Mistä tunnistaa oivalluksen?

Alkuperäinen kuva Sxc.hu

Elli pyysi kommenttiosastolla selkeyttämään tavallisen ymmärryksen ja oivalluksen eroa.

Oivallus on yllättävä ajatus, joka muuttaa kertaheitolla näkökulmasi johonkin asiaan siinä määrin, että kaikki, mitä ajattelet asiasta menee joko kokonaan uusiksi tai ainakin saa uuden merkityksen.

Oivalluksen ja päättelemällä saadun vastauksen suurin ero on fiiliksessä ja yllättävyydessä.

Kun päädyt johtopäätökseen loogisen päättelyn myötä, tunnet tehneesi töitä asian eteen ja pystyt myös jäljittämään ajatusketjun, joka johtopäätökseen johti.

Oivallus tulee täysin yllättäen — usein hetkellä, jolloin sitä vähiten odotat. Jonkun tutkimuksen mukaan ihmiset saavat yleisimmin oivalluksia suihkussa ollessaan. Siihen liittyy fiilis ettet sinä tehnyt mitään, vaan vastaus tuli ikään kuin “jostain muualta”. Usein et edes muista ajatelleesi asiaa, johon oivalluksesi liittyy.

Aivotutkimus on paljastanut että ennen oivallusta aivomme menevät noin kahdeksan sekunnin ajaksi alfa-aaltotilaan, joka on hyvin rento, lähes meditatiivinen tila, johon liittyy tunne mielen hiljentymisestä. Sitten oikean korvan edessä oleva aivopoimu, joka on voitu yhdistää esimerkiksi sanaleikkien ymmärtämiseen, lähettää voimakkaimman sähköaallon, jonka aivot voivat lähettää, eli nk. gamma-aallon. Noin 0,3 sekuntia myöhemmin henkilö tajuaa saaneensa oivalluksen.

Mikä on mielenkiintoista on se, että jos henkilön aivot eivät ole riittävän kauan rentoutuneessa alfa-aaltotilassa, hän ei saa oivallusta edes siinä tapauksessa, että hänelle annetaan suoria vinkkejä, jotka ovat johtaneet oivallukseen sellaisella ihmisellä, jonka aivot ovat olleet riittävän kauan alfa-aaltotilassa.

Koska oivallus edellyttää ainakin kahdeksan sekunnin ajaksi rentoutumista, aktiivinen ponnistelu jonkin asian ymmärtämiseksi vaikeuttaa oivalluksen saamista.

Pari päivää sitten oivalsin (!) toisen asian, mikä vaikeuttaa oivaltamista: luulo siitä, että on kyennyt ymmärtämään asian jo älyllisesti ihan kokonaan.

Miltä oivallus tuntuu?

Laura kirjoittaa tänään blogissaan siitä, kuinka hän oivalsi sen, mitä yritän näyttää niin teille Kutri.net:in lukijoille, Kolme prinsiippiä -kurssilaisille kuin valmennettavilleni.

Niin kauan kuin Laura luuli ymmärtävänsä mitä tarkoitan, hän ei kyennyt näkemään, mitä yritin näyttää.

Jos muistan oikein, hetkeä ennen kuin hän sai oivalluksensa, kysyin häneltä jotain tämän suuntaista: “Jos meillä kerran on sisäinen järjestelmä, joka palauttaa meidät automaattisesti hyvään oloon, miksi meidän pitäisi aktiivisesti tehdä mitään asian eteen?”

Tarkka kysymys ei ole olennainen — mikä on olennaista on se, että Laura huomasi ajattelussaan aukon, logiikkavirheen, ja se veti hänet hiljaiseksi. Hän mumisi jotain tyyliin “niin, eihän siinä olekaan mitään järkeä”, oli sitten hetken hiljaa (ehkä kahdeksan sekuntia, hah hah) ja sitten — BADAM! Koko hänen ilmeensä syttyi ja olemuksensa heräsi henkiin, kun Laura yhtäkkiä näki kristallinkirkkaasti mitä yritin hänelle näyttää.

Hän alkoi nauraa ja sen jälkeen selittää innoissaan mitä näki. Riemukas, syvältä kumpuava ja melkein epäuskoinen nauru onkin yksi tavallisista oivalluksen tunnusmerkeistä. Samoin kuin tunne keventymisestä, maailman avautumisesta ja kaiken kirkastumisesta.

Oma suurin oivallukseni kolmen prinsiipistä tuli vähän samaan tapaan tajuttuani, etten sittenkään tajunnut. Kuuntelin Supercoach Academyn toisena viikonloppuna ensin päivän ajan nyökytellen kuinka Pranskyt puhuivat kolmesta prinsiipistä.

Sisäinen dialogini oli tätä luokkaa: “Joo… Joo… Tiedän… Ymmärrän… Just noin… Niin niin, tunnemme ajattelumme…. Joo, Joo, tiedetään…”

Ja sitten seuraavna aamuna riitelin miehen kanssa niin, että jouduin menemään bussilla kouluun. Bussissa istuessani sisäinen dialogini meni näin: “Okei okei, mä näen että suutuin, koska halusin näyttää tolle, ettei mulle tiuskita… Mutta jos mä kerran näen ton ajatuksen, niin miksi mä olen yhä kiihtynyt? Hetkinen… Pranskyt sanoivat että meistä tuntuu pahalta aina kun me ei nähdä, että me tunnetaan vain ajattelumme… Mitä mä missaan?”

Tajuttuani että olin missannut jotain näin, etten ollut ymmärtänyt sittenkään asiaa niin hyvin kuin olin luullut. Olo oli hetken hämmentynyt, sitten melkein olematon… ja sitten: BÄNG!

Näin silmänräpäyksessä ajatelleeni että “niin, mutta jos toi ei olisi sanonut noin, mä en olisi ajatellut näin” ja heti perään näin ettei se ollut totta, koska muistin välittömästi kaikki ne kerrat, kun mies oli sanonut täsmälleen samat sanat, eivätkä ne olleet tuntuneet miltään tai olivat vain naurattaneet, koska olin ollut korkeassa mielentilassa.

Ja nähdessäni tämän näin silmänräpäyksessä sen, miten ihan kaikki muutkin tunteeni olivat vain seurausta ajatuksistani – ja samaan syssyyn ihan kaikki muukin loksahti paikalleen — tietoisuus, mieli ja miten ne suhtautuivat ajatukseen, miten ne virtasivat lävitseni, miten koko inhimillinen kokemus syntyi todellakin tässä hetkessä — ei menneisyydessä tai tulevaisuudessa.

Fiilis oli niin uskomaton, että hymyilin koko loppupäivän kuin hangon keksi, en meinannut millään malttaa pysyä paikallani luennolla ja mieleni teki tanssia ja laulaa. Seuraavat viikot kikattelin yksikseni aina kun näin miten mies “tunsi ajattelunsa”. Olo oli ekstaattinen ja vapautunut.

Yleinen fiilis oli myös se, että “Onko tämä oikeasti näin yksinkertaista?” No on se — ja jokaisen lisäoivalluksen myötä olen nähnyt että se on vieläkin yksinkertaisempaa, kun miltä ensialkuun näytti.

Miten oma suurin oivallukseni muutti elämäni?

Ajan mittaan tietysti totuin hyvään fiilikseen, joka nykyään on normitilani. Huomaan eron entiseen vain silloin, kun muistelen mitä ajattelin ja miten käyttäydyin esimerkiksi vielä tammikuussa. Nyt se, miten silloin näin maailman tuntuu todella hassulta!

Olenko joskus oikeasti ajatellut, että huono fiilis kertoo jostain muusta kuin ajatteluni tasosta? Olenko oikeasti kuvitellut että ajatusten analysointi on tärkeää? Tai että ikäville tunteille pitää tehdä jotain?

Hehehheee! Höröttelen ajatukselle nytkin tätä kirjoittaessani.

Myöhemmin olen saanut uusia oivalluksia, jotka ovat saaneet elämän tuntumaan entistäkin kevyemmältä ja helpommalta. Opettajieni mukaan keveydellä ei ole kattoa eikä oivallusten määrällä mitään rajaa. Meillä kaikilla on ääretön potentiaali uuteen ajatteluun — uusiin oivalluksiin.

Kaikkein hassuinta on kuitenkin se, että ensimmäistä kertaa elämässäni en kaipaa mitään, vaikka järjellä ymmärrän, että todennäköisesti ymmärrykseni inhimillisestä kokemuksesta tulee syvenemään ja sitä kautta elämäni kevenemään.

Kyllä, haluan luoda ja oppia uusia asioita niin kuin pienet lapset. Ihan vain omasta hyvästä olostani käsin ja ihan vain siksi, että se on mahdollista, hauskaa, kiinnostavaa ja innostavaa. Mutta minulla ei ole enää tunne siitä, että jotain olennaista puuttuu, saati taka-ajatusta, että “sitten kun saan tämän, olen onnellinen”.

Mistä tiedät näetkö maailman, jota yritän sinulle näyttää?

  1. Uskotko että esimerkiksi traumat, uskomukset ja kokemukset vaikuttavat siihen, miltä sinusta tuntuu?
  2. Onko sinusta ymmärrettävää loukkaantua jostain toisen sanomisesta tai tekemisestä?
  3. Onko sinun mielestäsi omien ajatusten analysoinnista hyötyä?
  4. Onko sinun mielestäsi tärkeää miettiä mistä jokin ajatus tulee?
  5. Onko sinun mielestäsi tärkeää kohdata omat pelkonsa?
  6. Onko sinun mielestäsi tärkeää tehdä asioita, joista tulee hyvä olo?
  7. Haluatko tuntea vähemmän kurjia tunteita?
  8. Uskotko että voisit olla vieläkin onnellisempi kuin mitä olet tänään?
  9. Uskotko että sinussa on jotain vikaa?
  10. Koetko että itsensä kehittäminen on tärkeää?
  11. Pelkäätkö, että jos ajattelisit vain tuntevasi oman ajattelusi, jotenkin irtautuisit, etääntyisit tai vieraantuisit maailmasta.
  12. Tunnetko tarvetta lukea vielä self help -kirjallisuutta?
  13. Uskotko että menneisyyden miettimisestä on hyötyä?
  14. Pitääkö sinun mielestäsi ottaa vakavasti asiat, joita toinen sanoo huonolla tuulella ollessaan? Esimerkiksi siksi, että uskot totuuden tulevan esiin silloin kun ihminen on vihainen?
  15. Onko sinun vaikeaa antaa anteeksi jollekulle?
  16. Oletko sitä mieltä, että joku tuntemasi ihminen on pahantahtoinen, paha tai julma?
  17. Uskotko että sinä tai joku tuntemasi ihminen on rikki kokemisensa ikävien kokemusten takia?

Jos vastasit yhteenkään ylläolevista kohdista myöntävästi, et näe maailmaa niin kuin minä näen.


Jos haluat saada oivaltaa totuuden itsestäsi ja inhimillisestä kokemuksesta samalla tavalla kuin esimerkiksi minä ja Laura, tule henkilökohtaiseen valmennukseen tai kolme prinsiippiä -yksityiskoulutukseen tai liity kolme prinsiippiä virtuaalikurssille.

Elämäsi odottaa! Mitä sinä odotat?

Subscribe to our mailing list
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa tai Google+:ssa.

12 Comments

  1. Aah. Mä olen ns. kahvilla tässä asiassa selvästikin, ainakin jos tota listaa lukee. Mutta. Koen nykyisen ajatusmaailmani palvelevan oikein hyvin, enkä koe tarvetta muuttaa sitä ainakaan tällä hetkellä.

    Mitä haluaisit sanoa ihmisille, jotka ovat tyytyväisiä ilman oivallustakin?

    • Hehee, ei kun toi on just paras lähtökohta — kun ei ole painetta “löytää vastaus”, silloin mieli on avoimempi ja oivallus todennäköisempi, nyt kun kuitenkin olet alkanut jo katsoa oikeaan suuntaan.

      Mitä sanoisin ihmisille, jotka ovat tyytyväisiä ilman juuri sen oivaltamista, mitä yritän pointata?

      Ei mulla ole tähän mitään yleisvastausta. Riippuu ihan täysin tilanteesta.

      Valmennustilanteessa kuuntelen tietysti missä kohtaa inhimillisen kokemuksen ymmärtämättömyys aiheuttaa ongelmia tai ajan ja energian haaskausta — eli esim. jos valmennettava sanoo että “olen tyytyväinen ilman oivallustakin”, mutta seuraavassa hengenvedossa kertoo miten hän ylläpitää onnellisuuttaan eri tekniikoilla ja tavoilla, silloin pointtaan että hyvä olo on luontainen perustila, eikä sitä pidä mitenkään erityisesti ylläpitää tai luoda.

      Mutta jos ei olla valmennustilanteessa ja jutellaan vain yleisiä, silloin en ota asiaa mitenkään esiin.

      Ehkä olennaisempi kysymys on se, että onko sinulla tunne, että jotain puuttuu elämästä — tai ajatus että voisit olla onnellisempi, jos asiat olisivat jotenkin toisin, vaikka koet nyt jo olevasi ihan tyytyväinen elämään? Jos on, niin mä voin auttaa. Jos ei, niin mene ja nauti elämästä.

      OK — yksi poikkeus. Jos valmentaja, terapeutti tai muu muita työkseen auttava alkaa kertoa kuinka hän auttaa ihmisiä pääsemään eroon huonoista fiiliksistä jollain tekniikoilla tai luomaan lisää hyvää oloa tai hallitsemaan ajatuksiaan tms., se on kohta jossa mielelläni tarjoan toisenlaista näkökulmaa, koska näen miten tällainen “muutetaan tunteita” -lähestymistapa pahimmillaan lisää ajan mittaan pahaa oloa, vaikka hetkellisesti näyttääkin auttavan.

  2. Kippis Jenga, kahvitellaan tässä yhdessä vielä ainakin tovi…

    “Koetko että itsensä kehittäminen on tärkeää?”

    Luetaanko tähän kaikenlainen itsensä kehittäminen? Tämäkin prinsiippi
    on itsensä kehittämistä ;)

    • Mä en opiskele uusia asioita (enää) koska haluan kehittyä henkisesti, vaan koska olen utelias, asioiden ymmärtäminen itsesään tuntuu kivalta (vaikka kyseessä olisi vain toisen maan kulttuuri) jne.

      Ennen kolmen prinsiipin kokonaan tajuamista mulla oli kaiken opiskelun takana taka-ajatus, että “kun opin tämän, niin sitten olen parempi ihminen”. Sitä ennen olen joskus nuorempana ajatellut että kun luen filosofiaa jne., niin sitten olen jotenkin hienompi ja sivistyneempi ihminen.

      Toisin sanoen kaksi ihmistä voi opiskella ihan samaa asiaa, mutta eri syistä. Toinen opiskelee uteliaisuuttaan ja oppimisen iloa, toinen siksi että voisi kokea olevansa hienompi, parempi, kehittyneempi tai sivistyneempi ihminen. :-) Jälkimmäinen kertoo aina siitä, että elää yhä “ulkoa-sisälle” -maailmassa.

      • Mulle onkin usein sanottu ja ihmetelty, miksen opiskele mitään järkevää…vastauksena olen sanonut, että siksi, kun mä olen MÄ! :)

  3. Mä kuulun kans kahvijengiin vieläkin :D

    Mulla lähinnä tuo loukkaantumisasia vieläkin junnaa… Eli miten niin, jos joku sanoo/tekee mulle rumasti tai väärin ei olisi ymmärrettävää loukkaantua siitä ainakin hetkeksi, vaikka itse olisinkin itsestäni eri mieltä ? Tai itsestä tuntuu ainakin aika mahdottomalta se, että jos joku vaikka sanois mulle jotain henkilökohtaista ja loukkaavaa, etten pahoittaisi siitä mieltäni edes hetkellisesti tai ajattelisi sanojasta, että se on kyllä ilkeä tyyppi kun tekee niin tms.

    Toinen kohta joka ihmetyttää on, että : kyllä, miksei musta olisi tärkeää tehdä asioita joista tiedän nauttivani?

    Muut kohdat jo jotenkin ymmärrän (mistä ilahduin!!! vaikken olekaan saanut sitä BIG BÄNGIÄ )mikä niissä on pointtina.

    • Jos joku sanoo sulle rumasti, niin se sanoo niin siksi, että se on alhaisessa mielentilassa ja tuntee ajattelunsa, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa.

      Jos arka koira haukkuisi sulle vihaisesti, loukkaantuisitko siitä?

      Vastaavasti sun loukkaantuminen kertoo sun omasta mielentilasta — ja siitä, että uskot että jos toinen sanoo rumasti, ainoa mahdollisuus on loukkaantua.

      Joskus taustalla on lisäajatus, että “jos en loukkaantuisi, niin sitten se tarkoittaisi sitä, että hyväksyn sen käytöksen tai myönnän että se on oikeassa.”

      Et loukkaannu silloin kun näet että toisen käytös on seurausta sen ihan omista skitsoiluista, joilla ei ole mitään tekemistä sun kanssa. Jos siinä tilanteessa olisi ollut joku toinen, se olisi sanonut sille rumasti. Jos se olisi ollut yksin, se olisi ehkä raivonnut sohvalle tai jotain.

      Hyvä olo kysymys oli kompakysymys — huomaa sanamuoto: “Onko sinun mielestäsi tärkeää tehdä asioita, joista tulee hyvä olo?”

      Asioiden tekeminen ei saa sinua tuntemaan hyvää oloa — vaan se, mitä ehkä siinä tilanteessa ajattelet niistä. Jos oletat hyvän olon tulevan tekemisestä tai asioista, missaat olennaisen pointin — sen, että voit tuntea hyvää oloa milloin tahansa siitä riippumatta, mitä teet. Ja kun tunnet hyvää oloa, voit ottaa ilon irti arkisemmistakin asioista tai tilanteista.

      “Bileet ovat aina siellä, missä sinäkin olet (korkeassa mielialassa :-).”

      • Okei..Jotain ilmeisesti liikahti, koska olin kirjoittamassa tähän että tottakai tuntisin jotain muuta jos voisin, kun kirjoitteassani tajusin että siis kyllä, oikeasti siis VOIN. Ei ole pakko tuntea/ajatella jostain jotenkin tietyllä tavalla..ja siis tunnemme vain ajatuksemme.. Hih.

  4. Uskotko että esimerkiksi traumat, uskomukset ja kokemukset vaikuttavat siihen, miltä sinusta tuntuu? –> Uskon. Tosin lähinnä siksi, että jos esim. jotain tapahtumaa ei olisi, en voisi ajatella siitä yhtään mitään ja siten en myöskään voisi tuntea mitä tunnen. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka äitiys. Siinä on kyllä paljon sellaista, jota en voinut tajuta ennen omaa lasta.

    Onko sinusta ymmärrettävää loukkaantua jostain toisen sanomisesta tai tekemisestä? –> Ajatteletko niin, että et ymmärrä miksi joku loukkaantuu?

    Onko sinun mielestäsi tärkeää tehdä asioita, joista tulee hyvä olo? –>Totta kai olen onnellinen ilmankin, mutta miksi jättää tekemättä jos niistä tulee hyvä olo?

    Koetko että itsensä kehittäminen on tärkeää? –> Luulen että olen tämän ajatuksen kanssa yksin. Mutta musta itsensä kehittäminen ei liity mitenkään siihen, kelpaako tai onko tarpeeksi hyvä. Se liittyy siihen että maailmasta tulee parempi paikka jos jokainen tahollaan vähän pyrkii paremmaksi ihmiseksi.

    Uskotko että menneisyyden miettimisestä on hyötyä? –> On siitä silloin, kun haluaa olla tekemättä samoja virheitä kuin aiemmin.

    Pitääkö sinun mielestäsi ottaa vakavasti asiat, joita toinen sanoo huonolla tuulella ollessaan? Esimerkiksi siksi, että uskot totuuden tulevan esiin silloin kun ihminen on vihainen? –> Tämä menee hiukan olennaisen viereen, mutta suustuspäissään ihmiset sanovat välillä asioita, joita ajattelevat mutta eivät normaalisti sanoisi päin naamaa. Siinä saattaa paljastua asioita, joista ei tiennyt mitään. Ne saattavat loukata.

    Uskotko että sinä tai joku tuntemasi ihminen on rikki kokemisensa ikävien kokemusten takia? –> Jos joku ajattelee olevansa huono, kelpaamaton, ruma ja vastenmielinen, niin eikö se silloin ole vähän rikki? Jos se näkisi kolme prinsiippiä kirkkaasti, niin silloinhan se korjaantuisi…?

    • Oijoi, tämä oli niin loistava kysymys, että kirjoitan tämän inspiroimana oman blogikirjoituksen!

      Joo, osin huomaan taas sanojen monitulkintaisuuden aiheuttaneen tässä väärinkäsityksen, mutta siitä lisää siinä kirjoituksessa.

  5. Onko hyviä / huonoja tekoja? Onko sillä väliä miten toimimme? Onko oikeaa / väärää? Miten tällaisiin kysymyksiin 3 prinsiippiä suhtautuu, miettii Jadelma.

  6. Mulle tuli eilen illalla hampaita pestessä yhtäkkiä mieleen semmonen höpsö ajatus, että tajuan omasta mielestäni melkoisen hyvin tämän kaiken ja se tajuamiseni on keventänyt oloani huimasti, mutta että minulla ei edes siellä korkeammassa mielentilassa ole välttämättä niitä keinoja ratkaista niitä asioita, mihin haluaisin ratkaisun. Sanon itselleni, että kaikki vastaukset ovat sisälläni, jos vain uskon niihin. Itselleni oikeat ja väärät asiat tunnen silloin kyllä hyvin intuitiivisesti, mutta koen olevani sosiaalisesti niin kömpelö tai jotain, etten välttämättä osaa siirtää sitä itseni parasta ydintä käytännön elämään niin hyvin kuin haluaisin. Mitä enemmän yritän, niin tuntuu sitä enemmän menevän pieleen. Oikeasti kovin läksy taitaa olla se, että todella olen hyvä, ehjä ja rakastettava. Jo aavistuskin siitä on vaikuttanut huimasti.

    Paljon pohdin myös tota masennus teemaa yleisellä tasolla ja tajuan sen kyllä periaatteessa. Olen jo itsekin ajatellut ja nähnyt sen toisissa, että ihminen itse luo ja ylläpitää masennusta helposti omilla ajatuksillaan ja uskomalla niihin huonoimpiin enkä enää todellakaan itse usko, että jatkuva vanhojen traumojen vääntely terapiassa olisi paras hoito ja niin hyvää kun vertaistuki onkin, niin sekin minusta myös osaltaan ylläpitää niitä negatiivisia ajatuskehiä ja luo ehkä turhan voimakkaan masennusindentiteetin ihmiselle.
    Mutta, miten auttaa ihmistä, joka on oikeasti – sanotaan nyt näin, että kliinisessä masennuksessa – ollut vuosia/vuosikausia tai kokenut jonkun traumaattisen asian ja vajonnut syvään masennukseen. Miten tällainen ihminen saadaan kiskottua “elävien kirjoihin”, koska silloin jo fysiologisetkin asiat ovat muuttuneet ihmisessä masennusta ylläpitäviksi? Esim. hippokampus vai mikä se nyt oli aivoissa pienenee pitkään jatkuneessa masennustilassa ja elimistön hormonitoiminta myös muuttuu. Jotenkin näen, että ihmisille olisi suunnatonta hyötyä “oppia” nämä asiat mahdollisimman nopeasti elämässään ja ns.hyvässä vaiheessa, ettei sitten edes “joutuisi” niin helposti sinne masennukseen ja muihin mielialahäiriöihin. Ja joo kirjoitan tahallaan asioita yksinkertaistaen. Masennus on niin tavallista Suomessa (geenit, pimeys,monella tunnekylmä kasvatus?), että tämä on tärkeä asia. Heti ekalle luokalle opetussuunnitelmaan, että miten inhimillinen kokemus syntyy. :)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *