Kipu tekee gutaa! 🙂

Eli jee! Olen tainnut todellakin saada liikunnan taas jotenkin mukaan kuvioihin! 🙂 Toissapäivänä oli siis Pilatesta ja eilen pääsin ekaa kertaa piiiiiitkäään aikaan takaisin punttien kimppuun! Mies oli ystävällisesti spottaamassa (= katsomassa etten litisty painojen alle), minkä seurauksena rintatreenistä tuli erityisen tehokas (kun pystyin miehen avustuksella tekemään enemmän toistoja kuin yksin). Nyt on tietysti koko yläkroppa kipeänä, mutta kuten sanotaan… “no pain, no gain”. 🙂 Tämänaamun liikunta oli sitten vuorostaan ulkoilua — olen ollut jo niin kauan harmaankalpea, että päätin alkaa ulkoilla. Eli ei muuta kuin pilkkihaalari niskaan ja uudet talviulkoilusaappaat jalkaan! No, täällä on edelleenkin ihan hirvittävä myrskytuuli, mutta viimasta huolimatta onnistuin nauttimaan ulkoilmasta parisenkymmentä minuuttia mäkeä ylös ja alas kävellen. Loppupäivä menikin rattoisasti joulusiivousta tehdessä (yök!). Huomenna olisi sitten taas jalka- ja alaselkätreenin vuoro, että on jouluaattona oikein kipeä…

Täytyy vielä todeta sen verran, että kieltämättä kuntoilusta ja terveellisestä elämäntavoista innostuneesta miehestä on hyötyä — eräs tärkeä motivaattori eiliselle punttitreenille oli se, että katsoin ensin vierestä kun mies treenasi (meillä on peruspunttikamat himassa). Ai niin ja tietysti miehen soittama 70-luvun Kiss! En ole muuten kovin innostunut ko. bändistä, mutta treenimusaksi toi em. vuosikymmenen rytke on täydellistä (kokeilin kasari-Kissiäkin, mutta se oli liian lällyä 🙂

Ai niin ja joululahjaostoksilla bongasin itsellenikin lahjan: Duodecimin “Lihavuus ja sen hoito” (tai vastaava tiedot) nimisen kirjan, jossa oli paljon hyvää perusinfoa varmasti luotettavilta lähteiltä (= lääkärit). Aiheesta varmaan lisää noiden varsinaisten kotisivujeni puolella, kunhan taas saan koneeni takaisin ja pääsen päivittämään…


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet

About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä. Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *