinua on jälkeenpäin hävettänyt oma käytöksesi?
- Aloittanut puolison kanssa riidan, joka on pahoittanut kummankin mielen ja/tai johtanut välienne viilenemiseen (ainakin hetkellisesti)? Tai jopa jonkin kivan suunnitelman peruuntumiseen tai pilalle menoon (vrt. yhdessä syömään tai kavereiden luo meneminen)?
- Ostanut ihmelaihdutuspillereitä tai -vempaimia tai aloittanut kitudieetin, jonka jälkeen olet repsahtanut entistä pahemmin ja kokenut olevasi vieläkin toivottomampi luuseri?
Olettaen että juuri nyt olen melko neutraalissa mielentilassa, miltä tällainen toiminta näyttää?
Pystytkö muistamaan miten toisenlaiselta maailma tai eri asiat näyttävät sillä hetkellä kun katsot niitä jotenkin alhaisessa mielentilassa verrattuna siihen miltä kaikki näyttää neutraalista tai suorastaan korkeasta mielentilasta käsin?
Mitä päättelet siitä, että sama asia voi näyttää täysin erilaiselta siitä riippuen, missä mielentilassa sitä ajattelet?
Kysyin kerran eräältä ihmiseltä kummassa mielentilassa ajatellut ajatukset ovat enemmän totta. Hän veikkasi huonossa mielentilassa ajattelemiaan ajatuksia. Kysyin häneltä miksi hän niin päätteli. Hän vastasi “koska se jotenkin tuntuu oikealta.”
Hän oli siinä oikeassa, että alhaisessa mielentilassa tuntemamme fiilikset tuntuvat fyysisesti kaikkein vahvoimmilta. Miksi? Koska aina kun olemme huonossa fiiliksessä, olemme taistele- tai pakene-tilassa, joka on hälytystila. Hälytystilan tehtävänä on herättää huomiomme niin, ettemme vahingossakaan missaa mahdollista vaaratilannetta.
Taistele- ja pakene-tilassa aivojemme inhimillisimmät osat kuten otsalohko “kytketään pois päältä” ja aivojemme alkukantaisimmat osat ottavat ylivallan, jotta emme jäisi liikaa miettimään tekemisiämme. Toisin sanoen kykymme ajatella edes jotenkin loogisesti heikkenee dramaattisesti samalla kun aivomme siirtyvät tekemään valintoja eläimellisen vaiston varassa.
Tämä ajattelun alkeellistuminen on hieno homma silloin, kun olemme hengenvaarassa — mutta koska viimeksi sinä olit hengenvaarassa? Toivottavasti et ihan hetkeen — tai koskaan.
Välittömän kuoleman vaaran puuttuessa alamme suhtautua alhaisessa mielentilassa vähemmän vaarallisiin ongelmiin niin kuin ne olisivat elämän ja kuoleman kysymys.
Sen sijaan että näkisimme että kyseessä on väliaikainen ongelma, joka ei tunnu enää niin toivottomalta tai katoaa kokonaan mielentilamme noustua, saatamme puuttua asiaan käyttäen niin radikaaleja otteita, että niistä seuraa isompia ongelmia kuin mitä alkuperäinen ongelma oli!
Mistä tunnistaa oikean ongelman?
On olemassa vain kahdenlaisia ongelmia: kuviteltuja ongelmia, jotka katoavat kun et ajattele niitä ja käytännön ongelmia, joihin on olemassa jokin konkreettinen ratkaisu.
Yksi tapa erottaa todelliset ongelmat kuvitelluista on miettiä mitä tapahtuisi, jos asia ei herättäisi sinussa mitään tunteita.
Jos esimerkiksi tilisi on niin nollilla, ettei sinulla ole rahaa ruokaan, sinulla ei ole rahaa ruokaan, vaikka asia ei herättäisi sinussa mitään tunteita.
Jos taas tililläsi on vähemmän rahaa kuin haluaisit siellä olevan, mutta kuitenkin niin paljon että saat menosi katettua, asia tuntuu ongelmalta tasan niin kauan kuin ajattelet sitä. Sillä hetkellä kun et koe ahdistusta tilisi saldosta, se ei ole enää ongelma.
Haaskaatko sinä aikaa ja energiaa yrittämällä löytää pysyvän ratkaisun ongelmaan, joka menee ohi itsestään tai katoaa jos et ajattele sitä?
