Mitä pelko oikeasti on ja miksei oikeasti ole mitään pelättävää?

“Mitä sä oikein hörötät siellä?” mieheni huikkasi olohuoneesta.

“Näitä NLP-sivustoja,” vastasin keittiöstä. Kävelin yhä naureskellen miehen luo. “Jotenkin niin liikuttavaa ja surkuhupaisaa, miten nämä ihmiset ihan tosissaan luulevat, että meidän pitää oppia paremmin vaikuttamaan muihin ja muuttaa niiden käytöstä ja tunteita. Tai ylipäätään kontrolloida yhtään mitään, buhahahhaahaa!”

Vuosi sitten en olisi nauranut. Silloin minäkin olisin halunnut oppia lukemaan toisia paremmin ja varmistamaan, että viestini menee perille. Silloin minäkin halusin kontrolloida omia tunteitani ja hallita käytöstäni. Silloin minäkin elin jatkuvan pelon vallassa, vaikken edes tajunnut pelkääväni.

Nyt näen kristallinkirkkaasti, että maailma on hyvä paikka. Missään ajatuksissani tai tunteissani ei ole sinällään mitään väärää. Ne ovat vain ajatuksia ja tunteita. Kun en tee niistä ongelmaa, ne eivät ongelma.

Kaikki tunteeni ovat minussa ja syntyvät minussa, eikä minun siksi tarvitse saada muita käyttäytymään tai tuntemaan haluamallani tavalla voidakseni itse tuntea onnea, rakkautta tai hyvää oloa.

Näen myös kristallinkirkkaasti, miten juuri se, että yritämme kontrolloida tunteitamme, ajatuksiamme tai muita ihmisiä estää meitä näkemästä totuuden itsestämme:

Että olemme kaikki hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Että meillä on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon heti kun annamme sille tilaisuuden.

Että meillä on sisäinen viisaus, joka ohjaa meidät automaattisesti tekemään elämää edistäviä ratkaisuja ja olemaan rakastavia ja oikeudenmukaisia muita kohtaan.

Että voimme tuntea täyttä onnea milloin tahansa olosuhteista riippumatta ja että meidän ei tarvitse mitenkään kehittää luovuuttamme — riittää, että näemme totuuden itsestämme.

Eniten minua nauratti NLP:tä opettavien tahojen sivuilla se, miten vilpittömästi ko. tahot uskoivat auttavansa ihmisiä pääsemään eroon peloistaan — vaikka juuri markkinoimalla ajatusta, että meidän pitää päästä eroon “rajoittavista peloista” he tekevät keksitystä pelosta todellisempaa!

Todellinen pelko vs. keksitty pelko

Kaikki pelko syntyy tasan yhdellä tavalla: ajattelemalla.

Ilman ajatusta siitä, että sinua kohti juokseva harmaakarhu on vihainen ja voi syödä sinut, et voi tuntea pelkoa. Ilman ajatusta: “Esitykseni menee pieleen ja muut nauravat minulle”, et voi pelätä esiintymistä. Ilman ajatusta rakkaasi kuolemasta et voi pelätä hänen kuolemaansa.

Ilman ajatusta ei ole pelkoa.

Ihmismieltä ei ole alunperin suunniteltu sellaisiin turvallisiin pullamössö-olosuhteisiin, jossa me elämme. Pelko on tarkoitettu suojamekanismiksi olosuhteisiin, jossa elämme jatkuvassa hengenvaarassa. Ympäristössä, jossa joku voi hetkellä millä tahansa hyökätä kimppuusi ja raiskata, pahoinpidellä tai tappaa sinut tai läheisesi. Me länsimaalaiset unohdamme, että aika moni ihminen elää tälläkin hetkellä sellaisessa maailmassa.

Niissä olosuhteissa ihmiset oppivat pienestä pitäen erottamaan todellisen pelon kuvitellusta pelosta.

Koemme todellista pelkoa silloin, kun olemme välittömässä hengenvaarassa.

Kaikki muu pelko on kuviteltua pelkoa.

Koska viimeksi sinä olit välittömässä hengenvaarassa? Minä olen ollut sellaisessa oikeastaan vain kerran elämässäni.

Loppiaisena 2009 lähdin typeryyksissäni ajamaan yliväsyneenä Haarajoelta Helsinkiin. Huomasin kyllä olevani väsynyt, mutta oletin selviäväni puolen tunnin matkasta kunnialla. En selvinnyt.

Ajoin ohituskaistaa, koska yritin päästä nopeasti kotiin. Koivukylän kohdalla nuokahdin hetkeksi rattiin. Säpsähdin samantien hereille, kun autoni alkoi täristä ajettuani penkalle. Tein paniikissa korjausliikkeen, jonka ansiosta auto lähti liukkaalla tiellä heittelemään holtittomasti toiseen suuntaan.

Heti menetettyäni auton hallinnan karjaisin vain “enkelit, auttakaa”. Sitten kaikki tapahtui kuin hidastetussa elokuvassa — ja kuitenkin salamannopeasti. Auto pyöri kolmen kaistan läpi tien toiselle puolelle ja jatkoi matkaa kyljellään ja perä edellä tienpiennarta pitkin kohti Helsinkiä. Minä suojasin kädellä kasvojani, kun kuljettajan puolen hajonneesta sivuikkunasta lensi autoon havuja ja hiekkaa… Sitten auto pysähtyi ja tömähti  takaisin neljälle renkaalle.

Istuin hetken tyrmistyneenä paikallani. Sitten pyörittelin niskojani, liikutin jalkojani, kokeilin kasvojani ja havaitsin olevani täysin ehjin nahoin. Hyppäsin autosta ja kiersin sen nähdäkseni autolle tulleet vauriot. Kuljettajan puolen etuikkuna oli rikki, sivupeili lentänyt ties minne ja auton toinen kylki kuin perunapelto, mutta muuten kaikki oli OK.

Totesin helpottuneena, ettei missään näkynyt merkkiä siitä, että tieltä ajautumiseni olisi aiheuttanut muita kolareita. Pieni ihme siihen nähden, että iltakuuden aikaan Lahden moottoritiellä oli vielä paluuruuhka. Paikalle rientäneet kauhistuneet ihmiset komensivat minut takaisin autoon odottamaan ambulanssia.

Itku tuli vasta kun soitin miehelle ja vanhemmille kertoakseni mitä oli tapahtunut.

Aina kun ajan paikan ohi kiitän jotain korkeampaa voimaa siitä, että minä ja kanssa-autoilijat selvisimme tapahtumasta yhtenä kappaleena.

Sen lisäksi olen muutaman kerran elämässäni ollut tilanteessa, jossa ajatus kuolemasta kävi mielessä, mutten ollut todellisessa vaarassa: roikkuessani pillastuneen hevosen selässä ja eksyttyäni Thaimaassa keskelle ei-mitään ilman vettä ja ruokaa.

Vaikka olen ollut oikeassa hengenvaarassa vain kerran, olen kokenut elämässäni määrättömästi pelon tunteita. Tällöin minua on pelottanut vahva mielikuva kuvitellusta tulevaisuuden tapahtumasta: läheisen kuolemasta, henkilökohtaisesta konkurssista, vakavasta sairaudesta, itseni nolaamisesta tai hylätyksi tulemisesta.

Vaikka pelko on tuntunut todelliselta, se on ollut täysin keksittyä. Käytännössä aina pelko on ollut myös turhaa, vaikka osa pelkäämistäni tapahtumista on tapahtunut. Miksi? Koska en ole oikeasti pelännyt tulevaa tapahtumaa, vaan tunteita, joita olettanut sen herättävän.

Pelkäät vain omia tunteitasi

Mikäli et ole akuutissa hengenvaarassa, jossa et ehdi juuri miettiä mitään, todellinen pelkosi ei ole hengenmenetys vaan tunteet, joita uskot tulevan tapahtuman herättävän.

Testaa jos et usko:

Mieti jotain asiaa, jota pelkäät. Kuvittele, että yhtäkkiä olisit täysin kyvytön tuntemaan yhtään mitään — edes pelkoa siitä ettet tunne mitään. Miltä asia nyt näyttää?

Pelkäätkö kuolemaa? Minä pelkään aina silloin tällöin. Mutta en pelkää sitä, että elämäni loppuu vaan sitä, mitä tunteita uskon oman kuolevani herättävän minussa ja muissa.

Kun kuvittelen oman kuolemani, kuvittelen itseni joko hetkeä ennen kuolemaa tiedostamassa että “nyt mä kuolen” ja sitten tuntemassa voimakasta surua ja ahdistusta siitä, että elämä on ohi. Kuvittelen itseni henkenä kuoleman jälkeen katsomassa surevia omaisiani ja olevani pahoillani heidän puolestaan. Kuvittelen itseni ikuisuuden ajan mustassa tyhjyydessä ajattelemassa “no tässäkö tämä nyt oli”.

Hassuinta tässä on se, etten voi mitenkään tietää mitä kuolemani hetkellä ja jälkeen tapahtuu. Ehkä kuolema tulee niin yllättäen, etten ehdi tajuta kuolevani. Ehkä kuoleman hetkellä tietoisuuteni ja ajatteluni lakkaa, jolloin en voi tuntea tai kokea yhtään mitään — en edes sitä, etten koe ja tunne mitään. Ehkä sieluni siirtyy johonkin henkimaailmaan, jossa se näkee tässä kaikessa jonkin isomman pointin ja sitä kautta näkee myös sen, ettei missään ole mitään pelättävää. En tiedä.

Mutta sen tiedän, etten minä pelkää kuolemaa. Minä pelkään mahdollisia tulevia tunnetiloja.

Sinä et tarvitse muilta mitään

Kaikkein eniten minua naurattivat NLP:tä opettavien tahojen myyntipuheet “toisiin vaikuttamisesta” ja “toisten tunteiden ja käytöksen muuttamisesta — jopa heidän huomaamattaan” eli suomeksi sanottuna toisten manipuloinnista. 

Hetkinen.

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että joku opettelee tekniikoita, joilla hän voi vaikuttaa sinuun ja muuttaa tunteitasi ja käytöstäsi, ehkä jopa huomaamattasi?

Mitä sinä pidät ajatuksesta, että keskustelet jonkun sellaisen kanssa, joka yrittää “hypnoottisella puheellaan” saada sinut taipumaan hänen kannalleen? Tai luoda sinuun paremman suhteen käyttämällä jollain kurssilla oppimiaan tekniikoita?

Buahaahhaaaaa! Minua ajatus naurattaa ihan hulluna!

Voi hyvät hyssyrät.

Oletko koskaan tavannut ihmistä, joka on täysin sinut itsensä ja maailman kanssa? Joka on niin täynnä rakkautta ja hyvää oloa, ettei hän koe tarvitsevansa keneltäkään mitään?

Vertaa tätä ihmistä ihmiseen, joka haluaa niin epätoivoisesti saada sinulta jotain, että menee kurssille oppiakseen miten voi taivuttaa sinut paremmin tahtoonsa.

Kumman sinä otat mieluummin ystäväksesi? Entä puolisoksesi?

Kumpi ihminen sinä haluaisit olla?

SHOKKIPALJASTUS: Siitä riippuen missä mielentilassa tietyllä hetkellä olet, sinä voit olla kumpikin heistä.

Sinä olet hyvä, ehjä ja rakastettava

Moni olettaa virheellisesti että hän on ajatuksensa, tunteensa ja toimintansa. Kun tietää miten paljon ajatuksemme ja mielialamme vaihtelevat, ei ole mikään ihme, että nämä ihmiset kokevat etteivät tiedä kuka he ovat. Aika skitsofreeninen lähestymistapa siis, eikä edes totta.

Sinä et ole ajatuksesi, tunteesi ja toimintasi, vaan se, joka ajattelee, tuntee ja toimii.

Testaa jos et usko:

Ensimmäinen esimerkki

Kuvittele että yhtäkkiä aikakoneella viereesi tuodaan vastasyntynyt sinä, 2-vuotias sinä, 8-vuotias sinä, 14-vuotias sinä, 20-vuotias sinä, 30-vuotias sinä jne. He kaikki näyttävät hieman erilaisilta — osa todella erilaisilta.

Kuvittele, että voimme kuulla ja nähdä heidän ajatuksensa. Heidän ajatuksensa kuulostaisivat todella erilaisilta — jopa silloin kun he ajattelisivat samaa asiaa.

Siitä huolimatta heissä olisi jokin hassu “samuus”, josta tietäisit että kysesssä on sama ihminen. Se samuus on sinä — ajatukset, tunteet ja toiminta ovat jotain mitä sinä teet ja koet.

Toinen esimerkki

Oletko koskaan tavannut vuosien jälkeen ihmistä, jonka tunsit esimerkiksi lapsena tai nuorena? Elämäntilanteenne ja maailmankuvanne voi olla muuttunut paljonkin, mutta siitä huolimatta ihmisessä on jotain tuttua.

Ajatuksesi määrittävät tunteesi ja sitä kautta toimintasi.

Ajatuksesi ja tunteesi voivat vaihdella todella rajusti jopa muutaman minuutin sisällä siitä riippuen, miten alhaisessa tai korkeassa mielentilassa olet eli miten kirkasta tai sumeaa ajattelusi on.

Meillä kaikilla on hetkiä, jolloin olemme rentoja, rauhallisia ja levollisia ja näemme elämämme tai ainakin jonkin asian todella kirkkaasti ja selkeästi. Usein nämä hetket tuntuvat tulevan ns. puskan takaa — ilman, että teemme yhtään mitään erityistä. Ja juuri se, että pääsemme tähän tilaan nimenomaan tekemättä yhtään mitään kertoo siitä, että se on meidän perustilamme.

Samalla lailla kuin veden pinta tyyntyy, jos se jätetään rauhaan, myös oma mielemme tyyntyy, kun annamme ajatustemme ja tunteidemme olla rauhassa.

Näinä kirkkauden hetkinä emme koe tarvitsevamme mitään, vaan kaikki on tässä. Meillä on tunne, että vaikkeivät asiat mene niin kuin mieluiten toivoisimme niiden menevän, missään ei sinällään ole mitään vikaa. Näemme, että olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Niinpä pystymme olemaan ns. oma itsemme.

Niissä hetkissä näemme, ettemme tarvitse mitään typeriä tekniikoita tai systeemejä vaikuttaaksemme toisiin ihmisiin, koska näemme ettei meidän onnellisuutemme tai rakastettavuutemme ole kiinni heidän tekemisistään. Niinpä pystymme tuntemaan heitä kohtaan täyttä rakkautta ilman sääntöjä, ehtoja ja vaatimuksia.

Sitä rakkautta, jota vanhemmat saattavat tuntea lastaan kohtaan ilman mitään erityistä syytä. Sitä rakkautta, jota pienet lapset tuntevat usein vanhempiaan kohtaan. Tai mitä tunnemme omia lemmikkieläimiämme kohtaan, vaikkeivat nämä tee mitään erityistä.

Kävin äsken makuuhuoneessa, jossa mieheni ja lapseni nukkuu. Sillä hetkellä he eivät tehneet mitään. Siitä huolimatta tunsin niin valtavaa rakkautta heitä kohtaan, että silmiini nousi kyyneleet. He eivät tehneet tunnetta. Edes heidän näkemisensä ei tehnyt tunnetta. Se, että ajattelin sillä hetkellä miten valtavasti rakastin heitä sai minut kokemaan valtavaa rakkautta heitä kohtaan.

Meillä kaikilla on myös hetkiä, jolloin alhaisiin ajatuksiin sotkeutuneena emme näe totuutta itsestämme ja muista.

Niinä hetkinä harhaudumme ajattelemaan, että meissä on jotain vikaa tai että meiltä puuttuu jotain. Kuvittelemme että “se jokin” on saatava itsemme ulkopuolelta — vaikka sitten väkisin manipuloimalla, juonimalla tai hypnoottisesti puhumalla.

Näissä hetkissä olemme keksityn pelon vallassa. Katsomme päämme sisäistä kauhuleffaa luullen sen olevan totta.

Onneksi nämä hetket ovat poikkeustilanteita, jotka menevät itsestään ohi. Mitä selkeämmin näemme, että tunnemme todellakin vain omat ajatuksemme — emmekä ole omat ajatuksemme, sitä nopeammin poikkeustila menee ohi.

Tähän ei tarvita mitään tekniikkaa, vain yksi isompi oivallus, joka näyttää sinulle totuuden elämästä ja itsestäsi.

Totuus naurattaa

Tällä hetkellä, kun olen korkeassa mielentilassa, näen kristallinkirkkaasti miten me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia. Minua huvittaa se, miten välillä menemme mukaan alhaisen mielentilan ajatteluun luullen että todellisuus “pakottaa” meidät tuntemaan mitä tunnemme.

Sellaisia höpsyköitä me kaikki välillä olemme. Erehtyminen on osa ihmisyyttä. Ja niin ovat kaikki tunteetkin — myös ne hetkittäin raskailta ja kireiltä tuntuvat.

Onneksi missään tunteissa ei ole mitään pahaa tai vaarallista, koska ne kertovat vain ajattelustamme, eivät todellisuudesta.

Minua naurattavat ihmiset, joiden näen pyörivän alhaisen ajattelun tilassa etsimässä tapoja “tulla paremmaksi ihmiseksi“, “tulla onnellisemmaksi”, “tulla luovemmaksi”.Se on minusta yhtä hassua, kuin jos he pyörisivät ympäriinsä etsien omaa nenäänsä. 

Voi kullanmurut!

Tunnen valtavaa rakkautta ja lempeyttä niitä ihmisiä kohtaan, jotka ihan tosissaan uskovat, että he ja muut tarvitsevat jotain tekniikoita, strategioita, metodeja tai salaista tietoa voidatakseen kohdata toisen ihmisen “oikein” ja saadakseen tältä onnea, rakkautta, hyväksyntää, arvostusta, kunnioitusta tai edes rahaa.

Ja miksi he haluavat sitä rahaa niin paljon, että opiskelevat manipuloimaan muita sen sijaan että luottaisivat omaan työhönsä ja tuotteeseensa ja lisäarvoon, jota se muille tuo? Koska he luulevat että he tarvitsevat rahaa voidakseen kokea onnen, arvostuksen, menestyksen ja rakkauden tunteita.

Voi rakkaat ihmislapset!

Katsot vain kauhuleffaa

Kuvittele, että katsot kauhuleffaa ja eläydyt elokuvaan niin täysillä, että unohdat katsovasi kauhuleffaa. Haluatko että joku tulee siinä tilanteessa opettamaan sinulle tekniikoita, joilla voit hallita kauhuasi — vai olisiko ehkä sittenkin fiksumpaa, että joku muistuttaa sinua siitä, että katsot kauhuleffaa?

Eräät tuntemani NLP-opettajat luulevat että he ovat opettamassa ihmisille, että nämä katsovat kauhuleffaa. Mutta jos joku katsoo kauhuleffaa eikä hänen pelkonsa ole todellista, miksi hänen pitäisi lähteä muuttamaan tai poistamaan kokemaansa tunnetta?

Ei tunne ole ongelma vaan se, että oletamme tunteen kertovan jotain meitä ympäröivästä todellisuudesta.

Aina kun annamme tavalla tai toisella ymmärtää että jostain kannattaa hankkiutua eroon, väitämme, että siinä on jotain väärää, huonoa, vaarallista tai haitallista.

Mieti itse: koska viimeksi olet halunnut päästä eroon jostain, mitä pidit hyvänä? Miten paljon sinun mielestäsi kannattaa nähdä vaivaa päästäkseen eroon jostain, joka on ok, vaikkei välttämättä ykköslempijuttusi?

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteissa ei itsessään ole mitään pahaa. Joskus jopa haluamme tuntea niitä. Siksi lapset tykkäävät kertoa kummitustarinoita. Siksi katsomme kauhuelokuvia, thrillereitä ja toimintaelokuvia. Siksi ostamme lehtiä, jotka kertovat kauheista ihmiskohtaloista. Siksi kertaamme työpaikan kahvitunneilla ja kavereiden kanssa puhelimessa tuttujen ja tutuntuttujen kovia kokemuksia. Siksi palaamme muistoissamme menneisyyden kauhun hetkiin ajatellen “onneksi se on nyt ohi”.

Pelon, ahdistuksen ja jännityksen tunteet tuovat elämään lisää sävyjä ja rikkautta. Koemme ne ongelmiksi vain sillä hetkellä, kun luulemme että jokin itsemme ulkopuolinen asia pakottaa meidät kokemaan niitä.

Sillä hetkellä kun näemme, että tunnemme vain ja ainoastaan oman ajattelumme, pelosta, ahdistuksesta ja jännityksestä tulee vain yksi tunne muiden joukossa — tunne, joka menee kohta ohi, kun ajatuksemme taas vaihtuvat.

Haluatko herätä painajaisesta?

Tunnen täyttä onnea, rauhaa ja rakkautta, vaikka kukaan muu ei ikinä tajuaisi sitä, mitä tässä yritän näyttää.

Minulle riittää henkilökohtaisesti se, että näen muiden olevan OK ja näkevän vain painajaista, josta he säpsähtävät aika ajoin hereille, vaikka painajaista nähdessään he itse uskovat elävänsä helvetissä.

Mutta tämä ymmärrys, josta käsin katson maailmaa ja muita, tuo mukanaan hassun ilmiön.

Koska minun ei tarvitse tehdä mitään ollakseni onnellinen, rakastettu ja hyväksytty, yhtäkkiä käytössäni on valtavasti aikaa, energiaa ja aivokapasiteettia. Yhtäkkiä näen hyvin selkeästi mikä edistää elämää suuressa mittakaavassa ja mikä ei.

Näen, että on oikein edistää elämää siitä huolimatta, ettei minun onneni riipu mistään mitä teen.

Jos olisin kuullut jonkun sanovan näin vuosi sitten, en olisi pystynyt samaistumaan siihen, mitä hän sanoo. Enkä samaistunutkaan — olen ennen aina olettanut, että pyyteettömästi elämää edistävillä ihmisillä on ollut salainen motiivi saada näin itselleen enemmän onnea, hyväksyntää, mainetta ja kunniaa.

Nyt ajatus tuntuu todella hassulta.

Minä näen, että on oikein herätellä ihmisiä tähän ymmärrykseen.

Se, että jokin on oikein, ei välttämättä tunnu hyvältä tai hienolta — se tuntuu vain oikealta. Samalla tavalla kuin tuntuu oikealta sanoa että sukunimeni on Manninen ja väärältä sano että se on Smith.

Näen, että Suomella, ihmiskunnalla ja maapallolla olisi käyttöä ihmisille, jotka näkevät kirkkaasti sen, että me kaikki olemme hyviä, ehjiä ja rakastettavia.

Että meillä kaikilla on jo käytössämme valtava viisaus ja luovuus, ääretön rakkaus ja hyvin selkeä oikeudentaju.

Että elämä on oikeasti henkisesti kevyttä ja helppoa — paitsi niinä hetkinä, jolloin menemme mukaan alhaiseen ajatteluumme emmekä huomaa että tunnemme vain ajatuksemme.

Että ei ole mitään pelättävää. Että pahinta mitä meille voi tapahtua on oma ajatuksemme, mutta sekin vaihtuu pian uuteen.

Haluatko sinä herätä painajaisesta? Haluatko alkaa edistää elämää tavalla, joka sinusta tuntuu oikealta?

Ei hyvältä, ihmeelliseltä tai hienolta — pelkästään oikealta.

Et tarvitse heräämiseen lisää tekniikoita, teorioita, strategioita. Et tarvitse terapiaa. Et tarvitse hypnoottista puhetta ja mielikuvien muuttamista. Et tarvitse muistojen pyyhkimistä. Et tarvitse menneissä elämissä käymistä. Et tarvitse selvännäköijöitä, astrologeja tai tarot-kortteja.

Tarvitset vain yhden oivalluksen, joka näyttää sinulle totuuden itsestäsi ja elämästäsi. Sen, ettet tarvitse mitään ollaksesi onnellinen ja rakastettu. Sen, että sinä olet jo hyvä, ehjä ja rakastettava.

Sen, että jos et juuri tällä hetkellä näe tätä totuutta itsestäsi, tunnet vain ajattelusi ja ajatus, joka estää sinua näkemästä totuuden, vaihtuu kyllä kohta toiseen, parempaan ajatukseen.

“Henki minussa kunnioittaa henkeä sinussa.”

 

Subscribe to our mailing list
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa tai Google+:ssa.

13 Comments

  1. Aika sekopäistä juttua. Otahan ne putkilasit ja kulttimeininki vähän löysemmälle niin saatat tajuta miten hullu olet.

    Eipä siinä, hyviä oivalluksia, muista kertoa tuhansille ihmisille joilla on erilaisia psyykkisiä ongelmia että kaikki ratkeaa tekemättä mitään!! Ihmispolot kun on turhaan vuosikausia olleet pulassa ongelmiensa kanssa.

    • Johnson —

      Kyllä, sadattuhannet suomalaiset kärsivät tälläkin hetkellä, koska he ottavat omat ajatuksensa liian vakavasti.

      Kyllä, ihmiskunnan historia on täynnä asioita, joita ihmiset ovat tehneet turhaan, koska heillä ei ole parempaa tietoa. Esim. urhanneet neitsyitä, lapsia ja eläimiä jumalille, suojautuneet kirouksilta ja pahoilta hengiltä, tappaneet vahingossa synnyttäneitä äitejä koska eivät ole älynneet pestä käsiään, polttaneet tupakkaa olettaen sen olevan hyväksi terveydelle, jne. jne.

      Ja valitettavasti nykyinen terapia-self help -kulttuuri ei vähennä kärsimystä, vaan pahentaa sitä väittämällä implisiittisesti tai suoraan, että meidän pitää ottaa ajatuksemme ja kurjalta tuntuvat tunteemme vakavasti. Sen lisäksi koko yhteiskuntamme viestittää tällä hetkellä että “ulkoiset asiat aiheuttavat stressin, pelon, ahdistuksen ja kärsimyksen.”

      Onko mikään ihme, että niin moni katsoo väärään suuntaan eli etsii syitä ja ratkaisuja henkisiin ongelmiinsa ulkoa päin — ja sitten ihmettelee kun mikään ei tuo pysyvää rauhaa?

      Henkiset ongelmat ratkeavat oivaltamalla miten inhimillinen kokemus syntyy — eli mm. että tunnemme vain ajattelumme, emme suoraan todellisuutta, ajatukset vaihtuvat ja että perustilamme on mielenrauha, johon mielemme palaa automaattisesti, kun emme tee mistään tunteesta ongelmaa.

      Tekniikat, harjoitukset yms. voivat hetkellisesti näyttää tuovan helpotuksen, mutta eivät pysyvää muutosta. Terapeutit tunnistavat ilmiön, jossa asiakas ei tunnu yhtään edistyvän ja sitten hän tekee yhtäkkiä läpimurron — mutta mistä he tietävät tuleeko läpimurto juuri terapian ansiosta vai siitä huolimatta?

      Juuri se, että teemme tietyistä tunteistamme ja ajatuksista ongelman ON ongelma.

      Hengaa vähän pidempään masentuneiden, neuroottisten tai vaikkapa skitsofreenikoiden kanssa. Tai ihan peruskatkeran ihmisen kanssa ajan viettäminen voi riittää. Huomaat, että heillä on kirkkaita hetkiä, jolloin he tajuavat että kaikki on OK. Huomaat myös, miten irralla todellisuudesta heidän ahdistuneessa tilassa ajattelemansa ajatuksensa ovat.

      Kun kuuntelet heidän ahdistuneessa tilassa ajattelemiaan ajatuksia tajuat, että heidän ongelmanaan ei ole todellisuus vaan se, että he ottavat ajatuksensa totena.

      Vietä sitten aikaa esimerkiksi käsikirjoittajan tai fiktiokirjailijan kanssa, joka on luomassa käsikirjoitusta.

      Käsikirjoittajan jutut voivat olla “hulluustasolla” samaa luokkaa kuin mielenterveysongelmista kärsivillä, mutta työkseen luovien ihmisten ero on siinä, että he tietävät keksivänsä tarinat, joita he kertovat.

      Huomaa, etten tässä ole sanomassa, etteivät ihmiset kärsi. Tiedän, että sillä hetkellä kun otamme ahdistavat ajatuksemme todesta, koemme aitoa kärsimystä, joka raastaa kroppaa. Ero on siinä, että vaikka tunne tuntuu kuinka kurjalta, se on vain tunnetila, joka menee ohi. Ja se menee ohi, vaikka juuri synkimmällä hetkellä siltä ei todellakaan tunnu — toisaalta, jos näkisimme synkimmällä hetkellä että se menee ohi, tilanne ei tuntuisi niin kauhealta.

      Oivallusten “haastavuus” on siinä, ettei niitä voi saada järkeilemällä. Ne tulevat yllättäen, hetkellä, jolla rentoudumme emmekä näennäisesti “tee mitään”. Mutta jo se, että alamme katsoa oikeaan suuntaan — eli nähdä että elämme elämän hetki kerrallaan, tuntien vain sen, mitä sillä hetkellä ajattelemme — ja että ajatus vaihtuu automaattisesti ja itsestään ilman että teemme mitään — mahdollisuus oivalluksen saantiin kasvaa radikaalisti.

      • niinkuin johnson sanoi ironisesti että ihmispolot turhaan olleet pulassa niin olen katrin kanssa samaa mieltä että suurin osa on turhaan ongelmiensa kanssa siinä mielessä että todellisia mielenterveys ja ulkoisia ongelmia on mielestäni vähän.

        jos ihminen ei ymmärrä että ongelmat ovat pieniä ja turhia ajatuksia ja näitä vatvoo nekatiivisesti niin uskon että niistä kasvaa todellisia ongelmia.

        meidän kultuuri on sellainen että oman mielen ja henkisen hyvinvoinnin tutkiminen ja kehittäminen on tabu jota ei uskalleta
        miettiä (ainakin liian vähän) niin miten se oli katri se miettiminen ??

        itse olen panostanut henkiseen hyvinvointiin lähes kymmenen vuotta
        ehkä osaksi väärilläkin tavoilla mutta varmaan se että uskaltaa
        panostaa on tärkeintä.

        uskon että jos kylmiltään tulee katrin sivuille ja katri sanoo että
        asiat on yksinkertaisesti ajatuksista kiinni niin voi tulla helposti vastareaktio sillä omaa ajatusmallia on vaikea muuttaa.

        minun kohdalla ja uskon että monen muun kohdalla asiat ei muutu hetkessä mutta sen olen huomannut että on paljon nekatiivistä ajatusta ja joka on vain turha ajatus joka pilaa elämää
        olen pystynyt parantamaan elämän laatua karsimalla turhia ajatuksia.
        katrista tuli kuva että hän on edelläkävijä jo lahdutus ja elämäntapamuutos sivuilta jo vuosia sitten aika sitten näyttää kuinka edelläkävijä tällä saralla minä kyllä uskon siihen.

        • Ikävä totuus tuntuu monelle olevan, että tuttukin helvetti on parempi kuin tuntematon taivas. Suurin este ihmisen muutokselle on pelko. Lauseessa: “People change for two reasons: they either learn enough so that they want to, or they hurt enough so that they just have to.” on turhankin paljon perää. En muista sanatarkasti sanontaa, mutta joku viisas sanoi sen niin, että jos mieli on avartunut tiettyyn pisteeseen, se ei enää voi supistua takaisin vanhaan. Ja siltä itsestänikin tuntuu. Vaikken todellakaan ole millään “selvillä vesillä” vielä, silti niin paljon on jo muuttunut, että vanhaan ei todellakaan ole paluuta.

          • Joo, sillä hetkellä kun olemme alhaisessa mielentilassa eli pelon vallassa, muutos on mahdoton. Mutta vitsi on siinä, että pelkotila menee aina ohi — vaikkemme ehkä tajua kiinnittää siihen huomiota. Ja sillä hetkellä kun näemme maailman kirkkaasti ja näemme, että pelko on vain ajatus, jotain muuttuu.

            Ja kun näet sen, miten tunnet vain oman ajattelusi tarpeeksi kirkkaasti, et tosiaan voi mennä pysyvästi takaisin vanhaan, vaikka aika ajoin ajatukset vievät sinut mennessään niin, ettet huomaa tuntevasi omaa ajatteluasi.

  2. No mä olen taas ihan pihalla. Eli pelkäämme vain omia tunteitamme. Pelko on ihan ok. Pelko on inhottava tunne, mutta se tuo elämäämme väriä ja vaihtelua. Kiteytinkö oikein?
    Jos pelko on ok, niin mitä merkitystä sillä on, mitä täsmällisesti ottaen pelkäämme? Mä näen selvästi, että en pysty erottamaan pelkäämiäni juttuja ja niiden herättämiä tunteita. Toki tiedostan, että nämä pelot ovat juuri sellaisia tulevaisuuden skenaarioita, jotka eivät faktisesti nyt ole olemassa. Mutta en oikein ymmärrä että mikä ero siinä on? Pelko mikä pelko. Ja jos peloista ei ole tarkoituskaan päästä eroon, niin mikä olikaan silloin pointti…?

    • Hahhaa, Jenga! KYLLÄ — juuri näin! Eihän tässä tavallaan olekaan mitään pointtia! Sehän tässä juuri naurattaa niin hulluna!

      Tunnen sinut henkilökohtaisesti ja uskallan väittää, että olet yksi täyspäisimmistä ihmisistä joita tunnen. Et lähde kauhean herkästi omiin pelkoihisi mukaan ja uskot enemmän sitä, mitä ajattelet korkeassa mielentilassa. Siksi oletkin useimmiten niin rento, rauhallinen ja tyytyväinen elämääsi.

      MUTTA on olemassa ihmisiä, jotka ottavat omat pelkotilansa vakammin kuin sinä ja olettavat, että pelko kertoo jostain todellisesta ongelmasta. Ihmisiä, jotka ignoroivat pelon vallassa ihan täysin sitä, mitä näkevät kirkkaalla hetkellä, koska he olettavat että pelkotilassa he näkevät todellisuuden ja korkeassa mielentilassa he ovat illuusion vallassa — vaikka jo ihan neurologisesta näkökulmasta asian on ihan toisin.

      Eikä siinäkään vielä mitään, että he ottavat hetkellisesti hullut ajatuksensa todesta — niin me kaikki teemme — mutta sen lisäksi he alkavat ratkoa asiaa, josta he olettavat pelon kertovan, koska he ovat jostain saaneet päähänsä, että pelko on paha, vaarallinen ja kauhea tunne, joka kertoo jostain todellisesta ongelmasta.

      :-D

      • Kiitos selkokielisestä vastauksesta :) Mä olin jo oikeasti sitä mieltä, etten tajua näistä enää yhtään mitään… Mutta se johtuikin siitä etten näköjään ole ihan kohderyhmän ytimessä. En tietenkään ota omia pelkojani (niitä tulee ja menee, kuten ihan varmasti kaikilla muillakin) liian vakavasti, koska ymmärrän että tyhjän murehtiminen on turhaa, samoin kuin sen että unohdan kohta olla peloissani kuitenkin.

        Tosin mulle tulee mieleen sellaisia tilanteita, joissa pelko voi itse asiassa olla jossain määrin hyvästä. Esimerkiksi se voi toimia motivaattorina muuttaa elämäntapoja terveellisemmiksi tms.

  3. Moi!Mulle tuli tosta mieleen että myös sinä haluat muuttaa toisia ihmisiä tolla pelko on vaan pelko tai ajatus on ajatus jutulla.Ihminen tarvitsee tervettä pelkoa,koska se usein johtaa pois onnettomuuksista.Nyt sä sanot tietenkin,että sen pelon voi välttää ajattelemalla että se on vain ajatus tai pelko on vaan pelko,mutta elämässä tulee melkoisen usein eteen asioita yllättäen,jotkut niistä aiheuttavat pelkoa,eikä sille mitään voi.Minä pelkään aina vaan kovia ääniä,koska kovalla äänellä huutava mies on aiheuttanu pelon hakkaamalla ja potkimalla,eikä se syvälle painunut muistikuva ole häipynyt mihinkään kymmenien vuosienkaan päästä vaikka kyseinen mies on ollut kuolleena jo useita vuosia ja tiedän ettei hän enää aiheuta mitään.Lue koko juttu…

  4. Kiitos kirjoituksesta jälleen!

    “Johnson”ille kiitos myöskin. Kommentissa kristallisoitui pelon ja ärhäkkyyden sukulaisuus.

    Kyse on kai kuitenkin aika luonnollisesta oivalluksesta, jos olen oikein käsittänyt: Kuin kolmivuotias keskittymässä hiekkakristalliin…tai kun koulussa käsitellään oppitunnilla buddhismin maailmankuvaa…tai syventyessä työhön parikolmesataaprosenttisesti.

    Kokemus kokonaisuudesta voi iskeä monin tavoin. Ja onhan tämä tiedetty iät ja ajat, mutta nyt ilmiö on selvästi “ilmassa”.

    Tätäkö se 2012 tiesi? Mayat mokomat menivät ja huitaisivat trendiprognoosin kohdilleen?

  5. Anthony Demellon Havahtuminen, Echkhart Tollen Uusi maa, Jon Kabatt-Zinnin Tietoinen läsnäolo, IOK (Ihmeiden oppikurssi), tämä kolme prinsiippiä… Kaikki kuvaavat samaa asiaa, sen tajuamista että ihminen ei ole ajatuksensa ja tunteensa vaan se joka ajattelee ja tuntee.

    Saadessaan tuon kokemuksen ihminen väistämättä muuttuu.Tulee tunne siitä että haluaa muidenkin ymmärtävän mistä kaikessa on OIKEASTI kysymys:) Mission impossible!

    Mielestäni kyseistä kokemusta ja ajattelutapaa ei voi siirtää muille.Se tulee kun on sen aika- ennemmin tai myöhemmin itsekullekin. Tärkeätä mielestäni on oivaltaa saaneensa suuren lahjan, ja tärkeätä on se ettei mitätöi aikaisempia ajatuksiaan. Kaikki se mikä on johtanut nykyhetkeen on ollut välttämätöntä jotta olemme siinä missä nyt olemme. Kenenkään ajattelutapa ei ole väärä, jokainen oivaltaa omaan tahtiin. Mäntysuopaa komppaan täysin…

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *