Pilates II


Jees, eli olen taas palannut ohjatun Pilateksen pariin, mik√§ on siis ihanaa! ūüôā Tuloksiakin tulee nopeammin, kun ohjaaja tsekkaa ett√§ liikkeet tulee tehty√§ oikein. Suosittelen.

Joudun v√§h√§n perumaan sanojani Pilateksen lihaksia kasvattamattomuudesta — eilisen yksityis(teho)tunnin j√§ljilt√§ olen yht√§kki√§ saanut viiv√§stynytt√§ lihaskipua (= hyv√§ asia ūüôā todella outoihin lihaksiin keskivartalossani — esim. kylkiluiden p√§√§ll√§ olevat ohuet lihakset (harrastajatermein “kalapuikot”) ovat todella arat. WOW! Toi viiv√§stynyt lihaskipuhan tulee siis siit√§, kun jotain lihasta treenataan eri tavalla kuin ennen, jolloin siihen syntyy mikroskooppisia vaurioita, joihin/joiden korjaamiseen enemm√§n tai v√§hemm√§n suoraan kipu liittyy (= aiheesta on t√§ll√§ hetkell√§ useampia teorioita liikkeell√§) => kun keho korjaa vauriot, lihaksesta tulee entist√§ vahvempi. T√§h√§n korjausprosessiin tarvitaan proteiineja ja riitt√§v√§sti lepoa.

Uskoisin lihasten kipeytyneen eilen kokeilemastani Merenneito-liikkeellä . Vaikka keskivartalolihakseni ovatkin kehittyneet huomattavasti, niin toi liike oli vielä vähän liian rankka.

Anyway, ahkeran Pilateksen harrastamisen kuulemma n√§kee jo kehossani. Yht√§kki√§ reilun viikon sis√§√§n moni on kehunut laihtumistani, mukaanlukien mies, is√§ ja veljet (= kriittisimm√§t arvostelijat :-). Is√§ kiinnitti erityisesti huomiota ryhtiin ja vartalon mittasuhteiden muuttumiseen: “uskomantonta, mutta s√§ olet tavallaan onnistunut muuttamaan ruumiinrakennettasi”, broidit totesivat yleisen laihtumisen ja mies on pist√§nyt ilolla merkille miten peppu ja reidet ovat muuttuneet radikaalisti parempaan suuntaan. No totta kai perusta noille muutoksille on luotu vuoden aikana laihtuessa ja kiinteytyess√§, mutta Pilates on ilmeisesti tuonut muutokset paremmin esiin. En valita :-D.

Toisaalta Pilates-ohjaajani on ilolla pannut merkille että ennen hieman kiero selkärankani on selvästi suoristumassa. Muutoksen myös tuntee: nykyään tuntuu todella pahalta istua kumarassa tai lysyssä, pitää jalkaa toisen päällä tai muuten retkottaa kierossa asennossa. Jouduin jopa korjaamaan auton selkänojaa pystympään asentoon kun pari vuotta ollut selkänojan asento ei tuntunut enää tukevan tarpeeksi istuma-asentoani.

SUMMA SUMMARUM: Pilates on pop! ūüôā Mutta — ennen kuin tiputatte k√§sipainot k√§sist√§nne ja j√§t√§tte aerobiset treenit v√§liin — kehonne tarvitsee Pilateksen ja vastaavantyyppisten liikuntamuotojen lis√§ksi my√∂s aerobista treeni√§ (k√§vely, sauvak√§vely, py√∂r√§ily, hiihto, uinti, aerobicit jne.) sek√§ vastusharjoittelua (lihaskuntajumppa kotona omalla ruumiinpainolla, k√§sipainoilla, jumppapallolla, jumppakumeilla jne. tai kuntosalilla kuntosalilaitteilla ja vapailla painoilla). Rasittakaa siis kehoanne monipuolisesti — se rakastaa sit√§ ja palkitsee teid√§t pysym√§ll√§ pidemp√§√§n terveen√§, ehj√§n√§ ja toimintakuntoisena!


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
Posted in:
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *