Miksi itsensä kehittäminen on turhaa

Minulla on kaksi kysymystä:

1. Mitä kaikkea teet tai olet ajatellut tehdä, jotta voisit (henkisesti) paremmin?

2. Mitä kaikkea teet tai tekisit, jos voisit jo henkisesti niin hyvin kuin mahdollista?

Olen miettinyt näitä kysymyksiä viime päivinä todella paljon. Mietimme erään henkilön kanssa sitä, miten moni itseään joko terveydellisesti tai henkisesti kehittävä ihminen tekee sitä pohjimmiltaan siksi, että haluaisi tuntea olonsa paremmaksi.

Kuinka moni optimaalisen dieetin metsästäjä hakee oikeasti inspiraation tunnetta, joka energisoi ja saa elämän tuntumaan elämisen arvoiselta?

Kuinka moni täydellistä kehoa tavoitteleva etsii tunnetta että on rakastettava ja haluttava?

Kuinka moni self help -kirjallisuutta ahmiva ja motivaatioseminaareissa juokseva itsensä kehittäjä haluaisi tuntea olevansa hyvä, ehjä ja arvokas?

Mitä olen tehnyt voidakseni henkisesti paremmin

Kutri kuntoon -projekti oli erittäin hyvä esimerkki hankkeesta, joka lähti itseinhosta ja tarpeesta tuntea itsensä haluttavaksi ja rakastettavaksi. Ajattelin salaa, että jos saisin kroppani kuntoon lopullisesti, voisin vihdoin ja viimein tuntea itseni seksikkääksi, suosituksi ja menestyväksi.

Vuosi tuotti kyllä paljon hyvää. Se vahvisti itseluottamusta, mutta lähinnä siksi, että huomasin kykeneväni muuttamaan omia tapojani ja että laihduttaminen, joka oli ennen ollut minulla mysteeri, oli nyt selvää pässinlihaa. Samoin rakastuin kehooni, koska aloin arvostaa sitä miten se toimi niin kuin pitikin, oli vahva ja terve. Siinä mielessä tunsin itseni suositummaksi, että koin omalla hankkeellani tukeneeni muita ihmisiä ja tietysti ajatus siitä, että olin onnistunut tavoitteessani ja luonut hyvät nettisivut sai minut tuntemaan itseni menestyneeksi.

Nyt näen, että oikeasti annoin itselleni vain luvan olla tyytyväinen itseeni em. elämänalueilla.

Sen sijaan en tuntenut vuoden lopussa juurikaan haluttavammaksi enkä edes rakastettavammaksi. Vuoden 2005 vuoden lopussa menin mukaan ikävään ajatuskierteeseen, josta seurasi syvä emotionaalinen epätoivo, jota voisi kutsua loppuunpalamiseksi. Sitä seurasi synkkien ja väsyttävien ajatuskierteiden täyttämä ajanjakso, jota voisi kutsua masennuskaudeksi.

Olin vuosia ollut aina alhaisessa mielentilassa ollessani sitä mieltä, että minussa oli jotain vialla. Löydettyäni Hay House Radion 2006 vuoden maaliskuussa päätin korjata itseni. Alkoi self help -addiktion aikakausi. Vaikka tunsin fiksaavani ongelman jälkeen, onnistuin löytämään koko ajan lisää korjattavaa. Kesällä 2008 palasin Jenkeistä Suomeen ja menin terapiaan. Siellä omien ongelmien kaivaminen jatkui, mutta löysin myös uusia ajatuksia, jotka veivät minua eteenpäin. Aloin nähdä itseni kokoelmana erilaisia “minä”-hahmoja ja niiden takan olevana “superminänä”. Opin antamaan rakkautta näille minäni osa-alueille eli itselleni. 

Vuosi sitten keväällä Michael Neill puhui yhdessä ryhmävalmennuspuhelussa siitä, miten meidän ei tarvitse tehdä mitään palataksemme sisäiseen hyvinvointiimme, jonka minä nimesin mielenrauhaksi. Että samalla tavalla kuin kehomme osaa parantaa sormeen tulleen haavan, myös mielemme osaa parantaa huonon fiiliksen.

Ajatus oli tajunnan räjäyttävä. Siis hetkinen — henkinen hyvinvointi ja mielenrauha ovat meissä koko ajan läsnä — me emme vain välillä nähneet sitä?

Me olemme kaikki jo valmiiksi hyviä, ehjiä ja rakastettavia

Tuosta vuosi sitten tapahtuneesta havahtumisesta lähti käyntiin uusi ahaa-elämysketju, joka on tuonut minut pisteeseen, jossa huonoimpinakin hetkinä tiedän olevani hyvä, ehjä ja rakastettava. Vastaavasti näen kaikki muutkin täysin ehjinä, hyvinä ja rakastettavina. Näen kristallinkirkkaasti, miten kukaan meistä ei ole ajatuksensa, tunteensa tai toimintansa — samalla tavalla kuin emme ole laulu jota laulamme tai takka ei ole tuli, joka siinä palaa.

Supercoach Academyssa ymmärrykseni inhimillisen kokemuksen luonteesta on vain syventynyt entisestään. Ymmärrän nyt, että ns. negatiiviset tunteet kuuluvat elämään ihan siinä missä positiivisetkin tunteet — ja että niille tarvitsee tehdä yhtä vähän kuin positiivisille tunteille.

Annan itseni kokea kaikki tunteet samalla tavalla estoitta kuin annan itseni samaistua elokuvaan — ollen yleensä jollain tasolla tietoinen siitä, että tunteeni perustuu yhtä lailla sepitettyyn tarinaan kuin elokuva perustuu käsikirjoitukseen.

Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa

Kyllä, ensi alkuun sen näkemistä, miten koen vain ajatteluni, seurasi vähän outo, tyhjä ja “irrallinen” olo. Sitten totuin uuteen olotilaani ja nyt nautin siitä, miten kevyt ja helppo oloni on henkisesti.

Kyllä, mielialani vaihtelevat ihan siinä missä ennenkin eli välillä mieliala on korkeampi ja välillä matalampi — mutta sen jälkeen kun aloin aidosti nähdä, miten tunnemme vain ajattelumme — emme mitään ulkoisia tekijöitä — nykyiset alakuolokohdat vastaavat tunneskaalalla entisiä huippukohtia ja nykyiset huippukohdat ovat ihan uusissa sfääreissä.

Ennen vanhaan huipulla ollessani luulin että ihanat tunteeni olivat seurausta tilanteesta, jossa olin tai jonkun toisen ihmisen sanoista tai teoista. Hyvään tunteeseen sekoittui aina hippunen pelkoa tai surua siitä, että tilanteen mentyä ohi en ehkä ikinä enää kokisi vastaavaa tunnetta.

No, nyt kun ymmärrän koko olemuksellani että kaikki tunteet ovat seurausta vain ja ainoastaan ajatuksistani, tiedän että en ole hyvien tunteiden suhteen koskaan tilanteiden tai muiden ihmisten armoilla.

Pyöritkö vain parkkipaikalla?

Mm. painovoiman lain keksinyt Isaac Newton kirjoitti aikanaan:

Olin kuin poika, joka leikki rannalla, viihdyttäen itseään löytämällä sileämmän kiven tai sievemmän simpukankuoren, vaikka samaan aikaan suuri totuuden meri avautui edessäni tutkimattomana.

(Englanniksi: “I was like a boy playing on the sea-shore, and diverting myself now and then finding a smoother pebble or a prettier shell than ordinary, whilst the great ocean of truth lay all undiscovered before me.)

Samaa vertauskuvaa käyttäen voisin sanoa että etsiessäni asioita, jotka saisivat minut voimaan henkisesti paremmin minä en päässyt edes rantaan asti vaan pyörin uimarannan parkkipaikalla.

Kun katson omaa elämääni, oikeasti naurattaa se, miten paljon aikaa ja energiaa olen haaskannut sellaisten asioiden tekemiseen, joiden toivoin auttavan minua tuntemaan itseni ehjäksi, hyväksi, rakastettavaksi ja haluttavaksi ja kokemaan että elämä olisi elämisen arvoista.

Siksi naurattaa, että samaan aikaan ignoroin totaalisesti sen, miten hyvä olo oli koko ajan sisälläni, vain yhden ajatuksen päässä. Sen sijaan että olisin nähnyt totuuden itsestäni, kiirehdin selittämään aika ajoin pintaan noussutta hyvää oloa ulkoisilla tekijöillä.

No, oppia ikä kaikki. Eikä tämä onneksi ole niin vakavaa.

Nyt olen varsin liekeissä omasta elämästäni, vaikkei se ole ulkoisilta puitteiltaan yhtään sen ihmeellisempää kuin yli vuosi sitten — ja jossain mielessä ehkä jopa haastavampaa kuin vaikkapa 2005. On kyllä aika siistiä, kun käytössä on yhtäkkiä valtavan paljon enemmän energiaa ja ajatustilaa. Odotan ilolla, mitä kaikkea kivaa mielessäni vielä kehittyy ja mitä kaikkea tässä vielä ehtiikään kokea ja tehdä.

Onko itsensä kehittäminen turhaa?

Tätä nykyä olen sitä mieltä, että kaikki toiminta, joka lähtee olettamuksesta, ettet voi tässä ja nyt tuntea itseäsi täysin onnelliseksi, rakastettavaksi, hyväksi ja ehjäksi, on turhaa.

Jos huomaat ajattelevasi, että olet jotenkin parempi tai onnellisempi ihminen kunhan vielä vähän kehität itseäsi, pyydän sinua pysähtymään hetkeksi ja miettimään, mitä tekisit toisin, jos tuntisit itsesi jo ihan täysin hyväksi, ehjäksi ja rakastettavaksi ja jos antaisit itsesi olla jo tänään onnellinen.

Jos sen sijaan ns. diggailet itseäsi kybällä, tykkäät huippupaljon omasta elämästäsi, olivatpa puitteet mitkä tahansa ja muutenkin olet sitä mieltä, että elämä on aika ihanaa ja ihmeellistä, silloin kaikki saamasi uudet ideat ovat kuin varpaiden kastamista valtamereen.

Jos sinusta tuntuu vaikealta uskoa että olet oikeasti hyvä, ehjä ja rakastettava, tule hoitamaan väärinkäsityksesi nopeasti pois päiväjärjestyksestä Rakastu itseesi -intensiivikurssilla, joka on jo alkanut täyttyä kovaa vauhtia.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

4 Comments

  1. Hieno kirjoitus. Usein “guruilla” taitaa olla oma etu mielessä, kun he sanovat asiakkaat tarvitsevan vaikka kuinka paljon itsensä kehittämistä ennen kuin he voivat olla onnellisia. Todellakin merkitsee, mitä asioista ajattelee ja millaisissa olotiloissa haluaa olla eikä niinkään ympäristö. Itse olen ottanut nykyään itsensä kehittämisen enemmän hauskana haasteena kuin onnellisuuden etsimisenä, koska onnellisenakin on kiva valita tavoitteita ja pyrkiä niitä kohti.

    Yksi asia, johon en tässä hetkessä millään pääse ilman ponnisteluja, on urheilun tuoma mielihyvä. Terveyden ylläpito tuntuu eniten vievän aikaa ja vaativan suunnittelua, joten se upea urheilun ja hyvän kunnon tunne ja energia olisi upea saada ilman siihen kuluvaa aikaa. Vaikka urheilu onkin kivaa, niin on moni muukin juttu, joita olisi kiva ehtiä tehdä enemmän. 🙂

  2. Niin ja voihan olla että gurut itsekin haluavat uskoa että heidän tuotteensa tekee ihmiset onnelliseksi, koska siten he ovat tulleet onnelliseksi.

    Uskonhan mäkin, että tehokkain tapa olla onnellinen on vain antaa itsensä olla onnellinen — sen sijaan että kiristäisi itseään onnellisuudella tekemään asioita, joita tekisi vain koska luulee niiden tekevän “minut” yhtä onnelliseksi kuin miltä “muut” näyttävät olevan.

  3. Eli siis, kyllähän mäkin markkinoin yhdenlaista filosofiaa ja omia palvelujani. 😀

    Joo, esim. mun valmennuksessa jo yksi kerta voi auttaa lopettamaan turhan murehtimisen ja stressaamisen ja onnellisuudella kiristämisen…

    …mutta sen jälkeen voikin sitten alkaa mun kanssa miettiä mitä haluaa tehdä kaikella sillä vapaalla ajalla ja energialla, joka murehtimisesta vapautuu! Hah hah haa! 😀

  4. Mä olen samaa mieltä – tosin omakohtaisesti kuitenkin ajattelen, että eräänlainen itseni kehittäminen on tuonut minut siihen pisteeseen, että uskallan ajatella noin. Ja ehkä se (itsesi kehittäminen) vei sinut myös tuonne akatemiaan, jossa olet oivaltanut, että ajatus on vain ajatus. 🙂 Eli ehkä ajattelisin, että ihmisen on mahdollista olla täysin hyvä ja onnellinen heti tai koska vaan, mutta viimeistään sitten, kun sen tajuaa, on aika päästää irti. NLP-openi aina sanoi, että jos ei tiedä, niin ei voi tietää. Eli jos ei tiedä olevansa jo nyt hyvä sellaisena kuin on, niin ei voi tietää. Ja siinä valossa ehkä erilaiset valmennuksetkin tähtäävät siihen, että ihminen oppisi sen asian ytimen ymmärtämään ja itsensä hyväksymään.

    Niin ja ajattelen myös, että itsensä kehittäminen on kuitenkin myös kauhean kiva ja mielenkiintoinen matka. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *