Auts auts auts ja WOW!

No niin, tapasin eilen LitK Eija Holmalan, joka laati minulle punttitreeniohjelman, jonka voin vetää kotona olevilla punttikamoilla läpi ja koin JUMALAISEN VALAISTUMISEN! 🙂 Tästä eteenpäin voinkin puhua Punttitreeneistä Ennen Eijaa (PEE) ja Punttitreeneistä Eijan Jälkeen (PEJ) ;-D…

Nythän on niin, että mulle on vuosien varrella ainakin neljä eri ohjaajaa tehnyt erilaisia treeniohjelmia. Eka laadittiin vuonna 1994 kun halusin “kiinteytyä, muttei missään nimessä mitään kauheita lihaksia” — lopputulos: 20-25 toiston sarjoja pienillä painoilla… Ja kyllästyminen ennen aikojaan. Ihan viimeinen, PEE laadittu ohjelma oli käytännössä enimmäkseen vapailla painoilla tehtävä ohjelma, jossa sarjat/toistot olivat kokoluokkaa 2-3 x 8-12. Huomattavaa oli, että tota viimeistä ohjelmaa laadittaessa mun käyttämät painot laitettiin sellaisiksi, että jaksoin hädintuskin tehdä ne 8-12 toistoa… Tai niin mä luulin. Kun aloin viime keväänä treenata ko. ohjelmalla, lisäsin painoja ja treenin rasittavuutta hyvin pian, kuvitellen treenaavani tällöin “täysillä”. No, totuus oli kuitenkin toinen — ja se valkeni mulle vasta eilen.

Kun lähdimme Eilen kokeilemaan eri liikkeitä, Holmala kysyi aina ensiksi, että “millä painoilla sä olet tän tehnyt?”. Kun kerroin esim. tehneeni kulmasoutua 5 kg:n painoilla (älkää naurako, mä olen vasta aloittanut taas treenaamisen :-), hän iski käteeni ensin yhden kokoisen painon ja käski tehdä sillä (en itse tiennyt siinä vaiheessa minkä kokoinen paino oli). Sain tehtyä hikiset 8 toistoa ja ajattelin, etten jaksa enää, mutta siinä vaiheessa Holmala sanoi “vielä menee kolme” — niin kuin menikin. Sen jälkeen hän kertoi, että kyseessä oli pelkkä lämmittelysarja ja iski käteeni toisen painon ja käski tehdä sillä toisen sarjan — ja jälleen tehtiin kolme yli sen pisteen, jossa ajattelin, etten jaksa enää enempää. Vasta treenin jälkeen sain tietää millä painoilla olin tehnyt. Yllätys oli kova, kun kuulin, että em. kulmasoudun “lämmittelysarjan” olin tehnyt kuudella kilolla, varsinaisen sarjan 10 kilolla — siis kaksi kertaa isommilla painoilla kuin mitä olin tottunut tekemään silloin, kun kuvittelin treenaavani jotenkin “kovaa”!!! Jos minulta olisi etukäteen kysytty, kykenenkö tekemään täydet sarjat ko. liikettä niin isoilla painoilla, olisin tod.näk. epäillyt kovasti sen olevan mahdollista. Käytännössä kaikkiin liikkeisin lisättiin 2-5 kiloa enemmän painoa kuin millä olen koskaan treenannut.

Tarinan opetus — kuinka usein oma mielemme rajoittaa treenaamistamme ja kehoamme enemmän kuin varsinainen fysiikka? Kun joku uskoo treenaavansa lujaa, kuinka lähellä fyysisen suorituskykynsä rajoja hän todella käy?

Itselläni käsite “kova treeni” on saanut aivan uuden merkityksen ja kun kerran olen aikanaan saanut jotain tuloksia sillä entisellä “kovalla” (= tosiasiassa semikovalla) treenillä aikaan, voinen odottaa tällä uudella tahdilla kovempia tuloksia.

Eijalta voi tilata ravinto- kuin treeniohjelmia Kuntoverkosta (—> Omavalmentaja —> tilaa ohjelma. Hinta 40 euroa / suunnitelma + ilmeisesti sähköpostitse tai jopa puhelimitse tapahtuvaa konsultaatiota?) ja ko. sivujen esittelyn mukaan on mahdollista sopia myös tapaaminen, jossa liikkeiden oikea suoritustapa ja sopivat painot katsotaan. Suosittelen lämpimästi, Eija Holmala on kokemukseni mukaan todella kiva ja pätevä (kirjoittaa lisäksi mm. KuntoPlus -lehteen), vaativa, mutta kannustava ja kaiken lisäksi voi auttaa aidosti pääsemään uudelle tasolle treenauksessa (tai ainakin meikäläistä auttoi :-)! Kaikki ne tuntemani ihmiset, jotka ovat tilanneet Eijalta ohjelman Kuntoverkosta, ovat kehuneet palvelua kovasti.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *