Miksi en ole (enää) dieettiguru

Viime yönä juhlistin uutta vuotta tekemällä Onnistunut laihdutus -itsevalmennuspakettia ihan liekeissä. Jossain vaheessa yksittäistä faktaa etsiessäni ajauduin Hanna Markukselan blogiin. Sieltä päädyin Varpu Tavin blogiin, jonka kirjoituskaverin Kukka Laakson blogia olinkin lukenut jo muutaman päivän ajan. Lopuksi ajauduin vanhan kirjoituskaverini Patrik Borgin blogiin. Luettuani Patrikin Laihdutus pysyvästi tehdään näin -kirjoituksen menin sänkyyn, mutta en saanut heti unta mielessäni pyöriviltä ajatuksilta.

Ensimmäinen ajatus: Miksen jatkanut aikanaan kutri.net:in kehittämistä?

Ensimmäisenä aktivoitui “sisäinen seitsemänvuotiaani” — ts. ajatus- ja toimintamalli, jonka omaksuin koulukiusattuna ekaluokkalaisena ja johon liittyy tarve “näyttää muille”. Tai ehkä kyseessä oli “esikoinen minussa” eli syvään iskostunut ajatusmalli, että minun pitää olla aina ensimmäinen ja paras.

Mietin, miten minä harrastin kahvakuulailua jo 2003 (tosin teknisesti väärin — tajuan sen nyt). Mietin miten suositut omat sivuni olivat tuohon aikaan ja miten minä olin “Vuoden laihdutusguru” 2004.

Miksi ihmeessä lopetin Kutri.net:in päivittämisen? Miksi en jatkanut laihdutusguruuteni kehittämistä? Minä voisin olla nyt yhtä hyvä kuin Kukka Laakso, Varpu Tavi ja Hanna Markuksela YHTEENSÄ. (Patrikiksi en sen sijaan pysty parhaalla tahdollakaan.)

Lapsellista? No todellakin, koska nämä ajatukset kumpusivat lapsuudessa omaksumistani uskomuksista.

Toinen ajatus: Kääk! Mä olen ihan reliikki!

Sen jälkeen aktivoitui “sisäinen 13-vuotiaani”, joka yläasteelle mennessään tajusi kauhukseen että luokkakaverit lukivat Suosikkia ja hengasivat illat “assalla” (= linja-autoasemalla), kun hän oli kuunnellut kotona fiilareissa Mikko Alatalon Poppalooraa (“Poppaloora, puhuva auto…”) ja rakentanut metsään majoja. Voi nöyryytysten nöyryytys!

Tunnen itseni ihan kamalan vanhanaikaiseksi laskiessani syömisiä kun “kaikki muut” ovat jollain paleo-ruokavaliolla, raakaravinnolla tai muulla “karppiruokavaliolla”.

Kolmas ajatus: Kaikki on niin kuin pitääkin.

Ennen vanhaan olisin jäänyt noihin ajatuksiin jumiin ja pyöritellyt niitä niin kauan, että itku olisi kuristanut kurkkua, rintakehää olisi polttanut ja olo olisi ollut kaikinpuolin kurja ja surkea.

En enää, koska osaan erottaa milloin äänessä on ydinminäni ja koska satutetut lapsiminäni eli joskus omaksumani rajoittavat ja satuttavat uskomukset.

Lapsiminä eli uskomukset tuovat aina jollain lailla jännittyneen olon kehoon — jopa silloin kun kyseessä on näennäisen positiivinen ajatus kuten “toi rakastaa mua koska se halusi rakastella mun kanssani”. Miksi? Koska uskomukset ovat käytännössä aina valheita.

Ydinminästä kumpuavat ajatukset tuovat kehoon rennon ja levollisen olon, jopa silloin kun ajatus itsessään ei ole miellyttävin: “on tullut aika lopettaa tämä parisuhde”. Usein olo on pikemminkin neutraali kuin mitenkään erityisen hilpeä.

Uskomuksista kumpuavat ajatukset tuntuvat tulevan jostain pääni tienoilta. Tämä voi kuulostaa hassulta — mistä muualta ajatukset tulevat kuin päästä? No, ydinminästä tulevat ajatukset tuntuvat kumpuavan jostain syvältä sisältäni — vatsasta, selästä tai rintakehästä.

Noteerasin negatiiviset ajatukseni — kyllä, varmasti voisin olla Suomen tunnetuin laihdutusguru tms. jos olisin jatkanut sillä tiellä. Ja joo, varmasti on ihmisiä, joiden mielestä syömisten laskeminen ja “kultaisen keskitien” ruokavalioni, johon mahtuu myös pullaa, on armottoman vanhanaikainen.

Totuuden tunnustaminen rauhoitti ajatukset.

Vedin muutaman kerran syvää henkeä ja kysyin itseltäni: “Mitä mun sydän sanoo tästä?”

Se muistutti minua siitä, mitä oikeasti tapahtui.

Mitä minulle tapahtui?

Kutri kuntoon -projekti ja sitä seurannut “dieettiguruus” johtui ajatusvirheestä.

Uskoin tuohon aikaan, etten voi olla onnellinen, rakastettu ja hyvä ellen saa kroppaani huipputimmiin kuntoon.

Mikä oli emävalhe!

Jokainen meistä on hyvä, ehjä ja rakastettava sellaisenaan — yhtä hyvä, ehjä ja rakastettava kuin olimme syntyessämme.

Jokainen meistä voi olla onnellinen tässä ja nyt. Ainoa syy ettemme ole onnellisia on se, että yritämme kiristää onnellisuudella itseämme tekemään jotain sellaista, mitä emme oikeasti halua tehdä — vaikkapa laihduttamaan jotta kelpaisimme muille.

Kutri kuntoon -vuosi vahvisti itsetuntoani, kun huomasin pystyväni johonkin, mitä olin aiemmin pitänyt mahdottomana. Opin arvostamaan kehoani uudella tavalla. Sen sijaan huippukuntoon pääseminen ei tehnyt minua niin onnelliseksi kuin olin kuvitellut, saati parantanut parisuhdettani tai saanut minua tuntemaan itseäni seksikkääksi. Jatkoin onnellisuuden ja itsehyväksynnän etsimistä muista ulkoisista asioista, kuten tekemällä hullun lailla töitä.

Parempi kunto, terveellisempi ruokavalio ja stressin lievittäminen liikunnalla auttoi minua raatamaan kovempaa kuin koskaan ennen. Niin kovaa, että lopulta paloin ihan totaalisen loppuun.

Kaikki on niin kuin pitääkin

Olen käyttänyt viimeiset viisi kuusi vuotta sen selvittämiseen miten voisin olla onnellinen ja tyytyväinen. Olisin voinut löytää vastauksen nopeamminkin, jos olisin älynnyt katsoa oikeaan suuntaan. Mutta en katsonut enkä löytänyt. Ja se on OK.

Minä olen tänään aika pihalla suomalaisesta “laihdutusskenestä” ja lähestyn ruokavaliota vähän vanhanaikaisesti. Se on OK.

Minä en ole tänään Suomen tunnetuin dieettiguru — enkä varmaan tule enää olemaankaan. Sekin on OK.

Minä en ole niin tiukkapeppuinen ja hoikkauumainen kuin olen parhaimmillani ollut. Myös se on OK.

Minä olen minä. Minä olen OK.

Ja niin olet sinäkin.


Vanha video, jolla kysyn voisitko olla edes kahden minuutin ajan ihan täysin OK oman elämäsi ja itsesi kanssa:


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

One Comment

  1. Olen sitä mieltä, ettei Suomessa ole enää tunnettuja ravitsemusguruja. Gurujen aika alkaa olla ohi samoin, kuin monimutkaisten ruokavaliokonseptien. Vuonna 2012 nousevina tähtinä ovat kaloriteoria (sen käyttökelpoisuuden myöntäminen, auts) ja tavallinen ruoka. 🙂 Olet siis aivan edelläkävijä tässä asiassa. Kenttä on vain ollut hieman sekaisin jonkin aikaa.

    Hienoa, avointa pohdintaa joka tapauksessa. Olisi mainiota, jos jokainen syömistensä kanssa arpova pohtisi välillä löytyykö onni kehon- vai päänkoostumuksen kehittämisestä. Omakohtaistahan tämä on, mutta itse kallistun jälkimmäiseen koulukuntaan. Olen siis aina onnellisesti so last season ja out of shape. 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *