Itsemurhan partaalta iloiseksi ja onnelliseksi ihmiseksi

Alkuperäinen kuva: © Ars_1024Stock Free Images 

Henkilökohtaisella Facebook-seinälläni, jonka ymmärtääkseni näkevät vain kaverini ja kaverieni kaverit, olen käynyt mmm. NLP:hen perehtyneiden ihmisten kanssa keskustelua pelkoa käsittelevästä kirjoituksestani.

Minusta on ollut kivaa ja kiinnostavaa keskustella aiheesta. On hienoa, että ihmiset kyseenalaistavat juttujani, koska näin meidän kaikkien ymmärrys aiheesta syvenee. Kuten kirjoitin keskusteluun kun jonkun keskustelijan tunteet näyttivät kuumenevan:

Minä en näe tätä minään paremmuus- tai oikeustaisteluna. Minä näen tilanteen niin, että minä kerron mitä minä näen ja muut kertovat mitä he näkevät. Ja jos näen, ettei joku näe mitä minä näen, silloin minä sanon sen, jotta heillä olisi edes joku tsäänssi nähdä, mitä minä näen.

Tämä on vähän niin kuin lintubongausta. Minä näen yhden tosi siistin linnun, ja minusta olisi siistiä, jos joku toinenkin näkisi sen. Jos he eivät näe sitä, se ei minulta pois, mutta mielestäni olisi epäreilua, jos en jatkaisi linnun osoittamista ja näin antaisi muille mahdollisuuden nähdä sen linnun.

Eräs keskustelija oli sitä mieltä, että ymmärrykseni aiheesta on selvästi syvä, mutta että muiden voisi olla vaikeaa ymmärtää tätä, vaikka sen selittäisi kuinka yksinkertaisesti tahansa. Tässä vastaukseni:

Useimpien ihmisten on todella helppoa ymmärtää mistä puhun, koska se, mistä puhun vastaa normaalia kokemusta elämästä. Riittää, että näytän kuinka prinsiipit näkyvät jo hänen elämässään.

Helpoimmin tämän näyttävät ymmärtävät menestyneet vaikuttajamiehet (ehkä -naisetkin, en ole vielä valmentanut heitä), joilla on parempaakin tekemistä kuin analysoida omia ajatuksiaan ja tunteitaan. Heitä kiinnostaa enemmän uuden luominen.

Toinen ryhmä jolle tämä on jo itsestäänselvää, ovat järkevät ja tasapainoiset “normaalit ihmiset”, jotka ovat tottuneet käyttämään maalaisjärkeään ja toimimaan korkeasta mielentilasta käsin. Tai heidän on joskus vaikeaa ymmärtää ensin että “mitä ihmeellistä tässä nyt on”, haha!

(Ks. Jengan kanssa käyty keskustelu pelko-kirjoituksen kommenttiosastolla.)

Ja pointti on se, ettei tässä ole mitään ihmeellistä. Tämä on äärimmäisen yksinkertaista!

Kaikkein vaikeinta tämä on ymmärtää ihmisille, jotka ovat käyttäneet pahimmillaan vuosikausia itsensä ja muiden tunteiden ja ajatusten analysointiin ja jotka ovat syvällä iluusiossa, että voimme vaikuttaa omaan ja muiden ajatteluun ja tunteisiin.

Yksi pointti, joka niin sivullani käydyssä keskustelussa kuin NLP-valmentajien kanssa kahden kesken käydyissä keskusteluissa on tullut esiin kerta toisensa jälkeen on se, että onko oikein tai hyvä käyttää tekniikoita ja niiden avulla näyttää ihmiselle, että hän tuntee oman ajattelunsa.

Tässä vastaukseni (josta korjasin kielivirheitä ja täydensin epäselviä kohtia):

Eräs NLP-valmentaja kysyi minulta mitä tekisin, jos katonreunalla seisoisi mies, joka haluaisi hypätä alas tehdäkseen itsemurhan. Enkö yrittäisi saada häntä rauhoittumaan? Eli jos ymmärsin oikein, enkö yrittäisi helpottaa hänen ahdistustaan.

Vastasin että en yrittäisi. Olisin läsnä (itseni tuntien naureskellen) ja odottaisin, että hänen ajatuksensa vaihtuu, jonka jälkeen voisimme keskustella ajatuksen luonteesta ja siitä, miten inhimillinen kokemus syntyy.

Muistin vasta pari päivää sitten, että minähän OLEN puhunut henkilön kanssa, joka oli itsemurhan partaalla! Itsemurha-osuus oli vain niin merkityksetön, etten edes muistanut koko asiaa ennen kuin hän toi sen nyt taas esiin!

Tämä ulkomaalainen nainen tuli valmennettavakseni touko-kesäkuussa, kun hän oli todella pimeässä paikassa elämässään. Hän harkitsi vakavissaan itsemurhaa, koska oli juuri menettänyt lastensa huoltajuuden ex-miehelleen, koska hän oli rahaton ja lisäksi oli tapahtunut ikäviä asioita. Naisella oli menneisyys, joka oli poikkeuksellisen väkivaltainen, pelottava ja synkkä.

Keskustelun alussa nainen oli hysteerinen ja kertoi kuinka hänen elämänsä oli ohi jne. Minä olin niin läsnä kuin Skypen kautta voi olla läsnä, mutta en yrittänyt muuttaa mitenkään naisen ajattelua vaan annoin hänen puhua keskeytyksettä, kunnes hänen mielialansa alkoi nousta — niin kuin se nousee kaikilla meillä, kun emme puutu ajatuksiimme ja tunteisiimme.

Mielialan noustua aloimme puhua siitä, miten tunnemme ajattelumme, miten hänen mielialansa nousi itsestään jne.

Kaksi tuntia keskustelun aloittamisen jälkeen hän oli täynnä elämää, energiaa ja innoissaan suunnittelemassa omaa kirjoitusprojektiaan — jota hän edelleen työstää.

Seuraavalla valmennuskerralla hän oli kaukana itsemurhan partaalta ja keskimäärin korkeassa mielentilassa, paitsi silloin kun hän puhui ex-miehestään, joka oli kuulemma hirveämpi kuin Hitler (hänen sanansa, eivät minun). Totesin että hän ei näe nyt tässä kohdassa omaa ajatteluaan, mutta siinä vaiheessa kun hän näkee, hän alkaa nähdä puolison toisin. Hän oli ihan varma ettei niin voisi ikinä käydä sen jälkeen kun mies “vei lapset häneltä ikuisiksi ajoiksi”.

(Nainen asuu yli 400 km päässä lapsistaan ja tiesi tässä vaiheessa, ettei tulisi näkemään heitä ainakaan pariin kuukauteen.)

Puhuin hänen kanssaan pari päivää sitten — ja nyt hekottelen täällä ääneen. Nainen oli juuri viettänyt kaksi viikkoa ex-miehensä ja lastensa kanssa, jotka olivat hänen luonaan. Hän oli rento, hyväntuulinen, levollinen, onnellinen. Hän oli sanonut ex-miehelleen että rakastaa tätä, he olivat pitäneet toisiaan käsistä ja suudelleet (useampaan kertaan :-).

Ex-mies oli ilmoittanut muuttavansa lapsien kanssa samaan kaupunkiin jossa nainen nyt asui — siis 400 km päähän miehen nykyisestä asuinpaikasta. Nainen oli puhunut exälle kolmesta prinsiipistä ja tämä oli nähnyt jo osin, mistä nainen puhui.

He olivat kerran melkein alkaneet tapella kun nainen oli alhaisessa mielentilassa, mutta sitten nainen oli huomannut mielentilansa ja kertonut exälleen että hän oli vain alhaisessa mielentilassa. No nyt nainen oli lähdössä ex-tempore miehensä ja lastensa luo vielä viikoksi miehen kotiin…

Mikä minun osuuteni oli valmennussessioidemme aikana? Käytännössä se, että hoin vain “tunnet vain ajattelusi” ja “tuo on vain ajatus”, hah hah!

Ei vaan, totta kai puhuimme siitä yleisellä tasolla, miten inhimillinen kokemus syntyy ja joskus pointtasin hänen kertomuksistaan miten ajatus, tietoisuus ja mieli näkyivät niissä. Mutta minä en vienyt häntä minkään tunnetilojen läpi, miettinyt miten voin vaikuttaa häneen tms. Kerroin vain, mitä itse näin. Puhuin omasta sisäisestä viisaudestani käsin — siitä, joka meillä kaikilla on. Puhuin hänelle kuin ihminen ihmiselle. Kuuntelin häntä avoimin mielin. That’s it.

Ja minä en edes näe mitään ihmeellistä tai erityistä siinä, että naisessa tapahtui tämä muutos. TOTTA HEMMETISSÄ se tapahtui — niin tapahtuu AINA kun ihminen alkaa nähdä että hän tuntee vain oman ajattelunsa, että hänen ajattelunsa taso vaihtelee ja että hänellä on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun. Minä en ollut missään vaiheessa huolissani naisen tai hänen mielenterveytensä takia, koska näin että hän katsoi kauhuelokuvaa, joka oli vaihtumassa kohta kivempaan elokuvaan.

Mutta minä en tehnyt naisen muutostatieto, jonka jaoin hänen kanssaan, hänen oma sisäinen viisautensa ja kykynsä uuteen ajatteluun teki sen aina kun nainen oli korkeassa mielentilassa. Ja hän on siinä useita kertoja päivässä — niin kuin me kaikki.

Keksin vertauksen:

Minä kerron ihmisille että on olemassa maan vetovoima ja miten se näkyy elämässämme. Koska he ovat jo kokeneet sen, minun ei tarvitse mitenkään osoittaa sitä heille.

Minun ei tarvitse viedä heitä korkealle katolle ja heitellä sieltä tavaroita — tai heitä — alas. Minun ei tarvitse puhua hypnoottisesti niin että ymmärrys vetovoimasta uppoaa heidän alitajuntaansa.

Riittää, että osoitan heille ihan normaalisti puhuen mitä minä näen ja mitä he jo näkevät. Heidän sisäinen viisautensa hoitaa loput.

Joskus muutos ei todellakaan tapahdu hetkessä, mutta se on samantekevää. Sillä hetkellä kun he alkavat katsoa oikeaan suuntaan — eli kiinnittää huomiota siihen, miten ajatukset luovat tunteemme, miten mielialamme nousevat itsestään ja miten meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — heidän elämänsä tuntuu välittömästi kevyemmältä ja helpommalta. Ja mitä kauemmin he katsovat oikeaan suuntaan, sitä enemmän heidän ymmärryksensä inhimillisestä kokemuksesta syvenee ja sitä helpommalta ja kevyemmältä elämä tuntuu.

Haluatko syventää omaa ymmärrystäsi inhimillisestä kokemuksesta? Tsekkaa valmennuspalveluni tai tule Kolme Prinsiippiä virtuaalikurssille.

Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa tai Google+:ssa.

11 Comments

  1. Paljon näissä kirjoituksissasi tuntuu olevan järkeä ja olen näitä “oppeja” omaan elämääni yrittänyt soveltaa. Mutta sitten on aina se “mutta”…. eli minun tapauksessani se, että poikaystäväni petti minua. En vaan millään opi elämään niiden ajatusten kanssa kun mieleen tulee kuvia siitä mitä hän on tehnyt… tunnen että siinä on jotain peruuttamattomasti särkynyt meidän väliltä… Yritän ajatella, että “nämä ovat vain ajatuksia”, mutta viha ei hellitä – koska tapahtumat ovat kuitenkin totta…. Olisin hyvin kiitollinen jos kertoisit miten tällaiseen voi suhtautua korkeasta mielentilasta käsin.

  2. Joo, on totta että poikaystäväsi on harrastanut seksiä toisen kanssa.

    Se, mitä asiasta milläkin hetkellä ajattelet, on eri asia. Ilmeisesti välillä korkeassa mielentilassa voit ajatella asiasta vähemmän vihaisesti, jos poikaystävä on edelleen poikaystävä eikä ex-poikaystävä?

    Siis tyyliin: “OK, se oli hetken hairahdus, rakkaani katuu asiaa ja suhteemme on minulle niin tärkeä, että haluan antaa rakkaalleni toisen mahdollisuuden” tai “niin ikävä kuin tapahtunut oli, suhteemme on tärkeämpi kuin yksi hairahdus” tai “haluan jatkaa suhdetta ja päästä tämän ohi mahdollisimman nopeasti tms.

    Ja sitten on tosiaan niitä hetkiä, kun alhaisessa mielentilassa mietit vain “miksi sen piti mennä tekemään niin, kaikki on pilalla, mä en voi enää koskaan luottaa siihen, se loukkasi minua, mä vihaan sitä, mä vihaan sitä toista muijaa” jne.

    Sä et voi estää yksittäisiä ajatuksia nousemasta mieleesi, koska sä et voi koskaan tietää mikä sun seuraava ajatuksesi on.

    Niinpä on ihan turha tapella noita alhaisessa mielentilassa tulevia ajatuksia vastaan. Ne tulevat mieleen — ja menevät pois. Olennaisempaa on nähdä, että a) ne ovat vain ajatuksia ja b) ne eivät ne ole koko totuus — tai ehkä lainkaan totuus — tästä tilanteesta.

    A) Ne ovat vain ajatuksia: pettäminen on jo tapahtunut ja ohi, joten jos kuvittelet sen mielessäsi, näet oman mielikuvituksesi tuotteen, et varsinaista pettämistä. Jos näet mielessäsi suhteenne kariutuvan tai poikaystäväsi pettävän tulevaisuudessa, näet jälleen oman mielikuvasi, et tositapahtumaa. Sillä hetkellä kun et ajattele pettämistä tai suhdettanne koska esim. olet keskittynyt ylittämään tietä, tekemään töitä, juttelemaan kaverin kanssa tms., pettämistä ei tavallaan ole olemassakaan.

    B) Ajatuksesi eivät ole totta

    Esim. jos ajattelet “kaikki on lopullisesti pilalla” tai “en voi luottaa poikaystävääni”, niin se ei voi olla fakta, koska et voi mitenkään tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Se on vain arvaus — ja saattaa olla jopa väärä arvaus.

    Tunnen ihmisiä, jotka ovat joskus ajatelleet noin — ja sitten muutamaa vuotta myöhemmin ovat todenneet paitsi antaneensa anteeksi, myös pettämisen olleen parasta mitä suhteelle tapahtui, koska se pakotti heidät arvioimaan uudestaan haluavatko olla suhteessa vai eivät. Ja koska he päättivät jatkaa, kumpikin sitoutui suhteeseen uudella tavalla.

    Ja ne kuvat jotka tulevat tapahtuneesta päähäsi eivät ole totta, ellet ollut läsnä todistamassa tapahtunutta. Mutta jos katsot tarkemmin mielessäsi olevia kuvia, saatat huomata että niissä nainen, jonka kanssa kumppanisi petti sinua on kuin suoraan Playboy-lehden sivuilta reväisty ja seksi on kuin kalliin budjetin pornoleffasta — vaikka oikeasti se on voinut olla kiusallista ja noloa kännissä räpeltämistä, josta esim. kumppanillasi ei välttämättä ole vahvoja mielikuvia.

    Joskus petettyä vaivaa eniten se, ettei hän ymmärrä miksi toinen petti. Ja toinen ei ehkä itse ymmärrä miksi hän petti. Miksi hän petti?

    Koska hän oli alhaisessa mielentilassa ja syystä tai toisesta otti todella typerän ajatuksen totuutena. Jos hän petti esim. riidan jälkeen, kyseessä saattoi olla ajatus “mä kostan tolle” tai “mä näytän että mä voin saada kenet vaan” tai “mä näytän että se on mulle ihan samantekevä”. Jos hän petti esim. kännissä, hän saattoi ottaa vakavasti ajatuksen “mä en ole varma onko mun tyttöystävä se oikea” tai “tää on ainutlaatuinen tilaisuus ja mä kadun jos mä en kokeile tätä” tai “kaikkihan pettää” tai “mitä se haittaa jos mä vaan kerran kokeilen tota toista muijaa” tms.

    Olennaisin kysymys tässä tilanteessa on se, että mitä ajattelet korkeassa mielentilassa — kun olosi on rento, levollinen ja kirkas: haluatko jatkaa poikakaverisi suhdetta vai et?

    Voitko nähdä itsesi viihtymässä hänen seurassaan vielä vuosien päästä?

    Jos haluat jatkaa, mutta vain sillä ehdolla, että hän vakuuttaa sinut siitä ettei hän petä, et oikeasti ole korkeassa mielentilassa, vaan yhä pelon vallassa.

    KUKAAN ei voi todistaa tässä hetkessä ettei tule tulevaisuudessa tekemään jotain. Se on teknisesti mahdotonta aina siihen asti että keksitään aikakone. Siksi on turhaa vaatia pitäviä todisteita siitä että toinen ei koskaan enää petä.

    Pahimmillaan todisteiden vaatiminen pilaa suhteen toipumismahdollisuudet lopullisesti.

    Tiedän että tämä voi tuntua kummalliselta — miten niin ei kannata vaatia todisteita?

    Toki kumppani voi esimerkiksi katkaista kaikki yhteydet henkilöön, jonka kanssa hän petti sinua, luvata ettei enää koskaan mene vastaavaan tilanteeseen jne., mutta jos kiristät toista rakkaudellasi tekemään niin, saatat alhaisessa mielentilassa alkaa vaatia uusia todisteita tai kokea ettei toinen ole teoillaan todistanut tarpeeksi sitoutumistaan suhteeseen. Toisin sanoen huomiosi menee todisteiden etsimiseen sen välillänne olevien rakkauden hetkien sijaan.

    Jos haluat jatkaa suhdetta JA päästä mahdollisimman pian takaisin rauhaan ja rakkauteen, sinulla on kaksi vaihtoehtoa:

    1. Luottaa ilman pitäviä todisteita siihen ettei toinen petä
    tai
    2. päättää olla hänen kanssaan silläkin riskillä että hän vielä pettää.

    Kumpikin kohta sisältää sen hyväksymisen että tapahtunut on tapahtunut ja mikään märehtiminen ei tee sitä tekemättömäksi. Toimiakseen se edellyttää myös sitä, että päätät antaa itsesi rakastaa kumppaniasi täysin sydämin tapahtuneesta huolimatta — et kumppanisi takia vaan koska toisen rakastaminen tuntuu paremmalta kuin mahdolliselta pettymykseltä suojautuminen tai toiselle “opetuksen antaminen” rakkaudella kiristämällä.

    Eli siis jos sinä tunnet rakkautta kumppaniasi kohtaan, sinä olet se, joka kokee ensisijaisesti rakkauden tunteen. Siksi voit kokea rakkautta kumppaniasi kohtaan jopa silloin kun hän ei ole läsnä — ja vastaavasti jos hän on huonolla tuulella tai esim. häpeissään tapahtuneesta, hän ei välttämättä pysty samaistumaan sinun kokemiisi rakkaudentunteisiin ja rakkaudenosoituksesi voivat vain pahentaa hänen oloaan.

    Vastaavasti jos tunnet vihaa kumppaniasi kohtaan, sinä koet vihan aiheuttaman kivun. Voi olla että kumppanisi ei ajattele sillä hetkellä lainkaan sinua (vaan esim. työasioita) tai kokee vain rakkautta sinua kohtaan, minkä vuoksi siinä tilanteessa vain sinä tunnet vihan aiheuttaman kivun.

    Miksi kukaan valitsisi jatkaa suhdetta ajatellen että “en voi tietää pettääkö kumppanini minua joskus uudestaan”? Koska esim. ajattelee että se, mitä hänellä on kumppaninsa kanssa on suurempaa kuin se, että toinen on mennyt harrastamaan jonkun toisen kanssa seksiä. Sinä olet kuitenkin se, jonka kanssa hän ilmeisesti haluaa asua ja elää ja rakentaa yhteistä tulevaisuutta.

    Eli jos summaisin vielä jotenkin sen, mitä yritän sanoa: alhaisessa mielentilassa ollessasi et voi mitenkään antaa anteeksi kumppanillesi — mutta onneksi se on aina ohimenevä mielentila, vaikka sen syövereissä ei siltä todellakaan tunnu. Mutta alhaisessa mielentilassa et myöskään näe tilannetta selkeästi ja siksi ei kannata antaa painoarvoa siinä ajattelemillesi ajatuksille.

    Korekassa mielentilassa näet tilanteen selkeämmin. Kun mielesi on tyyni ja levollinen, pystyt näkemään haluatko jatkaa suhdetta vai et. Ja ehkä pystyt näkemään myös sen, millaisen suhteen haluat rakentaa kumppanisi kanssa tältä uudelta pohjalta.

    Pettäminen muuttaa aina suhteen luonnetta, koska jotta kyseessä olisi pettäminen eikä luvallinen syrjähyppy, petetyn on pitänyt olettaa että toinen käyttäytyy tietyllä tavalla. Ja koska yksi olettamuksistasi on osoittautunut vääräksi (“Kumppanini on minulle uskollinen” => “kumppanini ei ole ollut minulle uskollinen”) mieleen tulee kyseenalaistaa loputkin olettamuksesi suhteestanne.

    Huomaa, että se, että yksi olettamus on väärä, ei tarkoita sitä, että muutkin olettamukset ovat vääriä. Ja toisaalta on hyvä huomata että niin sinä kuin kumppanisi koette vain sen, mitä yhdellä hetkellä ajattelette — ja se, minkätyyppisiä ajatuksia ajattelette, riippuu mielentilastanne. Tällöin kannattaa kuunnella sitä, mitä ajattelee korkeassa mielentilassa, koska silloin näet tilanteen selkeämmin ja kirkkaammin kuin alhaisessa mielentilassa.

    Onnea matkaan!

  3. kun kerrot ketkä on ymmärtävät helpoimmin näitä sinun oppeja, niin minusta on täysin selvää että näin on kun kerrot.

    -helpoimmin ymmärtävät menestyneet vaikuttaja miehet koska mielestäni
    yleensä heidän elämänsä lähtökohta ja muukin elämä on ollut suotuisa ja tasapainoinen, ei välttämättä kaikkien hirveän järkeviä tarvi olla.
    heillä on kova luottamus itseensä ja he omaksuvat muitakin uusia asioita helpommin.

    -toinen ryhmä oli järkevät ja tasapainoiset normaali ihmiset, minusta normaaleja ja järkeviä on todella paljon, mutta kun siihen lisätään tasapainoiset, niin jo tulee karsintaa.
    uskon siis että tämäkin ryhmä oppii asioita helpommin.

    -kolmas ryhmä itsensä ja muiden tunteiden ja ajatusten analisoija, mietin kirjoitanko että kuulun vai kuuluinko itse tähän ryhmään, no en voi rehellisesti vielä kirjoittaa että kuuluin.
    tähän ryhmään kuuluvatkin ovat järkeviä ja normaaleja, mutta todella huonossa tasapainossa itsensä kanssa joka taas estää olemasta järkevä. (tasapainottomuuden syyt uskon tietäväni)

    itse mielestäni ymmärrän mitä opetat mutta johtuu varmaan pitkästä analisointi historiastani että vaikea soveltaa käytäntöön.
    minunkin tapauksessa asioiden todella ymmärtäminen vaati työtä ja aikaa
    itseä olen pitänyt järkevänä ja normaalina ja oppinut tänä kesänä
    ymmärtään paremmin itseä ja muita, itsestä myös sitä että on ehjä, hyvä ja rakastettava.

    selvennäppä katri se mikä ero filosoinnin ja terveellä tavalla miettiä asioita tai turhien ajatusten analisointi.

    • Tässä Pedro vihdoin vastaus tähän.

      Niin siis useimmat niistä menestyneistä ihmisistä, joiden kanssa olen tästä puhunut eivät TODELLAKAAN ole lähteneet mistään supersuotuisista lähtökohdista. Ainakin yhdellä on ollut ymmärtääkseni melko samankaltaiset lähtökohdat kuin sinulla. Ja heidän elämänsä ei ole ollut ruusuilla tanssimista vaan joukkoon on mahtunut avioeroja, vakavia sairauksia jne. Ero on siinä, että jollain tasolla he näkevät jo ettei ainakaan tietyissä asioissa kannata ottaa omia pelkoja ja epäilyksiä vakavasti. Ja ehkä juuri siksi, että esim. työasioissa he uskovat enemmän korkean mielentilan kuin alhaisen mielentilan ajatuksiin, heidän on ollut helpompaa “niellä” ajatus muillakin elämänalueilla.

      Toisaalta he ehkä eivät halua haaskata aikaa itsensä tutkimiseen, koska ovat kiinnostuneempia oman juttunsa tekemisestä.

      Kyllä sinä sen perusteella mitä tiedän olet aika kova poika analysoimaan itseäsi. :-D Eikä siinä mitään — en lähtisi sanomaan että “et saa käyttää aikaa itsesi analysointiin”, koska omapa on elämäsi. Sanon vain että se on turhaa ja elämällä on muutakin annettavaa sinulle ja sinulle muutakin annettavaa elämälle kuin se, että kauheasti mietit omia ajatuksiasi ja tunteitasi.

      Itse en näe enää henkilökohtaisten tunteiden ja ajatusten analysoinnissa yhtään mitään järkeä. Tai siis, korkeintaan sen verran järkeä että näen olenko alhaisessa vai korkeassa mielentilassa, mutta silloinkaan yksittäinen ajatus ei paljon kiinnosta.

      Sen sijaan mielestäni on joskus kiinnostavaa miettiä inhimillistä kokemusta, ajattelua ja tunteita universaalilla tasolla eli miten kaikki ihmiset ajattelevat, miten mielialat vaikuttavat kaikkiin ihmisiin, miten kaikilla meillä on ääretön kyky uuteen ajatteluun.

      Mutta tehdään nyt selväksi, etten minä ole sanomassa kenellekään käskyhengessä että “et saa tehdä näin” tai “tee näin” — jos joskus kirjoituksestani tulee se fiilis, niin anteeksi, olen ilmaissut itseäni epäselvästi. Sen sijaan olen yrittänyt tehdä selväksi mikä minun näkökulmastani on täysin järjetöntä ja turhaa — ja mikä ei. Lukija/kuulija voi itse päättää mitä tiedolla sitten tekee.

      • ehkä ymmärsit väärin kirjoitukseni itsestäni, minähän nimenomaan olen tiedostanut että on turha analisoija ja miettiä nekatiivisiä asioita ja nykyään opettelen pois turhasta paskan miettimisestä.

        tänä kesänä, kiitos sinun oppien olen huomannut se on turhaa liikaa miettiä.
        tarkoitin että kun oppis terveellä tavalla joskus miettiin asioita (pitäähän käytännön asioita joskus miettiä)

        siinä olen kyllä jyrkästi erimieltä etteikö geenit ja lapsuuden huonot olosuhteet myöhempään elämään vaikuta ratkaisevasti (poikkeuksia aina on)
        se on tietenkin hyvä asia oli sitten kysymys talon perustuksista tai ihmisen elämän perustuksista niin taloa ja ihmistä voi korjata jälkeenpäin.

  4. En ole katri, mutta minusta itselleni yksi iso pointti on ollut se, että kun ei enää “turhaa” analysoi kaikkea, niin jää oikeasti enemmän tilaa muulle elämälle. Pieni esimerkki. Ennen: luen self help -kirjaa monta tuntia parantaakseni ongelmakohtani ja ymmärtääkseni itseäni, nyt: saatan katsoa täältä jotain, mutta sen lisäksi menen ostamaan nättejä kukkia pihalle ruukkuun, käyn lenkillä ja innostun katsomaan kirppikselle myytäviä tavaroita. Toisin sanoen minulla on aikaa ja halua luoda jotain uutta. Ja tämä on oikeasti myös jossain määrin haasteellistakin, sillä oikeasti kun sitä tilaa ja halua on elämässä muullekin, kuin omien ajatusten pyörittämiselle, niin mitä sillä kaikella ajalla oikeasti haluaa tehdä?! Niitä vastauksia täytyy itsestään tutkia. Se on oikeasti ihmeellistä, kun tajuaakin olevansa hyvä ehjä ja rakastettava, eikä sen olon saaminen ole enää kokopäivätyö. Kärjistän, mutta pointti tuli varmaan selväksi.

    • tuosta sinun kirjoituksestasi venliina tuli taas lisäoivallus. tosiaankin hyvänolon saaminen ei ole kokopäivätyötä .
      kun sillä muulla ajalla tekee asioita ei ne tarvi olla niin ihmeellisiä ja suuria.

      • Niin juuri – kun hyvinvoinnin eteen ei oikeasti tarvitse tehdä YHTÄÄN töitä. Jos nyt on huono fiilis, niin riittää että odottaa hetken ja olo paranee itsestään. :-)

    • Hehee, naurattaa tuo ajatus (!) siitä mitä tekisi “ylimääräisellä” ajalla ja energialla. Mutta joo, joskus sen näkemistä miten turhaa tunteiden kontrollointi- ja korjausyritykset ovat seuraa ns. adaptaatiovaihe, kun ihmettelet uutta olotilaa. Onneksi aika pian alamme kiinnittää huomiota uusiin ajatuksiin ja ideoihin, joita sisältämme alkaa taas kummuta kuin pieneltä lapselta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *