Olen taas päivittänyt kotisivuni. Useiden Atkinsin ja Zone-kannattajien yhteydenotot ja toisaalta palaute, että aloittelevalle laihduttajalle tiedon määrä voi olla hieman pelottava, saivat minut kirjoittamaan esipuheen, jossa kerron kantojani eri laihdutusmetodeihin ja toisaalta varoitan eri tavalla laihduttavia siitä, mitä tuleman pitää.

On hassua olla kokonaan ilman vaakaa. Peili näyttää ihan OK näkymää, mutta olen antanut sen ennenkin hämätä itseäni… 🙂 Olen löytänyt saksanpähkinät, joissa on muuten rutkasti omega3-rasvahappoja (ja siis myös rasvaa), nyt kun on niiden sesonki.

Syöpölle lievää lievitystä ruoanhimoihin tuo Rooman monet ruokatorit (vrt. kauppahalli, mutta isompia). Niistä ehkä myöhemmin lisää. Nyt vain sen verran, että laatu on hyvää, hinnat suht edullisia (koska kilpailu on kovaa) ja siellä näkee nimenomaan paikallisia. Suosittelen!

Jees, nyt on pakko mennä taas syömään. Se oikea työ, jota tänne tulin tekemään on sekin edistynyt, siitäkin huolimatta, että olen käynyt nyt useampana iltana tutustumassa Rooman yöelämään… 🙂

Seuraava stoori varmaan taas parin päivän päästä, ellei ennen sitä tule jotain oleellista mieleen.


Katso Päivän teoria -videoni livenä klo 8:30 arkiaamuisin tai jälkilähetyksenä milloin vain Kutri.net:in Facebook-sivuilla: fb.com/kutrinet
About the Author

Katri Manninen

Katri Manninen on transformatiivinen valmentaja ja kirjailija-käsikirjoittaja, joka haluaa auttaa sinua vapautumaan stressistä ja turhasta pelosta, jotta voisit seurata sisäistä viisauttasi, toteuttaa itseäsi ja nauttia enemmän elämästä.
Seuraa Katria Twitterissä, Facebookissa , Instagramissa, Snapchatissa, Periscopessa, YouTubessa ja Google+:ssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *