No niin,

tänään voin sanoa sitten ekaa kertaa tänä vuonna oikein kunnolla “repsahtaneeni”. Sukujuhlissa söin randomina n. 15-20 suklaakonvehtia sekä 5-8 kookospalleroa ilman mitään muuta järjellistä syytä, kuin etten ollut syönyt kunnolla sitten aamun ja että tarjolla ei ollut coctailpalojen lisäksi muuta kuin noi suklaat. Niin plus että samalla kun mätin noita suklaita kaksin käsin suuhuni, puhuin eri ihmisten kanssa. Eivätkä ne todellakaan olleet niin hyviä, että niitä olisi kannattanut niin paljon ahmia!

Nyt on kieltämättä todella tyhmä olo: kaloreita on mennyt jo noin 2000 kcalia, rasvaa on saatu 96 g ja hiilaria 218 g kun taas proteiinia vain 68 g ja kuitua säälittävät 10 g.

No, just nyt tuli mieleen toinenkin syy ahmimiskohtaukseen, mutten aio jakaa sitä teidän kanssanne… Sori :-D. Ihmismieli on ihmeellinen, enkä usko että tämä enää toistuu, ainakaan ihan heti.

Tässä vaiheessa vaihtoehtoja on about kolme:

1. olla syömättä enempää.

2. syödä sen verran, että saa puuttuvat ravintoaineet (lähinnä kuidun) kasaan.

3. harrastaa liikuntaa sen verran, että saa poltettua sen verran kaloreita, että voi syödä sen verran, että saa tarvittavat kuidut kasaan.

Niin tai näin, tästä on pakko ottaa opikseen. Ei enää mennä mihinkään syömättä pohjalle ja erityisen varuillaan ollaan tietyissä emotionaalisissa tilanteissa.

Plus että tänään kyllä harrastan vielä jotain liikuntaa — eräiden tutkimusten mukaan nimittäin elimistöllä kestää adaptoitua jopa viikko tavallista runsasrasvaisempaan ruokavalioon. Adaptoitumista voi nopeuttaa vain liikkumalla enemmän. Adaptoitumisen ajan rasva varastoituu helpommin sinne rasvavarastoihin ja palaa huonommin energiaksi.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä.
Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *