Kuinka kiusaaminen saadaan loppumaan?

Viime viikon Enkeli-Elisa ja Minttu Vettenterä -kohun innoittamana olen miettinyt todella paljon koulukiusaamista ja kiusaamista yleensä — mistä siinä on pohjimmiltaan kyse ja mitä kukin voi osaltaan sille tehdä.

Eri keskusteluryhmissä (kuten täällä, täällä, täällä ja täällä) käytetään valtavasti aikaa ja energiaa sen todistamiseen että Minttu Vettenranta on valehdellut.

Mitäpä jos suuntaisimme tämän energian ja innon sen miettimiseen, miten ihan oikeasti voidaan lopettaa kiusaaminen ihan kokonaan?  Tai ainakin vähentää sitä radikaalisti entisestään?

Seuraavalla n. 32 minuuttia pitkällä videolla kerron oman näkemykseni niin kiusatuille, kiusaamiseen puuttuville kuin kiusaajille siitä, miten kiusaamisen kierre syntyy ja ennen kaikkea siitä, miten kiusaamiseen voi mielestäni puuttua.

Jos et ehdi tai voi katsoa koko videota, tässä ovat sen pointit todella lyhyesti.

* Mikä on pätevyyteni tästä puhumiseen?

Olen koulutukseltani transformatiivinen valmentaja (Certified Transformative Coach™) ja olen ollut sekä koulukiusattu että koulukiusaaja.

1. Mistä kiusaamisesta on pohjimmiltaan kyse?

Siitä, että joku ei osaa käsitellä negatiivisia tunteitaan muuten kuin purkamalla ne toiseen ihmiseen. Tämä käytösmalli on typerä, huonoin mahdollinen ja osin jo kotona opittu.

2. Ketä kiusataan?

Sitä, jonka kiusaamisesta kiusaaja ei usko joutuvansa pulaan.

Ihonväri, kansallisuus, sukupuoli, seksuaalinen suuntaus, koulumenestys, paino, pituus ja muut ulkomuotoon liittyvät asiat, koulumenestys jne. ovat täysin toissijaisia — ja usein vain keksittyjä — syitä kiusata.

3. Miten kiusattu voi lopettaa kiusatuksi tulemisen?

Tekemällä jotenkin hänen kiusaamisestaan sellaista, että siitä joutuu ongelmiin. Puhumalla asiasta vanhemmille, opettajille, rehtorille, koulutoimenjohtajalle, poliisille — tai hätätapauksessa jopa sellaiselle ihmiselle, joka on hänen puolellaan, mutta jota kiusaajat pelkäävät tai kunnioittavat (vrt. harrikkamies-eno).

4. Miten kiusatun vanhemmat voivat lopettaa lapsensa kiusaamisen?

Nostamalla asiasta niin ison haloon, että koulun ja muiden virallisten tahojen on puututtava asiaan.

Kiusattu voi pelätä että tämä tekee hänestä vähemmän suositun, mutta totuus on se, että myöskään asiasta vaikeneminen ei tee kiusatusta suositumpaa — se vain johtaa kiusaamisen jatkumiseen.

5. Miten opettajat, rehtorit, koulukuraattorit jne. voivat puuttua kiusaamiseen?

Ensinnäkin luomalla järjestelmän, jossa kiusaamisesta seuraa välittömästi niin paljon hankaluuksia (vrt. vanhempiin yhteydenottaminen, asian julkiseksi tekeminen jne.), jotta kiusaaminen on vähemmän houkuttelevaa.

Vieläkin tärkeämpi ja tehokkaampi keino on opettaa kiusaajalle muita tapoja käsitellä negatiivisia tunteitaan kuin purkamalla ne toiseen ihmiseen. Mikäli mitenkään mahdollista, tämä pitäisi opettaa myös kiusaajan vanhemmille.

6. Miten kiusaaja voi lopettaa kiusaamisen?

Ymmärtämällä että ihan kaikkia vituttaa aika ajoin. Silloin kun meillä on kurja olo ja paska fiilis, aivomme eivät toimi normaalisti, vaan olemme vihaisen ja pelästyneen eläimen tasolla. Vaikka kiusaamisesta saattaa tulla hetkellisesti vahvempi ja perverssillä tavalla “voittajaolo”, kiusaaminen on aina väärin ja satuttaa myös kiusaajaa, vaikka et sitä halua myöntääkään.

Paras ja tervein tapa suhtautua omiin huonoihin fiiliksiin on ihan vain odottaa, että ne menevät itsestään ohi — sillä ne menevät AINA ohi, usein jopa muutamassa minuutissa. Sillä välin kannattaa ns. keskittyä omaan suoritukseen eli esim. pyytää muita olemaan puhumatta sinulle, kuunnella musaa, harrastaa urheilua, hakata tyynyjä, tanssia, punnertaa, hyppiä, hengitellä, kävellä korttelin ympäri, siivota… Tehdä jotain sellaista joka ei vaadi erityistä aivotoimintaa.

Jos vain luit pääpointit ja mieleesi heräsi kysymyksiä, pyydän että katsot myös videon, jossa selitän paljon laajemmin kaikki em. kohdat. Kiitos kaunis!

Mitä sinun mielestäsi koulukiusaamisen vähentämiseksi voisi tehdä?

Subscribe to our mailing list
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa tai Google+:ssa.

23 Comments

  1. Kyllä keinoja on, paljonkin! Nostaisin tässä yhden ehkäisevän keinon: RYHMÄYTYMINEN. Uudet seiskat samantien ryhmäytymään kokeneen opettajan tai mieluiten vielä muidenkin asiantuntijoiden esim nuoriso-ohjaajien kanssa. Mielellään vielä yöretkelle tai jopa viikonloppuretkelle jonnekin korpeen, jossa tulee paljon yhteisiä kokemuksia ja muistoja. Alunkin jälkeen jatkuvaa, jatkuvaa ryhmäyttämistä, myönteisten viestintätaitojen opettelua jne.

    • Tämähän on hyvä idea! En ole tullut ajatelleeksi asiaa, mutta totta, yhdessä luodut positiiviset muistot vähentävät kiusaamista.

  2. Hyvää puhetta. Erityisen paljon pidin tästä osuudesta:

    Paras ja tervein tapa suhtautua omiin huonoihin fiiliksiin on ihan vain odottaa, että ne menevät itsestään ohi — sillä ne menevät AINA ohi, usein jopa muutamassa minuutissa. Sillä välin kannattaa ns. keskittyä omaan suoritukseen eli esim. pyytää muita olemaan puhumatta sinulle, kuunnella musaa, harrastaa urheilua, hakata tyynyjä, tanssia, punnertaa, hyppiä, hengitellä, kävellä korttelin ympäri, siivota… Tehdä jotain sellaista joka ei vaadi erityistä aivotoimintaa.

    Esimerkiksi alkoholisteilla tehdyissä tutkimuksissa on tullut esiin sama asia, viinanhimo menee ohi, kun sille ei anna valtaa, jopa puolessa tunnissa. Ja todellakin, jonkun muun asian tekeminen, varsinkin fyysinen aktiviteetti, vaikka lenkkeily, joka muutenkin vapauttaa elimistöön “sallittua huumetta” eli endorfiineja, auttaa pääsemään yli hetkellisistä “himoista”.

    En tietenkään tarkoita, että kiusaaminen olisi verrattavissa alkoholismiin tmv, mutta mielestäni Katri sanoo osuvasti ja hyvin, että kiusaaja saa kiusaamisestaan jonkinlaisen tyydytyksen. Olisikohan jopa niin, että kiusaamisesta saatu nautinto pitää aina vain ylittää uusilla ja kenties kovemmillakin tavoilla. Onko kiusaamisessakin sama efekti kuten monissa muissakin riippuvuuksissa, eli että siitä saatu tyydytys pitää lopulta maksimoida jopa kiusatun henkeä uhkaavalle asteelle, jotta kiusaaja saisi siitä “kiksinsä”.

    Itse ehdotan aloittajan erinomaisen hyvään aloitukseen ja kysymykseen seuraavaa:

    Minusta kiusaaminen pitää määritellä kunnolla ja se pitää voida juridisestikin nykyistä paremmin saattaa rikolliseksi toiminnaksi. Kuten Katri sanoo, rangaistuksen pelko/julkisuus estää kiusaajia toteuttamasta mielitekojaan,
    Toisaalta jotkut kokevat kiusaamisena asioita, joihin toiset eivät kiinnitä minkäänlaista huomiota. Joskus jopa kiusaajatkin sanovat olevansa itse kiusattuja. On myös henkilöitä, jotka ovat/ovat olleet sekä kiusattuja että kiusaajia. Tämä on yhtä lailla koulujen kuin muidenkin työpaikkojen ongelma, mutta erona on se, että täysi-ikäisiä aikuisia ei työpaikoilla suojele kukaan muu kuin he itse.

    Pääasia lienee kuitenkin se, että yleisesti hyväksytään periaate, ettei ketään kiusata ja että kiusaamisesta voi mennä, kuten Katri sanoi, puhumaan heti ja kenelle tahansa. On ehdottoman tärkeää, että vaikkapa lapsi voi mennä vaikka koulun talkkarille sanomaan, että mua kiusataan.
    Helsingin kouluissa toteutetussa KivaKoulu -projektissa on hyviä aineksia ja nollatoleranssi kiusaamisen suhteen.

    Lisäksi sanoisin yhden asian; minusta on aivan välttämätöntä, että koulukiusaamistapauksissa uhri ei vaihda koulua, vaan kiusaaja vaihtaa maisemaa. On ihan järjetöntä, jos koulukiusaamisen syytöntä uhria raskautetaan vielä sillä, että hänen on lähdettävä koulustaan pois ja kestettävä seuraavaan kouluun siirtymisen mukana seuraavat haasteet – ja kiusattuna uuteen kouluun tuleminenhan vain ruokkii tätä sairasta kehää ja oravanpyörää.

    Aikuisilla, vanhemmilla, opettajilla, terveydenhoitajilla, koulukuraattoreilla ja -psykologeilla (jos heitä vielä toivottavasti on), myös koulujen keittäjillä, talonmiehillä (sikäli, mikäli heitä on) on vastuu nuorista. Itse arvostan suuresti heidän työtään, mutta mutta…
    Ehkä kaikki voisivat vain kysyä lapselta, nuorelta, aikuiseltakin, että “Hei moi, onko sulla kaikki ok?”

    • Kiitos! Varmasti ihan totta tuokin, ettei lapsen tarvitsisi vaihtaa koulua. Itse tosin koin aikanaan vaihtarivuoden ja mahdollisuuden aloittaa siellä nollasta todella vapauttavana.

      Ja erittäin hyvä pointti että ihan jokaisella aikuisella on mahdollisuus kysyä tuntemiltaan lapsilta ja nuorilta onko kaikki OK — samoin kuin puuttua kiusaamiseen, silloin kun sitä näkee.

  3. Tyttären koulumatka kiusaaminen loppui,kun ilmoitin rehtorille,että tytär ei tule kouluun,ellei kiusaaminen koulumatkoilla lopu.Lapsi selitteli mustelmiensa syntyjä,hiusten ohenemista ja alakuloa milloin milläkin syyllä,kunnes eräänä päivänä ei enää jaksanut,vaan kertoi kiusaamisesta.Bussikuski katseli vaan peilistä,miten tytärtä revittiin ja hakattiin,mutta ei koskaan puuttunut siihen!Rehtori kävi kiusaajien kotona puhumassa,seurasi tarkasti tilannetta ja sai kiusaamisen loppumaan.Kiusaamisen syyksi kiusaajat kertoivat tyttäreni pianonsoittoharrastuksen!On aikuisten asia tehdä selväksi rajat ja toisen koskemattomuus.Jokainen kiusattu kertoo perheelleen asiasta muuttuneella käytöksellä ja pelokkaalla mielellään.

  4. Tässä videossa oli tosi hyviä ajatuksia! Noinhan se menee. Ongelmana on vain se, miten tämän kaiken saa sen kiusatun pikkulapsen tietoisuuteen. Itse en aikoinani kertonut kenellekään, koska pidin sitä omana syynäni. 10-vuotiaan aivoissani kuvittelin, että jos kerron kotona, niin mulle sanotaan että se on oma vikani. Minulle ei tullut mieleenkään kertoa koulussa kenellekään aikuiselle kun nehän näkivät tilanteet muutenkin, mutta eivät välittäneet. En siis ollut heidän välittämisensä arvoinen. Näin aikuisena syytänkin lähinnä niitä opettajia, jotka eivät reagoineet mitenkään.

    • Joo, sitä mäkin nyt sitten mietin että pitäisikö tehdä opetusvideoita, nettisivu, lastenkirja, tietoiskuhenkinen kampanja vai mitä. Jokainen voi tietysti kertoa tuon omassa elämässään oleville nuorille. Ilmeisesti nykyajalla opettajat ovat valppaampia asian suhteen (vrt. KiVa-projektit), joten toivoa on senkin puolesta.

  5. “Pahinta ei ole pahojen ihmisten pahuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus”. (Martin Luther King)

    Tämä lainaus, johon viimeksi törmäsin kommentin lopussa olevassa linkissä, pätee täydellisesti myös koulukiusaamiseen. Kiusaamisen osapuolet eivät ole vain kiusaaja ja kiusattu. Yhtä tärkeitä ovat apurit ja kannustajat. Ja myös ne hiljaiset hyväksyjät, jotka vain sulkevat silmänsä ja antavat kiusaamisen tapahtua. Kiusaaminen koskee KOKO luokkaa / kouluyhteisöä. Tämä valitettavasti unohtuu kiusaamisesta puhuttaessa lähes aina.

    Katri kirjoitti:
    “Mistä kiusaamisesta on pohjimmiltaan kyse?
    – Siitä, että joku ei osaa käsitellä negatiivisia tunteitaan muuten kuin purkamalla ne toiseen ihmiseen. Tämä käytösmalli on typerä, huonoin mahdollinen ja osin jo kotona opittu.”

    Tämä on varmasti osatotuus, mutta mielestäni koulukiusaamisen selitykseksi liian yksinkertaistava. Se varmasti pätee silloin, kun kiusaaminen tapahtuu muilta piilossa ja osapuolina on vain kiusaaja ja kiusattu (kuten vaikkapa parisuhdeväkivallassa).

    Kun kiusaaminen tapahtuu muiden nähden, voi kysyä, mitä kiusaaja toiminnallaan saavuttaa ryhmässä. Edisttäkö se kiusaajan asemaa vai saako se muut kääntymään kiusaaja vastaan?

    Otetaan kuvitteellinen esimerkki:
    Roope on hiljainen ja vetäytyvä poika, jonka vaatteet ovat aina “last seasonia”. Juho sanoo muiden lasten kuullen ivallisesti: “Kato, Roopella on taas isältä perityt kledjut pääl!”

    Tässä kaksi esimerkkiä, miten muu luokka voisi reagoida:

    A) Luokka reagoi Juhon kommenttiin halveksivasti ja joku tokaisee hänelle: “Kato hei omias ja puhu vasta sitten. ”

    B) Puolet luokasta räjähtää nauramaan, puolet on hiljaa. Juhon kaveri Henkka komppaa: “No hei, ei kai ne nyt niin uusii oo, pikemminki isoisän perintöä.” Nauru jatkuu ja Juhon ja Henkan lisäksi pari heidän kaveriaan lähtee mukaan kommentoimaan Roopen pukeutumista. Hiljaa olleet pysyvät edelleen vaiti, mukananaurajien huolehtiessa siitä, että Juhon ja kavereiden toiminta vain yltyy.

    Jatkuuko kiusaaminen tapauksessa A? Entä tapauksessa B?

    Tapauksessa B Juho saa muilta “palkinnon”, hän parantaa asemaansa luokan hierarkiassa. Kukaan ei kyseenalaista hänen toimintaansa. Vaikka kaikki eivät lähtisi kiusaamiseen aktiivsesti mukaan tai edes nauraisi mukana, heidänkin tekemättä jättämisensä mahdollistaa kiusaamisen jatkumisen. Vaikka he ehkä pitäisivätkin Juhon toimintaa vääränä, heidän ajatuksensa eivät Juholle välity. Juho kuulee vain kannustajien viestin.

    Jos ryhmä ei anna kiusaajalle “palkintoa”, kiusaaminen tuskin jatkuu. Pahin – tai pitäisikö sanoa paras – rangaistus minkä kiusaaja voi saada, on, että muut sanallisesti tai sanattomasti osoittavat olevansa kiusaajan toimintaa vastaan.

    Siis JOKAINEN TILANTEESSA MUKANA OLEVA TOIMINNALLAAN TAI ASENTEELLAAN VAIKUTTAA KIUSAAMISEN LOPPUMISEEN.

    Tämä olisi jokaisen kouluikäisen lapsen vanhemman hyvä tietää, vaikkei oma lapsi kuuluisikaan kiusattuihin tai kiusaajiin.

    Ja pyörää ei aina tarvitse keksiä kokonaan uudestaan. Hyvää tietoa kiusaamisesta ja mitä sen kitkemiseksi kouluissa tehdään sekä erityisesti käytännön vinkkejä vanhemmille saa ainakin osoitteesta

    http://www.kivakoulu.fi/vanhemmille

    PS. Kiitos Katri, hienoa että joku jaksaa myös tapahtuneen nettihuijauksen vatvomisen ohella kirjoittaa myös itse kiusaamisesta. Itse toivoisin aiheesta lisää asiallista keskustelua ja uutisointia.

    • Todella hyvä ja tärkeä näkökulma tuo muiden hiljainen hyväksyminen! Kiitos että toit sen esiin! Tosiaan — sosiaalinen palkinto kiusaamisesta pahentaa kiusaamista (varsinkin jos siitä ei myöskään tule mitään rangaistusta) ja esimerkiksi saattaa ajaa pääkiusaajan “pikku-apureita” kiusaamaan.

      Ja kyllä, se, miten tilanne etenee Juhon kommentin jälkeen on myös totta — mutta miksi Juho katsoi asiakseen alunperin heittää kommentin juuri sillä hetkellä? Koska hänellä oli vähän kärttyinen, ärsyyntynyt, hermostunut tai muuten ei-niin-hyvä olo ja hän halusi purkaa sitä ulospäin.

      Sillä hetkellä kun jollakulla on henkisesti hyvä olo (ja kaikilla meillä sellainen olo on useita kertoja päivässä — vaikka vain minuutin ajan kerrallaan), hän ei koe mitään tarvetta kiusata muita — ei edes huomion takia. Esim. itse muistan kiusaajistani hetkiä, jolloin he sattuivat olemaan todella hyvällä tuulella — esim. nauroivat keskenään iloisesti omille jutuille — eivätkä noteeranneet minua mitenkään.

      Sillä hetkellä kun henkilö kiusaa, hänen olemuksensa kertoo kehon olevan taistele tai pakene -reaktion vallassa — keho on jännittyneempi tai kireämpi, ääni on “metallinen” tai kova (lihasjännityksen takia), silmät kapenevat jne. Toisin sanoen hän ei ole levollinen ja hyväntuulinen.

      Olenkin tänä iltana miettinyt miten lapsille ja nuorille saisi mahdollisimman tehokkaasti opetettua, että silloin kun olo on jotenkin hermostunut, ahdistunut, kärttyinen jne. olisi parempi olla ihan suu supussa ja odottaa että olo menee itsestään ohi (koska se menee) tai sitten purkaa olo johonkin fyysiseen.

      Epäilen että yläasteella kiusaaminen yleensä pahenee mm. siksi että silloin hormoniheilahtelut aiheuttavat nuorissa äreyttä ja levottomuutta, jonka he sitten saattavat ymmärtämättömyyttään purkaa muihin.

      Kiitos muutenkin kommenteistasi!

  6. KuuNainen Kivi — kiitos tarinanne jakamisesta. Olen sitä mieltä että ideaalitapauksessa aikuisten pitäisi huomata nämä asiat, mutta valitettavasti lapset välillä salaavat missä mennään esim. koska pelkäävät kiusaajien kostoa tai pahoittavansa vanhempien mielen.

  7. Itse olisin eniten huolissani vanhempien ihmisten kuten opettajien suorittamasta kiusaamisesta. Tämä on tabu. Mutta totta. Minua on kiskottu pitkin luokkaa tukasta ja huudettu, että olet tyhmä. Kolmannen luokan luokanvalvojani. Minulle on sanottu että olet harvinaisen ruma. Ranskanopettajani. Vain muutamia esimerkkejä kouluvuosilta. Pieni lapsi on täysin puolustuskyvytön aikuisten mielivallan edessä!

    • Totta! Sinulla on ikäviä kokemuksia, joita en toivo kenellekään. Ymmärtääkseni nykykouluissa myös opettajien käytökseen reagoidaan helpommin kuin esim. minun nuoruudessani. Toivon ettei tällaista käytöstä esiinny enää lainkaan. Mutta myös tässä on sama ydinongelma — yksi ihminen katsoo oikeudekseen kiukun, vihan, turhautumisen tms. vallassa kohdella kaltoin ihmisiä, mikä on aina väärin.

  8. Kiusaamisesta on olemassa tutkimustietoa. Suosittelen asiasta kiinnostuneille lämpimästi KiVa-koulu-menetelmään ja vertaissovitteluun tutustumista sekä C. Salmivallin teosta Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä (Gaudeamus 1998) ennen köökkipsykologiaa. Tutkimustietoa on, mutta koulut tarvitsisivat asennemuutosta, sillä lopulta kiusaaminen vähenee vain sen järjestelmällisellä ennaltaehkäisyllä, johon lapset kasvatetaan. Ongelmiin pitää myös olla matala puuttumisen kynnys, jota juurikin vertaissovittelumenetelmä toteuttaa. Toisaalta ei pidä unohtaa, että myös kiusaaja tarvitsee apua, ehkä jopa enemmän kuin kiusattu.

  9. Hyvä kirjoitus ja tärkeä aihe.

    Mutta yksi asia tuossa ja kaikissa muissakin kiusaamista käsittelevissä kirjoituksissa särähtää korvaani:

    “Siitä, että joku ei osaa käsitellä negatiivisia tunteitaan muuten kuin purkamalla ne toiseen ihmiseen. Tämä käytösmalli on typerä, huonoin mahdollinen ja osin jo kotona opittu.”

    Tuo yleistys on mielestäni vaarallinen. Se asettaa kiusaajat välittömästi uhrin asemaan. Taas silitellään päätä, että kyllä sitä Jaripekkaa pitää ymmärtää, kun sillä on ollut vaikeaa ja hän ei osaa käsitellä tunteitaan. No useinhan se meneekin niin. Mutta ei aina.

    Monelle kiusaajalle kiusaaminen on vain mukavaa ajanvietettä siinä kuin toisille on ruutuhyppely tai kortinpeluu. He voivat olla kotoisin hyvistä kodeista, heillä voi olla hyvät suhteet vanhempiinsa ja he voivat olla hyvinkin suosittuja kaveripiireissään. Heistä on vain mukavaa ja mielihyvää tuottavaa päästä alistamaan toista ihmistä. Heille ei voi opettaa, että älä hei tee noin, kun se ei tunnu siitä kiusatusta kivalta, koska he eivät yksinkertaisesti vain välitä. Osa meistä on vain yksinkertaisesti (anteeksi sanavalinta) kusipäitä. Samoja kusipäitä esiintyy myös aikuisväestössä.

    Mielestäni kiusaamisesta pitäisi seurata konkreettisia sanktioita. Ja siis sellaisia sanktioita, jotka toimivat pelotteena. En nyt puhu mistään kuolemanrangaistuksista vaan esim. yhdyskuntapalvelusta. Myös kiusaamisen uhrille pitää tulla tunne, että hän saa oikeutta. Ihmisellä kun on tarve saada se tunne. Kiusaaminen jää vuosiksi vaivaamaan, jos tuntuu vielä siltä, että kukaan ei välittänyt siitä miltä minusta tuntui.

    • Oletko koskaan nähnyt aidosti hyvällä ja levollisella mielellä olevan ihmisen olevan ilkeä tai julma muita kohtaan?

      Minä en. Jos katsot ihmistä joka sillä hetkellä kiusaa toista, hänen olemuksessaan on jäykkyyttä ja kovuutta joka kertoo että henkilö on hyökkäystilassa — eli kaikkea muuta kuin rento ja levollinen. Vaikka hän nauraisi, se ei ole rentoa “onpa minulla hyvä ja mukava olo” -naurua.

      Kiusaajat eivät ole uhreja – he ovat vain tietämättömiä jurpoja.

      He eivät kaipaa päänsilittelyä tai ymmärtämistä, ainostaan sitä että joku opettaa heille miten tunnistaa omat mielentilansa, miten toimia kun olo on levoton, jännittynyt, ahdistunut, turhautunut, vittuuntunut jne ja miksi on idioottimaista toimia niin kuin he nyt toimivat.

      Ja kyllä, tätä kyvyttömyyttä toimia rakentavasti ns. alhaisessa, sulkeutuneessa tai jännittyneessä mielentilassa löytyy ihan kaikista yhteiskuntaluokilla ja sosiaalisista piireistä.

      • Kyllä minä olen nähnyt useinkin kiusaajan käyttäytyvän hyvinkin rennosti. Etenkin “pienemmissä” kiusaamistapauksissa, jotka kuitenkin uhreille ovat varsin ikäviä kokemuksia, olen nähnyt muutaman kerran jopa rupattelevan jostain ihan muusta aiheesta kaverinsa kanssa samalla tönien ja hiuksista “tukistellen” uhriaan.

        Olen myös ollut todistamassa, kuinka yläasteen pihassa poika istuskeli kavereidensa kanssa nurmikolla nauttien virvoitusjuomaa ja pelaten korttia ja uhrin kulkiessa ohitse poika nousi ylös, kävi lyömässä uhrinsa maahan ja potki pari kertaa mahaan ja meni takaisin pelaamaan korttia kavereidensa kanssa. Hän ei ollut missään vaiheessa jännittynyt tai kireä vaan päinvastoin hän oli hyvin rento ja hänestä näki sen nautinnon mitä tuo pahoinpitely hänelle tuotti.

        Koulun ulkopuolella olen usein nähnyt kiusaamisen olevan nimenomaan sellaista kun-ei-tässä-nyt-parempaakaan-tekemistä-ole-niin-kuluupa-edes-aika tyyppistä. Ohi kulkevia koulusta tuttuja uhreja on kiva kiusata myös koulun ulkopuolella.

        En siis missään nimessä sano, etteikö mainitsemasi kaltaista kiusaamista tapahtuisi. Sitä tapahtuu ja se on se yleisin muoto. Pahanolon purkaminen toisiin on useimmille se nopein tapa toimia. Heidät yleensä tunnistaakin kaikista helpoimmin, kuten sanoit he ovat jännittyneitä, heistä huokuu sellainen näyttämisen ja huomion tarve ja he ovat usein myös kiusatessaan agressiivisempia (toimivat vihan ja kiukun ajamina). Toisin kuin tuon toisen ryhmän kiusaajat.

        Olen itse myös entinen koulukiusattu ja kiusaaja. Ensin tosin olin kiusaaja. En siksi, että minulla olisi ollut paha olla. Ei ollut. Olin oikein iloinen lapsi, jolla riitti kavereita ja kotona sain rakkautta, mutta sain nautintoa siitä, että näin muiden kärsivän. En ikinä mennyt pahoinpitelyjen asteelle, mutta tönimistä, haukkumista ja tuollaista kyllä harrastin. Usein saatoin lähteä kiusaamistilanteisiin kesken muiden leikkien, ihan vain koska sillä hetkellä tuntui siltä, että nyt olisi kiva toimia näin. Ja palasin taas leikkeihin ja unohdinkin koko kiusaamistilanteen hyvin nopeasti. Jouduin usein puhutteluun aiheen johdosta, mutta se ei jotenkin ikinä muuttanut mitään, koska minua ei vain yksinkertaisesti kiinnostanut miltä muista tuntui. Olin oman elämäni pääosanesittäjä ja planeetan ainoa ihminen, jolla on mitään väliä.

        Myöhemmin jouduin koulukiusatuksi (mikä karma? :D) ja kiusaajani kuuluivat kyllä selkeästi tuohon sinun määrittelemääsi ryhmään.

        Aikuiseksi kasvettuani totean, että en ole kokonaan muuttunut. En edelleenkään ole kiinnostunut toisten ihmisten tunteista eikä niillä mielestäni ole mitään väliä. Ymmärrän kuitenkin aikuisena nykyään sen mikä on oikein ja mikä väärin. Ja toimin noiden näkemysten mukaan sen takia, että tiedän itse hyötyväni siitä. Saattaa kuulostaa kylmältä, mutta mielestäni on kuitenkin parempi olla joku syy tulla toimeen ihmisten kanssa kuin olla tulematta toimeen.

      • Niin piti vielä siis loppuun todeta, että kyllä sadismia, narsismia ja psykopaattisia sekä sosiopaattisia piirteitä esiintyy ihan kaikissa ikäluokissa. Eikä näiden ihmisten kohdalla siinä kärsimyksen tuottamisessa toiselle ihmiselle useinkaan kyse ole vihasta tai patoutuneista tunteista vaan siitä, että yksinkertaisesti ei vaan välitä + siitä saa nautintoa.

    • Niin ja totta kai niin konkreettiset kuin sosiaaliset sanktiot ovat hyvä tapa tehdä selväksi ettei moinen käytös ole hyväksyttyä, mutta jos ongelma halutaan kitkeä kokonaan, pitää puuttua sen alkusyyhyn.

      Ymmärtääkseni Kiva Koulu -projektissa tehdään kumpaakin.

  10. Heissan, musta on hyvä että tää aihe nostetaan esille!

    Itse olen osallistunut mukaan koulukiusauksen vastaiseen toimintaan ja pohdin myös tapoja kiusaamisen loppumiseksi.
    Karu fakta on se, että kiusaamista on aina ollut, sitä on kokoajan, ja valitettavasti tulee varmaan aina olemaankin. Onhan se aina hyvä jos saa yhdenkin kiusaajan lopettamaan ja näin ollen sota koulukiusaamista vastaan on ollut hyödyllistä! Mutta valitettavan moni nuori ja lapsi joutuu olemaan koulukiusauksen kohteena, ja siksi tulisikin käyttää energiaa myös niiden tukemiseen. Monet nimittäin kärsivät seurauksista läpielämänsä ja heille tulee sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja itsetunto huononee!

  11. Lue Koulukiusaaminen ryhmäilmiönä -niminen kirja.

    Itse yli 20 vuotta sitten reagoin aggressiivisesti kiusaamiseen. Ei toiminut.

    Pyysin apua vanhemmilta ja opettajalta. Ei toiminut sekään. Ongelma on kai sana sanaa vastaan -tilanne: vanhemmat tai opettaja eivät kuitenkaan näe mistä on kyse. Valittajaa ei usko kukaan.

    Mainitsemassani kirjassa viitataan tutkimuksiin joiden mukaan kiusaaminen loppuu jos kiusaaja ei saa palkintoa vaivastaan: kiusatun tunnereaktiota suuntaan tai toiseen. Haukku tekee kyllä haavan, mutta tätä ei saa haukkujalle näyttää.

  12. Kiitos sinulle, video toi oivalluksia. Juuri se, että kiusaaminen loppuu, jos siitä aiheutuu kiusaajalle hankaluuksia. Sama pätee muuhunkin epäsuotavaan käyttäytymiseen yhteiskunnassa: meillä on oikeusjärjestelmä ja rangaistukset, että ne toimisivat pelotteena. Jos tietää, että esim. varastamisesta ei jää kiinni eikä siitä seuraa mitään, ne ihmiset, joilla ei moraali sitä estä, varastavat.

    Jotkut vetoavat siihen, että kiusaamista on aina ollut ja tulee aina olemaan ja että siksi sille on turha tehdä mitään. Niin on myös rikollisuutta aina ollut ja tulee aina olemaan, varastamista, pahoinpitelyjä, raiskaamista. Pitäisikö siis poliisi ja oikeuslaitoskin lopettaa hyödyttömänä?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *