Pitkä aika on taas kulunut. Eka viikko tehodieettiä meni putkeen, toka ei, kun elämä “häiritsi” vähän liikaa laihduttamista… 🙂 (= vitsi)

Vakavasti ottaen: totesin että ehkä unohdan tehodieetin, koska mun kurinalaisuus ei kertakaikkiaan riitä kiduttamaan itseäni sen enempää kuin mitä olen koko tämän kevään tehnyt. Kornia, kun ottaa huomioon, että olen joskus kituuttanut puolella kalorimäärällä kuin mitä nyt. No, en kyllä silloin kyennyt keskittymään juuri mihinkään.

Eli tästä eteenpäin jatkan samaan tahtiin kuin ennenkin eli en yritä mitään himoliikuntamääriä, kun ne eivät näytä onnistuvan. Toki yritän liikkua niin paljon kuin pystyn/jaksan/viitsin, mutten ota asiasta mitään paineita.

Ai niin, bongasin muistaakseni Verkkoklinikan keskustelusta väitteen, että olisin jotenkin vähähiilihydraattisella dieetillä. Hehhehehhee! No, jos jonkun mielestä 200 grammaa hiilihydraattia on vähän, niin ehkä sitten… 🙂 Vertailun vuoksi: toi siis vastaa 800 kcalia eli on noin 44 % päivittäisestä energiamäärästäni. Ketoosiin päästäkseen hiilarimäärä saisi olla korkeintaan 100 grammaa, käytännössä jopa huomattavasti vähemmän. Atkinsilla ei ylläpitovaiheessa syödä yleensä 60 grammaa enemmän ja esim. Zonella hiilarimäärät jäävät käytännössä alle 120 grammaan isommillakin ihmisillä. Jos laihdun 65 kiloiseksi, jatkan punttitreenien takia syöden 1,5 g proteiinia / painokilo ja liikun niin paljon, että saan syödä 2500 kcalia päivässä lihomatta, päivittäinen hiilarimääräni noussee “huikeaan” 340 grammaan (rasvasta aion ottaa silloinkin suositellut 30 % päivän energiasta eli noin 83 grammaa). Tällöin noin 54 % päivittäisestä energiastani tulisi hiilareista.

Vielä juoksemisesta: lähtökohtaisesti olen sitä mieltä, että kaikkein tärkeintä on liikunnan ilo. Nyt kun olen liikunnan ilon onnistunut löytämään ja useisiin eri lajeihin levittämään, olen valmis ottamaan myös haasteita vastaan. Juoksu on minulle sellainen. Olen niin monta vuotta uskonut, että fysiologiassani on jotain, mikä estää juoksemisen. Nyt haluan ottaa selvää, onko ongelma mahdollisesti enemmän psyykkinen ja/tai kuntoon liittyvä kuin oikeasti rakenne- tms. kysymys. Kiitos kaikille hyviä vinkkejä antaneille ja oman juoksuunrakastumistarinansa kertoneille. Ehkä minäkin vielä… Tai sitten en. 🙂 Ja kuten sanottua, opettelen nyt terveellisiä elämäntapoja koko loppuelämää varten, mutta uskon samalla elämänmittaiseen oppimiseen. Vielä joskus elämäni aikana haluaisin kokeilla ainakin seuraavia lajeja kunnolla: krav maga, kuntonyrkkeily, kick-boxing, telinevoimistelu, trapetsitaiteilu (vai liittyykö se tohon telinevoimisteluun?), rantalentis, kallio-/seinäkiipeily (siis muuallakin kuin meidän minikallioilla :-), vaeltaminen (mieluummin jossain hieman Suomea eksoottisemmissa maisemissa kuten jossain Alppimaassa), surfaus (kirjoitetaan entisen kustannustoimittajani mukaan yhdellä f-kirjaimella), purjelautailu (vai mikä se on missä mennään purjelaudan tapaisella häkkyrällä, mutta purjeen kanssa), vesihiihto, lumilautailu, rullaluistelu, korkeushyppy ja ehkä jopa seiväshyppy. Lisäksi olisi kivaa päästä taas pelaamaan jossain vaiheessa futista, lentistä ja pesistä (no okei, ehkä koristakin). Jo ensi talvena ajattelin kokeilla taas pitkästä aikaa hiihtoa ja EHKÄ luistelua, tosin luistellessa olen AINA saanut nilkat kipeiksi, mikä ei ole kivaa, mutta ehkä siihen löytyy ratkaisu esim. hyvistä luistimista tms.

Uskon että ainakin osasta noista tai ehkä jopa kaikista voisin osata nyt nauttia. Tuntuu hassulta, että on vuosien todella passiivisen elämäntavan jälkeen (siis tyyliin yhdenkin pysäkinvälin matkat on kuljettu raitiovaunulla) oikeasti HALUAA liikkua ja kokeilla eri liikuntalajeja. Siis ylipäätään käyttää omaa vartaloaan, tuntea lihastensa jännittyvän, venyvän, ponnistelevan, täyttyvän energiasta. Kokea se fantastinen tunne, kun osaa tehdä jotain tällä keholla, joka niin monta vuotta on ollut vihollinen, ei minä (tai osa minua). Kun katselen kummityttöä, joka on juuri oppinut juoksemaan, ymmärrän hyvin, miltä hänestä tuntuu. En usko, että vielä pari vuotta sitten olisin ymmärtänyt. Tietyllä lailla tunnen siis olevani jälleen kuin pieni lapsi, joka on löytänyt oman ruumiinsa liikunnallisen potentiaalin ja aivan innoissaan siitä, mitä kaikkea voikaan ruumiillaan tehdä. Rakastakaa ruumistanne, rakastatte itseänne!

(Ja nyt tämä keho viedään taas lepäämään… 🙂


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *