MIkä nykynuoria vaivaa? Ovatko tämän päivän teinit masentuneempia kuin mitä minä ja koulukaverini olimme? Miten voisimme auttaa parhaiten murrosikäisiä?
Continue Reading...Archives For September 2012
Aina ennen ulkomaanmatkaa — varsinkin uuteen paikkaan — ahmin kaiken mahdollisen matkakohteestamme aina sen historiasta tärkeimpiin nähtävyyksiin ja parhaisiin ravintoloihin. Tämä tarpeeni tietää kaikki kaikesta kasvoi (ja kasvaa vieläkin) joskus ihan naurettaviin mittasuhteisiin. Eräällä Euroopan reissulla sain lempinimekseni “ajotietokone”, koska ajo-ohjeiden lisäksi huutelin koko ajan takapenkiltä turistiopashengessä lisätietoja tyyliin “jos lähtisimme tuosta oikealle, kymmenen kilometrin päässä olisi paikka, jossa saksalaiset ja ranskalaiset taistelivat tuhatkuussataa luvulla”.
Perille päästyäni en välttämättä näe puoliakaan paikoista, joista olen lukenut — useimmiten mukavuudenhaluisemman matkaseurueen vastustuksesta. Useimmiten sillä ei oikeastaan ole edes väliä. Tuntuu jotenkin vain mukavalta tietää, mitä kaikkea matkakohteesta löytyy ja miten mikäkin paikka, nimi ja tapahtuma nivoutuu yhteen isommaksi kokonaisuudeksi.
Silloin tällöin ihmettelin omaa tiedonhaluani. Oliko kyse jonkinlaisesta nörttiydestä, salaisesta Aspergerin syndroomasta vai ihan vain kontrollifriikkeydestä?
Sitten näin tämän Paul Bloomin superhauskan TED-puheen nautinnon alkuperästä. Jos osaat jollain lailla englantia — tai ainakin ruotsia tai saksaa, joilla puhe on myös tekstitetty — suosittelen lämpimästi katsomaan tämän videon.
Nautinto on vain ajatus
Bloom kertoo puheessaan vakuttavasti siitä, miten nautinto syntyy ensisijaisesti ajatuksesta. Se, mitä ajattelet jostain asiasta ratkaisee miten paljon nautit siitä.
Eräässä tutkimuksessa koehenkilöt makasivat magneettikuvauslaitteessa juoden pillistä imien viiniä. Kaikki saivat tietenkin samaa viiniä, mutta sellaisten koehenkilöiden aivoissa, joille kerrottiin että viini on kallista laatuviiniä, nautintoon littyvät aivojen osat aktivoituivat paljon rajummin kuin niillä, jotka luulivat juovansa halpisviiniä.
Vastaava ilmiö on todistettu tusinassa eri kokeessa (ilman aivoskannausta): jopa viinin huippuasiantuntijat arvioivat täsmälleen saman viinin paremmaksi silloin kun heille kerrotaan että se on kallista viiniä kuin silloin, kun heille kerrotaan että se on halpisviiniä.
Kun kuulin näistä tutkimuksista jo vuosia sitten, tunsin itseni jotenkin omien aivojeni pettämäksi. Mietin kaikkia niitä kalliita aterioita, joita olin syönyt hienoissa ravintoloissa. Olivatko ateriat oikeasti makunautintona niin ihmeellisiä, vai syntyikö aterioiden ihmeellisyys nimenomaan omista ajatuksistani?
Ennen kuin tajusin että koemme todellakin vain oman ajattelumme, ajatus siitä, ettei ole mitään “puhdasta aistinautintoa” oli niin masentava, etten halunnut ajatella sitä sen enempää.
Vasta Bloomin puhe sai minut miettimään asiaa uudestaan — ja ennen kaikkea uudelta kantilta. Bloom ei näe nautinnon kannalta minkäänlaisena ongelmana sitä, että se, mitä ajattelemme jostakin määrittää sen, millaista nautintoa se meille tuottaa. Päinvastoin!
Puheensa lopuksi Bloom antaa vinkin siitä, miten voit nauttia enemmän jostain asiasta: tutki ja opiskele siitä enemmän. Mitä enemmän tiedät jonkin asian historiasta, toimintamekaniikasta ja siitä, miten se liittyy johonkin isompaan viitekehykseen, sitä enemmän sitä arvostat ja sitä enemmän se tuottaa sinulle nautintoa.
Yhtäkkiä näin oman intohimoni perehtyä itseäni kiinnostaviin asioihin todella fiksuna vetona, enkä vähän friikkinä pakkomielteenä.
Kuinka paljon enemmän rakastankaan hevosia ja nautin niiden seurasta, koska tein kaksitoistavuotiaana omaksi huvikseni monisataasivuisen “Hevoskansion”, jonka ensimmäisessä osiossa käsiteltiin hevosten evoluutiota ja viimeisissä niiden hoitoa kuin jos en olisi ikinä opetellut kuin perusasiat hevosen käsittelystä?
Ehkäpä kokemukseni Itävallan vuodestani oli niin valtavan antoisa juuri siksi, että ennen vaihto-oppilaaksi lähtöä olin tutustunut perinpohjaisesti Itävaltaa 800 vuotta hallinneen Habsburgien suvun moniin vaiheisiin.
Aivan varmasti Kutri kuntoon -elämäntaparemonttini tuntui aikanaan niin hauskalta ja innostavalta myös siksi, että samaan aikaan opiskelin intohimoisesti kaiken mahdollisen ravitsemuksesta ja liikunnasta.
Takaisin lapsuuteeni tulevaisuuteen
Eilen aamulla lähdin Mäntsälään sieneen. Samoillessani metsässä, jossa olen käynyt sienessä, marjassa ja leikkimässä jo yli 30 vuoden ajan, tajusin keittiöuudistukseni palauttaneen minut tavallaan takaisin lapsuuteen ja teinivuosiin.
Leivoin ihan itse ensimmäiset piimäkakkuni (äidin ohjeilla tosin) jo sinä kesänä, kun olin täyttänyt kuusi vuotta. Muistan sen ylpeyden tunteen, jota koin viedessäni yhden ensimmäisistä leipomuksistani vanhalle hoitotädilleni lahjaksi. Tuona kesänä syttyi syvä rakkauteni leipomiseen ja ruoanlaittoon.
Kävin hakemassa lapsuudenkodistani vanhoja keittokirjojani. Niiden joukossa oli vanha ohjevihkoni 4H-kerhon ajoilta. 4H-kerho oli (ja on) meidän maalaislasten partio ja Martta-kerho. 4H-kerhossa harjoiteltiin erilaisia kädentaitoja, joista minua kiinnostivat eniten kokkaaminen, marjastaminen ja sienestäminen ja kasvimaan pitäminen.
Savinen peltomme ei suosinut kasvisten kasvatusta (vaikka yritimme kyllä) eikä eläminen isossa perheessä, jossa valtaosa ihmisistä halusi syödä vain samoja ruokia viikosta toiseen, kannustanut mihinkään valtaviin kulinaristisiin suorituksiin. Niinpä tyydyin lähinnä fiilistelemään ja fantasioimaan ajasta, jolloin voisin perustaa oman kasvimaan, säilöä poimimiani sieniä ja marjoja niin paljon kuin sielu sietää ja itse päättää mitä keittiössä kokattaisiin.
Eilen tajusin, että se aika on vihdoin ja viimein koittanut! Palattuani sienimetsältä poimin äidin takapihalle pudonneet omenat, joiden tiesin muuten jäävän käyttämättä. Eilen perkasin, keitin kokoon ja pakastin sieniä. Tänään vuorossa on omenahillon tekeminen ja omenoiden pakastus.
Mietin miten voisin alkaa kasvattaa kotonamme enemmän yrttejä ja salaatteja ja kävin jo mittaamassa mihin kohtaa asuntoomme kuuluvalle puutarhapläntille voisin laittaa korotetun viljelylaatikon (että kasvit saisivat tarpeeksi valoa). Aloin miettiä vakavissani marjapuskien istuttamista äidin takapihalle (en tosin vielä kysynyt äidiltä lupaa) ja selvitin alustavasti että puutarhaplänttimme valloittaneet putkikasvit ovat todellakin syötäviä vuohenputkia (jotka ensi keväänä joutuvat parempiin suihin, hähähää!).
Lisää nautintoa ruoasta
Tajuan nauttivani niin hulluna kokkaamisesta ja sienestämisestä siksi, että siihen liityy sellaisia ajatuksia kuten:
“Olen ehtoisa emäntä.”
“Toteutan lapsuuteni unelmaa.”
“Ihanaa ruokkia perhettä.”
“Jee, ilmaista ruokaa!”
“Oi, tästä tulee niiiiiin hyvää!”
“Hahaaa! Mä olen todella hyvä ruoanlaittaja!”
Samalla siihen liittyy muistoja kaikilta näiltä vuosilta, kun olen kehittänyt kokkaustaitojani. Minulla on ollut lapsuuden ja nuoruuden leivontakauden jälkeen mm. lihottavien erikoisherkkujen kausi, porsaan sisäfileen ja ranskalaisen ruskeakastikkeen kausi, useampia tuorepastakausia, pitkä terveellisen ja laihduttavan ruoan kausi ja kotoisan lohturuoan kausi.
Ajatus siitä, että nautinto tulee kokkaamiselle antamistani merkityksistä ja muistoistani ei haittaa. Päinvastoin! Se antaa minulle luvan uppoutua ilman huonoa omaatuntoa niin intohimoisesti ruoan ihmeelliseen maailmaan kuin minua huvittaa.
Nyt minulla on iltalukemisena iPadilla Harold McGeen aivan loistava ruoan historiaa, kemiaa ja valmistusta käsittelevä kirja On Food and Cooking: Science and Lore of the Kitchen.
Eilen ajaessani maalle keräämään sieniä kuuntelin Paul Stametsin Ted-puhetta kuudesta tavasta, jolla sienet voivat pelastaa maailman, jolloin sieniä kerätessäni tunsin entistä suurempaa arvostusta näitä ihmeellisiä kasveja kohtaan.
Paul Bloomin puheen myötä ymmärrän myös sen, miksi lähiruoan ostaminen ja torilla, kauppahallissa ja pienissä erikoisruokakaupoissa shoppaaminen tuntuu niin hyvältä. Yhtäkkiä hankkimani ruoka ei ole enää kasvotonta bulkkiruokaa vaan ostamaani ruokaan liittyy jokin tarina.
Viime keskiviikkona maalaistentorilta ostamani luomu-emmerjauho tuntuu erityiseltä, koska ostin sen suoraan viljan viljelijältä, jolta myös kuulin koko jauhosta ensimmäistä kertaa.
Ja sitä aiemmin ostamani lammas maistui osaltaan ehkä niin hyvältä, koska tiesin että kaupan omistaja oli itse teurastanut sen. Samoin eilisillan sienileipä oli erityisen herkullista, koska siihen liittyi niin paljon hyviä ajatuksia: sienien itse poimiminen, muistot lapsuudessani tekemistäni sienileivistä ja uudistetun keittiöni fiilistely.
Lastani näyttää kiinnostavan kovasti, mitä äiti puuhaa keittiössä. Söin viime keväänä ensimmäisen kerran jonkun veljeni kokkaamaa ruokaa, vaikka olen itse laittanut heille ruokaa jo yli 30 vuotta. En aio odottaa yhtä kauan omien poikieni kanssa. Niinpä olen nyt ottanut reippaasti kohta kolmevuotiaan poikani mukaan kokkaamiseen.
Viimeisen viikon aikana esikoisemme on saanut jo toimia virallisena pastakoneen pyörittäjänä (ja ollut siinä ihan oikeasti suureksi avuksi), jauhelihakastikkeen sekoittajana (vähemmän avuliaasti) ja sienen puhdistajana (lähinnä näön vuoksi ja omaksi ja äidin huviksi).
Minua ilahduttaa ajatus siitä, että näin tarjoan jo pienestä pitäen lapselleni mahdollisuuden saada aivan erityistä nautintoa jostain sellaisesta asiasta, joka tulee väistämättä kuulumaan hänen jokaiseen päiväänsä koko hänen loppuelämänsä ajan.
Mistä sinä nautit? Mitkä asiat vetävät sinua puoleesi tai herättävät sinun uteliaisuutesi?
Tässä kirjoituksessa käsittelen useasta eri näkökulmasta sitä, miksi kannattaa tehdä kivoja asioita — ja miksi on olennaista ymmärtää, ettei mikään asia itsessään ole kiva, vaan vain ajatuksesi siitä ovat kivat. Ennen kaikkea kerron, miksi on vaarallista olettaa, että tietyt asiat tekevät sinut onnelliseksi — ja miksi on fiksumpaa tehdä uusia asioita kuin vain kivoja asioita.
Continue Reading...
Yksi jännittävä asia, joka inhimillisen kokemuksen ymmärtämisestä voi seurata on sen näkeminen, että tavoitteet ovat järjettömiä. Tai tarkemmin sanoittuna tavoitteet, joiden takana on salainen ajatus: “sitten kun olen saavuttanut tavoitteeni…”
Voit kokea täyttä onnea, rakkautta, hyvää oloa, itsearvostusta, vahvuutta, hyvää mieltä, levollisuutta, vaurautta, turvallisuuden tunnetta ja mielenrauhaa tässä ja nyt — olosuhteista riippumatta.
Tämä on fakta — ei vain hurahtaneen naisen hulluttelua. Se perustuu sille faktalle, että tunnet joka hetki vain oman ajattelusi. Sillä hetkellä kun näet, että tyytymättömyyden tunne on seurausta omista ajatuksistasi — ei niinkään siitä, mitä juuri tällä sekunnilla tapahtuu — se menettää voimansa.
Olipa elämäntilanteesi mikä tahansa, jossain päin maailmaa on joku, joka tuntee vastaavissa tai vaikeammissakin olosuhteissa hyvää oloa. Ja jos tarkkoja ollaan: todennäköisesti sinäkin koet hyvää oloa – ehkä jopa päivittäin – jo nykyisissä olosuhteissasi.
Ongelmanasi on vain se, että et kiinnitä siihen huomiota tai anna sille painoarvoa, vaan oletat että kurja fiilis on perustilasi ja onni vain ohimenevää harhaa. Sori, asia on ihan päinvastoin.
Miksi tavoittelet mitä tavoittelet?
Katso omia tavoitelistojasi. Näe itsesi sielusi silmin tilanteessa, jossa olet juuri saavuttanut tavoitteesi. Mitä näet, kuulet, haistat ja tunnet? Miltä sinusta tuntuu? Tunnetko itsesi jotenkin onnellisemmaksi, tyytyväisemmäksi, rakastetummaksi, arvostetummaksi, menestyneemmäksi tai paremmaksi ihmiseksi kuin mitä olet tänään?
Kuinka moni tavoitteistasi on tällainen “sitten kun…” -tavoite. Huomaatko miten ajatus “sitten kun…” saa tämän hetken tuntumaan jotenkin vajavaiselta tai vähemmältä?
Tavoitteet ovat turhia. Uskotellessamme itsellemme ja muille että meillä pitää olla tavoitteita, kerromme rivien välissä että meiltä puuttuu jotain ja meidän on hankittava se tai muuten olemme tuomittuja elämään puutteessa koko elämämme.
Kun kysyn ihmisiltä mitä he haluaisivat tehdä, jos he tietäisivät että he voivat olla jo tänään ja näissä nykyisissä olosuhteissa täydellisen onnellisia ja tuntea suurta rakkautta ja hyvää oloa, yleisin vastaus on “en mitään”.
He ovat väärässä.
Se, ettei meillä ole tavoitteita, ei tarkoita sitä, että jäämme lepäämään laakereillamme.
Se tarkoittaa sitä, että silloin päästämme vapaaksi synnynnäisen luovuutemme, uteliaisuutemme sekä oppimisen ja tekemisen halumme.
Katso pieniä lapsia. He eivät tavoittele mitään ollakseen onnellisia, arvostettuja, menestyneitä tms. Silti he ovat koko ajan liikkessä: tutkimassa, luomassa, oppimassa ja ymmärtämässä. He tekevät asioita nähdäkseen pystyykö ne tekemään. He luovat asioita koska he voivat luoda niitä.
Minulla ei ole enää mitään tavoitteita. Silti työskentelen pitkäjänteisesti eräiden projektien kimpussa. Miksi?
Koska minulla on visioita. Ja monet visioistani saattavat näyttää ulkopuolisesta jopa isommalta kuin aiemmat tavoitteeni.
Mikä erottaa tavoitteet visioista?
Sillä millä nimellä kutsut projektiasi ei oikeasti ole väliä. Edes sillä, mikä projektisi on, ei ole väliä. Vain se on olennaista, mistä fiiliksestä käsin toteutat projektiasi.
Kahdella ihmisellä voi olla täsmälleen samanlainen hanke, jota he molemmat kutsuvat vaikkapa unelmaksi, mutta se, mitä he kokevat hankkeen alussa, aikana ja toteuduttua voi olla kuin toiselta planeetalta, koska toinen lähti toteuttamaan sitä voidakseen paremmin ja toinen siksi, että voi jo hyvin, mutta oli utelias näkemään miten voi toteuttaa hankkeen.
Tavoitetta tavoitellessasi lopputulos on lopulta tärkeämpää kuin tekeminen.
Teet asioita jotta sinulla olisi parempi olla. Jos et saavuta tavoitetta tai tavoitteen saavuttaminen hidastuu, se on kamala asia, koska se tarkoittaa että joudut odottamaan entistä kauemmin onnea.
Tavoitteen asettaminen menee kärjistetysti näin:
- Tunnet että elämästäsi puuttuu jotain — tai saatat jopa tuntea suoraan itsesi tyytymättömäksi tai kokea etteivät muut arvosta tai kunnioita sinua.
- Mietit mikä voisi saada sinut tuntemaan toisella tavalla.
- Katsot muita ihmisiä, jotka näyttävät nauttivan onnesta, rakkaudesta, ihailusta, menestyksestä, turvallisuudentunteista, itsevarmuudesta jne.
- Yrität päätellä mikä heidän elämässään oleva asia — jokin mitä he omistavat tai tekevät — luo kaipaamasi tunteen.
- Alat tavoitella ko. asiaa voidaksesi kokea saman tunteen.
Joskus kuvio voi alkaa myös niin päin, että olet ihan OK oman elämäsi kanssa, kunnes alhaisessa mielentilassa tulet verranneeksi elämääsi jonkun toisen elämään, joka sillä hetkellä näyttää jotenkin paremmalta. Niinpä lähdet tavoittelemaan hänen elämäänsä olettaen sen tekevän sinut onnellisemmaksi tms.
Visiossa tärkeintä on luominen.
Saat vision ja lähdet uteliaana katsomaan miten sen voisi toteuttaa. Visoiden toteuttaminen tuntuu pikemminkin leikiltä, vaikka välillä voit joutua tekemään paljonkin töitä niiden eteen tai pähkäilemään pitkään jonkin kinkkisemmän kohdan kanssa.
Lopputulos voi olla hyvinkin erilainen kuin alkuperäinen visiosi, mutta se ei ei haittaa, koska luova prosessi on tärkeämpi kuin alkuperäisestä visiosta kiinni pitäminen.
Joskus visioiden toteuttaminen voi jäädä kesken — kunnes vuosia myöhemmin se palaa mieleesi ja keksit kokeilla voisitko saada sen vietyä loppuun nykyisillä tiedoillasi ja taidoillasi.
Vision seuraaminen menee kärjistetysti näin:
- Jokin asia herättää uteliaisuutesi tai alat miettiä miten jonkin käytännön ongelman voisi ratkaista — tai sitten et tee mitään erityistä, kun mieleesi juolahtaa idea tai useita ideoita siitä, miten jonkin asian voisi tehdä toisin kuin ennen tai mikä olisi kiinnostavaa tai kivaa.
- Haluat nähdä miten homma onnistuisi käytännössä tai pystytkö sinä tekemään sen.
- Voi olla että fiilistelet pitkäänkin visiollasi, ennen kuin tartut toimeen — ja joskus pelkkä fiilistely riittää.
- Näet ensimmäiset askeleet kohti vision toteuttamista ja otat ne koska se tuntuu oikealta, kiinnostavalta tai hauskalta.
Minulla on visio(ita)
Visio stressittömästä Suomesta tuli äkkiarvaamatta kun kävelin kadulla ja mieleeni juolahti opettajani Robin Charbitin kommentti “kuka tahansa voi oppia tämän, jos teet siitä hänelle relevanttia ja konkreettista.”
Yhtäkkiä näin miten tämän ymmärryksen voisi opettaa koko Suomelle ja ajatus sen toteuttamisesta tuntui — ja tuntuu yhä — jotenkin oikealta, helpolta ja selkeältä. Ei hienolta, ei erikoiselta, ei edes upealta — vain oikealta. Samalla tavalla kun tuntuu oikealta neuvoa eksyneitä turisteja, avata ovi muille tai auttaa naapureita.
Visio keittiöuudistuksesta, jota olen tehnyt viimeisen parin viikon ajan, lähti siitä, että tajusin ajattelevani “sitten kun mulla on keittiö, alan panostaa ruoanlaittoon” . Bongattuani oman sitkuiluni, tajusin että suurin käytännön este kokkausinnolleni on tiskikoneen puute ja yhtäkkiä näin, miten voin hankkia tiskikoneen jo nyt ilman isoa keittiöremonttia.
Saatuani tiskikoneen asennettua sain vielä suuremman vision siitä, miten muutan keittiötä toimivammaksi ilman varsinaista keittiöremonttia. Siltä seisomalta aloin toteuttaa visiota siirtämällä jääkaappia, pistämällä miehen vaihtamaan kaverinsa kanssa keittiön pöydän työhuoneellani olevaan pöytään ja hakemalla Ikeasta hyllyn ja työtaso-hyllykön uutta leipomisnurkkaani varten (kirjoituksen alussa kuvassa).
Nyt täällä on äidiltä etukäteis-synttäri- ja joululahjana saatu jääkaappi-pakastin, huuto.net:issä vahingossa omalta serkultani huutamani Herb:ie sisäpuutarha, äidiltäni haettu vanha pastakoneeni, kirppiksiltä hommattuja lisävarusteita ja Kierrätyskeskuksesta haetut kaksi tuolia. Lopputulos: alkuperäistä visiotani kotoisampi ja toimivampi keittiö, jossa koko perhe viihtyy, jossa on helppo kokata ja leipoa ja jonne on kiva kutsua ihmisiä kylään.
En ole yhtään sen onnellisempi kuin ennen uudistusta. Vaikka keittiömme on toimivampi ja viityisämpi, kokonaisuutena arvioiden elämäni ei ole parempaa kuin pari viikkoa sitten. Se on vain uudella tavalla kivaa ja innostavaa.
Pari viikkoa sitten innostukseni ja inspiraationi suuntautui nettisivujen tekemisen opiskeluun ja sitä sivuavien teorioiden lukemiseen. Viimeisen kahden viikon ajan olen ollut fiiliksissä toteuttamassa visiotani keittiöstä. Nyt toteutan iloani ja inspiraatiotani mm. kokkaamalla.
Samaan aikaan tässä rinnalla on kulkenut koko ajan ne innostuneet ja iloiset ajatukset, jotka liittyvät tämän sivuston päivittämiseen ja se mielihyvän tunne, joka suuntautuu Kolme prinsiippiä -virtuaalikurssin tekemiseen.
Jos vertaan elämääni vuoden takaiseen tilanteeseen, koen kyllä minuuteissa mitattuna enemmän onnea ja hyvää oloa kuin tuolloin, mutta se ei johdu paremmista puitteista, koska keittiöuudistusta ja raskautta lukuunottamatta kaikki on ennallaan.
Se ei johdu edes asioista, joita teen, vaan ihan vain ymmärryksestä, jonka ansiosta en ota huonoja hetkiä niin vakavasti, saati pitkitä omaa kurjuutta turhaan tekemällä alhaisesta mielentilasta ongelmaa.
Ja kun en rajoita hyvää oloani omilla ajatuksillani (“en voi olla onnellinen ennen kuin…”; “sitten vasta olenkin onnellinen…”), sisäsyntyinen hyvinvointini, onnellisuuteni ja rakkauteni saa virrata vapaasti.
Mitä sinä haluaisit luoda, jos antaisit itsesi olla jo tänään täysin onnellinen?
Tämän tunnin mittaisen webinaarin eli nettiluennon aiheena on tällä kertaa se, miten ajattelumme huijaa meitä eli miksi emme oikeasti voi tietää miksi ajattelemme tietyllä hetkellä tietyn ajatuksen. Tämä luento on hauska — mutta mahdollisesti myös vähän pelottava, kun näet miten pihalla me kaikki ihmiset olemme siitä, mikä vaikuttaa ajatteluumme.
Liity webinaariin täällä: http://www.gvowebcast.com/conference,kutri
tai Facebookissa: https://www.facebook.com/www.kutri.net/app_231824940216951
Webinaarit ovat kaikille avoimia, mutta vain VIP-jäsenet pääsevät katsomaan ne jälkikäteen.
Määrääkö fyysinen olosi henkisen olosi? Miten on mahdollista tuntea hyvää oloa silloinkin kun väsyttää, nälättää tai oksettaa? Fyysinen olosi vaikuttaa henkiseen oloosi vähemmän ja aivan eri tavalla kuin luulet! Lue tämä kirjoitus ja näe miten voit tuntea hyvää oloa, onnea ja rakkautta fysiologisesta tilastasi riippumatta!
Continue Reading...
Tässä kirjoituksessa kerron todellisen syyn sille, miksi puhun niin avoimesti terapiaa, self help -kirjallisuutta ja esimerkiksi NLP:tä vastaan ja heitän haasteen kaikille “itseään ihan vain omaksi huviksi kehittäville”.
Continue Reading...
Kyllä, itsensä kehittäminen ja menestyksen ja onnen tavoittelu on turhaa. Tässä kirjoituksessa kerron miksi.
Continue Reading...
Tässä kirjoituksessa kerron miten eräs nainen siirtyi itsemurhan partaalta ja ex-miestään kohtaan tuntemastaan vihasta kevyeen, innostuneeseen ja rakkaudentäyteiseen elämänkokemukseen ihan vain ymmärtämällä, miten inhimillinen kokemus syntyy. Kerron myös, miksi tässä tavassa katsoa elämää, mitä opetan ei ole yhtään mitään ihmeellistä.
Continue Reading...
