Heräsin aamulla äidilläni, jossa olin odottamassa veljeä palaavaksi Suomeen. Tein jo aamusta päätöksen etten tänään laske syömisiä, ainoastaan kuvaan ne.
Aamiaisen ajoi nektariini ja pieni pala vastapaistettua Ciabattaa, jonka päälle paistoin kaksi kananmunaa.
Losissa asuva veli tuli vaimoineen käymään Suomessa 1,5 vuoden tauon jälkeen.
Veljen anoppi pisti brunssipöydän koreaksi oman kasvimaansa antimilla ja muilla gluteiinittomilla tuotteilla, sillä seuruessa oli useampi keliaatikko.
Erityisesti yllä näkyvä “avoin voileipäkakku” oli ihan superhitti. Siinä oli gluteiinittoman pohjan päällä muistaakseni ainakin omenaa, sipulia, avokadoa, viinirypäleitä, kiiviä ja katkarapuja.
Kastikkeessa oli puolet majoneesia ja puolet smetanaa ja ainakin tilliä, pippuria ja suolaa.
Tästä versiosta unohtui kuulemma valutettu ananasmurska pois.
Mustikkapiirakka oli sekin gluteiiniton ja tarjoiltiin ihan Valion purkista kaadettavalla vaniljakastikkeella.
Ennen kotiin lähtöä söin vielä lisää brunssilta jääneitä herkkuja, sekä veljen anopin tässä välissä pyöräyttämään magnoldimunakasta.
Onko mitään parempaa kuin mustikkapiirakka ja maito?
Joo ei, banaani ja maito ei IHAN vedä sille vertoa…
Kotona jossain välissä suklaa-kookos-riisikakku ja kuivattu viikuna.
Illemmalla vielä pähkinöitä ja taateleita.
Ihan illalla pyöräytin viherpirtelön, jossa peruspersiljan lisäksi oli mm. lehtikaalia (engl. kale), joka ainakin teoriassa voisi vähentää selluliittiä ja on joka tapauksessa terveellistä. Ai miten niin vähentää selluliittiä? Kaisa Jaakkolan & co:n mukaan liiallinen (vapaa?) estrogeeni kehossa lisää alavartalon rasvoittumista, mikä puolestaan näkyy helposti selluliittina eli muhkuraisena ihona. Lehtikaali (kuten monet muutkin kaalit) edesauttaa tämän “huonon estrogeenin” poistamista kehosta. Mikä muuten on hyvä juttu myös esim. rintasyöpäriskin kannalta.
Lopuksi lapsen kaurapuuron jämät tuunattuna mantelivoilla.
En tänään tosiaan laskenut ravintosisältöjä, koska päivän ruokiin sisältyi niin paljon uusia ruokalajeja, joiden ravintosisällön arvaaminen olisi ollut turhan työlästä.
Fiilispohjalta arvioin syöneeni taas n. 1800-2000 kcal, mikä siitä päätellen voi olla vähän turhan vähän nykytilanteessa, että painoni on vähän laskenut, pinnani kiristynyt ja keskittymiskyky huonontunut.
Täytyy katsoa miten sitä saisi lisättyä energiamääriä ilman että lisää sokerisia ja jauhoisia ruoka-aineita. Ehkä jossain välissä oikeasti teen niitä bageleita.





























