Välitilitys – kun paino ei ahdista

No niin,

on taas aika pakoilla hieman töitä ja tehdä välitilitystä. Eli kyllä huomaa että menkat ovat tulossa. Paino oli jo kauniisti laskussa, kunnes pari päivää sitten alkoi taas pilleritauko (miehille tai muuten e-pillerien logiikkaa tuntemattomille — pillereitä syödään ensin kolme viikkoa, sitten pidetään viikon tauko, jonka loppupuolella alkavat menkat, jonka jälkeen taas syödään kolme viikkoa pillereitä jne.). Siitä lähtien paino on ollut lievässä mutta tasaisessa noususuhdanteessa. Mielenkiintoista tässä on se, että rasvaprosenttivaakani valehtelee, että myös rasvanmäärä olisi suurin piirtein samassa suhteessa nousussa. Veri interesting… Keho.netissä joku taisikin jo mainita, että kuukautisten aikana rasvaprosenttimittaukset eivät anna luotettavia tuloksia. Hmmm… No, toivotaan että paino romahtaa alas menkkojen alkaessa. Niin ja se on selvä, että mistään lihomisesta EI VOI olla kyse, koska olen syönyt ihan normaalisti (eli vajetta 400-800 kcalia). Kunhan tässä nyt seurailen ton painon ja rasvaprosentin/-määrän heilumista koko kevään, niin eiköhän sinä aikana selviä aiheuttaako esim. kuukautiskierto jotain selviä vaihteluita tohon painokehitykseen.

Erittäin kummalliselta tuntuu myös se, että yhtäkkiä vaa’an lukema ei herätä minussa enää mitään mielenliikahduksia. Siis suuntaan eikä toiseen. Mitä on tapahtunut? Muistan vain aikoja, jolloin Painonvartijoiden viikkopunnitusta varten piti ensin olla koko aamupäivä syömättä ja juomatta, pukeutua mahdollisimman kevyesti (toppi ja ohuet shortsit, ei alusvaatteita), mieluiten kävellä Kalliosta keskustaan että hikoilisi vähän vielä grammoja pois, käydä kikertämässä vaikka pakolla pienet pissat ennen punnitusta ja lopuksi noustaessa vaa’alle paljain jaloin hengittää ulos. Hirveä riemu jos painoa oli saanut alas yli puoli kiloa, ihan hyvä mieli jos oli saanut edes 100-500 grammaa alas ja kauhea pettymys jos paino oli pysynyt samana — tai “hui kauhistus”, jopa noussut! Kuulin jutun (silminnäkijän kertomana tietysti 🙂 naisesta, joka strippasi Painonvartijoiden vaa’alla seistessään niin kauan että sai miinusmerkkisen painolukeman — monta kertaa jopa ihan G-stringisilleen asti! Lopulta joku rohkeampi henkilökunnan jäsen oli valistanut ettei sellainen käytös ollut suotavaa — kaikkien punnitusjonossa seisseiden miesten suureksi harmiksi… 🙂 Tarina kuulostaa uskomattomalta, mutta itse Painonvartijoiden aiheuttaman vaakaobsession läpikäyneenä voin uskoa sen todeksi. Ja kuten sanoin — tätä taustaa vasten tuntuu todella kummalliselta, ettei vaakaluku sinällään kiinnosta. Ehkä tunne on suoraa seurausta siitä syvästä uskosta, että a) olen laihduttamassa viimeistä kertaa elämässäni, b) teen kaiken oikein ja poltan varmasti rasvaa, vaikkei se aina vaakalukemassa näkyisikään.

Aamuaerobiset ovat lähteneet todella mainiosti liikenteeseen ja tänään yritän saada punttitreenin oikeasti rutiiniksi. Pilateksenhan olen aloittanut taas ja tällä kerralla pääsen harrastamaan sitä jopa kaksi kertaa ohjatuksi (= yhdelle yksityistunnille ja yhdelle ryhmätunnille). Hassua, miten nopeasti sen uudelleenaloittaminen onkaan taas litistänyt vatsani. Suosittelen lämpimästi. No, olen mä jonkin verran saanut tehtyä jotain voimaharjoittelua vastaavaa eli parina aamuna olen tehnyt aamuaerobisen yhteydessä askelkyykkyjä käsipainoilla ja aivan hirvittäviä perslihastentappoliikkeitä jumppapallolla Niin kuin tämä, mutta silleen että lantio on ylempänä ts. kun jalat ovat suorana, niin periaatteessa koko kroppa on rintakehästä varpaisiin asti “jäykkänä”. Tai no — parempi videopätkä taitaa löytyä täältä Men’s Healthin sivuilta ja kyseessä on siis ylhäältä lukien neljäs harjoitus, siis se missä ollaan pallon kanssa. Muutenkin kannattaa katsoa niitä Men’s Healthin koko kropan treenivinkkejä, useimmat niistä voi tehdä kotona ihan käsipainolla ja/tai jumppapallolla. Niin, no siis noiden aamuaerobisen yhteydessä tehtyjen jalkaliikkeiden jälkeen takapuoli ja reidet ovat olleet pitkään TODELLA kipeitä. Ah, mutta onneksi kyseessä on vain “hyvä kipu” (= lihakset kehittyy?).

Ja taas pitää mennä syömään, että aineenvaihdunta pysyisi hyvänä ja mieli virkeänä!

Kovasti tsemppiä kaikille oman teemavuotensa aloittaneille!


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *