Hulluna Saraan

Nyt viikonloppuna tuli vihdoin ja viimein elokuvateattereihin yhdessä elokuvan ohjaajan Samuli Valkaman kanssa kirjoittamani elokuva Hulluna Saraan.

Elokuva kertoo elämää pelkäävästä Villestä, jonka luo asumaan ilmestyy hänen elämää suurempi isänsä Taisto. Ville on joutua jälleen kerran isänsä varjoon, kun molemmat iskevät silmänsä samaan naiseen, elämänjanoiseen amerikkalaiseen rivitanssinopettajaan Saraan.

Ihan alkuperäinen idea elokuvaan oli Samulin, joka oli mutkan kautta ajautunut esittelemään idean Bronson Clubin Jesse Fryckmanille. Siinä vaiheessa olin tuntenut minulle kaukaista sukua olevan Jessen lapsesta asti ja työskennellyt hänen kanssaan Veijarit-elokuvan parissa. Niinpä Jesse otti minuun yhteyttä kysyi kiinnostaisiko tällainen projekti. Kyllä kiinnosti ja pian Bronson Clubin Teräsnainen Essi Suomela, jota ilman varmaan kumpaakaan noista leffoista ei olisi saatu valmiiksi asti (sori vaan jätkät), lähetti mulle ensimmäisen version Samulin konseptista.

1.7.2008 saamassani konseptissa leffa kuvattiin näin:

Lyhyt tiivistelmä

Masentunut nuorehko päähenkilö VILLE masentuu entisestään, kun hänen nuorekas hulttioisänsä muuttaa hänen luokseen asumaan. Ville löytää elämäänsä kuitenkin uuden sävelen alkamalla harrastaa rivitanssia. Lopulta hän löytää isänsä uudelleen ystävänä ja kohtaa uuden rakkauden mahdollisuuden.

Tyyli/ Henki / Viesti

“Suomi on Amerikka” on hyväntuulinen goodmood elokuva, jossa mahdolliset synkeätkin tilanteet nähdään humoristisen mutta todellisin silmin. Elokuvan tavoite on tuoda katsojalle toivoa ja uskoa siitä että muutos on mahdollinen – tavalla tai toisella, kuten esimerkiksi rivitanssimalla.

Suomi on Amerikka on tarina isän ja pojan välisestä suhteesta, rakkaudesta ja rivitanssista.

Kuvallisesti siinä yhdistyvät suomalaisen karut maisemat ja talot, yhdistettynä värikkääseen amerikkatyyliiin: jenkkirautoihin, kirkkaisiin vaatteisiin, jonka vastakohtana on skandinaavisen hillitty ja ujon varovainen itsensä ilmaisu.

Tyylillisiä esikuvia ovat esimerkiksi: Little Miss Sunshine, Garden State, Juno, Amelie, Thumbsucker ja Jalla Jalla.

Jep, huomasin vasta nyt itsekin, että tosiaan, alunperin kyseessä ei ollut leffa, jossa isä ja poika rakastuvat samaan naiseen. Kun katselin muistiinpanojani, näyttää siltä että keksimme idean ekassa tarinapalaverissa elokuussa 2008.

Hulluna käsisversioita

En ole koskaan kirjoittanut yhdestä elokuvasta — tai edes televisiosarjasta — niin monta hyvinkin erilaista versiota kuin Hulluna Saraan -elokuvasta. Arvioisin että jos kokoaisimme kaikki ne erilaiset juonikaaret, hahmot ja kohtaukset, joita kirjoitimme kolme vuotta kestäneen käsikirjoitusprojektin aikana ja joita EI käytetty valmiissa elokuvassa, saisimme niistä n. 6-10 vastaavanpituista leffaa.

Esim. Villellä oli melkein koko käsisprosessin ajan Hannele, nainen joka versiosta riippuen oli hänen ex-vaimonsa tai tyttöystävä, joka oli lähtenyt vuodeksi ulkomaille. Myös Villen äiti Markku-miehineen pyöri useaan otteeseen mukana kuvioissa. Eniten kaipaan ehkä erikoisia elämänoppeja jakanutta pizza-kebab-myyjää, joka oli alkupään versioissa Villen uskottu. Niin ja tietenkin taikavuohta, joka parin vuoden kehittelyn jälkeen muutettiin taikaponiksi, kunnes lopulta pudotimme sen kokonaan pois.

Tuntuu vähän hassulta lukea esim. arvosteluja, joissa valitetaan sitä, miten vähän Sarasta kerrotaan. Työstimme hänen hahmoaan kaikkein eniten ja tässä vuosien mittaan mimmille on kirjoitettu kaikenlaisia taustatarinoita. Jossain varhaisissa versioissa Sara oli Suomessa amerikkalaisen poikaystävänsä Markin kanssa. Yhdessä vaiheessa tyttö oli potkujen ja parisuhteen päättymisen takia kierrellyt Eurooppaa ja päätynyt sattuman kaupalla Suomeen (vanhan vaihtarikaverin ansiosta). Aika pitkään pyöriteltiin juonta, jossa mimmi oli Suomessa etsimässä isäänsä, josta hänellä oli vain vanha valokuva. Tämä oli ehkä minulle rakkain juonilinja.

Lopulta palasimme aina kuitenkin takaisin olennaiseen kysymällä itseltämme:

Mikä on se tarina, jonka Samuli haluaa tällä elokuvalla kertoa?

Ja kyllähän se aina palasi Villen isäsuhteeseen ja elämänpelkoon. Toki rakkaustarina ja Sara on tärkeä, muttei niin tärkeä, että olisimme voineet uhrata hänen historiansa käsittelyyn yhtään enempää aikaa.

Ohjaajan näköinen elokuva

Alusta alkaen oli päivänselvää, että olimme tekemässä nimenomaan Samulin elokuvaa. Sen lisäksi että alkuperäisidea elokuvaan tuli Samulilta, Samulin ensimmäiset lyhytelokuvat Alright Love ja Feelings and stuff nähtyäni olin täysin vakuuttunut siitä, että Samuli on nupullaan oleva elokuvallinen nero. Ja olen sitä mieltä edelleen, paitsi että nyt Samuli on aloittanut jo kukkaan puhkeamisen. Kun vuosien päästä herran ura on hedelmällisimmässä vaiheessaan, näette että olen oikeassa.

En ole itse ehtinyt nähdä ihan viimeistä versiota elokuvasta, koska se valmistui juuri kun olimme lähdössä Jenkkeihin. Sen version perusteella jonka näin, elokuva on mitä suurimmassa määrin Samulin näköinen.

Minun työpanokseni näkyy ehkä vahvimmin tarinan rakenteessa ja siinä, että projekti eteni ja palasimme kerta toisensa jälkeen takaisin olennaiseen. Vaikka tämän projektin eteen kirjoitimme valtavan määrän materiaalia, sen kirjoittaminen tuntui harvemmin työltä, koska se oli niin hauskaa. Palaverien aikana sai nauraa ihan hulluna ja paria versiota lukuunottamatta tuntui lähes koko ajan siltä, että käsikirjoitus eteni.

Valtaosan projektista kirjoitimme vuorotellen niin, että toinen kirjoitti kymmenkunta kohtausta eteenpäin — sitten toinen tuli ja korjasi käsikirjoitusohjelman notes-lapuilla kommentoiden kohtauksia ja/tai kirjoitti itse lisää kohtauksia. Loppuvaiheessa, kun rakenne alkoi olla vahvasti kohdallaan, pallo siirtyi vahvemmin Samulille ja minä siirryin selkeämmin kommentoijan asemaan. Ihan loppuvaiheessa Samuli löysi vaihteen, jonka jälkeen tuntui että kaikki, mihin hän koski muuttui kullaksi. Toisin sanoen lähes jokainen kohtaus, jonka Samuli siinä vaiheessa kirjoitti uusiksi, nousi yhtäkkiä ihan uudelle tasolle.

Lasken omaksi neroudekseni toisen kirjoittajan tukemisen lisäksi tunnistaa koska on minun aikani ottaa askel taaksepäin ja vain nauttia sen seuraamisesta, miten tarina nousee siivilleen. Tuli juuri nyt mieleen, että siinä mielessä valmentaminen ei ehkä sittenkään ole niin kauhean erilaista kuin se, millainen olen tiimikäsikirjoittajana.

Samuli on myös aivan poikkeuksellinen ihminen. Hänestä tulee minulle aina mieleen hyväntuulinen muumipeikko. Vain harva ihminen on yhtä aikaa yhtä älykäs, terävä, hauska — ja samaan aikaan valtavan hyväntahtoinen ja mitä parhaalla tavalla suorastaan lapsenomaisen utelias ja innostunut elämästä. Paitsi ehkä toinen lempiohjaajani* Lauri Nurkse, jonka kanssa teimme Veijarit-elokuvan.

Hulluna Saraan on saanut todella hyviä arvosteluja (vrt. Stara, Episodi, Savon sanomat).

Tässä oma reaktioni heti leffan ekan leikkausversion nähtyäni:

Jos haluat nauraa ja ehkä vähän itkeäkin, niin sitten tässä voisi olla oiva vaihtoehto seuraavalle leffaillallesi. Suosittelen!

*Niin siis on mulla muitakin hauskoja ja fiksuja lempiohjaajia kuin Lauri ja Samuli — viimeisimpinä esim. superskarppi Juuso Syrjä, jonka kanssa teimme Ellan ja Aleksin ja ihana Annika Grof, joka ohjasi Villa Helenaa.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

5 Comments

  1. Tää oli tosi kiinnostava postaus! 🙂 Onko sulla muuten “lupa” kertoa mitä kautta Emilie De Ravin päätyi leffaan?

    Valotatko vähän ylipäätään kuinka Suomessa ja Jenkeissä menee casting? Kuka yleensä tekee näyttelijävalinnat ja missä vaiheessa? Tiedätkö sä usein kenelle kirjoitat roolia? Ja oletko joskus käsikirjoittajana pettynyt lopullisiin näyttelijävalintoihin?

    • Ohjaaja tekee valinnat tuottajan kanssa — usein kai roolittajan eli casting-ihmis(t)en suosituksesta. Ts. roolittaja etsii sopivia tyyppejä ja ehdottaa niitä ohjaajalle ja tuottajalle, jotka järjestävät koekuvauksia ja sitten niiden perusteella valitaan näyttelijät. Suomessa ohjaajilla on ylipäätään kyllä tosi paljon valtaa.

      Ville Virtanen oli tosi alusta alkaen Samulin mielessä, mutta Villen rooli täytettiin vasta aika loppuvaiheessa. Eli viimeisiä versioita kirjoittaessa tiesin kyllä kuka näyttelee faijaa ja kuka Saraa.

      Mä en muista miten Saran näyttelijäksi tuli juuri Emilie — hämärästi muistelen että siihen liittyi leffan jenkki-yhteistuottaja. Ja sen muistan että kovasti jännitettiin saadaanko Emilie näyttelemään ja että Samuli kävi Emilien kanssa ainakin yhden keskustelun ennen kuin Emilie suostui.

      Jenkkitähtien kanssa homma menee niin, että ensin otetaan yhteyttä tähden agenttiin eli tyyppiin joka neuvottelee tämän kaikki diilit. (Manageri puolestaan ei saa ainakaan virallisesti sopia diilejä, ainoastaan pitää huolta tähden urasta eli esittelee tätä ihmisille, suunnittelee urasiirtoja jne.) Agentti toimii sitten välikätenä koko neuvottelujen ajan. Yleensä jossain vaiheessa myös juristit astuvat mukaan kuvioihin neuvottelemaan sopimusten yksityiskohdista.

      Joo, joskus kaikki näyttelijät eivät ole olleet mun ykkösvalintoja, mutta ei nyt tule mieleen yhtään juttua, jossa olisin ollut tyytymätön pääosan esittäjiin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *