Home sweet home…

Jees, Italiasta on selvitty takaisin kotiin. Tämän aamun paino näytti 68,9 kg, mutta kun sentit olivat samat kuin ennen matkaa, en vedä tästä vielä mitään johtopäätöksiä, vaan katson maanantaihin asti näyttääkö kiloja oikeasti kertyneen lisää, vai onko lisäpaino esim. täyteen tuupattujen glykogeenivarastojen ansiota.

Hiilihydraattia nimittäin tuli syötyä olan takaa, samoin kuin rasvaa. Proteiinit jäivät vähemmälle, kun unohdin ottaa kotoa mukaan proteiinijauhetta. Hiilarit tulivat ensisijaisesti siis pastasta, hedelmistä ja leivästä sekä aamupalakekseistä ja -voisarvista. Rasvaa tirisivät kastikkeet, juustot ja makkarat sekä voisarvet. Proteiinia sai lähinnä vain päivällisen liha/kalaruoasta, makkarasta ja välipaloina syömistäni rahkaherkuista (Danonen vitalinea-sarjaa, ei löydy Suomesta).

Italialaisia naisia tuli tarkkailtua sillä silmällä niin rannalla kuin kaupungissa. Ei siis arvostellen vaan kiinnostuen siitä, mitä tyypillinen italialainen ruokavalio tekee vartalolle.

Tyypillisesti italialaiset syövät siis aamulla pari keksiä tai yhden voisarvi- tai pullatyyppisen leivonnaisen cappucinon kanssa. Seuraavan kerran syödään isohko lounas, yleensä pastaa ja joskus pastan lisäksi joku liharuoka. Illalla syödään isompi lounas, joka arkena koostuu vähintään pastasta ja erillisestä liharuoasta kasvisten kanssa (siis ensin syödään pasta ja vasta sen jälkeen syödään liharuoka kasvisten kanssa), viikonloppuisin ja juhlavammin syödessä alkupaloista (tyypillisesti grillattuja kasviksia, juustoa, makkaraa), pasta/risottoannoksesta, lihasta lisukkeiden kera (yleensä grillattuja kasviksia, salaatti tms, joskus paistettuja perunoita) ja jälkiruoasta (makea leivos/jäätelö) ja/tai hedelmistä. Aamiainen on ehkä noin 300-400 kcalia, lounas 700-1000 kcalia ja päivällinen helposti yli 800-1200 kcalia. Silmämääräisesti arvioiden päivän energiasta 35-40 % tulee rasvasta, 40-60 % hiilarista ja 5-10 % proteiinista.

Nuoret harrastavat yleensä 3-5 kertaa viikossa jotain ohjattua liikuntaa, tyypillisesti lentopalloa tai uintia (kyllä, ohjatusti). Nuoret, varsinkaan naiset, eivät juo kovinkaan paljon alkoholia (naisten dokaaminen on huonoa käytöstä!). Italialainen elehtii ja liikehtii tunnetusti erittäin runsaasti esim. suomalaiseen verrattuna (= myös tiedostamaton liikunta lisää energiankulutusta).

Nuoret ovat usein hyvin hoikkia, sukupuolesta riippumatta. Miehet ovat suomalaisessa mittakaavassa aika “naruja” — ts. rasvaprosentti on alhainen, mutta lihakset hyvin kehittymättömät. Naiset ovat samoin erittäin siroja ja hoikkia, mutta rasvaprosentti voi olla silti painoon nähden melko korkea. Naisilla lihaksia ei näy käytännössä koskaan, ei edes vatsassa (vaikka olisivat miten hoikkia).

Iän myötä paino alkaa väistämättä nousta liikunnan vähennyttyä perheen perustamisen ja työelämään siirtymisen myötä. Ne, jotka pysyvät hoikkina, pysyvät hoikkina nimenomaan syömällä mahdollisimman vähän, eivät liikkumalla runsaammin (= lihakset hyvin kehittymättömät). Kaikki vanhemmat ihmiset ovat enemmän tai vähemmän pulskia.

Suomalaiselle, säännölliseen syömiseen ja pienehköihin aterioihin tottuneelle paikallinen ruokailukulttuuri tuntuu ongelmalliselta. Kestää aikansa, ennen kuin oppii syömään hillitysti aterian alussa, niin ettei aterian loppuvaiheilla tule liian täysi olo. Erityisen hankalaa ruokamäärän hallinnan kannalta on usein täysin lihaton pasta ennen liharuokaa — kylläisyyden tunne tulee vasta paljon sen jälkeen, kun pastaa on mätetty naamaan yli oman tarpeen. Asiaa ei auta se, että pasta on usein hyvin rasvaista (vaikka rasva onkin oliiviöljyä), jolloin pienikin pasta-annos sisältää runsaasti rasvaa.

Joka aterialla runsain määrin tarjolla oleva alkoholi (lähinnä viini) ei myöskään edesauta suomalaisesta juomakulttuurista tulleen painonhallintaa. Viinistä saa äkkiä lisää energiaa ja alkoholi “turruttaa” sen verran, ettei välttämättä havaitse ylensyönnistä syntyvää epämukavuutta niin helposti.

Miten itse selvisin?

Olosuhteisiin nähden ihan hyvin. Olin siis ruoanlaittokurssilla täyshoidossa, mikä tarkoitti sitä, että pystyin melko vähän vaikuttamaan aterioiden sisältöön. Varsinkin aluksi tulin syöneeksi nimenomaan pastaa liikaa, mutta loppua kohden aterioiden hallinta helpottui. Alkoholin pidin varsinkin loppuajasta täysin minimissä jo ihan sen takia, että pienikin alkoholiannos teki minut todella väsyneeksi.

Aamiaisella useimmiten skippasin tarjotun pulla-voisarvi-vaihtoehdon ja söin itse kaupasta ostamiani kuitumuroja (ei saa Suomesta, nyyh) maidon kanssa sekä Danonen rahkavalmistetta. Päivällä yritin syödä rahkaa ja hedelmiä, jotta en illalla söisi niin paljon.

Liikunnat menivät semiputkeen. Laskin, että jotta olisin saanut juoda ja syödä niin paljon kuin huvittaa, minun olisi pitänyt liikkua joka päivä kaksi tuntia. Periaatteessa se ei olisi ollut ongelma — aamulla tunnin lenkki ja biitsillä ollessa vartti uintia joka tunti. Käytännössä se oli ongelma, koska kolmantena päivänä sain vanhoista lenkkareista jalkaani rakon, jonka jälkeen seuraavana päivänä juostessani paljain jaloin rannalla hiekka hiersi iso- ja etuvarpaisiini ihan hervottomat rakot, jotka sattuivat merivedessä uidessa. Mukana matkassa olivat jumppakumit, joilla yritin tehdä edes jonkinlaista lihaskuntotreeniä.

Viimeiset neljä päivää olimme kaupungissa, jolloin ostoskaduilla ravaaminen jäi ainoaksi treeniksi.

—-

Matkalla tuli kyllä pohdittua omaa suhdetta ruokaan, terveelliseen ruokavalioon ja laihdutukseen/painonhallintaan. Jatkuva altistuminen erilaisille herkuille, ylenpalttisille ruoka-annoksille jne. herätti taas vanhan syöpön sisälläni. “Mitä väliä sillä on mitä mä täällä syön? Ainahan mä voin laihduttaa tulleet lisäkilot kotona?” Onneksi tällä kertaa mukana oli myös terveellisistä elämäntavoista kiinnostunut Kutri, joka pisti syöpölle kunniakkaasti hanttiin — herkuista saa kyllä nauttia, muttei ole mitään syytä antaa syömisten mennä överiksi.

Rehellisyyden nimissä täytyy myöntää, että ensimmäistä kertaa näiden sivujen ylläpitäminen ja ylipäätään oman Kutri kuntoon -projektin julkiseksi tekeminen vaikutti syömispäätöksiini edes jonkin verran.

Vielä New Yorkissa “terveellinen Kutri” vasta-argumentoi “syöppö-Kutrille”, että ensimmäinen suupala maistuu kuitenkin parhaalta, että vähempikin riittää, että on turhaa laihduttaa aina uudestaan samoja kiloja vain hetken mielijohteiden takia, jne. Tällä reissulla “terveellinen Kutri” käytti lisäargumenttina sitä, että antamalla itseni repsahtaa överisti lomalla annan minuun aggressiivisesti suhtautuville lisäaseita minua vastaan.

No, noin niin kuin järjellä ajatellen on suunnattoman tyhmää, turhaa ja omaa heikkoutta osoittavaa ajatella mitä joku ajattelee mun repsahduksistani. Tämä tyhmä tunnetila (“mitä muutkin sitten ajattelevat”) sai minut tietysti pohtimaan omaa suhdettani teihin, rakkaat (ja vähemmän rakkaat 🙂 lukijat, omaa suhdettani tähän sivustoon ja oman elämäntaparemonttini yksityisyyttä. Vielä New Yorkin matkalla en siis perustellut itselleni syömisten hallintaa sillä, “mitä muutkin sitten ajattelevat jos repsahdan?” Mistä tällainen muutos on tullut mieleeni?

Ajatusketju on taas hieman poukkoileva, kuten useimmiten mun tapauksessani.

Ekaksi tuli kuitenkin mieleen, että kun mun, Eijan ja Patrikin kirja tulee ulos ensi tammikuussa, mä joudun olemaan enemmän esillä sen tiimoilta. Ja koska kuva vaikuttaa ihmisiin enemmän kuin sanat, ei riitä että mä puhun järkeviä, vaan mun pitää myös näyttää hyvältä.

Media on aivopessyt meidät ihailemaan langanlaihaa naisvartaloa. Tiedän sen niiltä ajoilta, kun itse aloin lukea Muscle & Fitness Hersiä ja Oxygeniä, joiden naiset eivät ole luurangonlaihoja, vaan lihaksikkaita. He näyttivät silloin minun silmissäni niin isolta, vaikka olivat normaalipainoisia ja heidän rasvaprosenttinsa oli todennäköisempi matalampi kuin yhdelläkään mallilla. Toisaalta, kun sen jälkeen aloin tiedostaa oman naissilmäni “vääristyneisyyden”, huomasin että kiitos median aivopesun, vasta normaalipainorajojen alarajoilla tai jopa alapuolella olevat näyttivät minusta hoikilta, kun tukevasti normaalipainorajojen “keskellä” (esim. BMI 22) näyttivät siltä kuin olisivat normaalipainorajojen ylärajoilla.

No, on selvää, että epäilemättä mä en ole ainoa, jonka silmät ovat vääristyneet. Niinpä on oletettavaa, että jos ja kun joudun jossain puhumaan elämäntaparemontista ja laihdutuksesta, enkä todellakaan tule olemaan langanlaiha (vaikkakin tukevasti normaalipainoinen ja jopa painoon nähden kiinteä), ihmiset tulevat ajattelemaan “no mutta eihän toi ole itsekään mitenkään hirveän laiha”.

Ihmisluonnon tuntien oletan, että mitä paremmassa kondiksessa olen fyysisesti tammikuussa, sen paremmin edustan kirjani sanomaa.

No, tässä taas on kääntöpuolena se, että hirveä teholaihis olisi puolestaan vastoin nykyistä näkemystäni siitä, millainen on hyvä ja terveellinen elämäntapa. Lisäksi tiedän, että mikäli yritän vaatia itseltäni liikaa (kuten esim. 1500 kcalin dieettiä tai paria tuntia liikuntaa päivässä), väsyn hyvin nopeasti, jolloin seurauksena voi olla repsahdus entistä huonompiin elämäntaparemontoihin.

Ratkaisu: jatkaa samaan malliin kuin ennenkin, mutta yrittää välttää esim. lomilla, juhlissa jne. ns. takapakin ottamista.

Esimerkkinä siitä, miten ulkonäkö voi vaikuttaa sanoja enemmän on Antti Heikkilä, jota monet ovat kommentoineet väsähtäneen ja huonokuntoisen näköiseksi, dieetistään huolimatta (tai ehkä juuri siksi). Itse en ole Heikkilää vielä nähnyt missään (on tänään klo 14 uusintana tulevassa Voimalassa), joten mulla ei ole aiheesta omakohtaista näkemystä.

Toinen ajatuskuvio, mitä noi mun “mitä muut sitten ajattelevat” -ajatus herätti oli se, että oikeastaan vasta nyt olen alkanut tajuta, miten moni ihminen käy näitä sivuja lukemassa. Tätä ennen on ollut enemmän sellainen fiilis että mä kirjoittelen juttuja täällä omassa maailmassani johonkin virtuaaliseen avaruuteen ja jotkut virtuaaliset olennot ehkä näkevät nämä, ehkä eivät.

Kolmanneksi tulee mieleen että vaikka mä olen uskonut tähän asti pitäväni tätä sivua vain harrastuksena harrastusten joukossa, se lukijoineen on alkanut ehkä tulla turhan merkittäväksi mulle. Vaikka mä uskon vuorovaikutukseen ja vaikka mun mielestä on hyvä, että muut ihmiset voivat jotenkin vaikuttaa (koska jos ne eivät vaikuta, silloin on oikeasti niin tunnekylmä, ettei pysty vastaanottamaan mitään muilta — ei pahaa, muttei myöskään hyvää), mun mielestä on tärkeää valita huolella, millaisten ihmisten antaa itseensä vaikuttaa.

Miksi mä antaisin sellaisten ihmisten mielipiteiden, joita ja joiden vaikuttimia ja historiaa mä en tunne ja jotka eivät ennen kaikkea tunne mua kokonaisuutena, vaikuttaa siihen, mitä mä omassa yksityisessä elämässäni teen?

Vastaus: ei ole mitään syytä ottaa vastaan kenenkään muun kuin mun todella hyvin tuntevien ja mulle pelkkää hyvää toivovien ihmisten mielipiteitä musta ihmisenä ja mun elämästäni.

Johtopäätös: pitää tietoisemmin kriittinen suhde näihin sivuihin ja niiden synnyttämiin kommentteihin

No, tällaisia ajatuksia on mielessäni poukkoillut. Nyt alkaa se Voimala-ohjelma, johon muakin muuten pyydettiin, mutta olin (onneksi?) silloin vielä Italiassa. Veikkaan että mulle oli varattu “hysteerisen laskijan rooli”, jota nyt esittänee se Karita Tuomola. No, kohta sen näkee.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *