K: Kuinka kuntonsa saa kohotettua muutamassa minuutissa keskiverrosta erinomaiseen?

V: Nostamalla omaa aktiivisuustasoaan!

Eli tänään vasta tajusin, että oma Polar-sykemittariin määriteltävä aktiivisuustasoni onkin itseasiassa High eikä Medium (high:n edellytyksenä on vähintään kaksi tuntia liikuntaa viikossa, kun mulla sitä kertyy keskimäärin 4-5,5 tuntia). Aktiivisuustason vaihtamalla sain sitten oman kuntoindeksini hyppäämään 39:stä (“average”) 56:teen (“excellent”). No, en mä tietysti kauhean helposti hengästy ja nykyään saan heilua kuin heinämies saadakseni sykkeen nousemaan, mutta silti vähän epäilyttää… Minullako erinomainen kunto? Ihmisellä, jonka lukion liikkanumero oli 6 (ja siis, kaikki muut 8-10).

Ja siis, jos olen ymmärtänyt oikein, toi kuntoindeksi lasketaan sykevälivaihtelun avulla. Ote Polarin oppaasta:

“Peräkkäisten sydämensykkeiden välinen aikaero (laskentayksikkönnä on millisekunti). Yleensä terveen sydämen sykevälivaihtelu levossa ja alhaisessa rasituksessa on suuri. Sykevälivaihtelu häviää vähitellen, kun syke nousee ja rasitustaso kasvaa.”

Eli nyrkkisääntönä on, että mitä parempi kunto / rennompi olo, sitä epätasaisemmin sydän lyö — kerran silloin, toisen tällöin. Mitä pahempi stressi ja/tai huonompi kunto, sitä tasaisemmin (ja tiheämmin?) sydän hakkaa. No, miten toi itse asetettu aktiivisuustaso sitten vaikuttaa nimenomaan niin, että mitä alempi aktiivisuustaso, sitä matalampi indeksiluku?

Nyt seuraa Kutrin maalaisjärjen käyttöä: no, liikunta, vaikkakin nostaa kuntoa, aiheuttaa myös elimistölle jonkinnäköistä stressiä. Niinpä voisi olettaa, että paljon liikkuvan ihmisen elimistö on tietyssä (hyvässä) mielessä hieman stressaantunut koko ajan — jolloin sykevälivaihtelu on automaattisesti vähäisempää kuin samassa kunnossa olevalle henkilölle, joka ei liiku ja vastaavasti ehkä sama kuin henkilöllä, jolla on huonompi kunto.

Siiis… Oletetaan, että sykevälivaihtelua voisi mitata asteikolla 1-3. 1 = vähän vaihtelua = huono kunto ja/tai stressiä, 3 = paljon vaihtelua, hyvä kunto, ei stressiä.

Henkilö A on hyvässä kunnossa, mutta liikkuu paljon, joten hänen sykevälivaihtelunsa on 2 (liikunnan aiheuttama stressi laskee lukemaa).

Henkilö B on hyvässä kunnossa, mutta syystä tai toisesta ei ole hetkeen liikkunut, joten hänen sykevälivaihtelunsa on 3 (kun liikunta ei ole stressannut elimistöä hetkeen).

Henkilö C on huonossa kunnossa, eikä liiku, joten hänen sykevälivaihtelunsa on 1

Henkilö D on kohtuullisessa kunnossa, mutta liikkuu jonkin verran, joten hänen sykevälivaihtelunsa on 1.

jne.

No, jos mittari katsoisi pelkästään noita sykevälivaihtelulukemia, se ei pystyisi “näkemään”, johtuuko jonkun suhteellisen alhainen sykevälivaihtelulukema huonosta kunnosta vai runsaan liikunnan aiheuttamasta “stressistä” elimistölle. Siksi mittarille pitää kertoa, miten paljon liikuntaa sen käyttäjä harrastaa, jolloin mittari osaa sulkea pois liikunnan aiheuttaman (väliaikaisen) vaikutuksen lukemaan ja arvioida mikä on henkilön todellinen kuntotaso.

Tätä päätelmää tukee myös se, ettei testiä saisi tehdä ison aterian tai rankan treenin jälkeen.

Korjatkaa joku, jos olen väärässä… 🙂


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *